12. elokuuta 2015

Kaksi upeaa Colour Alikea -Swatchit

Tänään esittelen teille 2 ihanaa Colour Aliken lakkaa, jotka ovat päässeet jo kynsille, mutta swatchit on jäänyt luonnoksiin odottelemaan esittelyyn pääsyä. Nämä molemmat lakat kuuluvat omiin CA suosikkeihin, joten ansaitsevat myös sen takia vielä yhden oman postauksen. 


Kyseessä on Sinner Lady ja nro 521. Sinner Lady kynsiin pääset tästä ja 521 kynsiin tästä. 521 on ollut jo toistamiseen kynsillä, mutta toiset kynnet odottavat vielä esittelyyn pääsyä.


Sinner Lady on yksi Colour Aliken holoista, jossa on lineaarinen holoefekti. Lakka on oikein kaunis jo pelkästään pullossa ja suorastaan huutaa päästä kynsille. Hopeat holot ovat aina olleet lähellä sydäntä, joten voi johtua myös siitä.


Lakka peittää kynnet hyvin kahdella kerroksella, mutta laitoin itse vielä kolmannen jotta lopputulos oli täydellinen. Lakka on paksumpaa, joten se on helppo levittää kynsille. Suoraan sanottuna se levittyy kuin unelma. Kaljuuntumia ei syntynyt vaikka käytössä oli perus Essien aluslakka.


Koitin hieman säätää valoitusta kuvissa, jotta näkisitte holoefektin kunnolla. Silloin kun olen lakannut tämän kynsille niin aurinko ei valitettavasti ole paistanut, joten olen joutunut tyytymään lamppuihin, jolloin taas efekti ei tule kunnolla oikeuksiinsa. Holoefekti on auringossa uskomattoman kimaltava. Sinner Lady on yksi lemppari Colour Aliken lakoista ja seuraavaksi aion testata toimisiko tämä leimauksessa.


521 on KRK -kokoelmaan kuuluva hempeän vaaleanpunainen creme. Tämä on yksi kokoelmani ihanimmista "vaalean" vaaleanpunaisista. Kutsun tätä itse "häälakaksi", olisin meinaan varmasti valinnut juuri tämän väriset kynnet omiin häihin.


Lakkasin kynsille kaksi paksumpaa kerrosta, jolla sain hyvin peittävän lopputuloksen. Olisin voinut myös lakata kolme ohuempaa, jolloin lakka olisi peittänyt hyvin ja kuivunut hiukan nopeampaa. Onneksi pikakuivattajat on pelastamassa.


Lakka näyttää jossain valaistuksessa melkein valkoiselta, jossa on pienen pieni vaaleanpunainen vivahde. Näin hyvin peittäviä cremejä on saatava ehdottomasti lisää.

Yhteenvetona kummatkin lakat ovat oikein kauniita, ihania ja mieluisia! :)

Olen joutunut nyt kaivamaan luonnoksista postauksia esiin. Meillä on lauantaina uuden asunnon tuparit ja koko viikko on mennyt siihen, että saan kaikki tavarat paikoilleen. Mä kun luulin että meillä ei nyt ihan kauheasti ole tavaraa. LAKAT odottavat edelleen tuolla, että saan laitettua ne laatikoihin. Epätoivo iskee pikku hiljaa! Torstai ja perjantai aikaa saada loput tavarat paikalleen, siivota asunto ja kaiken päälle vielä leipoa. Hjälp!

* Lakat saatu yhteistyöntyön merkeissä. En hyödy linkkien klikkauksista/ostoista mitään. Mielipiteeni ovat omiani. 

Kumman sinä valitsisit kynsille? 




16 kommenttia:

  1. Ihania molemmat. Tuo vaaleanpunainen on erityisen nätti creme. <3

    VastaaPoista
  2. Molemmat on kyllä nättejä, mutta ehkä mie valitsisin kynsilleni tuon Sinner Ladyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä enemmän sun värinen. <3 Ja tietty holo!

      Poista
  3. Kauniita lakkoja,joko lähti tilaukseen pääkallo lakat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. :) Ei vielä, ens viikolla ajattelin tilata! Toivottavasti niitä on vielä silloin!

      Poista
  4. Eeeiiih, miten kauniit lakat! O__O <333

    VastaaPoista
  5. Eka kiinnostaa, varsinkin jos se leimaisi! Kerro sitten niten kävi! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