31. tammikuuta 2016

Mies testaa -postaussarja

Vihdoinkin pääsen kertomaan tästä teille. En edes tajua miten olen voinut olla koko tammikuun mainitsematta sanakaan uudesta alkavasta postaussarjasta. Viljami on seurannut vierestä mun blogin kirjoitusta yli 4 vuotta ja viimeisimmät sanotaanko 2-3 vuotta ovat menneet siihen, että kynsilakkoja ja kosmetiikkaa kannetaan sisään ikkunoista ja ovista. Kodista puolet olen vallannut omilla tavaroillani tai no valehtelin hiukan 3/4 asunnosta on mun tavaroiden vallassa.

Siitä se idea putkahti yksi ilta viime vuoden lopulla. Viljami kysyi ihan itse voisimmeko ostaa hänellekin kunnon kosmetiikkatuotteita? Herravarjele tottakai? Olenhan mä nyt aina ostanut tottakai dödöt, suihkugeelit, partavaahdot ja sellaiset perustuotteet, mutta ei Viljami ollut koskaan maininnut, että haluaisi esim. kasvorasvoja, silmänympärysvoiteita ymym.

Viljamin kosmetiikkatuotteet ovat lisääntyneet puolella ja hän on ylpeänä ruvennut käyttämään ostettuja tuotteita. Siitä me keksittiinkin tämä koko postaussarja. Monet miehetkin varmasti käyttävät kosmetiikkaa, vaikka siitä puhutaan vähemmän kuin naisten kosmetiikan käytöstä. Tästä sarjasta voit löytää hyviä vinkkejä esim. mitä voisit ostaa omalle miehellesi.


Näin ollen 2 viikon välein vierailevana tähtenä blogissa on Viljami. Sovittiin että minä kirjoitan, mutta tuotteiden arvostelut ja mielipiteet tulevat täysin Viljamilta. Toki alkuun koitan parhaani mukaan auttaa esim. miten tuotteita käytetään, mitä kannattaa ottaa huomioon ja miten saadaan enemmän mielipidettä kuin "ihan kiva".

Hauskinta tässä on se, että me ollaan molemmat yhtä innoissaan tästä. En olisi vielä vuosi sitten uskonut, että minun mieheni suostuisi edes testailemaan kosmetiikkaa. Näin ne asiat muuttuvat.


Kuvissa näkyy tuotteista, joita tulee esiintymään postaussarjassa. Ollaan saatu testiin tuotteita sekä ostettu itse niitä. Mukana tulee olemaan niin dödöjä, tuoksuja kuin rasvoja. Voihan olla että keksitään vielä jotain muuta hauskaa mukaan? Esim. joku haaste?

Jos teillä on mielessä jotain toivomuksia mistä haluaisitte kuulla, niin laittakaa niitä tulemaan. Kirjataan kaikki ylös ja pyritään toteuttamaan niitä mahdollisimman paljon.


Viljami on äänessä seuraavan kerran kahden viikon päästä. Katsotaan mistä hän haluaa ensimmäisenä kertoa. Postauksen "kosmetiikka" kuvat ovat Viljamin ottamia. Hyvin on jäänyt mieleen, että käytän joskus kuvien alla torkkupeittoa. :D

Miltä tämä kuulostaa teistä?
Onko teillä antaa postaustoiveita? 


29. tammikuuta 2016

Adopt' -tuoksut

Tänään tuoksuperjantai -sarjaan pääsee itselleni aivan uusi merkki esittelyyn. Olen törmännyt Adopt' -merkkiin aikaisemmin muutamassa blogissa, mutta en sen enempää ole merkkiin tutustunut. Sain blogin kautta testiin ja esittelyyn muutaman kyseisen merkin tuoksun ja olin niistä todella innoissani heti. On kiva päästä tutustumaan itselle tuntemattomaan ja uuteen merkkiin.


Adopt' -tuoksut ovat peräisin Ranskasta, jossa tuoksut suunnitellaan ja valmistetaan. Tuoksujen takana on ranskalainen suunnittelija Dominique Monlun, joka on työskennellyt kauneudenhoitoalalla parfyymien parissa jo yli kolmekymmentä vuotta.


Adopt' -tuoksuja on valmistettu todella todella monta erilaista tuoksua ja tällä hetkellä tuoteperheeseen kuuluu yli 100 tuoksuja, jotka on jaettu 6 eri kategoriaan : Oriental, Woody, Gourmet, Floral, Citrus ja Fruity. Suomalaisessa Adopt' -verkkokaupassa on saatavilla yli 40 tuoksua eli kaikkia ei sieltä löydy, mutta on siinäkin jo suuri valikoima.

Adopt' -tuoksut ovat 100% ranskassa valmistettuja laadukkaita parfyymejä.

"Unelmieni parfyymit syntyvät luonnosta ja kukista sekä niiden inspiroivista väreistä. Tuoksun suunnittelu on ihmisten kuuntelemista ja heidän tunteidensa välittämistä."

