26. kesäkuuta 2015

BEYONCÉ Rise Sheer

Viime viikon tuoksuperjantai -postaus jäi välistä, koska käytiin Tallinan risteilyllä. Tänään kumminkin jatketaan tuoksujen parissa. Niille ketkä eivät vielä tiedä, niin kesän ajan blogissa on meneillään tuoksuperjai -postausarja, jossa esittelen uusia kevään ja kesän tuoksuja. Mukana voi myös olla jotain omia vanhempia lempparituoksuja. 


Tänään esittelyssä BEYONCÉ Rise Sheer -kevään 2015 kausituoksu.

Tuoksu on jatkoa Beyoncén viime vuonna julkaisemalle Rise tuoksulle. "Beyoncé Rise Sheer on kevääksi 2015 kehitetty kausituoksu, jossa alkuperäinen hienostunut Rise-tuoksu saa raikkaita, läpikuultavia tuoksuvivahteita."

idkuva

Pullo on yksinkertaisen kaunis pienellä vivahteella. Korkki on kullanvärinen ja epätasaiseksi tehty, joka tuo pulloon heti särmää. Ensi vilkaisulla pullo näytti hieman tylsältä, mutta nyt kun kuvissa katson sitä, niin se näyttää jopa ihan kivalle. Sopii hyvin tuoksukokoelmaani.


Tuoksun luvataan tuovan silmiinpistävää raikkautta. Alkutuoksussa Bergamotti, sitruuna ja basilikasorbertti. Sydäntuoksu valkoinen pioni, jasmiini ja kuningatar orkidea. Pohjalla vaaleat puut, myski ja valkoinen merkipihka.

Tuoksu on hyvin sitruksinen, sanoisinko makean sitruksinen ja samalla raikas. Sydäntuoksuna oleva jasmiini tulee myös hyvin esiin. Itse tykkään raikkaista ja sitruksisista tuoksuista, joten myös tämä tuoksu on mieleeni, vaikka sitä aluksi hetken epäröin.

Miinusta täytyy antaa kestosta. Tämä ei kestä iholla kauhean kauaa, joten jos haluat tuoksun pysyvän sitä joutuu suihkutella useita kertoja päivässä. Olisin toivonut tuoksulta pidempää kestoa.

Tuoksua on saatavilla heti. Suositushinta EdP 30ml 30€.

* Tuoksu saatu maahantuojalta testiin. 

Omistaako joku tämän tuoksun tai viime vuonna julkaistun Risen? 


7 kommenttia:

  1. En omista,mutta nätti pullo =)

    VastaaPoista
  2. Mun täytyy kyllä nyt kaivaa tämä kaapista ja antaa tälle mahdollisuus :D Mä jotenkin ennakkoluuloisesti ajattelin, että tämä on vaan yksi niistä julkkisten halpistuoksuista. Jotkut on aika tusinatavaraa. Myönnän silti, että vielä 10 vuotta sitten käytin aika innokkaasti Britney Spearsin tuoksuja :D Taisi olla vähän fanituksellakin siihen syynsä, haha. Joka tapauksessa makean sitruksinen tuoksu kuulostaa hyvältä, joten annan tälle mahdollisuuden. Kiitos sun! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti annat mahdollisuuden ja jos sitten ei nappaa, niin vasta sitten laitat sen takasin kaappiin. :D Hahha, mä muistan kyllä kanssa ne Britneyn tuoksut, ne on muuten vieläkin aika herkullisia. :D Ja mulla on edelleen Jennifer Lopezin tuoksuja, niin hyviä <3

      Poista
    2. Hahaa, tajusin just, että mullakin taitaa vielä olla jokunen J.Lon tuoksu jäljellä :D Mun mielestä ne taisi aikoinaan olla jopa parempia kuin Britneyn tuoksut! :) Vaikka Britneytä teininä fanitinkin enemmän kuin ketään muuta :D

      Poista
    3. Joo muistan kanssa. :D Keräsin niitä ja yhden oon tainnut käyttää loppuun ja muut löytyy vieläkin tuolta joukosta. :D

      Poista
  3. Mä just tuoksuttelin tätä yks päivä Cittarissa ja tykkäsin .. toinen , mihin ihastuin , on se Katy Perryn uusin , aivan ihana sekin , parempi jopa kuin tämä .. ehkä .. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva kuulla. :) Se Katy Perryn tuoksu on kyllä hyvä! :)

      Poista

Kiitos kommentista ♥