16. joulukuuta 2014

Joulukalenteri luukku 16 / 10 kauneuskysymystä miehelle


Luukku 16 ja äänessä olisi tänään Viljami. Anniina on juuri tehnyt uuden "mies bloggaa -postauksen", jossa miehet pääsevät vastailemaan kysymyksiin. Me päätettiin Viljamin kanssa ottaa osaa haasteeseen. Nämä on kyllä aivan parhaita. Elokuussa Viljami vastasi kynsiin liittyviin kysymyksiin ja tänään olisi vuorossa kiperiä kauneuteen liittyviä kysymyksi. Katsotaan kuinka käy.

idkuva
30-vuotias synttärisankari
1. Mikä on Tangle Teezer ja miksi se on niin hyvä tuote? 

Tangle Teezer on joku kulmakarvojen ohennus kynä, jolla otetaan ylimääräiset karvat pois kulmista. Tuote on hyvä, koska sillä saa kaikki karvat pois.

No niimpä niin! Minähän siis harjaan hiukseni kyseisellä harjalla joka päivä. Olen myös puhunut Viljamille kyseisestä harjasta. Hyvin on kuunneltu.  

2. Mainitse kolme "naisten" kosmetiikkamerkkiä, jotka tiedät. 

Avon, Lumene & Tiori

Hihihi. Kuolen nauruun! Kaksi ensimmäistä meni oikein ja kolmaskin melkein. Kyseessä on siis Dior, mutta Viljami luulee sen olevat Tiori. Tähän on tarinakin. Pyysin synttärilahjaksi Diorin viisikkoa ja Viljami laitto, että "Mennään huomenna katsomaan sitä "Tioria", kun mulla on vapaata. Awws! Rakas se on DIOR edelleen. 

3. Mainitse kolme kasvoihin käytettävää meikkituotetta. 

Meikkivoidepuikko, kulmäkynä & kajaali.

Muuten oikein, paitsi meikkivoidepuikolla Viljami tarkoittaa peitepuikkoa. :DD 

4. Miten meikkisiveltimet kuuluu puhdistaa? 

Vanulapuilla tietenkin!

HAHHAA! Justiinsa niillä! 

5. Millainen on smoky eyes -meikki? 

Tummien silmänalusten peitto juttu.

No ei kyllä sinne päinkään! Toi varmaan tuli siitä, kun hoen joka päivä, ennen kuin lähden mihinkään, että mun täytyy peittää mun tummat silmänaluset. 

6. Mitä hiuspuuteri tekee / mihin sitä käytetään? 

Sillä voi peittää värjäytyneitä kohtia. Esim. juurikasvun saat helposti tällä tuotteella peittoon.

Mitähh? Mistä toi mies repii noita juttuja!! Ihan oikeasti kuolen nauruun! 

7. Mitä asioita täytyy muistaa huulipunaa laittaessa? 

Ettei tahri koko naamaa, vaan ja ainoastaan huulet.

No tottahan tuokin! 

8. Millaisia erilaisia karvanpoistomenetelmiä on olemassa? 

Höylä, poltto, vahaus & nyppiminen.

No rupea nyt polttamaan säärikarvoja. :D Muuten todella hyvä! 

9. Luettele kolme tuotetta, joita voi käyttää silmämeikin tekemiseen? 

Kajaali, ripsiväri ja valokynä.

Alkoi hyvin, päättyi ei niin hyvin. Olisin odottanut, että sieltä olisi tullut luomiväri, mutta eih!

10. Miksi puhelinlankaponnarit ovat parempia kuin tavalliset ponnarit? 

Eivät aiheuta päänsärkyä, ei revi hiuksia ja pysyy hyvin hiuksissa!

Viljami täydellistä!! Mahtavaa! Yksi täysin oikein. :D

Extra :

11. Millainen meikkaaja Fani mielestäsi on?

Aloitteleva, oppimaan päin.

Kiitos, kiitos! Onhan tässä jo tullut meikattua melkein 10-vuotta, että kovin olen aloitteleva. :DD 
Ehkä silmämeikin tekemisessä kyllä, mutta muuten on homma aika lailla hanskassa. 