Adopt:in sivuilla on hauska kartta, jossa on monta erilaista mielialaa/fiilistä ja sen perusteella on valittu juuri sinulle sopivia tuoksuja. Kävin itse testaamassa mikä tuoksu sopisi tällä hetkellä omaan mielialaani ja sieltä tulikin yksi testiin saapuneista tuoksuista meinaan Grenadine. Käykäähän tekin katsomassa mitkä tuoksut sopii teidän fiilikseen.


Sain testiin itselleni 6 tuoksua, Pamplemousse Grenade, Grenadine, Vanille Ylang Ylang, Peche Jasmin, Musc Blanc ja Aqua Liguria. Nyt olen testannut kaikki ja kerinnyt muodostamaan mielipiteeni jokaisesta tuoksusta. Ajattelin esitellä jokaisen tuoksun lyhyesti teille.


Pamplemousse Grenade on kukkaisen hedelmäinen tuoksu. Tuoksu avautuu greipillä ja granaattiomenalla. Sydäntuoksussa keväisen kesäinen pioni sekä kielo. Pohjalla tonkapapu ja myski.

Tämä oli tuoksuista ensimmäinen jonka otin testiin. Ihastuin tuoksun makeuteen ja hedelmäisyyteen. Pamplemousse oli ehdottomasti yksi suosikeistani ja oli tuoksuni Berliinissä koko matkan ajan. Nyt jos olen suihkautellut tuoksua, niin se on vienyt mieleni takaisin Berliiniin. Niin hyvin tuoksu jäi mieleen sieltä. Myös äitini ihastui tähän.

Grenadine on myös kukkaisen hedelmäinen. Tuoksu avautuu vadelman, mustaherukan, sitruunan ja mandariinin yhdistelmällä. Sydäntuoksussa ruusu, violet (onko se orvokki?), jasmiini, setri, muskotti ja santelipuu. Pohjalla vanilja ja valkoinen myski.

Grenadinen tuoksu on karkkisemman ja makeamman tuoksuinen kuin Pamplemousse Grenade. Sanoisin tämän ehkä olevan ihan hieman liian makea. Ruusu nousee voimakkaasti esiin tuoksussa. Olenkin maininnut, että olen pikku hiljaa oppinut pitämään enemmän ja enemmän ruusun tuoksusta, joka on ennen ollut hyvin vieras. Sanoisin tämän tuoksun sopivan hyvin lämpimään kesäpäivään.


Peche Jasmin kuuluu kukkaistuoksuihin. Tuoksu avautuu punaisella granaattiomenalla, pehmeällä persikalla ja raikkaalla yuzulla. Sydäntuoksuna lootuksen terälehdet ja puuterimainen jasmiini. Pohjalla valkoinen myski.

Raikas tuoksu, joka tuo mieleen alkavan kevään. Tuoksu vie mukanaan syvälle makeuteen, jonka jälkeen nousee raikkaasti ylös kukkaistuoksun kanssa. Tämä nousi myös yhdeksi suosikiksi ja on ollut kovassa käytössä.

Vanille Ylang Ylang kuuluu myös kukkaistuoksuihin. Aurinkoinen, eksoottinen ja hypnoottinen. Hedelmäisen oranssiset persikka ja mandariini avaavat tuoksun. Sydäntuoksuna jasmiinin terälehdet ja mystinen Ylang Ylang. Pohjalla pehmeä ja makea vanilja.

Tuoksu on todellakin pehmeä ja makea. Vanilja nousee hyvin esiin, sanotaanko niin hyvin etten saanut sieltä aluksi muuta nousemaan. Hetken tuoksuteltua uudestaan ja uudestaan, niin kyllä sieltä nousee pieni raikkauskin hedelmien muodossa. En saa päähäni mikä tuoksusta tulee mieleen, vaikka se on hyvin lähellä.


Musc Blanc kukkaistuoksuilla jatketaan. Tuoksun kuvaillaan olevan kuin kimppu valkoisia kukkia. Tuoksu avautuu valkoisilla kukilla: Ylang Ylangia, suurella määrällä liljoja ja jasmineita. Pohjalla kiedottu valkoinen myski.

Puhdas, pehmeä ja turvallinen tuoksu ympäri vuoden käytettäväksi. Tämä oli tuoksuista äitini suosikki, jonka olen antanut hänelle käytettäväksi. Olisin voinut itsekin pitää tuoksun, mutta ehkä se silti oli enemmän äitiäni, joten luovuin siitä mielelläni. :)

Aqua Liguria löydä Italian Riviera tällä raikkaalla ja herkällä tuoksulla. Alkutuoksuna appelsiini, bergamot ja yuzu. Sydäntuoksuna ruusu ja valkoiset kukat. Pohjalla setri ja santelipuu.

Tämä oli tuoksuista myös suosikkini. Aivan ihanan raikkaan ja naisellisen tuoksuinen, joka vie mielen mukana meren äärelle. Jos haluan saada itseni iloiseksi suihkautan tätä tuoksua ja mieli virkoaa.

Itselleni jäi oikein hyvä fiilis tuoksuista ja aion ehdottomasti hankkia näitä muutaman lisää. Gourmet -kategoriassa on ainakin muutama tuoksu, jotka kiinnostavat. Kesäksi voisin ajatella Cocoa, Marshmallowta ja Little Sugaria. Onneksi tuoksut ovat hyvin halpoja, että niitä voi ostaa muutamankin kerralla.

