Lapsettomuus! Uskaltaako siitä puhua ääneen?

Tämä kirjoitus on pyörinyt luonnoksissa pitkään, todella pitkään. Olen miettinyt useita kertoja avaudunko blogiini itsestäni sen enempää kuin mitä jo tiedätte vai olenko vain hiljaa. Nyt on kumminkin tullut ehkä aika kertoa tästä. Se voi johtua siitä, että olen oppinut elämään asian kanssa, olen saanut sulatalle sitä kaikessa rauhassa itsekseni sekä olen saanut puhuttua siitä rakkaille ystäville sekä perheenjäsenille.

Olen saanut blogiin useita kertoja viestejä, joissa kysytään ettekö te aio hankkia lapsia? Vastaus on aina ollut sama, aika näyttää. Olemme olleet Viljamin kanssa yhdessä 7-vuotta ja meillä ei edelleenkään ole vauvaa, miksi? Syynä on yksinkertaisesti selittömätön lapsettomuus. Olen ollut raskaana muutaman kerran, mutta raskaus ei ole syystä tai toisesta jatkunut ikinä. Me ei siis kuuluta täysin lapsettomiin pareihin, vaikka lapsettomia olemmekin.

*Kuva lainattu*

Ensimmäisen kerran ollaan hakeuduttu lapsettomuushoitoihin vuonna 2012, jotka jätettiin lopulta kesken. Lääkäri niin kovin vakuutti, että tupakanpoltto on syynä tähän lapsettomuuteen ja siitä kun pääsemme eroon, niin tulen raskaaksi. Lopetimme tupakoinnin ja toivoimme parasta. Kuinka kävikään, ei tullut kahta viivaa testiin koskaan sinä aikana. Tiedän hyvin, että tupakointi ei ole hyvästä, mutta en myöskään jaksa uskoa että se olisi ainoa syy. Omalla kohdallani se ei ainakaan tuottanut haluttua tulosta.

Vähän yli vuosi sitten hakeudutiin uudestaan lääkärin puheille ja saatiin lähete Hämeenlinnan Naistentautien poliklinikalle. Hoidot alkoivat meillä helmikuussa 2015. Ensin tehtiin tutkimuksia ja selvisi että kummassakaan ei ole niin suurta vikaa, joka vaikuttaisi tähän. Itse asiassa sain kuulla, että olen hyvinkin hedelmällinen ja on hyvin outoa etten ole tullut raskaaksi / raskaus ei ole kestänyt.
Kävimme ensimmäisessa inseminaatiossa toukokuussa, joka ei tuottanut tulosta, kävimme toisessa inseminaatiossa heinäkuussa ja taas sama homma. Muutama kierto odotettiin ja koitettiin ainoastaan lääkkeiden avulla, kaikki näytti täydelliseltä, mutta niitä kahta viivaa ei vain ikinä tullut testiin. Tässä vaiheessa olin jo sitä mieltä, että inseminaatiot eivät meidän kohdalla vain toimi ja samaa mieltä oltiin onneksi sekä Hämeenlinnassa että Tampereella.

*Kuva lainattu*

Nyt vihdoinkin olemme siinä vaiheessa, että perjantaina on ensimmäinen punktio, jossa munasolut kerätään ja alkion siirto olisi edessä ensi viikolla. Me ollaan vihdoinkin päästy aloittamaan koeputkihedelmöityshoito eli IVF -hoito ja ollaan siitä todella innoissaan. Kyllähän tämä on vaikuttanut elämään niin paljon, etten voisi ikinä uskoa todeksi jos meille suotaisiin oma lapsi. <3

Mua jännittää tuleva perjantai todella todella paljon. Olin tänään ultrassa, jossa selvisi että mahassa on käynnissä lievä hyperi ja sen johdosta kaikki on nyt edelleen hieman auki, toivon todella että alkion siirto onnistuu. Tiesin jo muutama päivä sitten, että nestettä on varmasti vuotanut vatsaonteloon, koska istuminen teki niin kovin kipeää. Nyt vaan pidetään peukut pystyssä ja toivotaan parasta mahdollista. Mä olen valmis kärsimään kaikesta tästä. koska joskus lopputulos voi olla jotain niin suurta.

*Kuva lainattu*

Me ollaan oltu tästä asiasta hyvin hiljaa. Ainoastaan molempien vanhemmat sekä läheisimmät ystävät tietävät tästä. Olen myös hiljattain kertonut muutamille blogi ystävilleni, jos on sattunut tulemaan puheeksi esim. useat sairaalassa käynnit. Olin juuri sunnuntai-maanantai välisen yön sairaalassa, todennäköisesti sen takia, että hormonit joita käytän aiheutti migreenin, joka ei meinannut mennä millään ohi. Onneksi selvisin yhdellä yöllä, vaikka lääkärit ja hoitajat olisivat kuulemma halunneet mut siellä vielä yhden yön pitää.

Tällä hetkellä meidän elämä on aika rankkaa, mutta myös hyvin mielenkiintoista. Ravataan sairaalassa harvasen päivä ja katsotaan kelloa, koska on taas aika pistää ja ottaa lääkkeet.

Mitä tulee häpeään ja katellisuuteen. En ikinä ole ollut kateellinen yhdellekään ystävälleni, joka on saanut vauvan. Minun ihana rakas ystäväni synnytti meille juuri iloisen, tomeran ja ihanan kummipojan, jota olen käynyt pusuttelemassa aina kun on mahdollista. Olen itse asiassa ollut aina iloinen muiden puolesta. Toki päässä pyörii ajatukset miksi itse en voi kokea sitä, olenko tehnyt jotain väärää, onko minussa todella jotain vialla? Mutta ne ovat vain ajatuksia, jotka ovat varmasti jokaisella ihmiselle mielessä kuka on kokenut tämän saman. En myöskään häpeä tätä, suomessa on paljon lapsettomia ihmisiä ja se on tosi. En ole vain uskaltanut avautua koskaan asiasta julkisesti, enkä vieläkään tiedä mitä ihmiset tulevat ajattelemaan.

Yksi syy minkä takia kerron tästä nyt blogissani on se, että oma kunto on tällä hetkellä aika heikko. Olen hyvin väsynyt, keho käy kovilla, menoja on paljon ja tulevat toimenpiteet vievät varmasti voimia. En ole lopettamassa blogia, enkä myöskään jäämässä minkäänlaiselle tauolle. Haluan vain kertoa, että jos blogissa on muutaman päivän hiljaista se johtuu ainoastaan tästä. Aion kumminkin päivitellä blogia niin paljon kuin mahdollista. :)

Tässä vielä video kuinka meille tehdään vauva! :D Ei ole niin kovin nautinnollista! Mulla ei ole minkäänlaista piikkikammoa, mutta en vain pysty pistämään itseäni. Se on asia, jonka Viljami saa hoitaa! :D

Mua jännittää niin kovin julkaista tämä teksti. Ehkä siellä on kumminkin ihmisiä ketkä ovat kokeenet saman tai miettivät näitä asioita yksin. Mun on paljon helpompi olla kun ei tarvitse enää salata tätä!

Ps. Olen turvonnut hoitojen myötä... Vaaka näytti 7kg enemmän!