12. syyskuuta 2014

Lilat yksisarviset

Blogissani on maanantaista alkaen ollut pieni tauko / hiljaisuus. Menetimme yhden läheisen sukulaisen ja suru on ollut suurta. Nyt olen kumminkin hieman saanut kerättyä voimia, vaikka päätä särkeekin koko ajan ja kaikki lihakset on jännittyneet ja siitä seuraa myös kauhea särky.


Tällä kertaa Dollish Polish:in bloggari -kokoelman lakoista kynsille pääsi Saaran suunnittelema Unicornification, joka on aivan ihana vaalean lila crellypohjainen, joka sisältää pientä hologrammi glitteriä, vaaleanpunaisia ja violetteja hexejä/neliöglittereitä, sekä tähtiä ja kuunsirpin muotoisia isoja glittereitä. Itse lakkasin tämän Essencen Ballerina's Charm:in päälle, joka on on harmaanlila creme, hopeisella shimmerillä. Onneksi päätin kerrankin olla viisas ja lakata alle peittävän lakan. Ballerina's Charm peitti hyvin kahdella kerrokselle ja kaikkiin muihin paitsi nimettömään lisäsin yhden kerroksen päälle Unicornificationia.


Unicornification oli laadultaan todella hyvä, ainoa että isompia glittereitä sai hieman kalastella. Koitin pikkurilliin saada yhtä puolikuun muotoista glitteriä, mutta ei onnistunut. Tähtiä sain muutamia onneksi. Nimettömään asettelin pilkkutilkun avulla glittereitä.


Koska lakka on suunniteltu niin, että se on yksisarvis-lakka, niin halusin laittaa kynsille muutaman siirtokuvan, jotka olen saanut Mimaxilta testiin. Nimettömään valitsin yksisarvisen ponin ja keskisormeen avaimen, joka sopi väreihin hyvin. Ainut vaan, että näitä siirtokuvia sai liottaa yhden puoli tuntia, ennen kuin ne irtosi arkista. Muutama siirtokuva repesikin, kun en jaksanut odottaa tarpeeksi kauaa ja yritin pinseteillä repiä sitä irti. Malttamattomuus myös näkyy, koska siirtokuvat nousi hieman koholle... Kynnet oli tähän asti täydelliset, mutta pilasin ne noilla siirtokuvilla. Arght!

Täytyy vielä jossain vaiheessa tehdä toiset My Little Pony -kynnet ja koittaa onnea uudestaan noiden siirtokuvien kanssa.


Iskeekö Unicornification myös teihin? 


32 kommenttia:

  1. Suloiset kynnet, toi on niin ihana lakka!

    VastaaPoista
  2. Nätin näköiset kynnet tuli. :)
    Innolla odotan My Little Pony kynsiä.

    VastaaPoista
  3. Ihana lakka ja kivat kynnet! :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat kynnet ja viel kerran osanottoni ja jaksamisia etenki viljamille kova paikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Eekku!
      Viljami kiittää muistamisesta, suru on suuri!<3

      Poista
  5. Otan osaa. <3

    Ihan söpö lakka mutta piirroshahmotyyliset siirtokuvat ei oikein iske muhun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3

      Muhun ei kanssa ihan kaikki kyllä iske, mutta noi on aika söpöjä. :D

      Poista
  6. Otan osaa! :( Paljon voimahaleja teille ♡♡

    Tuo lakka näyttää tosi upealta sun kynsillä ja koristelut on aivan ihanat! Nappi suoritus :) ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Roosa<3!!

      Oih, olen otettu tästä kommentista<3!

      Poista
  7. otan osaa suruunne :,(!
    kaunishan tuo lakka on , kieltämättä <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit. :( <3
      On tuo lakka kyllä aika ihana!<3

      Poista
  8. Osaanotot vielä tätäkin kautta. :(

    Kuitenkin aivan ihanat kynnet, noi ponit ovat niin suloiset! :D Ihana idea, vaikkei Unicornification ei niin iskekään omaan lakkasuoneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!<3

      Juu tuo lakka ei kyllä kaikkiin iske ja luulin aluksi, että ei se oikeen ole mun tyylinen, mutta olin väärässä<3!

      Poista
  9. MUN ON PAKKO OSTAA NOITA SIIRTOKUVIA! ♡ Muutenkin oon ihastellut tota lakkaa, se on mun lemppari tästä kokoelmasta :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on niiin sun näköisiä!! Mulle tuli niistä heti mieleen SARA! :D <3 Oih, ehkä sun täytyy jossain välissä hommata tuo itsellesi? :3

      Poista
  10. Toi siirtokuva on niin omiaan tohon lakkaan :)

    VastaaPoista
  11. Voimia! <3

    Nätit kynnet, ihana sävy niissä.

    VastaaPoista
  12. Paljon voimahaleja teille! ♡
    On kyllä ihanat kynnet ^_^

    VastaaPoista
  13. Osanotot minultakin! :(

    Söpö teema kynsillä, mutta mä en oo jostain syystä onnistunut tykästymään tuohon Unicornificationiin, vaikka suunnittelijansa blogista tykkäänkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :( <3

      Mutta niinhän se on, että ei kaikki voi tykkää kaikista! :) Tuo on kyllä niin Saaran näköinen lakka! :D

      Poista
  14. Voimia. <3 Ja ihanat söpis kynnet. <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