Tuoksut saatu testiin Adopt'  -verkkokaupasta. Hintaa tuoksuilla 7.90€/kpl / 30ml EdP ja tilaamalla yli 20€ saat ilmaiset toimituskulut. Täältä löydät jälleenmyyjät suomessa, jossa voit käydä tuoksuttelemassa paikan päällä tuoksuja.

* En hyödy linkkien klikkauksista/ostoista. 

Onko Adopt' -tuoksut vielä tuttuja? 
Kiinnostuitko jostain tuoksusta? 




28. tammikuuta 2016

Tammikuun lakkaostoksia

Pääsin juuri joulukuun lakkaostoksia esitellessä sanomaan, että lakkoja on tullut nyt ostettua vähemmän ja harkitsen tarkkaan mitä ostan. No olivat tammikuun ostoksetkin harkittua ja himottuja, mutta silti niitä kertyi enemmän kuin piti. Tammikuu alkoi sillä, että melkein jokainen merkki julkaisi uusia kokoelmia. Voitte vain arvata sorruinko?


Näin tammikuussahan on hyvä julkaista jo tulevan kevään kokoelma. Huomasin Head2Beautylle tulleen myyntiin China Glaze House Of Colour kevät 2016 -kokoelman, mutta en löytänyt swatcheja vielä mistään. Ei mennyt kauan kun ensimmäiset kuvat julkaistiin lakoista, joten pakkohan se oli muutama tilata. Otin tilaukseen mukaan kokoelman kaksi glitteriä ja vaaleanpunaisen metallilakan leimaulua ajatellen. Muut ei oikein napannut tällä kertaa.



KBShimmeriltä tuli myös uutuus kokoelma Birthstone, joka sisältää 12 metalli/holo/hitula/shimmer ihanuutta. Olisin voinut mielelläni ottaa kaikki, mutta hetken aikaa mietittyä sain karsittua lakat 6 ihanuuteen. Kokoelma on tehty niin, että jokaiselle kuukaudelle on oma lakka, joka on nimetty sen kuun kiven mukaan. Itse olen syntynyt syyskuussa ja lakkani on Sapphire, joka oli aivan pakko ostaa. Katsokaa miten upeilta ne näyttää jo pelkästään pullossa??


Opin Hello Kitty -kokoelman ihania uutuuksia. <3 Voiko näistä sanoa muuta kuin suloisia? Ihastuin tai voisiko sanoa enemmänkin rakastuin koko Hello Kitty -kokoelmaan, vaikka en ole mikään Hello Kitty Fani! Lakat ovat söpön värisiä ja toivottavasti laadultaan myös tuttua Opia. Näistä hankin alkuun 5, mutta voi olla että luokseni on matkalla vielä muutama...


Viimeiset lakkaostokset olivat Naiskauneus -verkkokaupasta Colour Aliken My Perfect Summer -kokoelman leimauslakat. Ostin kaikki 6 värilakkaa sekä lisäksi mustan ja valkoisen. Huomasin juuri, että näistä löytyy myös uusi kokoelma Let's Fall In Love, joka sisältää metallisen shimmerisiä leimauslakkoja. Täytyyköhän ne hankkia seuraavaksi? Musta tuntuu, että leimaan kauhean paljon aina mustalla, valkoisella, kultaisella ja hopealla. Nyt on ainakin muutama värilakka, jolla myös toteuttaa leimoja!

Hahha! Laskin juuri, että ostin joulukuussa 15 lakkaa ja tammikuussa saldo on 14 lakkaa + 8 leimalakkaa, joita ei nyt sinänsä lasketa mukaan. :D Eli 1 vähemmän, mutta taas viime kuussa oli joulu ja sen takia mulla oli lupa ostaa enemmän? Helmikuun saldon on näytettävä pienempää lukua, muuten mennään karille ja lujaa.


Mutta ei siinä vielä kaikki. Meinaan meidän olohuoneeseen tuli uusi matto. <3 Näin maton ensimmäisen kerran ennen joulua ja olisin halunnut ostaa sen heti nyt samantien, mutta jäin odottamaan josko se olisi alennuksessa joulun jälkeen ja OLIHAN se! Ei tosin paljon, mutta säästöä sekin. Kerroin Viljamille uudesta matosta ja mainitsin siinä olevan pinkkiä (vadelmanpunaista) Vallilan mukaan. Sain tuomion "ei käy", meidän olohuoneeseen ei tule pinkkiä mattoa. Olin kumminkin jo ostanut maton ja raahasin sitä innoissani autosta sisään. Laitettua maton lattialle tuomio olikin ihan eri, meinaan pidettiin siitä molemmat ja paljon. Se tuo kivasti pientä väriä muuten valko-harmaa-musta sisustukseen. Sain jopa luvan ostaa uudet pinkit päällyset sisustustyynyihin. Matostakin voi joutua avautumaan pitkästi. :D

Ensi kuussa ostoksissa on ainakin uusi laattoja!

