17. kesäkuuta 2015

Ruusuilla jatketaan

Eilen esittelin teille laivakynnet ja tänään vuorossa kynnet mitkä tein heti poistettua edelliset. En edes tajunnut kynsiä suunnitellessa, että satuin valitsemaan heti perään uudestaan ruusuja kynsille. No toisaalta nyt on kesä ja ruusut sopivat kesään, joten eikai sillä niin väliä ole. 


Lakkana Opin Hawaii -kokoelmaan kuuluva Just Lanai-Ing Around. Lakka on väriltään marjapuuron "mauven" pinkki, joka sisältää pientä hentoa shimmeriä. Lakka peittää oikein hyvin kahdella paksummalla kerroksella. Tämän lakan sain testiin Kauneudenkauppa -verkkokaupasta. Hawaii -kokoelmasta omistan 6 lakkaa ja voisin kotiuttaa muutaman lisää. Kauniita kesään sopivia värejä.


Keskisormeen ja nimettömään laitoin koko kynnen siirtokuvat, joita käytin ensimmäistä kertaa koko kynsihistorian aikana. Siis voitteko uskoa, että en ole koskaan edes testannut koko kynnen tarroja? Something Can Go Wrong -blogin Heidi on tehnyt hyvän videon näiden laittamisesta ja siitä se innostus lähti itsellä. Siirtokuvat irtosi nopeasti arkista ja ne oli helppo asetella kynnelle. Lopuksi siistin asetonin avulla reunat ja laitoin pikakuivattajan päälle. Siirtokuvat on pysynyt kynsillä jo usean päivän ajan.

Lopuksi laitoin vielä Just Lanai-Ing päälle muutamat hopeiset niitit, jotka olen saanut CesarsShopin tilauksen yhteydessä kaupanpäälle.


Jos kerkiän tulen vielä huomenna esittelemään teille laiva ostoksia, jos en niin palataan juhannuksen jälkeen niihin. Me lähdetään juhanukseksi mökille ja toivotaan että saataisiin edes vähän aurinkoa, vaikka nyt näyttää siltä, että juhannus vietetään hyvin kosteissa tunnelmissa. ::D

* Lakka saatu yhteistyön merkeissä. En hyödy linkkien klikkauksista mitään. 

Kuinka moni on testannut koko kynnen siirtokuvia? 


22 kommenttia:

  1. Oi vähänkö kivat <3 Mä oon vähän innostunut ruusukuvioinneista vaikka ennen ole voinut sietää niitä missään muodossa esim. vaatteissa. Nyt jotku paidat oikeastaan näyttää ihan kivoilta. :D
    Ja ihana, kun olit maininnut mut tekstissä ja, että olit innostunut kokeilemaan tarroja videon myötä ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3 Mä en kanssa ymmärrä mikä ruusu villitys mulla on nyt menossa. Kaikki vaatteet, kynnet, pannat kaikissa pitää olla ruusuja. :D
      Se sun video oli kyllä tosi hyvä!

      Poista
  2. IHANAT! <3 Ehkä mun yhdet suosikeista ever, rakastan ruusuja.

    VastaaPoista
  3. Oi kuinka nätit! Ihana tuo ruusukuva ja mitäpäs tuosta vaikka pari kertaa peräkkäin laitat ruusuja kynsille, ne on nättejä. <3 :D

    VastaaPoista
  4. Onpa kaunis lakkaus <3
    Oon kerran testannu kokokynnen siirtokuvia ja helppoja olivat :) Niillä saa nopeasti kivat kynnet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni. <3
      Miten mä en oo koskaan testannut? Harmittaa kyllä, koska nää oli niin helppo käyttää. :D

      Poista
  5. Tykkään näistä hurjasti , vaikkei kukkakuosi oo suosikkini , ainakaan vielä ;)!
    Oon kokeillut koko kynnen decaleita ja onhan ne , kun osais leikellä oikean kokosia siis mä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit. <3 Sä oot vannoitunut leofani. :D<3
      Mun ei onneksi edes tarvinnut leikata näitä. Hyvin sopi kynnelle. :)

      Poista
  6. Mä en uskalla edes kuvitella testaavani näitä ihania ruusukuvia. Raksut on niin pirun kaarevat, että menisivät ihan ruttuun, vaikka eihän se välttämättä haittaa, jos saa nätisti "taiteltua" :). Pakko sanoa, että nämä ruusukuvat on ehkä paras mahdollinen kumppani tälle OPI:lle. Mummohuivi ja mummolakka :). Mä rakastan niitä venäläisiä ruusuhuiveja! Siis aivan ihanat kynnet <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raksuille voi kyllä joo olla hieman hankala laittaa. :/ Tosin voisin kyllä uskoa, että sulta se tulisi onnistumaan silti! Voi kiitos paljon. <3

      Poista
  7. Ihanat kynnet. ^_^ Tosi kaunis marjapuuro tuo OPI ja ruusudecalit sopivat niin täydellisesti tuon sävyyn.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