27. marraskuuta 2014

Vesimarmorointi Marraskuu & Picture Polish Minty

Viime postauksessa näittekin, että kokoelmaani on saapunut kasa uusia Picture Polishin lakkoja. Näistä muutama on jo kerennyt päästä kynsille ja tänään esittelen teille Mintyn.


Minty on kaunis mintunvihreä, joka sisältää punaisia ja valkoisia hexejä, sekä hopeaa shimmeriä. Lakan on suunnitellut La Paillette Frondeuse. Tykkäsin heti tästä lakasta kun näin sen ja rakastuin kun sain sen lakattua kynsille.


Tikuttaessa huomasin, että lakka tarvitsee kolme kerrosta peittävään lopputulokseen, joten lakkasin sen suoraan valkoisen lakan päälle, jolloin kerroksia riitti yksi. Glittereitä tuli tasaisesti joka kynnelle, eikä niitä tarvinnut kalastella.


Lakka ei paljon selittelyitä kaipaa! Se on kertakaikkisen upea, kaunis, täydellinen! <3

Kuva @Miracle


Näin Instagrammissa jonkun joka oli tehnyt marmoroinnin kyseisestä lakkaa käyttäen ja päätin heti apinoida idean omille kynsille. Värit oli selvät punainen & valkoinen tottakai. Kaikkiin kynsiin lakattu alle Flormarin Snow White* valkoista, jonka olen saanut maahantuojalta testiin. Lakka peitti kynnet kahdella kerroksella. Snow White oli kyllä hieman ohutta ja karkasi kynsinauhoille joten mietin, että voiko se peittää oikeasti kahdella kerroksella, mutta kyllä! Ei täydellinen valkoinen, mutta hyvä. Päälle jokaiseen kynteen kerros Mintyä ja sitten marmoroimaan.


Onneksi päätin, että en marmoroi kaikkia kynsiä.. Meinaan mikään ei taas mennyt putkeen. Ramppasin vaihtamassa vettä lähemmäs 20 kertaa, vaihtelin lakkoja useamman kerran, lakat ei levinnyt, kuviosta ei tullut mitään. Lopulta luovutin ja törkkäsin kynnet heti kippoon, kun pintaan sai edes pienen kuvion. Taas muistuu mieleen minkä takia en todellakaan marmoroi usein. Olen edelleen vihainen lakoille ja vedelle. Ei mennyt putkeen kyllä ollenkaan. Tykkäsin väreistä, mutta muuten ( jätän sanomatta. ) Marmoroinnissa käytin Snow Whitea ja Opin Live.Love.Carnavalia.


Mitä tykkäätte Mintystä? 


Lakka saatu testiin maahantuojalta. Mielipiteeni lakasta ovat omiani! 



22 kommenttia:

  1. Mä tässä suunnittelen ostavani ekat PP:n lakat joululahjaksi itselleni. Ne ovat kaikki niin ihania! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä joululahja<3! Kyllä muutama lakka pitää ainakin saada joululahjaksi. :D

      Poista
  2. Yllätyin kuinka hyviä nuo Konehelsingin musta ja valkoinen olikaan. Tosin saman huomasin että aika liruja, mutta silti aika hyviä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu täällä. :) Oon luullu, että ne on kauhean huonoja lakkoja, mutta ei se niin ollutkaan! :)

      Poista
  3. Voi minty, mulla on kans minttua kynsillä, se on ihana näin syksyllä/talvella. Näitä sun marmorointijuttuja lukiessa tajuan aina, että mun hermot ei riittäisi tuohon hommaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Tekisi koko ajan mieli laittaa jotain minttua vaan kynsille! Arght, tuo marmorointi on niin hermoille käyvää hommaa, että huhu!! :DD

      Poista
  4. Ooh, mikä ihana lakka!! ♡ Eikä tuo marmorointi mikään hirveä ole, vähän erikoinen ehkä. Kaunis silti! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lakka on ihana<3! Hahha. :D Kiitos nyt sitten. :)<3

      Poista
  5. Minty <3! Miksei mulla ole sitä?

    VastaaPoista
  6. Ihanat piparminttu marmoroinnit ja on kyllä kaunis tuo lakka <3!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