Mitä mieltä lakoista? 
Entä uudesta matosta? <3


26. tammikuuta 2016

Pantone 2016 -kynnet

Pantone julkaisee vuosittain uuden trendivärin, tänä vuonna värejä onkin julkaistu poikkeuksellisesti yhden sijaan kaksi. Viime vuonna trendiväri oli Marsala, joka oli viime vuoden #ablecs15 -haasteessa yksi teemoista ja niinpä pääsin inspiroitumaan silloin ensimmäistä kertaa Pantone väristä. Tänä vuonna useassa blogissa on jo vilahtanut 2016 väreistä luotuja kynsiä ja halusin itsekin loihtia kyseisillä väreillä kynnet.

Kuva lainattu*
2016 vuonna värit ovat Rose Quartz & Serenity vaaleanpunaista ja vaaleansinistä. Itsellä ensimmäisenä väreistä tulee mieleen vastasyntyneet vauvat. :D Värit ovat enemmän mieluisat, kuin muutamana vuonna aikaisemmin ja keksin heti millaiset kynnet loihdin.

idkuva

Pantone kuvassa kaksi väriä on yhdistetty toisiin liukuvärin muodossa, joten kynsille oli myös tehtävä liukuvärjäys. Valitsin kynsille Color Club Pastel Neon -kokoelmasta Feathered Hair Out To There vaaleanpunaisen ja Meet Me At The Rink vaaleansinisen. Lakkasin ensin kynsille kerroksen Ginan valkoista, jonka jälkeen tein meikkisienen avulla liukuvärjäyksen. Olen kerran käyttänyt lakkoja ilman valkoista alla ja silloin huomasin että sain tehdä enemmän kerroksia. ( Ne kynnet muuten odottelee edelleen luonnoksissa. )


Odottelin kynsien kuivumista hetken, jonka jälkeen tein vinyylien avulla keskelle kynsiä glitterviivat Essencen Get The Party Started glitterillä. Hihi, hyvin huomaa tuon keskisormen paksumman viivan, joka on muutenkin ollut hyvin murheenkryyni kynsi. Se poikkesi vielä lisää ja nyt se on todella lyhyt. Kädet ovat muutenkin älyttömän kuivat, kiitos pakkasien. Tuntuu että saisin rasvata käsiäni joka sekuntti, eikä siltikään auta.


Koitin muistella ja etsiä löytyisikö lakoistani vaaleanpunainen-vaaleansininen glitterlakka, mutta ei ainakaan silmiin pistänyt. Get The Party Started sisältää pientä kultaista ja hopeaa glitteriä sekä isompia hopeisia, vaaleanpunaisia ja violetteja hexejä. Mielestäni glitteri mätsäsi ihan kivasti liukuvärin kanssa yhteen.

Pidin kynsistä hyvin paljon, glitterit toivat räväkkyyttä muuten hempeisiin kynsiin.




Mitä mieltä olit vuoden 2016 Pantone väreistä? 



25. tammikuuta 2016

Tästä se kaikki alkoi - KBShimmer It's Razz-Ical

Olen pikkuhiljaa ruvennut järjestämään lakkalaatikoitani uuteen järjestykseen ja samalla karsinut rankalla kädellä lakkoja myyntiin, vaikka se on ollut hyvin vaikeaa. Kannattaa käydä kynsikoristekirpparilla katsomassa, jos sieltä löytyisi vaikka juuri sinulle mieluisia lakkoja. Vielä on paljon järjesteltävää ennen kuin olen täysin tyytyväinen. Koitan saada tämän projektin pian loppuun, jotta pääsisin vihdoinkin esittelemään teillä lakkauspisteeni ja laatikkoni miten säilytän lakkoja.


Järjestellessä indielakkoja eteeni tuli ihan ensimmäinen indieni mistä kaikki alkoi. Tein n. kaksi vuotta sitten vai olisiko jo kohta kolme, ensimmäisen tilauksen Harlow & Co -verkkokauppaan ja sieltä ihka ensimmäisenä ostoskoriin pääsi KBShimmer It's Razz-Ical. En ole kertaakaan käyttänyt kyseistä lakkaa, joten nyt oli sen aika viimeinkin päästä kynsille.


It's Razz-Ical on violetinmagentanpinkki jelly, jonka joukossa on hologlitteriä ja pinkkeä hexejä. Lakkahan on aivan upean kaunis ja se on odottanut näin kauan kynsille pääsyä? Onneksi en ole myynyt lakkaa, vaikka olen monesti sitä miettinyt.


It's Razz-Ical peittää suoraan sanottuna aika huonosti. Kynsillä 3 kerrosta ja valoa vasten kärjet kuulsi vieläkin läpi. En lähtenyt kumminkaan enää laittamaan 4 kerrosta, sillä kynnet olisi kestäneet kuivua huomattavasti kauemmin mitä paksumpi kerros niissä oli ollut lakkaa. Koostumukseltaan lakka oli kyllä hyvä levittää. Olisin voinut vannoa tämän olevan peittävämpi yksilö.