Mahtavaa, että sain Viljamin jälleen mukaan tähän. Meillä oli oikein hauskaa ja naurettiin kummatkin ihan mahat kippurassa. Nyt toivotaan, että muitakin lähtee tähän mukaan ja saadaan kaikki nauraa yhdessä miesten vastauksille.


Kalenterin luukut tulevat nyt päivän jäljessä, mutta ei kai sillä niin väliä? Tässä kuvassa siis eilen tulleet. Eiköhän se saada ajantasalle pian. Nyt on vaan niin paljon kiireitä, että kirjoittelen blogia aina iltaisin ja ajastan sen aamuksi. :) Eilen Ciaten kalenterista tuli jälleen irtoglitteriä... Eih! Niitä on tullut jo tarpeeksi monta, että toivottavasti ne loppuivat tähän. Irtoglitter on nimeltään Slumber Party ja kyllähän se on kaunis. W7:n kalenterista tuli pieni pinkki huulikiilto. TBS:n kalenterista tuli Vitamin E ravitseva yövoide. Tuota samaa sarjaa on nyt tullut myös päivävoide ja kasvonaamio.

Kuinka moni aikoo haastaa oman miehensä mukaan vastailemaan kysymyksiin? 
Vieläkö haluatte Viljamin ääneen joulukalenterissa? 


24 kommenttia:

  1. Ihan loistava postaus. :D Olisko toi karvojen poltto voinut tarkoittaa laseria, varmaan jostain lehdestä osunut silmään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä niin hauska. :D Voi muuten hyvinki olla? :D

      Poista
  2. Haha, nää on hauskoja :D Tarvii varmaan Nallekin saada mukaan tähän haasteeseen ^__^

    VastaaPoista
  3. Samoja ajatuksia tuosta irtoglitteristä!:( tuskin tulen käyttämään kun ovat niin epäsiistejä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä juuri. :( Ei niitä kyllä oikein tule käytettyä.

      Poista
  4. Tosi hyvä tämmönen! Pitääkin kokeilla Tuomolla. :D Ja luulisi, että Viljami olisi kuunnellut sua tarkemmin nuiden juttujen kohdalla! :D
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeij! Tuomokin mukaan tähän! :D Joo niin luulisi, mutta eipä ole ei. ;)

      Poista
  5. Pakko saada Kim tekeen tää : D just hyvä!

    VastaaPoista
  6. Näitä on kyllä kiva lukea ja luukuistakin sait kivoja juttuja

    VastaaPoista
  7. Ei hitto, mitä vastauksia :D Lisää näitä! Mun on kyllä pakotettava mun mies-parka tähän :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DD Hehee!! Innolla odotan teidän postausta. ;)

      Poista
  8. Tää oli hauska :). Pakko käydä heti kysymässä suostuuko mies kyselyyn. Kuulemma suostuu! Jei :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DD Täällä on naurettu ihan huolellla! JEE!! :3 En malta odottaa mitä vastauksia sieltä tulee. :D

      Poista
  9. Nämä 'miesten' postaukset on huippuja ! Sain vihdoin taivuteltua avokin tähän mukaan ja vastailikin kysymyksiin ja sain luvan ne julkaista huomisessa joulukalenterissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä. :D Mahtavaa, pakko tulla heti lukemaan! :D

      Poista
  10. Voi ei :DD Ihan huippu postaus! :DD
    Pikkasen mie repesin tuolle hiuspuuterillle :D Mutta kyllä Viljami veti pisteet kotiin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan paras. :DD
      Mä en voi uskoa, että se ei tiedä mitä hiuspuuteri on? Mä kumminki käytän sitä niin usein. :D

      Poista
  11. Hahaha, voi ei mitä vastauksia parissa kohdassa. :D Mutta ihan mahtavaa, että suostuu tällaiseen ylipäätään vastaamaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. :DD Ei siltä kysellä suostuuko se. Uhkaus, lahjonta, kiristys toimii myös miehille. ;)

      Poista

Kiitos kommentista ♥