15. helmikuuta 2016

Hääpäivä 6-vuotta

Tänään tasan 6 vuotta sitten astelimme sisään maistraattiin ja sanoimme toisillemme tahdon. Melkein kauhistun kun mietin, että siitäkin on jo niin kauan? Mihin aika on mennyt. Maaliskuun 13.päivä oli perjantai ja elettiin vuotta 2009, silloin virallistimme seurustelevamme. Edettiin todella nopealla tahdilla ja jo alle vuoden päästä olimme naimisissa.


Alkuun reissattiin paljon yhdessä. Käytiin muutaman kerran Bulgariassa, muutamia kertoja Egyptissä, useita kertoja Turkissa, Kanariansaarillekin tiemme vei. Hyvinkäältä muutimme yhdessä Hämeenlinnaan, jossa olemme vaihtaneet asuntoa useasti siis voin sanoa isolla USEASTI. 7-vuoteen mahtuu paljon todella todella paljon. On ollut ylämäkiä, kun ollaan eletty pilvilinnoissa, mutta on ollut myös alamäkiä, jolloin on tuntunut että kaikki kaatuu, mutta tässä me ollaan edelleen yhdessä ja onnellisina herättiin tänään viettämään sokerihääpäivää.


idkuva

Me sanotaan Viljamin kanssa aina, että meillä on kaksi hääpäivää. Viljami ei kuulu kirkkoon, joten menimme naimisiin maistraatissa 15.2.2009 ja pidimme siunauksen Hämeenlinnan kirkossa 12.6.2009. Halusin "kirkkohäät", koska olin niistä aina haaveillut. Muistaakseni meidän kaava erosi ainoastaan normaaleista kirkkohäistä, ettemme vaihtaneet siellä sormuksia eikä meitä vihitty vaan meidän avioliitolle annettiin siunaus. Muistan ikuisesti sen päivän, olin kauhusta kankeana ja hyvin jännittynyt, kun astelin Viljamin luokse.


Häiden jälkeen lähdimme häämatkalle Turkkiin, jonka saimme vanhemmiltamme lahjaksi. Siellä vietettiin viikko nauttien toisista. Nyt kun katselee näitä kuvia, niin tuntuu oudolta. Siitä on kumminkin jo niin kauan vaikka toisaalta niin vähän. Onnellinen vaimo. <3


Tästä tuli nyt hieman siirappinen kirjoitus, mutta eihän se haittaa näin kerran vuoteen kirjoittaa vähän ällösöpösti.


Me elettiin nykypäivää jo näköjään muutamia vuosia sitten? Eihän sitä aina tarvitse puhua ja jos on asiaa niin lähetään vaikka viestiä! :D Nyt kun meillä on yläkerta ja jos toinen on yläkerrassa ja toinen alhaalla, niin saatetaan hyvin laittaa viestiä tai soittaa jos tulee asiaa! Mua jotenkin naurattaa kun selasin vanhoja kuvia, niissä on niin paljon muistoja. <3 Tämäkin kuva kuvastaa täysin meitä!


Tänään me nautitaan toisista, tehdään hyvää ruokaa ja ollaan yhdessä. <3

Ps. Ostettiin toisillemme häälahjat ja ajattelin niistä kirjoittaa erikseen vielä tällä viikolla. On ihanaa kun saa muistaa toista hääpäivän kunniaksi jollain pienellä tavarallakin, vaikka ei se ole todellakaan tärkeintä! Me ollaan Viljamin kanssa vaan pidetty tätä joka vuotisena tapana.

15.2.2016 sokerihäät, kivi ametisti!


Viljami laitto aamulla soimaan meidän häävalssin ja kyllähän siinä kyynel vierähti. <3

Onko siellä muita naimisissa olevia? 


14. helmikuuta 2016

Ystävänpäiväkynnet

Alkuun haluan toivottaa teille kaikille ihanille lukijoille, seuraajille, kävijöille, katselijoille ja kaikille muillekin oikein ihanaa ystävänpäivää. <3 

En ole oikein ikinä ollut mikään "ystävänpäivän" viettäjä. Toki muistan ystäviäni tänään, mutta muistan niitä myös muulloin, melkein joka päivä. Ystävät ovat tärkeitä itselleni ja olenkin vuosien aikana saanut ystävikseni ne parhaimmat, kenen kanssa voin jakaa kaiken.