Kamerani suoraan sanottuna sekosi lakasta ja jouduin muokkamaan kuvia aika rankalla kädellä. Lakka on luonnossa paljon kirkkaampi kuin kuvissa. Ihastuin joka tapauksessa lakkaan niin paljon, etten lähtenyt koristelemaan sitä. Tämä pitää lakata pian uudestaan kynsille ja miettiä jotkut kivat koristelut ja koittaa kuvata lakka paremmin.

Tällä hetkellä omistan indielakkoja todella todella paljon enemmän kuin muutama vuosi takaperin. KBShimmereiden saldo näyttää 23kpl ja viime viikolla luokseni saapui 6 uutuutta, joista lisää tulevassa ostospostauksessa.

Indielakat ovat petollisia, upeita, himottavia ja niitä haluaa koko ajan muutaman ja muutaman lisää.  Siitähän se rahapussi tykkää. Uusia merkkejä ja kokoelmia tulee jatkuvasti, etten edes haluaisi nähdä kaikkia, jotta välittyisin köyhtymiseltä.

Onko indielakat vienyt jo teidät mukanaan? 


24. tammikuuta 2016

Tänään on se päivä - Tai sitten ei

"Tällä hetkellä kun luette tätä, niin makaan itse leikkaussalissa sairaalan upeaan asuun pukeutuneena ja toivottavasti hyvin lääkittynä. Muistatteko vielä kun noin vuosi sitten kerroin teille jalastani tai no varpaastani. Nyt ollaan vihdoin ja viimein edetty siihen pisteeseen, että olen saanut diagnoosin ja toivottavasti leikkaus auttaa ja pääsisin eroon koko vaivasta."

Olin ajastanut teille postauksia ensi viikkoa varten valmiiksi ja maanantai aamuun olin kirjoittanut kauan odotetusta leikkauksesta. No kuten arvata saattaa mikään ei mennytkään sitten niin kuin piti. Eli olen kotona olohousuissa aamukahvia juoden.  


Ennen leikkausta kävin verikokeissa, sydänfilmissä ja jossain sairaalabakteeri viljelyssä? Onneksi sentään sairaalabakteeria ei kehosta löytynyt, mutta tulehdus kylläkin.

Heräsin perjantai aamuna ja olo oli hieman heikko/outo. Lähdin kumminkin ystäväni kanssa liikenteeseen ja lopulta päädyimme hesburgeriin syömään. Tilattiin ruoat ja alettiin syömään. Siinä vaiheessa tajusin, ettei kaikki ole kunnossa, koska HESE ruoka ei maistu. Yleensähän se maistuu liiankin hyvin. Tulin kotiin, mittari kainaloon ja oh nou 37.7, hetken päästä 38.4...


Huomasin että puhelimestani oli akku loppu, laitoin sen lataukseen ja soitin Tayssiin. Sieltä hoitaja kertoi, että olikin aamupäivällä koittanut soittaa ettei leikkausta tehdä. Ja kun kerroin, että olen tulossa varmaan kipeäksi ja lämpöäkin löytyy, niin se olisi myös ollut syynä leikkauksen peruuntumiselle. Tässä vaiheessa olin jo varmasti yhtä punainen kuin rapu ja savua nousi päästä kuten savupiipusta.


Pelkäsin ja jännitin leikkaukseen menoa yli kaiken, mutta olin juuri saanut tsempattua itseni selviämään siitä ja eihän se ollut ylläri että näin kävi. Mun tuuri on jotain niin sanoin kuvaamattoman huonoa. Siinä ne mun jalat nyt sitten vielä on, ei ole keppejä eikä varvasta paketissa.

Maanantaina otan uudestaan yhteyttä Tayssiin ja sovitaan uusi aika leikkaukselle. Näillä näkymin toimenpide tehdään helmikuun lopussa-maaliskuun alussa. Sitä odotellessa ja parempaa onnea toivoen, että silloin pääsisin viimeinkin toimenpiteeseen.

Mutta haluatteko loppuun kuulla jotain hauskaa. Lähdin torstai aamuna koirien kanssa ulos, vedin pikaisesti takin päälle ja otin koirat hihnaan. Puolessa välin lenkkiä mietin, kun on varpaille niin kauhean kylmä. No olin lähtenyt noilla erittäin söpöillä leopardi tossuilla huomioissani lenkille. :D

"Palataan jalkaan uudestaan kuukauden sisällä ja katsotaan sitten mikä on tilanne. Sen aikaa keskitytään kynsien lakkauksiin ja kosmetiikkaan."

Olin päättänyt tekstin kyseiseen lauseeseen, mutta korjaan että palaan asiaan seuraavan kerran kun pääsen leikkaukseen.


22. tammikuuta 2016

Escada Agua Del Sol

Se olisi perjantai taas kerran ja vuorossa yhden uuden tuoksun esittely. Esittelyyn pääsee uusin tuoksuni, jonka kävin hetki sitten ostamassa. Tosin matkalla luokseni on kaksi tuoksua, jotka sain vihdoinkin hankittua itselleni, niistä lisää kunhan saapuvat postin mukana. Kerroin viime tuoksupostauksessa uudesta vitriinistä/säilytysratkaisusta tuoksuilleni ja myös ne ovat löytäneet perille. Ei olla kumminkaan vielä saatu niitä laitettua seinälle/kasaan, vaan odotellaan ensin että saadaan pieni remontti valmiiksi. Malttamattomana haluaisin ne nyt heti. 


