5. toukokuuta 2014

Esittelyssä Vega

Tänään esittelyyn pääsee Zoyan Magical PixieDusteista Vega. Maaliskuun lopussa kynsillä oli ensimmäisenä Cosmo ja viimeiseksi esiteltäväksi säästän kokoelman upeuden Luxin.


Vega on väriltään sinisen ja turkoosin sekoitus. Kävin vähän googlettelemassa, koska en osaa muodostaa suomeksi tämän lakan väriä. Englanniksi se on blue opal, mutta suomennettuna se kuulostaa tyhmältä sininen opaali? Olkoon tämä sitten suomeksi väriltään sini,turkoosi,opaali.


Kaikki kolme macigal pixietä ovat koostumukseltaan samanlaisia. Lakat sisältää isompia hex-glittereitä ja pienempää hologlitteriä. Pinta on todella karhea, näistä voi siis jo puhua ISOLLA hiekkalakkoina. Kaikki kolme peittävät kahdella kerroksella, mutta itse laitoin kolme. Ensimmäinen kerros levittyy oikein hyvin, toisen ja kolmannen kanssa voi olla hieman pientä ongelmaa, koska lakka jää aika möykkyiseksi, johtuen hex-glitterin paljoudesta.

Pysyvyys on erinomainen. Pidin lakkaa neljä päivää kynsille, eikä kärkikulumaa ollut ollenkaan.

Voisi luulla että näiden poistaminen on yhtä tuskaa, mutta ei, näitä ei ole edes niin ärsyttävää poistaa kuin glitteireitä. :)


Tällä kertaa en halunnut lakata kaikki kynsiä pelkästään Vegalla, vaan nimettömään ja peukaloon lakkasin alle kaksi kerrosta Ginan valkoista, päälle puoliksi kaksi kerrosta Vegaa ja rajalle valkoisia niittejä.


Tykkäsin paljon sekä kynsistä että lakasta, mutta en usko, että tarvitsen itse kaikkia kolmea Magical Pixietä, joten voi olla, että joko Cosmo tai Vega lähtee myyntiin.

Zoya : Vega, GinaTricot : White, Niitit

Mitä mieltä ootte Vegasta? 




32 kommenttia:

  1. ♡_♡ !!!!!
    Mikä upeus tuo Vega! Mutta kaikista upein silti tuo nimetön, ooh! ♡

    VastaaPoista
  2. Onhan se kyllä superkaunis yksilö! :) Kiva tuo nimettömän koristelu, sopii hyvin näihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä aika ihana! :) Kiitos paljon! :)

      Poista
  3. Ihana lakka ja hienot kynnet! :) Tykkään.

    VastaaPoista
  4. Oi miten upealta se taas näyttääkin ♥

    VastaaPoista
  5. Upea Vega! ♥_♥ Ihanat kynnet!

    VastaaPoista
  6. Ooh nätti lakka <3 hauska idea että puolet kynnestä valkoinen ja rajalla niitit, näyttää kivalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vega on kyllä todella nätti varsinki auringossa! <3 Kiitos paljon! :)

      Poista
  7. Taisin juuri kuolata näppäimistölle :P

    Ihana tuo niittikynsi, mistä nuo niitit on hommattu?? :)

    ps.Vinkkaa kun/jos luovut lakoista, niin lähimaastosta voisi löytyä potentiaalinen ostajaehdokas ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle käy hyvin usein samanlailla :D

      Kiitos Kaisa! Niitit on Ebaysta ja tässä vielä linkki : http://www.ebay.com/itm/321257892231?ssPageName=STRK:MEWNX:IT&_trksid=p3984.m1497.l2649

      Minä vinkkaan sulle jos / kun luovun :D

      Poista
  8. Ihanan yksinkertaiset kynnet ja tuo Vega on mahtava ! :)

    VastaaPoista
  9. Ihan mielettömän upea lakka ja tosi kaunis tuo nimettömän kynsi. :)

    VastaaPoista
  10. Ohhoh, siinä vasta kunnon hiekkalakka! <3 :o

    VastaaPoista
  11. Todella ihanan värinen tuo Vega ja toi hologlitteri. ^_^ Omaan makuun vaan turhan isoa glitteriä, tykkään noista Zoyan tasasemmista enemmän. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä upeus <3 Magical kuvaa oikein hyvin näitä kolmea! :D

      Poista
  12. Hienot lakkaukset. Vega näyttää kylmältä lakalta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Vega voisi hyvin sopia johki pakkaslakkaukseen :3

      Poista

Kiitos kommentista ♥