25. elokuuta 2014

Mitä sitä on taas tullut osteltua?

Juuri ennen matkaa sain muutaman paketin ja heti matkan jälkeen kävin postista noutamassa muutaman lisää. Viime viikkoina on myös tullut muutama paketti, joten päätin esitellä näitä uutuuksia taas teillekin. Tälläkin hetkellä paketteja on matkalla muutamia ja koko ajan tulee lisää uusia himotuksia. Mie romahan!

Do You Have This Color In Stoc-Holm? // Opi With A Nive Finn-Ish // My Voice Is A Little Norse
Angel With A Leadfoot // The Sky's My Limit
Uudesta Opin Nordic -kokoelmasta hankin aluksi vain yhden eli Norsen, mutta nähtyäni Zigin kynnet halusin myös hankkia Stoc-Holmin. Suomi lakka nyt piti vaan ottaa mukaan ihan nimen takia, vaikka ei olekaan kovin mieluinen väri. Toki mieli voi muuttua, kun saan lakan kynsille. 
Toisesta uudesta Opin Ford Mustang -kokoelmasta päädyin lopulta hankkimaan vain kaksi lakkaa. Noi korkit on muuten aika älyttömän söpöt! 
I Love Nail Polish : Sugar Blossom, Peace, Princeton, Funshine Smoothie
Jo paljon ennen matkaa tein tilauksen ILNP verkkokauppaan ja lakat olikin saapunut matkan aikana. Olen jo pitkään himoinnut kokoelmiini lisää Ilnp lakkoja. Ostin kynsikoristekirpparilta juuri 3 lisää. Kaikki muuten ketkä omistaa näitä lakkoja, niin säästättekö nuo kotelot / säilytättekö lakat niissä?

Glitter Gal : Belgian Chocolate // Girly Bits : Our Lips Are Sealed // Glam Polish : Songbird
Powder Perfect : Deceptively Sweet
HarlowCo:n tilaukseen päätin kerrankin ottaa erimerkkisiä lakkoja, jotta pääsee testailemaan ja voi saada uusia tuttavuuksia. Tosin Glitter Gal ja Glam Polish on tuttuja merkkejä, mutta nuo kaksi muuta ovat uusia. Ehkä olisi pitänyt jättää hankkimatta, jotta ei tulisi uusia himotuksen kohteita.

Delush Polish : Forever Young & Destined For Grapeness 
Dollish Polish : A Unicorn Farted In My Polish & Expecto Patronum

Cesarsshopissa oli hetki sitten synttärit ja sen kunniaksi lakkoja alennuksessa. Itse tosin päädyin hankkimaan vaan nuo Delushin, Dollisit oli normaalihintaisia. Näistä kaikki on ollut jo pitkään himotuslistalla. Varsinkin Unicorn ja Expecto on ihanat! 


MoYou:lta tilasin kaksi laattaa lisää kokoelmaani, joka on kasvanut roimasti. Laattoja omistan tällä hetkellä 16kpl ja yksi on vielä matkalla. Ehkä pitäisi tosiaan ruveta leimailemaan vähän enemmän? Näissä kahdessa Tropical laatassa on ainakin niin ihania kuvia, että taidan heti tänään väsätä jonkinlaiset hedelmäkynnet. 



Yksi blogiystävistäni kysyi voisinko tilata hänelle Pueenin uuden setin.. Aluksi olin sitä mieltä, että en tarvitse tätä itse, mutta nähtyäni muutamat kynnet ja nuo kuvat oli matkalla kaksi settiä. Kuvat on aivan ihania, mutta voi luoja soikoon.. Tuo on sellainen vihko mikä aukeaa sivuittain kuin vieteri ja arght.. En voi edes selittää kuinka raivostuttava ne laatat oli kuoria. Ainoastaan te voitte tietää tunteeni, ketkä omistavat kyseisen setin... 

Sellaisia uutuuksia on tänne saapunut. Ihania kaikki, mutta kun testattavia lakkoja olisi niin paljon ja koko ajan jostain tulee uusia kokoelmia ja lakkoja. Tänäänkin postissa saapui yhden merkin koko uusi kokoelma, arvaatteko mikä? :) 

* Linkit eivät ole mainoslinkkejä. Olen ainoastaan laittanut ne teitä varten. En hyödy mitään niiden klikkailuista. 


Ootteko te shoppaillut paljon kesän aikana? Samoja lakkoja tai laattoja kenties? 


28 kommenttia:

  1. ÄÄÄääääÄÄÄääÄÄ. Mulla ei oo vielä yhtään MoYou:n laattaa! :D Millonkohan saan aikaiseksi tilata "muutaman" laatan. En kyllä koskaan osaa päättää niitä mieluisia. Onko noissa tropical laatoissa minkä kokoiset nuo kuviot? Vai onko se kuvioiden koko standardi kaikissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekositko? :DD HEIDI, eikö sulla ole yhtäkään? Nyt sitten korjaat asian mahdollisimman pian. Voin melkein vannoa, että ihastut!!! Mun mielestä noissa kaikissa on standardi kuvio, eli se missä kuvat on sivuttain on pienikyntisille ja se missä pystyssä niin suurille. :D Ne pienet on sitten ihan älyttömän pieniä! :D