Tänään esittelyssä Escada Agua Del Sol, joka on ilmestynyt ihan hiljattain tammikuun alussa.

Ollaan vasta saatu lunta maahan ja pakkasia, kun itse käännän nenäni kohti kevättä. Katsomalla ja tuoksuttelemalla Escadan uutta tuoksua voin vain kadota tulevaan kevääseen, kun taas ikkunasta ulos katsoessa ilma kertoo ihan muuta.

Escada on julkaissut vuodesta 1993 alkaen vuosittain rajoitetusti saatavilla olevia kausituoksuja. Vuoden 2016 Limited Edition tuoksu on Agua Del Sol, joka on mehukkaan trooppinen kukkaistuoksu.


Agua Del Sol aukeaa hedelmäisellä päärynällä, makealla vadelmasorbetilla ja raikkaan italiaisen sitruunan vihvahteella. Sydäntuoksussa pehmeä aprikoosinektaarini, rosépippuri ja ruusun terälehdet. Pohjalla tonkapavut, valkoinen myski ja santelipuun yhdistelmä.

Tuoksu on täydellinen hedelmäpommi, joka tuoksuu hyvin makealle mutta samalla hieman kirpakkaan raikkaalle. Tuoksu vie minut mukanaan jonnekin trooppiselle saarelle, meren äärelle, jossa lämmin viima tuo iholle lämpöä ja rusketusta ja tarjoilija tarjoilee hedelmiä suoraan suuhun. Voisin jatkaa haaveilua, mutta ehkä avaan silmät ja palaan takaisin kotiin, jossa kökötän villasukat jalassa Agua Del Sol tuoksua tuoksutellen.


Tuoksu on ihana ja yksi uusimmista rakkauksistani. Tulen varmasti käyttämään tätä paljon keväällä ja kesällä. Viljamin mielipide tuoksuun oli lyhyesti "kesäinen". Juu aivan on kyllä, mutta pidätkö siitä? "Joo". Kiitos rakas suuresti mielipiteestä.

Pullo on kaunis liukuvärjätty, kuten edellisetkin Escadat, jossa on keskellä kaunis kukkakuvio. Itse omistan ainoastaan 3 Escadan tuoksua, tämän lisäksi hyllystä löytyy Taj Sunset ja Turquoise Summer. Täytyy myöntää tämän olevan omistamistani Escadoista hyväntuoksuisin. Olisi mahtavaa omistaa enemmän Escadan tuoksuja, täytyy katsoa jos jostain eteen tulisi vielä ainkin Cherry In The Air ja Born In Paradise.

Tuoksu on EdT ja kestää iholla työpäivän ajan häviämättä mihinkään. Hintaa tuoksulla 30ml 42.90€. Tuoksua saatavilla Sokos Emotioineista ja useista verkkokaupoista.

Joko sinä olet hankkinut kyseisen tuoksun? 


21. tammikuuta 2016

Tammikuun loppuneet

Taisin viime vuonna vilautella loppuneita kosmetiikkatuotteita kerran tai kaksi, jonka jälkeen unohdin kokonaan koko homman. Päätin tänä vuonna aloittaa alusta loppuneiden esittelyn ja koittaa muistaa nyt joka kuukausi kirjoittaa niistä. Tykkään lukea muiden blogeista loppuneiden tuotteiden arvosteluja ja onhan se kiva itsekin kertoa muutamalla sanalla mielipide tuotteista, jotka eivät pakolla päädy kunnon esittelyyn. 


Joulukuussa loppuneiden saldo oli 13kpl. Musta tuntuu, että joka kuukausi tyhjenee noin 5-10 tuotetta, joten hirveän paljon tuotteita ei tulla näkemään näissä, mutta parempi lähemmäs 10 kuin yksi.


Subrina Professional PHI Repair Shampoo - saatu

Olenkin jo kerran esitellyt lyhyesti blogissa Subrinan shampoon sekä hoitoaineen. Shampoo on tarkoitettu vaurioituneille hiuksille. Ihastuin tuotteeseen heti testattuani sen ja edelleen voin sanoa olevani hyvin tyytyväinen. Tällä hetkellä shampoota on menossa jo 3 pullo. Hiukset jäävät pesun jäljiltä kiiltävän ja pehmeän tuntuisiksi. Tulen ehdottomasti ostamaan lisää.

Subrina Professional PHI Repair Hoitoaine - saatu

Saman sarjan hoitoaine on tarkoitettu korjaavan vaurioitunutta hiusta. Shampoo ja hoitoaine ovat yhdessä toimiva kombo. Nyt kun olen käyttänyt näitä pidempään, niin huomaan hiusteni laadun olevan paljon parempi kuin muutama kuukausi takaperin. Tähän tosin vaikuttaa monen asian summa.

