3. marraskuuta 2014

Lempijälkiruoka hieman muutettuna

En tiedä olenko blogissa koskaan maininnut, mutta kynsien laittamisen ja kosmetiikkaan tutustumisen lisäksi rakastan jälikiruokien tekemistä. Meillä menee juuri niin, että Viljami osaa laittaa hyvää ruokaa ja minä sitten kaikkea makeaa. Itsehän siis poltan melkein makaronit pohjaan ja ruskeankastikkeen ohjettakin katson netistä, jos sitä joskus teen. Seuraan siis myös paljon ruoka-/leivontablogeja, kynsi -ja kosmetiikka blogien lisäksi.

Yksi päivä silmiin pisti kilpailu Makeaa murmelin täydeltä blogissa, johon päätin sitten osallistua. Sääntönä oli tuunata lempiresepti Frezza-juomalla.


Meidän yhteinen herkku on pannacotta, en voi sanoin kuvailla kuinka hyvää se on! Lähdin siis kokeilemaan miltä se maistuu, jos siihen lisää kahvia mukaan.

Päärynä-kinuski pannacotta
Mitä tarvitset?

2 liivatelehteä
2dl kermaa
1dl maitoa
1dl Frezza-juomaa
1/2dl fariinisokeria
1/2tl vaniljasokeria
1prk (200g) maustettua rahkaa päärynä-kinuski
+ Frezza Vanilla kahvin

Päälle :

2dl vadelmia, päärynöitä tai marjoa + fariinisokeria

* Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään.
* Yhdistä kerma, maito, kahvi ja fariinisokeri kattilassa
* Kiehauta. Purista liivatteista ylimääräinen vesi. Lisää liivatteet kattilaan. Kuumenna ja sekoita         kunnes liivatteet ovat sulaneet. Nosta levyltä ja anna jäähtyä hetken.
*Lisää vaniljasokeri ja rahka. Sekoita tasaiseksi.
* Jaa seos pieniin juomalaseihin. Peitä. Anna hyytyä jääkaapissa 3-4t. Lisää päälle marjoa tai päärynän paloja juuri ennen tarjoilua. Ripottele pinnalle fariinisokeria.

Alkuperäinen ohje valio.fi


Muutin reseptiä ainoastaan niin, että alkuperäisessä ohjeessa oli 2dl maitoa eli korvasin 1dl maidosta Pauligin Frezza Vanilla juomalla. Meillä kumpikin tykkää kahvista ja pannacotasta, joten ne kaksi yhdistämällä siitä tuli täydellinen jälkiruoka!


Lopuksi nauti jäkiruoka lopun vanilla kahvin kanssa! Jos tykkäät päärynästä, kinuskista ja kahvista voin luvata, että tykkäät myös tästä!

Onko täällä paljon lukijoita, jotka tykkää leipomisesta? 


16 kommenttia:

  1. Kuulostaa herkulliselta! :) Mä rakastan leipomista ( ruoan laittoa en niinkään..:D), ja kaikki jälkkärit on lähellä sydäntä! :D Harmi vaan ettei tuu niin usein leivottua kuin haluaisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin vähän tuo leipominen jäänyt! :( Ennen leivoin paljon enemmän! Ruoanlaitto on jotenki niin paljon haastavampaa, jälkkärit on yleensä aika helppoja toteuttaa. :D

      Poista
  2. Vaikuttaa niin namilta tuo. Ite tykkään leipomisesta paljonki, mutta tulee tosi harvoin leivottua mitään, koska syön sitte ne kaikki saman tien... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä hyvää! No joo vähän sama homma täällä... :D

      Poista
  3. Juuri uunista otin ulos brookiesit. 8) Tykkään leipoa niin suolaista kuin makeaa, mutta ruoanlaitto on mun mielestä tylsää :D En tykkää/uskalla itse soveltaa ollenkaan, näin ollen leipominen on kivempaa :)
    Tää resepti vaikuttaa aika hyvältä. En oo koskaan kokeillut tehdä edes pannacottaa :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brookiesit? Mitä ne on? En oo ikinä kuullutkaan. :p Täysin sama homma täällä! Onneksi meillä Viljami yleensä tekee ruoan, niin pääsen itse luistamaan siitä hommasta.. :D Leipomisesta nautin ja haluanki aina kokeilla kaikkea uutta herkkua. :) Sun täytyy joskus tehdä pannacottaa on meinaan hyvää. ;)

      Poista
  4. Voi nam! PAKKO kokeilla. Mä tykkään kans kovasti jälkiruokien tekemisestä :) Kahvia juon äärimmäisen harvoin, mutta viikonloppuna meinasin napata mukaan nimenomaan tuon Vanilla-maun, kun teki mieli kokeilla. Nyt taidan ottaa tän reseptin seuraavaksi listalle, niin saan kaks kärpästä yhdellä iskulla - uuden jälkkärin ja tuon Vanillan kokeiluun! :)
    Ja pannacotta on parasta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli oikeasti todella hyvää! :p Mulla menee päivässä max 2 kuppia kahvia ja näitä kylmäkahveja juon oikeasti todella paljon.. :D Nää on jotenki paljon parempia, kuin tavallinen kahvi!

      Poista
  5. Rakastan leipoa joka tosin jäänyt vähällä.Ehkä siihenki tulossa muutos =)
    Oon käyny myös leivontaalaan liittyvän ammatin tai oikeestaan 2

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kiva kuulla. :) Leipominen on kivaa hommaa!

      Poista
  6. Namskis! Voin vain kuvitella kuinka taivaalliselle nää on maistunut ^_^
    Mie tykkään leipoa, mutta lähes pelkästään vain ja ainoastaan täytekakkuja :D Toki leivon muitakin herkkuja (pakosta), mutta täykkäreitä voin väsätä kahdeksankin tuntia xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nää vei kielen mennessää. :D Tässä kävi sellainen kiva juttu, että näitä tuli 5, no syötiin yhdessä yhdet ja kun olin menossa illalla hakemaan toista, niin huomasin että Viljami oli syönyt kaikki loput... Eli sille ainakin maistu! Ai sä oot täytekakkujen tekiä, mä taas rakastan juustokakkujen tekemistä. :D

      Poista
  7. Varmasti oli hyvää , näyttää niin herkulta * Kuolaa * :),!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä todella hyvää ja makeeta! :p

      Poista

Kiitos kommentista ♥