16. huhtikuuta 2015

LivBox Huhtikuu

LililivBox! Tänään vuorossa olisi huhtikuun Livboxin esittelyä. Postinkantaja päätti tällä kertaa näköjään, että tarvitsen liikuntaa, joten oli jättänyt paketin postiin ja tottakai se oli heti lähdettävä hakemaan sitä. Ootteko muuten huomannut, että kun joku paketti on postissa, se on pakko hakea heti ja jos sen saa hakea vasta seuraavana päivänä, niin kyllä ärsyttää!


Huhtikuun boxi on väriltään hempeän vaaleanpunainen, joka sopii hyvin alkavaa kevääseen. Vaikka nyt pihalla sataa luntaa, räntää, rakeita ja vettä? Tänään päivän väri on kyllä ehdottomasti harmaa!


Huhtikuun teemana ”Silkkisen sileänä kesää kohti.” Arvasin heti otsikosta, että boxista löytyy varmasti sheivaukseen liittyviä tuotteita.


”Ihanaa, kevätaurinko alkaa jo paistella kauniisti ja on tullut aika valmistautua kesän tuloon. Boxista löytyvillä tuotteilla hoidat kasvot ja vartalon hetkessä silkinsileiksi, lakkaat kyntesi kauniiksi ja Iberon tarjoamalla yllätystuotteella levität meikin tasaisesti.”

Ensi vilkaisulla boxi ei vaikuttanut kovinkaan mielenkiintoiselta, mutta katsotaan tuotteet läpi ja tehdään loppuun yhteenveto tuotteista.



Lumene LAB Hydrasmooth 24h Silottava ja Kosteuttava Silmänympärysvoide

Uudet Lumene LAB Hydrasmooth -tuotteet on suunniteltu naisille, joille ihonhoitotuotteiden tärkein valintakriteeri on välitön ja pitkäkestoinen kosteutus. Kaikenikäisille naisille ja myös herkälle iholle sopiva voide suojaa ja kosteuttaa tehokkaasti auttaen viivätyttämään ihon ennenaikaista ikääntymistä. Hajusteeton. Ovh 18.90€ / 15ml.

Livboxista on tullut aikaisemminkin LAB silmänympärysvoide ja se onkin mulla juuri käytössä, kun saan sen käytettyä loppuun otan tämän heti käyttöön. Siitä ensimmäisestä olen kovasti pitänyt, joten uskon että tämä on myös mieluinen. Mulla on todella herkkä silmänympärysiho, joten kaikki mitkä on herkellä iholle sopivia kiinnostavat kovin.


Dove Talc Soft

Dove Talc Soft Roll-on antiperspirantti sisältää muiden Dove-antiperspiranttien tavoin 1/4 kosteusvoidetta, minkä ansiosta se hoitaa iholla tehokkuudesta tinkimättä. Ovh 2.50€ / 50ml.

Tämä oli hiukan pettymys. Ei sillä, että se on halpa ja markettituote, vaan se että tykkään itse käyttää ainoastaan suihkeita ja huomasin myös, että monella muulla oli sama. En usko, että tulen edes testaamaan tätä, vaan annan suoraan äidilleni testiin.


RFSU Easy Shavin’ – Intim Shaving Gel & Nice n’Cool – Intim After Shave

*Ihoa pehmittävä ja luistoa lisäävä geeli sopii ihokarvojen ajoon intiimialueilta tai koko vartalolta. Sisältää hoitavia yrttejä. Mieto tuoksu, hellävarainen iholle. Ovh 5.60€ / 200ml.

*Geeliä sivellään iholle ihokarvanpoiston jälkeen. Yrttejä ja alkoholia sisältävä geeli viilentää, imeytyy nopeasti ja auttaa ihoa palautumaan. Ehkäisee myös punaisten pilkkujen muodostumista. Mieto tuoksu, hellävarainen iholle. Ovh 5.90 / 50ml.