Four Reasons Heat Styler 

Vihdoinkin sain kulutettua tämän loppuun. Olen muistaakseni käyttänyt tätä puolisen vuotta? Tosin siinä välissä on ollut testissä muutama muu lämpösuojasuihke. Mielestäni tuote oli perushyvä. Suojasi hiusta hyvin, muttei mielestäni tehnyt hiuksille muuta. Tuotteen kerrotaan muotoilevan hiusta sekä pysyvän hiusten mallissaan koko päivän. Itse en allekirjoita tuota lausetta. Lisäsin suoristuksen/kiharruksen jälkeen muotoilutuotteet erikseen.


I Love... Bath & Shower Creme Pink Marshmallow

Ahh, tuotteen nimi kertookin jo mielipiteeni I Love. <3 Tuoksuu aivan älyttömän hyvälle sokeriselle vaahtokarkille. Pullo on 500ml ja lopussa rupesi tuntumaan, että haluaa välillä muutakin tuoksua iholle, mutta hyvin jaksoi käyttää loppuun asti. Seuraavaksi voisin ostaa Lemon Sorbetin!

L'Occitane Creme De Douche Shower Cream

En ole aivan varma mistä olen saanut tämän näytteen? Voisiko olla Livboxista. Vaahtoaa hyvin vähän ja tuntuu iholla voidemaiselta. Sopii hyvin herkälle ja kuivalle iholle. Itse en kumminkaan innostunut suihkuvoiteesta. Viljamin iholle tämä voisi olla todella hyvä.

L'Occitane Amande Shower Oil

Tämä on muistaakseni ainakin tullut Livboxista. Täydellinen suihkuöljy, jota on ehdottomasti ostettava lisää. Öljy muuttuu osuessa veteen maitomaisen pehmeäksi vaahdoksi, tuoden samalla pienen lämmöntunteen iholle. Iho ei jää öljyisen tuntuiseksi mitä pelkäsin itse.


Rainbow Cleansing Gel Puhdistugeeli Vitamin E

Ostin tämän kesällä kun lähdettiin reissuun ja unohdin kokonaan muuton keskellä ottaa mukaan kasvojen puhdistusgeelin. Sain tämän nyt vasta käytettyä loppuun. En innostunut tuotteesta oikeastaan yhtään. Puhdisti kasvot aika heikosti sekä jätti ihon kuivan tuntuiseksi.

Neutrogena Visibly Clear Pink Grapefruit Daily Scrub

Neutrogenan tuotteita on tullut käytetty useampia ja kaikkiin olen ollut tyytyväinen. Tässä rakeet olivat hyvin pieniä, mutta tuntuivat iholla pehmeästi kuorivilta. Tuoksu oli ihan raikas, joka jäi iholle kuorinnan jälkeen. Voidaan käyttää päivittäin, mutta itse käytin tuotetta joka toinen päivä. Huomasin ettei epäpuhtauksia syntynyt lisää. Ostan toistekin.

Aco Face Young Mattapinnan Jättävä Päivävoide

Livboxista tullut päivävoide. Ei sovi kuivalle iholle käytettäväksi. Pitää kiiltoa hyvin kurissa sekä kosteuttaa tehokkaasti. Pidin pumppupullosta ja sen ansiosta sai annosteltua kerralla riittävästi voidetta kasvoille. Luin että tämä tuote olisi poistunut myynnistä ja tilalle olisi tullut toinen vastaava? Mulla on päivävoiteita pitkäksi aikaa, mutta jos ei olisi niin voisin ostaa tätä lisää/vastaavaa uutta.



LV Perusvoide Herkkäihoisille

Ostin tämän aluksi tatuoinnin rasvaamiseen silloin kun kävin ottamassa uuden. Lopun voiteen käytin yhdessä Viljamin vartalolle. Suojasi ja kosteutti ihoa hyvin sekä pitkään. Tuote soveltuu kaikille vauvasta vaariin. Auttoi myös pitämään Viljamin atooppista ihottumaa kurissa. 

Victoria's Secret Coconut Passion Fragrance Mist

Hyväntuoksuinen body mist, jota olen käyttänyt iholle ja vaatteiden päälle suihkuteltuna. Sisältää ihoa hellivää aloe veraa ja rauhoittavaa kamomillaa. Mulla on näitä pieniä vielä muutama eri tuoksu jäljellä ja muuta iso, joten hetkeen ei ole tarvetta uusille. 

Pepsodent White Now Hammastahna

Hammastahnan kerrotaan valkaisevan hampaita jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Maku on hieman liian vahva itselleni. En huomannut tuotteen luvattuja vaikutuksia, mutta siihen liittyy omat pahat tapani, kuten kahvin juonti, tee ja se pahin tietenkin eli tupakka. Tykkään enemmän hammastahnoista jossa on miedompi maku. 

Siinä olisi loppuneet viime kuulta ja pienet mielipiteet tuotteista. Mukana oli muutama ihan hyvä tuote ja muutama joita ostan ehdottomasti lisää. :)

*Blogi muutti muutamassa kohdassa tekstiä, enkä saanut korjattua sitä normaaliksi*

Jaksaako siellä joku lukea loppuneita tuotteita? 


