30. syyskuuta 2014

Vesimarmorointi / Syyskuu

Kuva @Miracle
Elokuussa pääsin mainitsemaan, että oon jopa alkanut tykkäämään vesimarmoroinnista. Voi luoja, syön sanani. Se on yhtä hirveetä puuhaa kuin aina ennenkin. Kun ei onnistu, niin ei onnistu! Vedin taas niin pohjanoteerauksen.. Näistä kynsistä voisi luulla, että marmoroin ensimmäistä kertaa.

idkuva

Halusin taas päästä koittamaan kuinka ne holot toimiikaan marmoroinnissa. Lakoiksi valitsin Color Club:in vauvoistani Beyond:in mustan holon, Harp on it hopean holon ja Halo-Graphic:in vaaleanpunaisen. Alle lakkasin kerroksen Gina Tricotin valkoista.

Tällä kertaa ongelmaa ei tuottanut vesi, eikä lakkojen leviäminen, vaan se kun tehdään kuvio siihen pintaan. Voi elämä soikoon... On mullakin ongelmat! Aina kun olin tekemässä kuviota, niin koko lakka lähti mukana, siihen tuli reikiä ja lopulta koko pinta oli levinnyt sotku kasa. Sain kumminkin marmoroitua kynnet, jonka jälkeen raivosin hetken itsekseni, heitin tavarat nurkkaan häpeämään ja päätin että en marmoroi enää ikinä... Nyt kun tästä on jo aikaa melkein viikko, niin kyllä mä vielä marmoroin, mutta silloin fiilikset oli aivan toiset.


Kyllä nämä on aivan kauheat, kun vertaa esim. Sissin tai Annin marmorointeihin. Miten noi kaksi voikin olla niin hyviä marmoroimaan ja mulla ei sitten onnistu millään.


Jotta koko postaus ei olisi pelkkää valittamista, niin tämä peukalo näyttää kyllä aika kivalta. Siihen muodostui ihan kuin sulka! Tosta mä jopa tykkäsin!


Kyllä taas jäi viime tippaan näiden kynsien julkaisu, mutta kerkesin! Huhu!

Kuinka moni lukioistani ei ole vielä koskaan marmoroinut? 


26 kommenttia:

  1. Minusta tuo nimetön on hienon näköinen seepra kuvioineen. :)

    VastaaPoista
  2. pikkurillikin kiva :) lukiot tuskin marmoroi ollenkaan, aika moni lukijoista varmasti kokeillut ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Oho, katsos vaan. :D Repesin taas täysin täällä! :DD

      Poista
  3. Hienot! Mullakaan ei aina marmorointi onnistu ollenkaan mut sitte taas välillä onnistuu hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä en tajua mitkä salat siinä on, että välillä se onnistuu ja sitten menee taas niin penkin alle, että huhu! :D Miksi se ei vaan voisi onnistua aina? :D

      Poista
  4. Hmm, ihan kuin oisin jostain lukenu, ettei holot toimi marmoroinnissa? Voin tietenki olla väärässä, mut sellanen muistikuva vaan on. Harmi ku en voi ite kokeilla; mulla on yks holo ja pari wannabetä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Whaat? Voisikohan se sitten johtua siitä.... Mun mieletä oon nähny Instassa muutamat holo marmoroinnit, mitkä on onnistunu tosi hyvin. :D Vai oonkohan vaan nähnyt unta? Mä en kyllä enää aio holoilla kokeilla.. :D Ei vaan onnistu ainakaan mulla!

      Poista
  5. Nii hullulta kuin se kuulostaakin mie en oo saanut vieläkään aikaseksi marmoroida =)
    Ehkä jonain päivänä se koittaa ja veikkaampa että tyssää nopeesti jos ei onnistu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aikaa vievää ja sotkuista puuhaa ainakin aluksi! Jollain se sitten vaan onnistuu ja toisilla ei. :D
      Suosittelen kyllä edes kerran kokeilemaan. :D

      Poista
  6. Vesimarmorointi ei saa pisteitä multa! Kaunista Joo mutta ainakin allekirjoittaneelle ihan tosi hankalaa...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä kanssasi! Arght, kirosana! :D

      Poista
  7. Eih, tämän takia mä sanon tälle ei koskaan. :D Musta varsinkin tuo nimetön näyttää tosi kivalta ja kokonaisuus kuitenkin toimii. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin ymmärrän sua! Aikaa vievää ja sotkuista puuhaa sanon minä! :D Kiitos paljon, vaikka omaan silmään ne ei nyt vaan jotenki iske. :D <3

      Poista
  8. Vesimarmoroinnin epäonnistumisveneessä on aina tilaa myös sulle.. :DD Mutta hyvä yritys kuitenkin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on tilaa! :D Yritys hyvä, lopputulos kamala! :D

      Poista
  9. Ihanan väriyhdistelmän olet ainakin mun mielestä saanut noihin kynsiin! :)

    Täällä tunnustaa oman kokemattomuutensa tässä asiassa yksi kynsifriikki. :D Mä olen monta kertaa miettinyt, että marmorointiakin pitäisi kokeilla. Mulla vaan menee hermot tosi nopeasti, jos en osaakaan jotain heti ja pelkään, että tässä kävisi juuri niin... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä omaan silmmäänki kiva. :)

      Jos tähän hommaan jotain tarvitsee niin se on kyllä hermot. Ja mullakaan niitä ei ole, joten sekin voi olla yksi syy siihen, että jälki on aina niin kaunista, NOT. :D Mutta kaikkea pitää aina kokeilla. :)

      Poista
  10. Voisko se olla niinkuin Anni sanoi tuos ylempänä, että holot ei toimis marmoroinnissa? o.O
    Mutta miusta toi nimetön on upea! Aivan ihanat värit olet valinnut näihin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla hyvinkin mahdollista. :D Ehkä mä oon käsittäny jotain väärin^^
      Kiitos silti muruseni<3 Värit on kyllä kivat! :D

      Poista
  11. Yritys hyvä kymmenen! Ja värit on ihanat. <3 Mulla on kans viha-rakkaussuhde vesimarmorointiin. En ole kylläkään kun kolmesti siihen hommaan ryhtynyt, mutta onhan se kivaa JOS saa jonkun kynnen onnistumaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Väreistä tykkään kyllä <3 Jos sen saa oikeesti onnistumaan, niin sitten on kyllä kaikki hyvin, mutta jos menee penkin alle niin sitten kyllä menee :D

      Poista
  12. Ihania ufokarkkiyritelmiä! Ihan alkoi tehdä mieli. :D Mulla on sama ongelma etten saa mitenkään kuviota nätisti, tosin olen marmoroinut kerran, mutta silti. :D Se jo sai aikaan sen, ettei ole tehnyt mieli kokeilla uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei niin muuten onki! :D Nyt mullakin tekee mieli niitä! Marmorointi näyttää helpolta esim. videolla, mutta ei todellakaan ole sitä. :D

      Poista
  13. Musta tuo nimetön on upea! Niin ja en oo koskaan marmoroinu, saanu kauhukuvat siitä blogeja lukiessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) No siitä on kyllä liikkeellä niin kauheita juttuja, ettei varmaan ihan heti tee mieli koittaa. :D

      Poista

Kiitos kommentista ♥