3 sheivaus tuotetta, joista molemmat geelit ovat tuttuja ja niitä on tullut käytettyä muutamakin täysikokoinen purkki. Itse olen ollut tyytyväinen, vaikka nykyään olenkin mieluummin suihkussa tarttunut vaahtoon, kuin geeliin. After geeli, viilentää ihoa mukavasti ja punaisia pilkkuja tulee hyvin vähän. Tätä käytänkin jokaisen sheivaus kerran jälkeen. Höylä oli mukava yllätys, vaikka olenkin vannoitunut toiselle merkille, niin otan tämän silti testiin.


Essie Sugar Daddy -kynsilakka

Sugar Daddy on yksi täydellisistä Essien pinkeistä kynsilakkasävyistä ja klassikko jo syntyessään. ”My Sugar Daddy always treats me right”. Ovh 13.90€ / 13.5ml.

Tuttu merkki ja tuttu sävy. Tämä on ensimmäinen Essien minipullo, jonka omistan ja onhan se suloisen pieni!


Aluksi en voinut uskoa silmiäni, että onko tuo minipullo tosiaan Sugar Daddy vai onko siinä mennyt nimi sekaisin? Omistan itse kaksi pulloa isompana ja onhan nuo nyt aivan eriväriset? Olisi mukava tietää minkä värinen se Sugar Daddy oikeasti on? Vaikka väri onkin erilainen molemmat saavat pysyä käytössä.


Seacret Mud Therapy Foot Cream 

Kuolleenmeren mutaa, kosteuttavaa shea-voita, oliivi- ja jojobaöljyä, E-vitamiinia, kamomillaa ja aloe veraa sisältävä SECRET -jalkavoide ravitsee jalkasi syvältä ja luo niille heti pitkäkestoisen, kosteuttavan tunteen. Ovh 35€ / 100g.

Tämä tuote on tarkoitettu boxin pitkäaikaisille tilaajille lahjaksi. :) Mun mielestä on aivan mahtavaa, että meitä pitkäaikaisia muistetaan välillä. Itse olen tilannut boxia nyt tasan kaksi vuotta ja kyllä, tilaukseni jatkuu edelleen! Tämä tuote on hyvinkin kiinnostava, mutta uskon että äidilläni on sille enemmän tarvetta, joten sujautan sen äitienpäivä lahjapussiin.


Viimeisenä Iberon yllätystuote, joka löyty kaikilta. Läpinäkyvässä rasiassa meikkisieniä. Itse olen vannoitunut meikkimunan käyttäjä, joten nämä eivät tule siihen tarkoitukseen käyttöön, mutta otan ne kynsien koristeluun mukaan, joten tulee nämäkin käytettyä.

Mitä mieltä olin boxista? 

Nyt kun kävin tuotteet rauhassa läpi, niin olihan boxi ihan kiva ja tuotteita löytyi paljon. Ensimmäinen fiilis oli nääh, ei mitään kivaa, mutta olihan siellä silmänympärysvoide, kynsilakka,
höylä, jalkavoide, meikkisienet, vaikka ne eivät nyt tulekaan meikkivoiteen levittämiseen käyttöön.

Olisin toivonut, että joko kynsilakka tai jompikumpi geeleistä olisi ollut täysikokoinen tuote, jolloin boxi olisi näyttänyt heti paljon kattavammalta, mutta en valita.

Nyt jään innoissani odottamaan toukokuun boxia, siellä on meinaan Purkkimafian Glitz&Glam blogin Minnan valitsema tuote, jota ollaankin saatu arvailla monessa blogissa. Mitäköhän sieltä löytyy?

Mitä mieltä muut olivat huhtikuun boxista?

Allekirjoitus-Purkkimafia

1 kommentti:

  1. T.
    torstai 16. huhtikuu 2015 at 19:22 (1 kuukausi ago)
    Mä en ymmärtänyt tota kynsilakka-juttua? Kuvassa on selkeästi kaksi eri väriä, 16 ja 15, voitko selittää asian uudelleen, että mäkin tajuun..

