12. elokuuta 2014

Livbox Elokuu

Jälleen mentiin kuukausi eteenpäin ja lähemmäksi syksyä. Näin se kesä rupeaa pikku hiljaa vaan olemaan ohi ja kohta huomataan, kun kaivetaan jo villasukkia kaapista. No ei kai nyt sentään ihan vielä. Tänään olisi vuorossa elokuun Livboxin sisältöä. On se aina jännää kun sen saa, että mitäköhän sieltä taas löytyy. :)


Tällä kertaa teemaväri on valkoinen ja myös paperiin oli tullut pieni muutos. Valkoisella taustalla pieniä mustia kuvioita. Mahtavaa, kun sitäkin välillä muutellaan hieman.


Ihanan söpö jo pelkästään tuo paperi!


Tällä kertaa sisällöstä vastaavat bloggaajat eli he ovat kaikki valinneet yhden suosikki tuotteensa pakettiin. Paketti sisälsi 5 tuotetta, joista yksi oli vaihtuva.


Batiste XXL Volume Dry Shampoo

Tämän oli boxiin valinnut Annie. 

Batisten kuivashampoo tekee hiuksistasi välittömästi puhtaan ja raikkaan tuntuiset sekä antaa niille tuuheutta. Ovh 8.90€ / 200ml. 

Boxin mukana on tullut jo yksi Batisten kuivashamppoo, mutta oma boxini sisälsi silloin jonkun muun tuotteen, joten olin oikein tyytyväinen että sain tämän. Olen vasta vähän aikaa sitten ihastunut kuivashamppoihin, joten uuden merkin testaus on hyvä! 


The Bodyshop Honeymania Body Butter

Tämän oli boxiin valinnut Johanna.

Aisteja hivelevän kukkaisen hunajan tuoksuinen, tehokosteuttava, täyteläinen vartalovoide. Ovh 18.90€ / 200ml. 

Suoraan sanottuna rakastan Bodyshopin vartalovoiteita. Kosteuttaa ihoa todella hyvin ja tuoksut on niin ihania. Itse ei ole koskaan tullut ostettua tätä hunaja voita, joten kiva päästä testaamaan tämä. Olisin luullut tuon tuoksun jotenkin erilaiseksi, mutta se oli itse asiassa todella hyvä, vaikka yleensä en tykkää hunajan tuoksusta. 


Clinique All About Eyes

Tämä oli Idan suosikki. 

Kosteuttaa ja poistaa turvotusta herkeltä silmänympärysiholta. Ovh 36€ / 15ml. 

Aluksi mietin, että minkä takia boxissa on jo kerran tullut tuote, mutta avattuani paketin huomasinki, että kyseessä ei ole sama tuote. Tästä olin oikein innoissani, koska ostin itselleni lentokoneesta Cliniquen kasvojenhoito -setin ja sieltä puuttui silmänympärysvoide. Nyt pääsen testaamaan tätä mistä olen jo muutaman kerran lukenut pelkkää hyvää. Eniten silmiin pisti "vaalentaa tummaa silmänympärysihoa". 


Pure Konjac Sponge Kasvojen Pesusieni

Tämän boxiin oli valinnut vloggaaja Nella.

Syväpuhdistaa ja kuorii ihon pinnalta kuolleet ihosolut jättäen ravitsevan ja ihoa suojaavan kalvon ihon pinnalle. Ovh 9.50€

Tykkään, tykkään ja vielä kerran tykkään! Mutta olisin silti mieluummin ottanut Dolce & Gabbanan suihkugeelin, koska omistan jo yhden sienen. Tosin kumminkin tuo sieni täytyy vaihtaa pian, joten en jää harmittelemaan. :) Tästä muuten tulossa vielä postaus jossain vaiheessa.


Lumene Arctic Sun Bronzer 

Tämän oli boxiin valinnut ihana Saara.

Aurinkopuuteri antaa iholle upeaa kesän hehkua ja aavistuksen luonnollista päivetystä. Ovh 14.90€ / 10g.

Myös tämä tulee tarpeeseen, ja värikin on juuri sopiva!

Voisinpa melkein sanoa, että tämä boxi oli tähän astisista boxeista paras. Olen alusta asti tilannut Livboxia ja mukana on tullut paljon mielenkiintoisia tuotteita ja välillä ei niin kiinnostavia, mutta tämä taisi olla ensimmäinen paketti josta kaikki tuotteet tulevat omaan käyttöön.

Mitä mieltä muut oli elokuun tuotteista? 




12 kommenttia:

  1. Kyllähän tuo oli ihan kiva boxi,tosin voi olla muutamia joita en tuu ite käyttään.Ainahan voi laittaa arvontaa tai antaa eteenpäin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. :) Kyllä ne varmasti aina jollekin kelpaa!

      Poista
  2. Jos olisin boxin tilaaja, mä olisin kiehunut, jos en olisi saanut suihkugeeliä vaan sienen, vaikka toi sieni kiinnostaakin mua. :p Sieni on kuitenkin sellainen tuote, minkä voi ostaa itse, mutta selektiivistä suihkugeeliä tulee harvemmin hankittua. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! Mä kiehuinki ja sen jälkeen yritin vaan peitellä sitä, kun tykkään tuosta sienestä kumminki, mutta totuus on että olisin halunnu sen suihkugeelin! :DD

      Poista
  3. Mulle ei tuu Livboxia, mutta kaikki esitellyt näytti kyllä mukavilta tuotteilta. :) Etenki tuo kasvojenpesusieni (uliuli mua, vaikea sana, en osaa kirjottaa oikein! :D ) vaikutti mielenkiintoselta ja pitää kyllä testata sitä joskus jos tuollanen tulee vastaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä yllättynyt, että kaikki tuotteet olivat mieluisia! :) Konjac sienen suosittelen hankkimaan. Suoraan sanottuna täydellinen tuote. :)

      Poista
  4. Mä sain elokuussa mun ekan boxin ikinä, ja olin tosi tyytyväinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih sulle kävi hyvä tuuri! Onneksi sait elokuun boxin!

      Poista
  5. Tässä boxissa on ehkä ensimmäistä kertaa sellaiset tuotteet joihin mieki olisin ollut tyytyväinen, paitsi siis toi sieni... ennemmin olisin ottanut myös sen suihkugeelin :)
    Mutta en siis ole tilannut ikinä tätä boxia ja luulen että ei tule tilattuakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta aika hitsin hyv boxi silti, vaikka en saanutkaan suihkugeeliä ja oon siitä vieläkin vähän .....
      Onhan tämä aika kallis 15.90€ nykyään, jos ei siis tule joka kuukausi sellaisia tuotteita mitä tarvitsisi. Itse onneksi saan tätä vielä vanhalla hinnalla, joten on siinäkin 2€ säästö. :D

      Poista

Kiitos kommentista ♥