Muutama ihana blogiystäväni muisti minua korteilla ja pienillä yllätyksillä. Iso kiitos vielä Eekku, Nanne ja Katri. <3 En kerinnyt lähettämään tänä vuonna kenellekään edes korttia, mutta tulen muistamaan teitä varmasti pian jotenkin! Olen saanut blogin kautta suuren joukon tuttuja, kavereita ja myös ihan ystäviä. En voisi olla kiitollisempi teistä!


Sitten ne kynnet! Mähän periaatteessa otin varaslähdön ja tein tammikuussa ystävänpäiväkynnet? Eihän se nyt haittaa, että on hieman aikaisessa? Blogeissa on pyörinyt paljon erilaisia sydänkynsiä ja tietenkin vaaleanpunaista ja punaista, joten halusin tehdä itse hieman erilaiset ystiskynnet. Mä kun tein ne sydänkynnet jo!


Valitsin testaamattomista lakoista Color Clubin Peace, Love & Polishin, joka on kaunis lämpimän kirkkaan pinkki kultaisella shimmerillä. Lakkasin peukaloon, etusormeen ja pikkurilliin ensiksi kerrokset Ginan valkoista, jonka jälkeen päälle yhden helpon kerroksen Peace, Love & Polishia. Lakka olisi varmasti toiminut myös ilman valkoista, mutta näin sain siitä paljon kirkkaamman eikä tarvinnut kerrostaa. Päälle koristeeksi MILV:in mustia kukkasiirtokuvia ja niiden keskelle sekä hieman kynnen reunaan töpöttelin vielä Picture Polishin Glitter Ball:ia.


Nimettömään pääsi Glam Polish Bewitched, joka on aivan upea hopea hologlitter. Miten tämäkin on odottanut näin kauan, että lakkaan sillä? Lakka peitti hyvin kahdella kerroksella ja levittyi täydellisesti. Voisin sanoa tämän olevan aivan täydellinen glitterlakka. Keskisormeen pääsi Ginan valkoinen pohjalle ja vinyylien avulla tein Bewitched:illä siihen raidat.

Nämä eivät ole ihan perinteiset ystävänpäiväkynnet, mutta eikö ole pääasia että kynsistä pitää? Sanoisin näiden olevan enemmän kesäkynnet. Pinkki tuli räväkästi esiin ja hologlitter kruunasi lakkauksen. Näillä kynsillä täällä vietetään ystävänpäivää.


Me saadaan tänään molempien vanhemmat ja muutama ystävä kylään. Samalla kun juhlimme maanantain hääpäivää voimme myös juhlia ystävänpäivää yhdessä. <3



Miten siellä vietetään ystävänpäivää? 


12. helmikuuta 2016

YSL Black Opium

Kello lähentelee kahdeksaa illalla ja kerkiän tänään ensimmäistä kertaa istumaan kunnolla koneen ääreen. Olin ottanut kuvat valmiiksi ja kirjoittanut tekstinkin eilen, mutta arvatkaa mitä? Juuri kun olin saanut sen valmiiksi, niin poistin kaiken... Koko teksti katosi. En jaksanut alkaa enää kirjoittamaan sitä uudestaan. savua nousi korvista ja hiukset harmaantuivat ainakin asteella. Nyt olen saanut sulateltua tekstin poistumisen, joten koitetaan uudestaan. Jos vielä saataisiin tänään perjantain puolella yksi tuoksu esiteltyä.


Tänään esittelyssä yksi suosikkituoksuistani. Olen käyttänyt tätä usein syyskuusta alkaen ja näin talvella vielä enemmän. YSL Black Opium on julkaistu 2014 syksyllä. En muista koska itse ostin kyseisen tuoksun, mutta aika varmasti melkein heti kun se tuli myyntiin.

Vuonna 2015 tuoksu sai rinnalleen pikkusiskon Black Opium EdT -version, joka hieman kevyempi ja raikkaampi kuin siskonsa. En ole sen koommin tutustunut EdT -versioon ja uskon että tulen pärjäämään hyvin tällä yhdellä.


Tuoksun kerrotaan olevan rokkaavan klassinen, joko korostaa tummaa ja mystisempää puoltasi.

Tuoksu aukeaa rosépippurin, appelsiininkukan ja päärynän voimin. Sydäntuoksussa viehättävä kahvi ja jasmiinikukka. Pohjalla loppusilauksen tuoksulle tuovat vanilja, patchouli ja mystinen seetripuu.

