7. elokuuta 2014

Pirouette with Lux

Nyt esittelyyn pääsee viimeinen Zoyan Magical Pixie kevät 2014 -kokoelmasta. Cosmo ja Vega on molemmat olleet kynsillä ja sen jälkeen jatkanut matkaa eteenpäin. Kumpikin oli oikein nättejä, mutta en usko että olisin toiste käyttänyt niitä.

Mietin kauan yhdistänkö Luxin johonkin oikein kunnon prinsessa vaaleanpunaiseen, mutta päädyinkin yhdistämään sen holoon. Kaivelin lakkalaatikko ja silmiin pisti Picture Polishin Pirouette. Täydellinen valinta.


Pirouette on väriltään roosan vaaleanpunainen scattered holo. Tämä peitti hyvin kynnet kahdella kerroksella. Peittävyys ja levittyvyys on yhtä hyvä kuin muissakin Picture Polishin lakoissa. Itse olen eniten näissä ihastunut korkkiin ja siveltimeen, tuosta korkista saa niin hyvän otteen.


Tuo holohippu on niin hienoa ja kimaltavaa, että meinaa kuola valua näppäimistölle. Älyttömän kaunis!


Nimettömään lakkasin Pirouetin päälle kerroksen Luxia. Lux on vaaleanpunainen hiekkalakka, jonka seassa on paljon pientä ja isompaa hologlitteriä. Nämä Pixie Dustit ovat hieman paksumpia, koska lakassa on niin paljon glitteriä. Pintä näissä on todella karhea.


Muihin kynsiin tein vinyylien avulla ranskikset, joihin lakkasin myös kerroksen Luxia. Tämän lakan kanssa saa hetken odotella ennen kuin kannattaa tehdä yhtään mitään, koska päälle ei tule päällyslakkaa. Itsehän jouduin uusimaan yhden kynnen, koska vessahätä päätti yllättää juuri kun lakkasin kynsiä. Tosin niin käy melkein aina..


Hitsi miten herkullinen kimallus! Tykkäsin näistä ihan hulluna ja vielä kun aurinko osui kynsille, niin se kimallus oli jotain niin suurta. :)


Iskikö teihin lakat tai kynnet? 


18 kommenttia:

  1. Etenki tuo picture polish lakka näyttää kauniilta

    VastaaPoista
  2. Mieletön kimallus! Upeat kynnet :)

    VastaaPoista
  3. Minusta tuo lakka itsessään on niin kaunis ja kiiltävä, että hileet päällä on liikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen olisi kyllä voinut jättää myös ilman Luxia, mutta kun aina haluaa lisätä jotain. :D

      Poista
  4. Aivan ihana lakka tuo pirouette! Zoyan blingit sopii mainiosti sen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! Pirouette nousi yhdeksi lempilakaksi, niin upea. :3

      Poista
  5. Kauniita kyllä molemmat lakat. Lux aiheutti runsasta kuolausta ihanuudellaan!

    VastaaPoista
  6. Oijojoi. Ihania lakkoja ja ihanat on myös kynnet. <3

    VastaaPoista
  7. Molemmat iskee ja lujaa! :P
    Mie voin vain kuvitella kuinka upea toi kimallus on luonnossa ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ihania lakkoja, mutta Pirouette vie kumminki voiton. ;)
      Oisit nähny kuinka kirkas se oli!! Oikeasti ihan häikäisi. :DD

      Poista

Kiitos kommentista ♥