13. tammikuuta 2015

Isadora Mesmerizing : Vintage Gold, Passionate & Nuit

Isadoralta ilmestyi joulukuussa uusi Mezmerizing juhlakokokoelma, joka sisältää 3 uutta lakkaa, muutaman luomiväripaletin, poskipunapuikon, ripsivärin ja muutaman huulituotteen. Itse sain maahantuojalta testiin kaikki kolme uutta lakkaa, jotka pääsevät teille nyt esittelyyn.

Nuit | Passionate | Vintage Gold
Kaikki kolme lakkaa ovat hyvin juhlallisia ja sopivat siten hyvin joulun aikaan, syksyyn sekä juhliin. Toki myös muutenkin käytettäväksi.


Vintage Gold on väriltään ruskean kultainen, jonka seassa on kultaista shimmeriä. Lakan nimi Vintage on juuri nappivalinta tällä, koska lakka on antikkiisen kullan värinen. Tämä on ehdottomasti suosikkini näistä kolmesta. Ei liian kultainen vaan juuri täydellinen.


Ensimmäisen kerroksen jälkeen ajattelin, että tätä joutuu varmasti laittamaan kolme kerrosta, mutta hyvin sai peittävän lopputuloksen kahdella. Lakka myös levittyi hyvin Isadoran leveän sudin ansiosta.


Passionate on metallinen fuksian värinen, josta löytyy myös seasta todella pientä hopeaa shimmeriä. Tätä ei valitettavasti kuvissa näy, jos ei oikein tarkkaan katso. Lakka oli todella vaikea kuvata, koska kameran kuvissa se näytti suorastaan punaiselta, joten jouduin hieman muokkaamaan kuvia enemmän.


Tämän lakan kanssa oli sama kuin ensimmäisen eli kaksi kerrosta riitti täydelliseen peittävyyteen, vaikka ensimmäinen kerroksen jälkeen luulin aivan varmasti, että kerroksia tarvitaan kolme. Tämä oli myös helppo lakata (onneksi), koska punaista on ärsyttävä puhdistaa kynsinauhoilta.


Nuit on metallinen tumman violetti, jonka joukossa on pinkkiä shimmeriä. Tämä on myös todella kaunis ja sopii hyvin kokoelmaan.


Tämä oli näistä kolmesta lakasta ainut, joka olisi varmaan vaatinut vielä kolmannen kerroksen. Hieman ohuempaa, kuin kaksi muuta ja kuten tarkkaan katsottuna huomaatte kärkien kuultavan hieman läpi. Tämä täytyy lakata pian uudestaan kynsille ja yhdistää johonkin kultaiseen tai hopeaan glitteriin. Näyttää varmaan oikein hyvältä glitterin kanssa.

Ehdottomasti kokoelman lemppari oli Vintage Gold. Passionate sekä Nuit tulevat molemmat heti perässä.


Halusin vielä yhdistää kaikki kolme lakkaa lakkaukseen ja niinpä kaivoin uudet kiekuravinyylit esiin ja testasin miten ne sopii yhteen. Passionate ei meinaa oikein erottua Nuit:tista, mutta taas Vintage ja Nuit sopii hyvin yhteen. Etusormesta otin vinyylin pois jotenkin väärin ja niinpä sain siinä lakkaa vähän leviämään, mutta ei anneta sen häiritä.

Vinyylit
* Lakat saatu blogin kautta testattavaksi. Mielipiteeni ovat omiani, enkä hyödy linkkien klikkauksista mitään. 

Mikä lakoista on teidän mielestä upein? 


28 kommenttia:

  1. Ihania lakkoja! Vintage ja Nuit sopii tosi hyvin yhteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ne kyllä sopii hyvin yhteen! :)

      Poista
  2. Kauniita lakkoja olet saanut testiin.Laitoin sulle eilen sähköpostia siitä meidän jutusta tiiät mistä puhun =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lakat on kyllä upeita! :) Vastattu s-postiin. :3

      Poista
  3. Ihanat vinyylit ja kauniit kynnet olet saanut niillä ja näillä lakoilla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Noi vinyylit iski muhun heti kun näin ne. :)<3

      Poista
  4. Ei vitsi et tekis mieli ostaa toi kultanen noista lakoista :-D ja tosi kauniit noi kynnet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on upea! En voi muuta kuin suositella. <3
      Kiitos. :)

      Poista
  5. Kaikki on niin upean värisiä, etten osaa päättää! :o <3
    munki pitäis tilata uusia vinyyleitä, nuo kiekurat houkuttelis kovin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oli kyllä ihanat lakat Isadoralta!<3
      Mun täytyis kanssa tilata lisää vinyyleitä. :D

      Poista
  6. Kaikki lakat olivat juhlallisen värisiä :) suosikkia en osaa valita, ehkä kulta? Tosi kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulta on ihana! :) Kiva, että tykkäsit. :)

      Poista
  7. Mun lemppari näistä on varmaankin tuo violetti vaikka en yleensä tummista lakoista välitäkään. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Hyvä valinta, en olisi ehkä ihan heti uskonut, että se on lemppari. ;)

      Poista
  8. Tykkään myös tuosta kultaisesta eniten !
    Noi vinyylit on upeet, kerro heti mistä ne on ! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana!
      Apua, mä en yhtään muista mistä ne on, kun siitä on jo aika kauan ku tilasin. Mutta muistaakseni Etsystä ja Vinyylit nimellä löyty. :)

      Poista
  9. Liila on ehdottomasti mun mieleen näistä. :)

    VastaaPoista
  10. Ihania nämäkin <3 Passionate houkuttelee itseä ehkä eniten, mutta muutkin kaksi on kauniita :)

    VastaaPoista
  11. Ihanat noi siun kynnet ♥
    Näistä uutukaisista miuun kolahtaa ehkä eniten toi Nuit ^.^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiitos<3!
      Nuit on kyllä herkku. :3

      Poista
  12. Ihanat vinyylit ja kauniit kynnet oot tehny (:

    VastaaPoista
  13. Isadoran lakoille en syttynyt sillonkaan , kun enemmän kynsien kanssa puuhailin .. mutta toi NUIT ..aah <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuit on ihana<3!! Ehkäpä sun täytyy hankkia se. ;)

      Poista

Kiitos kommentista ♥