Jos saisin kuvata tuoksua yhdellä sanalla se olisi hurmaava. Tämä vei minut mukanaan ensi hetkestä lähtien. Tuoksu on alkuun hieman voimakas ja voi ensin hiukan mietityttää, mutta kun suljet silmäsi ja odotat hetken, huomaat sen pehmentyvän ja voin melkein vannoa tykästyväsi tuoksuun. Olen hieman arka kun tuoksussa on vaniljaa, mutta se ei tule esiin onneksi voimakkaasti. Kahvin tuoksun saan hyvin esiin ja se tekeekin tuoksusta maukkaan ja pehmeän.


Olemme olleet Viljamin kanssa muutaman kerran reissussa Egyptissä, enkä millään saa päähäni miksi tämä tuoksu tuo mieleen juuri sen maan ja matkan. Siitä on vuosia aikaa ja tätä tuoksuttelemalla voin melkein päästä tilanteeseen, kun olimme syömässä egyptiläisessä ravintolassa.

Black Opium on tuoksu johon turvaudun viikonloppuisin ja varsinkin jos ollaan iltaisin lähdössä johonkin. Nyt olen huomannut talvisin suihkuttelevani tätä usein myös päiväksi. Tuoksu kestää hyvin iholla, enkä ole kokenut että sitä tarvitsi suihkutella lisää enää päivän päätteeksi.

Erityismaininta vielä pullosta. Se on kaunis musta, joka kimaltelee upeasti. Tämä on siitä uniikki, että se on ainut musta pulloni muiden joukossa. Ainakin se erottuu sieltä hyvin.

Suositushinta 30ml 65€ EdP.

Kuinka monelta löytyy tämä tuoksu? 


11. helmikuuta 2016

Livbox Helmikuu '16

Näin se helmikuu saapui ja Livboxit alkoivat tipahdella postiluukkuihin. Itse olin tilannut helmikuun boxin myös äidilleni sekä Viljamille miesten boxin, joka ilmestyi kanssa alkukuusta. Oli jännää nähdä mitä miesten boxeihin oli pakattu, kummatkin yllätyttiin positiivisesti ja kuulette siitä lisää myöhemmin. Halusin yllättää samalla äitini, eikä hän yhtään osannut arvata boxin saapumista. Sain samantien kiitos soiton ja mielipiteet tuotteista! Äidit. <3


Helmikuun boxi on väriltään pinkki, kuten tammikuunkin. Ystävänpäivä kun lähenee, niin väri sopii siihen täydellisesti. Vaikka pidän pinkistä, niin on mahtavaa kun joka kuukausi boxi on erivärinen.


Helmikuussa teemana on "karkki sulle, lakka mulle!" Sehän on kuin minun suustani sanottu, kuin luotu karkkia ja lakkoja rakastavalle. "Näin ystävänpäivän aikoihin juhlistamme elämämme yhtä arvokkaimista asioista, ystävyyttä." Jokaisesta helmikuun lahjaboxin tilauksesta on lahjoitettu 1€ HelsinkiMissiolle, joka tekee tärkeää työtä yksinäisyyttä vastaan.

Ystävyys on tärkeää, sanotaanko todella tärkeää. Itselläni ei ole paljon ystäviä, mutta ne muutamat jotka ovat pysyneet mukana ovat sitäkin arvokkaimpia. Vaalin jokaista ystävääni. <3


Helmikuun laatikko oli painava ja sai innostumaan siitä vielä enemmän. Kuvastakin tuli hyvin rakeinen, kun kiireessä illalla siitä nappasin kuvan. Mukana on muutama uutuustuote, sekä muutamakin lisätuote boxin tuotteiden lisäksi. Sekä näin ystävänpäivänä mukaan oltiin pakattu Pandan ranskalaisia pastilleja. Aloitin pienen herkkulakon juuri ja saan herkutella ainoastaan viikonloppuisin, joten nämä jäävät vielä odottamaan, vaikka käsi melkein jo avasi rasian.


Dove DermaSpa Goodness Vartalovoide

Nopeasti imeytyvä koostumus sisältää omega- ja tyrniöljyjä, jotka kosteuttavat ihoasi tehokkaasti. Vartalovoide sopii erityisen hyvin suomen vaihtuviin sääolosuhteisiin! Ovh 5.95€/200ml. 

