17. maaliskuuta 2014

Dorothy and flowers!


Voiko joku lakka oikeasti olla näin super kaunis? Mun ei aluksi ollut edes tarkoitus hankkia tätä, vaan yksi toinen Picture Polishin lakka, mutta sen ollessa loppu varastosta päätin ottaa tämän tilaukseen mukaan ja voin kyllä sanoa, että onneksi otin! Dorothy on väriltään oikein joulunpunainen, jonka seassa on todella todella paljon hopeaa shimmeriä ja koska seassa on niin paljon hopeaa shimmeriä, niin lakka näyttää hieman tumman pinkiltä. :) Kyllä nyt jäi Ruby pumps tämän lakan ohella täysin toiseksi ja tästä tulee minun THE joululakkani!


Dorothy on koostumukseltaan jelly ja kahdella kerroksella sain peittävän lopputuloksen. Tosin mietin hetken laitanko vielä kolmannen, mutta lakka peitti niin hyvin että ainakaan lyhyisiin kynsiin ei tarvinnut kolmatta lisätä. Plussaa haluan antaa myös Picture Polish lakkojen siveltimistä ja korkeista. Suti on tarpeeksi paksu ja korkki on kuminen, joten siitä saa todella tukevan otteen.

Onnistuin jopa lakkaamaan niin hyvin, että siistittävää jäi todella vähän. Punaisien lakkojen kanssa on meinaan yleensä aina kauhea ongelma siistimisessä, joten nyt pääsin helpolla.


Koristeeksi leimasin kukat Moyou:n Kitty 02 laatasta ja kukan keskelle pääsi timantit Opin I Snow you love me lakasta. Hetken kun olin katsellut näitä, niin päätin vielä lisätä muutaman pilkun jokaiseen kynteen. :)

Tykkäsin näistä kyllä niin paljon että olen nyt neljättä päivää samoilla kynsillä, tosin en ole vielä uskaltanut edes lakata uusia. Joten kiva, että on niin upea lakka jota varmasti jaksaa katsella. :)


Picture Polish : Dorothy, Opi : I Snow You Love Me, Essie : Blanc, Konad : Musta & MoYou Kitty 02 laatta
Mun viikonloppu meni suoraan sanottuna todella huonosti. Perjantaina aamulla heräsin siihen kun mun kädet oli tosi kuivat, laitoin käsirasvaa ja nousin sängystä. Katsoin peiliin ja totaalisesti sain shokin? Mun kädet, naama ja jalat oli täynnä punaisia täpliä. Soitin lääkäriin ja pääsin käymään hoitajalla, joka määräsi mulle vahvemmat allergialääkkeet ja rasvaa. Lauantaina sama juttu... Heräsin aamulla ja koko keho oli taas täynnä niitä hiton näppylöitä. Päiväksi näppylät aina häviävät.. Lauantai iltana mentiin normaalisti nukkumaan ja heräsin 3.40 kun en saanut henkeä kunnolla, näppylöitä joka puolella ja huuli sekä nielu turvonnu. Huusin Viljamille, että soittaa ambulanssin, mutta se oli niin unessa, että tokas mulle vaan, että "joojoo mee nyt nukkumaan". Soitin itse sitten ambulanssin ja lähdin ulos odottamaan sitä. Haukoin henkeä ja pikkuhiljaa rupesi turvotus laskemaan. Soitin 03.50 uudestaan, että mikä sillä ambulanssilla kestää kun mä en saa kunnolla henkeä? 3km kuulemma vielä matkaa..... 04.11 soitin uudestaan, että mikä nyt on kun kestää ja samalla mulle soitetaan ambulanssista, että ne ei löydä meijän pihalle? No aivan niin..... Kävelin ambulanssia vastaan ja sain ensihoidon siinä ja pääsin kotiin. Sunnuntaina näppylät palasi ja kävin ensiavussa.... Tänään heräsin 05.00 ja näppylät oli taas palannut. Nyt kävin lääkärissä ja sain kasan lääkkeitä tähän allergiseen reaktioon.... Jos tää ei kohta lopu, niin mulla totaalisesti lähtee järki....

Joten älkää ihmetelkö jos blogi on muutaman päivän hiljaisempi.. Tässä kutinassa ei meinaan toimi pää ollenkaan. Mua ärsyttää niin paljon, että tekis mieli mennä johki metsän keskelle ja huutaa niin kovaa.. Agrht..

JA PS. KYLLÄ!! KÄRSIN VIEROTUSOIREISTA KUN EN VOI VIELÄ LAKATA MUN KYNSIÄ!


18 kommenttia:

  1. Kivat kynnet ja voi että kuulosti tosi ikävältä sun allergiareaktio =(Toivotaan et helpottais

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Tää ei ole kyllä enään yhtään mukavaa. :/ Mä luin tästä ja tää voi kestää jopa 2kk-1.5 vuotta???

      Poista
    2. Apua toivottavasti menis pian ohi.Mun oma allergia on elinikäinen =(

      Poista
    3. Voi ei :( Pikkuhiljaa mennään ainakin parempaan suuntaan :)

      Poista
  2. Kivat kynnet. :) Toivottavasti helpottais pian! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Toivotaan! Olis niiiin ihanaa, jos tää vaan menis ohi.. :(

      Poista
  3. Söpöt kynnet! *_*
    Ja voi eiiii, toivottavasti lääkkeistä ois nyt apua!! Pikaista paranemista muru ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos <3
      Nyt ei auta muu kuin toivoa.. :/ Mulle oikeesti tulee kohta joku hulluus kohtaus... :(

      Poista
  4. Tuo on kyllä todella kaunis lakka :)
    Kuulostaa ihan kauheilta noi allergiset reaktiot.. :o Toivottavasti pääset pian kuntoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks hankin sen! En tajua edes, että miksi en ollu laittanut tuota himotuslistalle? :O
      Kiitos paljon, nyt ei auta muu kuin toivoa <3 Tosin oon aika epätoivoinen...

      Poista
  5. Tsemppiä hulluna! <3 Kauniit kynnet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos <3 Toivotaan, että tsempistä olisi apua :3

      Poista
  6. Onpa kaunis lakka ja mitkä kynnet! ^_^
    Voi siua, koitahan saada happea siellä, pyydä välillä Viljamia antamaan siulle "tekohengitystä ;) Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihana <3
      Jos tulee vielä hengitysvaikeuksia, niin täytyy kyllä pyytää ;) Ja musta tuntuu, että Viljami polkee, mut nopeammin sairaalaan, kuin että ambulanssi saapuu :D <3

      Poista
  7. Oijoijoi kun on nätti tuo lakka! <3____<3

    VastaaPoista
  8. Oi miten ihana onkaan Dorothy! ♥ Huolestuttavalta kyllä kuulostaa nuo allergiset reaktiot, toivottavasti syy selviää! :o ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dorothy on kyllä yksi rakkauslakka <3 Toivotaan, mutta jotenkaan vaan en usko :/ <3

      Poista

Kiitos kommentista ♥