Lauantai aamu alkoi pikkujouluihin valmistumisella. Meillä oli Viljamin kanssa molemmilla samana päivänä pikkujoulut, joten jouduin tulla hieman vastaan, että Viljami saisi olla myöhempään. Kaksi koiraa kun vaatii lenkkiä ja kaiken lisäksi toinen kärsii pienestä eroahdistuksesta. Nice.
Kynsisirkuksen Kaisa avasi ovensa 15 kynsihöperölle ja me järjestien kanssa mentiin hieman aikaisemmin valmistelemaan kaikkea. Kaisa oli tehnyt paljon hyviä herkkuja, sekä Heidi ja Mira toivat myös syötävää ja Milja subikeksejä. Kyllä näillä sai mahan täyteen.
Ensimmäinen kuva : Anniina / Tiny Nail Design |
Tämän jälkeen kaikki tutki innoissaan kasseja, kirppisteltiin ja juteltiin niitä näitä. Oli kyllä oikein mukavat pikkujoulut ja harmitti, että jouduin lähtemään niin ajoissa pois, mutta välillä näin.
Anniina, Milja & Heidi <3 |
Saatiin todella paljon kaikkea! Mukana oli aivan mahtavia sponsoreita! Oma kassini sisälsi nämä tuotteet. Osa tuotteita vaihdettu toisiin / saatu muilta. :)
Kassissa oli Yotuel hammastahnaa, Make-up Blendereitä, Beautyblender + sen pesuun tarkoitettu tuote, Invisibobbleja, muutama käsirasva, muutama näyte, Marvisin suuvettä, huulipuna, terotin, kylpysuola, risiiniöljy, aurinkolasit, joku hiusjuttu, Duroyn viila, saippua ja voittamani Iberon puhelinlankapompulat.
Kynsilakkoja saatiin myös todella paljon. Näistäkin osan vaihdoin pois, koska satuin joko omistamaan jo kyseisen lakan tai se ei ollut mieleeni.
Kassista löyty Sally Hansenin, Rimmelin, Dermosilin, Lumenen, Seppälän, Colour Aliken, Essien ja Fabyn lakkoja. Kynsikoristeita omassa pussissa oli aika vähän, mutta muutama sentään.
Minähän se olin heti sormet syyhyten katsomassa muiden myytäviä ja ostin sitten vain muutaman lakan. Mukaani lähti siis 17 uutta lakkaa. Voih luoja, miten kauniita ne on!<3
Ja lisää lakkoja! Pauliina diilasi minulle yhden ihanan Picture Polishin Lollipopin <3 Sekä toi myös Kikot, jotka tilattiin hetki sitten!
Kyllä nyt on niin paljon kaikkea, että hetki menee ennen kuin näitä saa testattua ja lakattua. :D
Kiitos vielä kaikille pikkujouluissa mukana olleille! <3
Kivalta näyttää! <3 ja ihanat lakkasaaliit ootte saaanu! :P
VastaaPoista<3 Oli kyllä mahtavaa! Ja niin paljon kaikkea. :3
PoistaEnsiksi oot vaalentanu hiukset en tiiä ootko maininnu siitä täällä ,mulla saattanu mennä ohi =)
VastaaPoistaIhana tapahtuma teillä ja kaikkea ihanaa sait testiin
Hmm, nyt en muista itsekään olenko maininnut siitä. :D Joo nyt on vaaleeta tällä kertaa. :3
PoistaKivaa oli!
Ooooh, vähänkö varmaan oli kiva miitti ja äää noi herkut, ihan nälkä tulee! :D ♥
VastaaPoistaJa noi kaikki lakat!! ♥♥♥
Oli kyllä kivaa ja ihanaa nähdä uusia ihmisiä. :3 <3
PoistaNOI LAKAT. AHH<3
Kylläpä näyttää herkuilta kaikki tarjoamiset kynsilakoista suklaahippukekseihin :)
VastaaPoistaTäysin samaa mieltä. :3
PoistaIhanaa , että oli hyvät pirskeet ja voi voi .. ihanan paljon kaikkea uutta hypisteltävää :)
VastaaPoistaHihii. :3 Niin paljon kaikkea ihanaa<3
Poista