Jos jotain multa löytyy paljon, niin vartalovoiteita. Olen aika huono käyttämään vartalolle rasvoja ja tällä hetkellä käytössä on Vaselinen spray kosteusvoide, jonka olen kokenut aivan täydelliseksi tuotteeksi itselleni. Täytyy katsoa otanko tämän testiin vai kaipaisikohan joku ystäväni vartalolle kosteutusta?


Sanex Advanced Hydrate 24 H Käsivoide

Kosteuttaa ihoa tehokkaasti vuorokauden ympäri, suojaa ihoa liialta kuivumiselta sekä vähentää ihon hilseilemistä. Imeytyy nopeasti eikä tunnu tahmealta. Ovh 4.90/75ml. 

Käsivoiteet, niitä löytyy myös laatikoista yllin kyllin. Uutuuksia on aina mukava testata, joten otan tämän testiin. Laitoin tätä juuri käsille ja kyllähän tämä imeytyy ihmeen nopeasti. Tuoksu ei ole voimakas, mutta hieman pistävä. 


Cutrin Chooz Anti-Frizzer Kiiltovoide

Silottava kiiltovoide taikoo hiukset sileiksi, silkkisen pehmeiksi ja kiiltäviksi. Poistaa sähköisyyttä ja kontrolloi hiusten pörröisyyttä. Ovh 15.95€/75ml.

Tämä on ehdottomasti paketin helmi. Kaikki testaamani Cutrinin tuotteet ovat olleet hyvälaatuisia ja olen innolla testannut niitä. Uskon myös hiusteni tarvitsevan kiiltovoidetta, joten otan tämän samantien käyttöön. Tuote on muuten jo kalliimpi kuin boxin hinta, joten kaikki muut ovat vain plussaa. 


Rich Pure Luxury Miracle Renew CC Shampoo

CC - Complete Care monitoimituotesarjan shampoo palauttaa hiusten elinvoiman ja nuorekkuuden. Sisältää rypäleuutetta, mikä kirkastaa hiusväriä ja suojaa hiusta ympäristöhaitoilta. Ovh 14.90€/250ml. + -30% alennuskoodi Salon24.eu -verkkokauppaan. (Koodi Miracle, jos joku haluaa käyttää.)

Boxeista on tullut muutamiakin Richin tuotteita ja kaikki ovat tulleet käytettyä. Otan myös tämän mielelläni testiin. Katsotaan miltä shampoo tuntuu omissa hiuksissa. Tuoksu on muuten todella herkullisen makea. 


Lumene Bright Now Vitamin C Heleyttävä & Ravitseva Yövoide *Uusi

Auttaa ihoa palautumaan päivän rasituksista yön aikana. Voide kosteuttaa ja silottaa ihoa saaden sen näyttämään raikkaalta ja levänneeltä. Sisältää suomalaisen lakan antioksidantteja ja tehokasta kapseloitua C-vitamiinia. Ovh 19.90€/50ml. 

Melkein hihkuin jo nähdessäni, että mukana on Lumenea. Olen löytänyt uudestaan rakkauden Lumenen tuotteisiin. Pääsin juuri ennen paketin saapumista lukemaan tästä voiteesta Ostolakossa Virven -blogista ja melkein kerkesin käydä kaupasta ostamassa itselleni tämän. Onneksi boxissa oli mukana reilunkokoinen näyte, niin pääsee ensin testaamaan. Nivean yövoiteeni on kohta käytetty ja otan tämän heti sen jälkeen testiin. 



Sally Hansen Miracle Gel + Miracle Gel Top Coat

Trendikäs kiiltävä geelilakkaus kotioloissa ilman UV- tai led-valoa! Ovh 12.50€/14.7ml kpl. 

Viime vuonna Berner järjesti bloggaajaillan ja kuten varmasti muistatte, niin vietin loppuvuonna todella paljon aikaa sairaalassa, enkä päässyt paikalle. Ihana Tyttö Ilman Helmikorvakorua -Sonia kumminkin halusi lähettää minulle itselleen tarpeettomia tuotteita, jotka sai tapahtumasta. Sain silloin testata ensimmäisen kerran Sallyn geelilakkoja. Itselläni lakkaus kesti hyvin viikon, jonka jälkeen rupesi vasta tulemaan kärkikulumaa. Boxin mukana sain sävyn 140 Tan-Acious, joka ei nyt kuulunut mieluisimpiin väreihin. 