19. tammikuuta 2016

Sinistä tekstuuria kera valkoisen

En edes muista koska olisin viimeksi lakannut tekstuuria kynsille? Muutaman kerran on tullut lakattua aksenttikynsi tekstuurilla, mutta muuten ei. Nyt oli siis aika kaivaa pitkästä aikaa tekstuurit esille. Kerroin myös edellisessä kirjoituksessa, että olen leimannut hyvin paljon, joten päätin suoraan ettei leimaus ole tällä kertaa vaihtoehtona koristeluun, vaikka näihin kynsiin olisi sopinutkin leimat. 


Viime vuoden puolella tilasin vihdoinkin itselleni Pretty Serious Dimension X kultaisen tekstuurin ja kaveriksi saman merkin vaaleansinisen Warp 11 lakan. Warp 11 on erittäin kaunis talveen sopiva teksturi, kynsillä lakka näyttää oikein kylmän kirpsakalta pakkaselta. Lakkasin kynsille kaksi helppoa kerrosta Warpia. Tekstuurilakkojen päälle ei yleensä laiteta päällyslakkaa, joten niiden kuivuminen kestää hieman kauemmin. Se voi ollakin syynä miksi en ole niillä hetkeen lakannut? Taas kerran jouduin paikkailemaan kynsiä muutamankin kerran. Milloinkohan opin olemaan koskematta mihinkään. 


Nimettömään ja keskisormeen lakkasin kaksi kerrosta Ginan valkoista, jonka jälkeen tein pilkkutikun avulla niihin Warp 11 ja valkoisella pilkkuja. Mä en ole oikein koskaan ollut mikään hyvä pilkuttelija ja mietinkin hetken onkohan nuo sivuilla olevat pienet pilkut liikaa? En kumminkaan lähtenyt enää poistamaan lakkauksia ja tekemään kynsiä uudestaan vaan jätin ne noin. 


Eniten kynsissä ärsytti, että menin heti törkkäämään ne pöydän kulmaan ja sen jälkeen kun sain korjattua kynnet, niin ne eivät olleetkaan kuvatessa vielä kuivat ja taas levisi lakka. Tekstuurilakkojen kanssa pitää muistaa olla maltillinen ja odottaa rauhassa lakan kuivumista. 


Pilkutus Hot or Not? 


18. tammikuuta 2016

Picture Polish Saphira

Ensimmäisenä joululahjaksi itselleni ostamista Picture Polishin lakoista kynsille päätyi Saphira. Oli kauhean vaikea valita millä lakoista lakkaisin ensimmäisenä. Swatchattua lakat tikulle mielestäni upein oli Saphira, joten valinta oli siinä. Toki myös muut olivat upeita ja niiden vuoro tulee hyvin nopeasti perässä.

Nämä ovatkin nyt viimeisen kynnet, jossa on vielä pituutta. Tökkäsin kynteni auton oveen ja se oli siinä. Naps kuului vain ja kynsi lensi kaaressa lumihankeen. Nyt joudutte hetken katsella hieman lyhyempiä kynsiä.



Bright Scales Dragon Tales -Saphira

idkuva

Saphira on upea tumma laivastonsininen jelly, jonka joukossa paljon pientä holohitulaa ja suurempia holo-hexejä. Lakka on sen verran uniikki, ettei kokoelmastani löytynyt yhtään vastaavaa lakkaa.


Lakkasin kynsille kaksi helppoa kerrosta, jolla sai kynnet hyvin peittoon. Saphira levittyi hyvin ja glittereitä tuli sopivasti joka puolelle. Lakka on sen verran kaunis, etten oikein tiennyt miten lähtisin sitä koristelemaan. Lopulta päädyin yllätys yllätys leimoihin ja ei ole varmaan vaikea arvata miltä laatalta?

Lakkasin muuten tämän jälkeen Musella ja voi luoja sekin on upea! Nyt en osaa sanoa kumpi lakoista miellyttää enemmän, sillä molemmat iskivät. Picture Polishilla on muutenkin niin monta ihanaa lakkaa, että voisin hankkia vaikka kaikki! Olen tehnyt itselleni listan, mitkä lakoista omistan ja mitkä lakoista haluaisin omistaa. Lista on pitkä ja rahapussi kiittää.


Leimasin Über Chic 5-01 laatasta Barry M:n Silver Foil Effects lakalla isompaa koukeroa kynsille. Harmikseni leima peitti lakkaa hieman liikaa. Livenä leimojen alta kumminkin kimalsi glitterit upeasti, joten en lähtenyt poistamaan niitä. Olin aluksi miettinyt tuplaleimausta, mutta kokeiltuani sitä luovuin ideasta.


Nyt tuntuu että olen leimannut todella monet kynnet putkeen, joten päätin että seuraaviin kynsiin on saatava jotain muuta, leimaus ei ole vaihtoehtona. Laattoja on kyllä niin paljon ja kuvioita vielä enemmän, joten leimauksia tullaan jatkossakin näkemään paljon. Koitan silti tehdä muitakin koristeluita.


Pian esittelyyn pääsee Muse, jota hehkutan jo nyt!

Joko omistat Saphiran?
Mitä mieltä olet kynsistä?