    Vastaa

    Fani
    perjantai 17. huhtikuu 2015 at 08:07 (1 kuukausi ago)
    Hei, hyvä huomio! Kuvassa tosiaan on kaksi eri lakkaa. Kuvaan on vahingossa eksynyt spaghetti Strap, joka on myös yksi Essien ranskislakoista. Sugar Daddy on melkein samanvärinen kuin tuon 16 eli paljon beigempi kuin tuo Livboxin mukana tullut Sugar Daddy. Vaihdan kuvan oikeaan. :)

    Vastaa

    Jonna H.
    torstai 16. huhtikuu 2015 at 21:43 (1 kuukausi ago)
    No jo on eri väriset Sugar Dadyt! :o Multa ei löydy, niin en pysty sanomaan, kumpaa lähempänä olisi. Oliskohan sävy muuttunut jossain matkan varrella?

    Vastaa

    Fani
    perjantai 17. huhtikuu 2015 at 08:08 (1 kuukausi ago)
    Kuvaan onkin vahgingossa eksynyt väärä Essien lakka. Vaihdan kuvan pian oikeaan. :)
    Mutta siis joka tapauksessa niillä on suuri väri ero, joten en kyllä yhtään tiedä? Olisi kiva kysyä tästä joltain. :)

    Vastaa

    Belegwen
    perjantai 17. huhtikuu 2015 at 08:57 (1 kuukausi ago)
    Mä tota lakkojen väriä jo mun blogin FB-sivuilla pohdinkin, niin Mimosa laittoi sinne viesteihin kuvan, jossa häneltä löytyy 4 erilaista Sugar Daddya… :D

    Vastaa

    Fani
    lauantai 18. huhtikuu 2015 at 12:46 (1 kuukausi ago)
    Siis oliko ne kaikki 4 eri väriset? :o Herregööd. :D

    Vastaa

    Tinkerbell
    perjantai 17. huhtikuu 2015 at 14:37 (1 kuukausi ago)
    Mä en ymmärrä tota Essien värivaihtelua. Olin vuosi sitte Sokoksen kosmetiikassa työharjottelussa ja just tota Sugar Daddya oli kahta eri väriä hyllyssä. Aina ku sitä tuli lisää ni se saatto olla kumpaa väriä vaan. Myyjätkään siellä ei tiennyt et miks. Ja onhan mullaki Mint Candy Applesta se oikeen värinen eli minttu ja sit vaaleansininen O.o

    Vastaa

    Fani
    lauantai 18. huhtikuu 2015 at 12:47 (1 kuukausi ago)
    Joo mun mielestä tää on todella outoa? Olisi kiva saada ihan Essieltä vastaus, että mikäs juttu tää nyt oikeasti on? Mua harmittais meinaan ihan sikana, jos tilaisin Mint Candy Applen ja saisin sen vaaleansinisenä? :D

    Vastaa

    Eekku
    perjantai 17. huhtikuu 2015 at 20:54 (1 kuukausi ago)
    Tykkäsin boxista

    Vastaa

    Fani
    lauantai 18. huhtikuu 2015 at 12:47 (1 kuukausi ago)
    Mukava kuulla. :)

    Vastaa

    sadenh
    lauantai 18. huhtikuu 2015 at 13:35 (1 kuukausi ago)
    Mullakin oli vähän sellainen nääh-fiilis tästä boxista. Mä en ole tilannut boxia tarpeeksi kauaa saadakseni tuon ylimääräisen yllärin ja jotenkin laatikko näytti aika tyhjältä avatessa. :D Kuitenkin sinällään ihan kivoja tuotteita.
    Ja Sugar Daddyn ostamista olin vähän pohdiskellut, joten se oli boxin paras tuote! :) Onneksi en ehtinyt ostamaan. :D Hämmentää kyllä nuo lakkojen sävyerot. :o

    Vastaa

    Fani
    sunnuntai 19. huhtikuu 2015 at 08:25 (1 kuukausi ago)
    Joo, jos ei olisi ollut tuota jalkavoidetta niin sitten boxi olisi kyllä ollut aika tyhjä ja nääh.. Eli ymmärrän sua! Mä olisin toivonut, että tuo Sugar Daddy olisi ollut täysikokoinen! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