17. elokuuta 2014

Muutamat kynnet matkalta

Selasin juuri Bulgarian kuvia läpi ja huomasin, että olin kokonaan unohtanut esitellä blogissa nämä kynnet, jotka tein siellä. Meillä oli ennen matkalle lähtöä niin paljon touhuttavaa, että en kerinnyt edellisiltana vaihtaa vanhoja lakkauksia uusiin, joten tein sitten siellä seuraavana päivänä uudet kynnet. :)


Ensimmäiselle viikolle halusin kynnet jotka kestäisi, joten otin testiin Isadoran Classy Nude geelilakan. Lakoille luvataan viikon kestävyyttä ja upeaa kiiltoa. Kaikki toimii niin, että kynsille lakataan ensin aluslakka, jonka jälkeen lakataan värilakkaa kaksi kerrosta ja annetaan kuivua noin 3 minuuttia, sitten päälle lisätään yksi kerros Isadoran Gel Nail Lacquer Top Coat -päällyslakkaa. Sen jälkeen odotetaan vielä hetki, että pinta kuivuu hyvin.

Mun piti ottaa kuvia joka päivä miten lakka kestää, mutta voitte vaan arvata että se unohtui totaalisesti. Voin kumminkin kertoa, että lakka kesti täydellisesti 4 päivää, jonka jälkeen rupesi tulemaan pientä kärkikulumaa. 7 päivänä poistin lakat kynsiltä, jolloin pikkurillista oli ainoastaan lohjennut isompi palanen ja muissa oli edelleenkin vain kärkikulumaa. Aika täydellistä!

idkuva

Päälle laitoin lopuksi vielä kukka siirtokuvat, jotta ei tarvitsisi olla pelkästään yksivärisillä kynsillä. En usko että viihtyisin kotona 7 päivää samoilla lakoilla, mutta matkalle nämä on todella hyviä.

Aion kumminkin vielä tehdä blogiin kunnon postauksen, kun testiin pääsee toinen omistamistani Isadoran geelilakoista.

Nyt yhden kokemuksen perusteella voin kyllä suositella näitä ja aion itse hankkia vielä ainakin yhden värin lisää. Mielessä nimittäin kaivelee vieläkin Ocean Drive.


Toiselle viikolle halusin myös lakata jonkun lakan mikä kestäisi, eikä lakkoja tarvitsi vaihtaa enää ennen kotiin pääsyä. Otinkin testiin sieltä ostetun Perfectin S109 hiekkalakan. Lakkasin kynnet samalla kun otin altaalla aurinkoa.


109 lakka on vaalealla pohjalla oleva glitter/hiekkalakka, joka sisältää vihreitä, oransseja ja liloja pieniä sekä isoja hexejä, sekä paljon pientä valkoista ja hopeaa glitteriä. Jos olisin tajunnut, niin olisin lakannut alle jonkun peittävän lakan, että tätä olisi riittänyt yksi kerros, mutta koska olen jälkiviisas, jouduin lakkaamaan lakkaa kolme kerrosta. Ilman päällyslakkaa, lakka tuntui ihan hiekkalakalta, mutta itse laitoin päälle pikakuivattajan.

Myös tämä lakka oli kestävyydeltään oikein hyvä ja rupesi vasta viimeisinä päivinä hieman lohkeilemaan kärjistä.


Oli ihanaa kuvata kynnet samalla siinä altaalla ja nähdä mikä kimallus näissä oli kun aurinko paistoi suoraan kynsiin. Nämä olisi voinut olla kumminkin paljon kivemmat, jos olisin saanut näihin laitettua jotain koristetta, mutta mukana ei ollut mitään sopivaa.

Kummatkin kynnet oli kyllä ihan mieluisat, mutta viikon niitä katsoessa tuli jo pieni kyllästyminen ja teki mieli heti jotain uutta.

Kummat kynnet on enemmän teidän mieleenne? Kuinka kauan yleensä pidätte samoja lakkauksia, ennen kuin tekee mieli jo jotain uutta? 


