17. elokuuta 2015

CesarsShop & MiNails tilaukset

Tein pitkästä aikaa tilauksen CesarShoppiin ja MiNailsille. Tosin tuosta CesarsShopin paketista on jo hetki aikaa, mutta en ole kerinnyt esitellä sitä blogissa, joten nämä menee hyvin molemmat samassa. CesarsShoppiin kerkesin tehdä toisenkin tilauksen ja se pitäisi tänään hakea postista. Ihanaa uusia lakkoja! Nyt on tullut pidettyä pientä ostolakkoa, kun uuden asunnon hankintoihin on mennyt vähän enemmän rahaa ja ensi kuun Saksan matka on jo niin lähellä. Tällä viikolla blogiin tulossa myös kynsiä sekä asunnon esittely! Pysykää kuulolla. 


Molemmat tilaukset olivat kerrankin hyvin maltilliset, ei mitään ylimääräistä. Olen koittanut nyt tilauksia tehdessä katsoa että tilaisin vain ne mitkä oikeasti haluan/tarvitsen. Eikä mitään muuta ylimääräistä. Eihän siihen aina pysty, mutta hyvin on mennyt tähän asti.


CesarsShopista tilasin meille molemmille paljon puhutut Baby Silky Foot Holika Holikan kuorintasukat. Ajateltiin ensi viikon lauantaina pitää hemmottelu & leffailta, joten voidaan hyvin sujauttaa nämä muutamaksi tunniksi jalkoihin. Näistä tulossa oma postaus, kunhan ovat päässeet käyttöön.

All Twerk & No Play | Cheers Comes The Sun | Dazed & Enthused
Delush Polishin Life's A Beach -kesäkokoelmasta hankin 3 mieluisinta lakkaa. Oranssi ja keltainen ei kuulu omiin lempiväreihin, mutta silti huomasin että ne oli kokoelman upeimmat? Rupeanko mä nyt vihreän lisäksi vielä rakastumaan keltaiseen ja oranssiin. Ihania glitterlakkoja kaikki 3.

Midnight In Paris & Illusion
FUN:in Limited Edition kokoelmasta olen hankkinut jo kaksi lakkaa ja nämä kaksi jäivät vielä mietityttämään. Päätin ottaa ne tilaukseen mukaan ja voi luoja ne on upeat! Näitä ei kyllä pysty kerralla ostamaan montaa, hinta kun on lähemmäs 20€/kpl.


MiNailsin valikoimasta selasin ensin läpi siirtokuvat. Myin juuri useamman arkin pois, koska niitä ei vain ole tullut käytettyä ja ostin tietenkin lisää tilalle, sellaisia jotka varmasti pääsevät käyttöön. Siirtokuvat on helppo ja nopea tapa koristella kynnet, joten niitä tarvitsee aina.


Tämä stampperi on ollut luotto alusta asti! Nyt oli aika hankkia tilalle uusi, vaikka vanha vielä pelittää hyvin, mutta jos se vaikka sattuu hukkumaan tai menemään huonoksi, niin varalla on oltava samanlainen. Toki olen myös testannut muita hyviä stampereita, mutta mikään ei ole vielä ole ollut tätä parempi. Mukaan tilaukseen otin myös 5 arkkia vinyyleitä ja kaupan päälle taisin saada arkin, josta puuttui muutama?

Glitter Food Topcoat & Digital Hydra-tion
Nail Pattern Boldness:in lakoista olen halunnut jo pitkään testata glitterlakkojen päälle laitettavaa päällyslakkaa, joten onneksi sitä oli saatavilla. Tilasin myös testiin hoita -ja aluslakan, josta olen kuullut paljon kehuja.

Going My Way Or Norway? & Did It On 'Em
Lakoista oli melkein kaikki haluamani loppu, mutta kyllä sieltä muutama himotuslistalla ollut lakka löytyi. Opi Going My Way Or Norway lakka ihastutti heti kun näin sen Annin kynsillä. Did It On 'Em lakan olen omistanut joskus ja myynyt sen eteenpäin. Olen kumminkin jälkikäteen harmitellut etten omista sitä, joten päätin ostaa sen takaisin. Katsotaan kuinka sen nyt käy.

Bobbi & Jules
Vielä viimeisenä selasin Zoyan lakat ( näet vain kirjaduttua sisään ). Sieltä löytyi kaksi ihanuutta, jotka on livenä vielä paljon ihanampia. Näistä on pakko saada kynsille heti jompikumpi.

Sellaiset pienet ostokset tähän väliin. Nyt rupean kirjoittamaan heti perään toista postausta, jotta voin huomenna hyvillä mielin viettää vapaapäivän. :)

Mitä tykkäsitte ostoksista? 
Minkä lakan haluaisitte nähdä ensimmäisenä kynsillä? 


14 kommenttia:

  1. Äääh, mä haluan nähdä KAIKKI! Oot taas tehnyt sen verran herkkuja ostoksia! <3 Delush Polishin lakat näyttää ihanan kesäisiltä, mutta nuo Zoyatkin on tosi upeita. Zoyan lakkojen laatu yllätti mut aivan täysin, kun niitä ensi kertaa kokeilin viime syksynä. Täytyykin tulevilla I Love Me -messuilla tehdä täydennysostoksia mun pieneen Zoya-kokoelmaani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Hahha! Noi lakat on kyllä kaikki aika ihania. <3 Nuo Delushin glitterit on kyllä todella todella upeita, rakastuin niihin heti. <3 Innolla odotan I Love Me -messuja, jotta pääsen itsekin ostamaan lisää Zoyan lakkoja. :D Niitä ei voi koskaan olla liikaa!

      Poista
  2. Illusion kiinnostaa kovasti! Namuja oot hommannu taas.

    VastaaPoista
  3. Kato laitoin minäki vahingon kiertämään: eka jouduin Norwayn uhriksi Annan takia ja nyt sä sitte seuraavaksi :D No mutta onhan se ihan omistamisen arvoinen lakka!

    Mullekin tuli vinyylien mukana muutama ylimääräinen arkki. Ne on Mirvan tekemiä harjotusarkkeja, joten muutama saattaa puuttua. Ainakin näin hän sano mulle puhelimessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukakohan on seuraava? :D On se kyllä kaunis, onneksi tuli ostettua!

      Ahaa, okei. :) Mä ekaks mietin, että en mielestäni oo tilannut mitään ja sitten mietin hetken kun niistä puuttu muutama. :D

      Poista
  4. Ei elämä.. Rakastuin kyllä heti kaikkiin noihin Delush Polishin lakkoihin. APUA! Tahtoo^^ <33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ihania. <3 Blogiin tulossa vielä tällä viikolla yhdet kynnet niillä. <3

      Poista
  5. Ihania noi kimaltevat neonit! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