Luukku 23 ja tänään luvassa kynnet, jotka tein valmiiksi aatoksi. Joulukynnet tulee jo suorastaan korvista ulos ja nämä on onneksi viimeiset, jotka tein tänä vuonna ja mitkä esittelen blogissa. Joulukynnet on kyllä kauniita, mutta kun niitä tekee itse ja katsoo vielä kaikkien muiden kynsiä, niin kyllä niihin pikkuhiljaa alkaa kyllästymään.
Muihin kynsiin lakkasin Picture Polishin Kryptoniten, josta haaveilin todella kauan ennen kuin sain aikaiseksi hankkia sen itselleni. Kryptonite on More Nail Polishin suunnittelema. Lakka on tummanvihreä jellypohjainen, jonka seassa on paljon hololastuja. Lakkaa kynsillä 2 kerrosta, jolla sai täydellisen peittävyyden. Lakka levittyi ja kuivui nopeasti, niin kuin muutkin Picturet.
Lopuksi sudin kuivalla sudilla punaista ja valkoista lakkaa peukaloon. Keskisormeen tein pilkkutikulla palloja ja joulun kunniaksi nimettömään laitoin tietenkin punaiset kristallit. Jos näistä kynsistä jotain voi sanoa, niin on ne ainakin näkyvät. Ne meinaan huomattiin tänään leluosastolla, kun etsin joululahjaa ja kassallakin sain kehuja. Omasta mielestä kynsissä on ehkä hieman liian paljon kaikkea, mutta kyllä näillä jouluaaton viihtyy.
Kynsissä ihastuin eniten Kryptoniten kauneuteen ja nimettömään, joka on hillityn kaunis!
Vinyylit *Puuttuu kuvasta* / Kristallit |
Toiseksi viimeisistä luukuista paljastui jälleen kivoja juttuja. Ciaten kalenterista punainen Sherbert Fizz, joka on punaisen pinkki shimmerillä. W7:n kalenterista vaaleanpunainen glitterlakka, jonka omistan täysikokoisena jo. TBS:n kalenterista tuli Shea vartalovoide. Huomenna onkin sitten viimeisten luukkujen vuoro ja siinä olisi sitten kalenterit tältä vuodelta.
Huomiseksi olen ajastanut postauksen, joten jos haluat nähdä mitä kalentereiden viimeisistä luukuista tulee, niin kannattaa seurata Instassa (Fannyeh91). Nyt lähden viimeistelemään vielä muutamia juttuja huomista varten ja nauttimaan äitini ja Viljamin seurasta!
Teitkö aatoksi kynnet?
Millaiset?
Kerrassaan ihanat kynnet! <3
VastaaPoistaKiitos paljon. <3
Poistatosi jouluiset, ihanat ! mulle onneksi kotiutumassa eka picture polishi :) hyvää joulua fani ! <3
VastaaPoistaKiitos paljon! Oih, minkä ostit ensimmäisenä? Voin sanoa, että Picture Polishit on aivan täydellisiä lakkoja! :)
PoistaKiitos vielä näin jälkikäteen ja hyvää loppuvuotta sinne. <3
Unicorn on tulossa, kynsikirpalta facesta löysin :) jännityksellä ootan kyllä !
Poista<3
Oih<3 Unicorn on upea<3
PoistaIhanat candy canet! Näitä pitänee kokeilla ensi jouluna. Mullakin alkaa tulla joulukynnet korvista. Vaikka tällä hetkellä mulla on kyllä kynsillä niin superblingit joulukynnet, etten ole ennen nähnyt. Ja tykkään näistä vielä ihan pipona (postaus tulee aamulla). Ehkä näillä jaksaa vielä pari päivää :).
VastaaPoistaAwws! KIITOS!<3 Meenki juuri nyt lukemaan blogeja, joten ihanaa nähdä millaisia kynsiä muut on tehneet. Eiköhän ne joulukynnet ole sitten siinä. :3 Sitten ruvetaanki suunnittelemaan uuden vuoden -kynsiä. :DD
PoistaAivan ihanat kynnet! Kryptonite on tosi nätti lakka! :)
VastaaPoistaKiitoksia. :) Kryptonite on upea!
PoistaKauniit joulukynnet! :)
VastaaPoistaIte tein tänää karkkikeppikynnet jouluksi, ja huomenna ne ehkäpä löytyvät blogista. :)
Kiitoksia Anni. :)
PoistaMeenki katsomaan, josko ne olisi siellä ja ihailemaan sun kynsiä. :)
Kryptonite on kyllä huikean ihana.
VastaaPoistaHyvää Joulua! <3
Se on upea!
PoistaKiitos paljon Kaisa<3
Tuo vihreä lakka <3.
VastaaPoistaIhanaa joulua sinulle!
Se on rakkautta<3
PoistaKiitos paljon!
Todella kauniit! :)
VastaaPoistaKiitos. :)
PoistaTosi kivat kynnet, ainakin on näyttävät! :) omista aattokynsistä tuli hyvin tylsät kun piti kiireessä tehdä :/
VastaaPoistaKiitoksia paljon. :) No ei aina voi keritä tehdä mitään erikoisia, yksinkertainenkin on kaunista. :)
PoistaNämä on niin nätit ! Kauniisti sopivat värit yhteen. :)
VastaaPoistaAattokynnet tuli tehtyä, mutta blogissa niitä en vielä kerinnyt esitellä kun mennyt aaton jälkeisetkin päivät niin kiireessä. :D
Kiitos paljon Jenni. :)
PoistaNo kyllä se vielä kerkiät esitellä ne. ;) Nyt on kyllä aaton jälkeen menny päivät ihan ohi. :D