Colgate Max White One Optic Hammastahna & Natural Pearls Soft Hammasharja

Valkoisempi hymy välittömästi! Hammasharja hohtaa kuin helmi ja tahnan säännöllinen käyttö puhdistaa tehokkaasti ja poistaa pinnallisia värjätymiä. Ovh 2.65€/harja & 3.29€/75ml tahna. 

Oliko tämä nyt mikään yllätys? Tosin voin vain jälleen todeta, että hammasharjaa ja tahnaa tarvitsee aina. Olen aina ollut koukussa hampaiden pesuun, pesen ne joka ikinen päicä aamuisin, iltaisin ja välillä myös päivisin. En tiedä onko tämä vaikuttanut siihen, etten vielä tänä päivänäkään ole saanut hampaisiini yhtään reikää, vaikka olen syönyt karkkia PALJON! 

Yhteenvetona voin todeta helmikuun boxin olleen mieluinen. Vartalovoide ja käsivoide eivät jää itselleni, mutta tiedän saavani niille hyvän kodin. Muut tuotteet otan mielelläni testiin/käyttöön. Lakan väri ei ollut mieluinen, mutta aion silti lakata sillä, josko mieli vaikka muuttuisi? 

Olin myös iloinen, että tilasin boxin äidilleni, jonka mielestäni tuotteet olivat mieluisia kaikki. 

Mitä mieltä te olitte? 


10. helmikuuta 2016

Moonlight The Night

Tänään jatketaan kynsillä ja esittelyssä China Glazen uudesta House Of Color -kokoelmasta Moonlight The Night. Lakka pisti heti silmään, kun ensimmäiset kuvat julkaistiin kokoelmasta ja tottakai se piti tilata testiin. Mielestäni tämä on hieman erilainen/erikoinen Chinan lakka. Yleensä kokoelmissa on paljon cremejä ja glittereitä ilmestyy vähemmän, eikä tämäkään ihan perus glitteri ole, vaan aika näyttävä ainakin pullossa. 


Meinasin ensin lakata Moonlight The Nightin yksinään kynsillä, mutta tikutettuani sen tajusin onneksi, ettei lakka tule näyttämään hyvältä yksinään. Valitsin alle Kikon 336 Electric Bluen, joka on yksi upeimmista sinisistä jonka omistan. Electric Blue peittää kynnet hyvin yhdellä kerroksella, levittyy hyvin ja kuivuu nopeasti. Tällaisia lakkoja pitäisi omistaa enemmän.


Päälle lakkasin kerroksen Moonlightia, joka levittyy yhdellä kerroksella hyvin koko kynnelle. Muutamaan kohtaan laitoin liikaa glitteriä ja koitin niitä levitellä hieman tasaisemmin. Moonlight on kirkaspohjainen, joka sisältää erivärisiä glittereitä, mukana on violetteja, sinisiä ja värikkäitä läpinäkyviä, jotka näyttävät flakies-glittereiltä. Sinisen päällä valittettavasti vaaleammat glitterit eivät erotu kunnolla ja flakies-glittereiden upeutta, oli hyvin vaikea saada vangittua kuviin. Seuraavaksi tämä pitää lakata vaalean lakan päälle, jolloin se näyttää varmasti paremmalta.

idkuva

Koristeluita miettiessä mieleen putkahti yllätys yllätys leimaus ja halusin ehdottomasti sellaiset leimat, joiden alta glittereiden kimallus pääsisi esiin. Leimat Über Chic 01-01 laatasta ja lakkana MoYou:n valkoinen.


Näistä tulikin oikein tuijottelukynnet. Pidin lakkauksesta leimojen kanssa todella paljon. Kuvissa ei näy flakies-glittereiden kimallus, mutta onneksi luonnossa sen huomasi hyvin. Koitin kuvata kynsiä mitä ihmeellisimmissä asennoissa, muodoissa, valoissa, salamalla ja ilman, mutta en vain saanut niihin vangittua sitä loistoa.


Vaikka ihastuin näihin kynsiin ja viihdyin näillä, niin en silti vielä osaa muodostaa kunnon mielipidettä Moonlightista. Tumman lakan päällä se ei ainakaan iske täysillä, mutta en kumminkaan halua luopua siitä ennen kuin katson miltä se näyttää vaalean päällä.



Mitä sanotte Moonlightista?