25 kommenttia:

  1. Kivoja lakkauksia molemmat.Vähän vaihtelee nyt oon ollut laiskempi lakkaan ja hyvinki saattaa viikko mennä samoilla kynsillä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos eekku. :) Kesällä on aina niin paljon kaikkea muuta ja meillä ainakin sisällä todella kuuma, että välillä ei tee edes mieli lakata kynsiä. :D

      Poista
  2. Oon oikeastaan melko kateellinen tosta IsaDoran kestosta. Omalla kohdalla ihan täys floppi koko lakka, etenkin koristeluiden kanssa! :( Just sain tällä viikolla blogiin laitettua kaks postausta aiheesta, kun testasin koristeilla ja ilman. Tosin harvemmin mä jaksan viikkoa samoja kynsiä katsella, mut näppäräähän tuo ois just vaikka matkoilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oonki nyt lukenu muutamilta, että ei ole pysynyt ollenkaan. :/ Harmi sinäänsä, koska olisihan tuollainen lakka ( edes yksi ) kiva omistaa. :)

      Poista
  3. Mä olen ollut tosi tyytyväinen noihin Isadoran lakkoihin! Ja ainakin mulla se päällylakka pitää lupauksensa myös tavallisen lakan kanssa. Mulla on yleensä samat lakkaukset 1-3 päivää, riippuu ajasta, lakkauksen mielekkyydestä ja kiinnostuksesta.

    Hurjan kauniit lakkaukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, täytyykin muuten muistaa itsekin testata sitä myös tavallisen lakan kanssa. :) Mä olin itse kanssa oikein tyytyväinen ja suoraan sanottuna yllättynyt kestosta. :) Sama juttu täällä 1-3 päivää, joskus saattaa olla max 4 päivää. :)

      Kiitos! :)

      Poista
  4. Glitterit on näistä enemmän mieleen, mutta itse diggailen enemmän lyhyemmistä kynsistä. Mulla duunin takia on tosi harvoin kynnet lakattuina, eli viimeistään töihin mennessä joudun ottamaan lakat pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on itsellä kausia, kun tekee mieli viilata kynsiä oikein urakalla lyhyemmiksi ja välillä on taas ihanaa kun ne on kasvanu pitkiksi. :) Voi ei. No mutta onneksi viikonloppuisin saa olla lakkaa kynsillä, jos on vapaata. :)

      Poista
  5. Ihania lomaa hönkiviä kuvia, varsinkin noista allaspulahduskuvista toi eka jossa kynnet meinaa juuri mennä pinnan alle =D

    Ja katoin muuten ekaksi että onko sulla JO KBShimmerin Hexy Bikini, mut ei se sit ollutkaan - en oo varma onks se ees samannäköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa tekiskö mieli mennä uimaan, kun näitä kuvia katselee ja sen jälkeen katsoo ulos ( täällä ainakin sataa kaatamala ), niin iskee kyllä kauhea masis. :D

      Se muuten näyttää ehkä ihan pikkuisen samalta. :D Se täytyy muuten hankkia!!

      Poista
  6. Hiekkakynnet mun mieleen enemmän koska oon glitterharakka... :D Iiiihana kimallus! <3
    Mää lakkaan sillon ku siltä tuntuu, viimeistään ku lakkaus alkaa rapistuun tai ärsyttään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin arvasin tämän! <3
      Niin se kannattaakin, aina silloin ku itestä siltä tuntuu, ettei mee pakkopullaksi.

      Poista
  7. Ihanat nuo nudet kynnet ! Niin hempeät ja naiselliset. :)

    VastaaPoista
  8. Kerrassaan upea hiekkalakka. <3

    VastaaPoista
  9. Ihana kuva tuo vedessä kuvattu <3 Ihania kynsiä molemmat! :)

    VastaaPoista
  10. Molemmat kynnet on kyllä ihania ^_^
    Mutta voih ja aih miten tekisikään mieli pulahtaa tuonne altaaseen :D Ihania allaskuvia!
    Miulle on kyllä nyt tullut joko laiskuus tai vanhuus kun tuntuu, että voin olla viikonkin yksivärisillä kynsillä o_O Ja tätä on jatkunut jo pidempään! Voi ei! :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jälleeen ihana! :3
      Mä haluisin nyt niin aurinkoa, lämpöä, uima-allasta ja drinkki siihen vielä. :D Aina saa haaveilla ^^
      No eikä, välillä on vaan kiva olla hetki ihan yksinkertaisilla kynsillä ja välillä on kiva sitten taas vetää ihan yli. :DD Kyllä se siitä! :D

      Poista
    2. Uijui, allasta ja kylmiä juomia... NJAMS! Kelpais ;D

      Poista
    3. Todellakin kelpais! :DD

      Poista
  11. Glitter kynnet enemmän mun mieleen <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