      Poista
    2. Okeei :D Joo ei oo, ku aivan varmasti tilaan just niitä vääriä (pieniä) kun ne on kuitenkin kivemman näkösiä :D Kyllä mä vielä joskus.. ;)

      Poista
    3. Mun mielestä ne mitkä löytyy pieninä, niin löytyy myös isoina. :)

      Poista
  2. Mulla tekis mieli tilata vaikka ja mitä. Vielä oon saanu pidettyä itteni kurissa! :D

    VastaaPoista
  3. FANI!!! Oot ihan mahdoton :) Mustangeista hankin vain sen mustan, se saapui tänään. Tuo sininen näyttää myös upealta ja olisi tehnyt mieli ostaa se mutta muistin että vastaavia mulla on ollut ja aika harvoin sitten tuli käytettyä. Ja leikitään etten nähnyt tuota ILNP duochromea *ennähnytennähnyt*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MÄ TIEDÄN! :D Sekoan aina ihan kunnolla! :D Se mustakin näytti aika hyvältä, haluan nähdä sen sun kynsillä pian! :D Miksi Opin pitää tehdä koko ajan uusia kokoelmia? -.-
      Oota vaan kun saan tuon kynsille, ihastut varmasti!! Se on ihana<3!!!!

      Poista
  4. Oi, odotan noista OPI:n Mustang lakoista swatchia varsinkin tuosta The Sky`s My Limitista, näyttää pullossa upealta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulossa mahdollisimman pian. Toinen onki jo päässyt kynsille ja odottelee luonnoksissa esittelyyn pääsyä. :D

      Poista
  5. Oo mitä ihanuuksia! ♡ OPIn Ford Mustang kokoelma houkuttelisi.. :p
    Expecto Patronum löytyy omasta lakkahyllystä ja se on oikeasti ihan taivaallinen lakka! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Se on kyllä aika herkku kokoelma! Ehkä hankit siitä edes muutaman? Tai kaikki... :p
      Miten mä en oo älynny hankkia sitä aikaisemmin? :o <3

      Poista
  6. Mulla on ollut kesän aikana vähän tahaton shoppailulakko, rahaa on palanut kiitettävästi kaikkeen muuhun. Jospa se tästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se nyt syksyllä sitten. ;) Kyllä mullakin on palanu tänä kesänä rahaa PALJON!!

      Poista
  7. Ihania lakkaostoksia:)
    Kesän aikana en shoppailut hirveesti kynsilakkoja (alle kymmenen kynsilakkaa ostin) mutta vaatteita ja asusteita ostin todella paljon:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Tykkään myös kaikista!
      Mä oonki katsonut, että oot ostellu aivan ihania vaatteita ja kenkiä.. Oon kade**

      Poista
  8. Wow! Köyhänä ei voi kun kuolata sivusta , upeuksia ;)!

    VastaaPoista
  9. Noissa OPIn lakoissa oli pari mitkä aion kotiuttaa kunhan palkka tulee.. Eli PIAN ! :D Ihanat nuo laatat, tahtoo ! Tee meloni -kynnet ;)

    ps. Kiitos kun jaksoit kuunnella avautumistani, nyt tuntuu siltä että ehkä aurinko paistaa omaan risukasablogiinikin vielä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JEE<3 Noi Opit on kyllä niin herkullisia tuossa rivissä! Meloni-kynnet tulossa!! :3

      <3 Tottakai jaksan kuunnella, ihanaa jos musta oli jotain apua! Mä uskon, että saadaan vielä sunki ihana blogi eloon <3!!

      Poista
  10. Ihania hankintoja! Mä ihan säilytän lakat niissä olevissa pahvipakkauksissa, mutta se taitaa olla ihan makukysymys. :D Toki välistä ärsyttää avata niitä (esimerkiksi holotopperia), koska kynnet on märät ja se on ihan mahdotonta ilman kuivumisen odottelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ku munki tekis mieli, mutta sitten parista on jo menny kansi rikki, kun oon avannu sen. :D En kyllä silti raaski heittää niitä roskiin, kun ne on jotenki niin söpöt niissä. :D

      Poista
  11. Voi kääääks mitä ihanuuksia sie olet shoppaillut ♡_♡
    Mie en ole muuten nyt kesällä kauheesti edes shoppaillut, ohhoh! Pitääpä nyt kyllä ihan tarkastaa asia...
    No joo, onhan noita kymmenisen kappaletta tullut sittenkin ostettua ;D Ja tulossa on (mie repshadin) nuita MoYoun laattoja muutama zipale :P
    En malta odottaa, että teet postauksen tuosta Expecto Patronum lakasta, näyttää niiin ihanalta ♡
    Ps. Jos siulle tulee jokin mielenhäiriö ja päätät luopua tästä Expecto Patronum:sta niin muista miut! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niiin ootin sun komenttia. :DD <3
      No hei onhan 10 kappalettakin paljon, mutta mä oon ostanu ihan liikaa... Siis varmaan lähemmäksi 100 lakkaa, koska ne Bulgarian lakatki... Ohohoho!!! Ihanaa, että päätit ostaa niitä, koska ne on ihania. <3
      Expecto on niiiiin ihana, että HUH<3 Onneksi päätin hankkia sen<3 Jos ikinä mulle tulee joku mielenhäiriö ( en usko ), niin muistan kyllä sut tietty. <3

      Poista

Kiitos kommentista ♥