25. lokakuuta 2014

Vesimarmorointi / Lokakuu

Kuva @Miracle
Nyt ruvetaan vetämään tässäkin haasteessa jo viimeisiä. Enää olisi kaksi kertaa jäljellä ja nekin olen suunnitellut jo valmiiksi. Tällä kertaa tiesin aikalailla millaiset kynnet teen. Nähtyäni Tiketzun kinder kynnet, tiesin että haluan itsekin yhden kynnen niin, että siinä on vain puoliksi marmorointia ja Annin marmoroinnista sain sitten värimaailmaan idean. Oon monesti sanonut, että Annin marmoroinneista tulee aina jäätelö mieleen. On ollut lakritsit, sitruuna-lakritsit ja viimeiset vaniljajätskit mansikkakastikkeella. Päädyin siis itsekin inspiroitumaan jäätelöstä ja minun kynsilleni pääsi tiikerijätskit.


Värimaailmana siis valkoinen ja oranssi. Etusormeen ja pikkurilliin lakkasin kolme kerrosta uusia Sally Hansenin Sugar Coat lakkoja. Toiseen oranssi ja toiseen valkoinen. Olisin kyllä toivonut vähän rosoisempaa pintaa.. Valkoisessa, joka on nimeltään Sugar Fix on hieman parempi pinta, kuin oranssissa Candy Cornissa. Ensi kerralla täytyy laittaa näiden alle lakka, jotta ei tarvitse kerrostaa niin paljon. Hintaa näillä lakoilla taisi olla 1.20€, joten kyllä halvalla sai. Taisin ostaa kaikki värit mitä valikoimasta löyty.


Peukaloon lakkasin pohjaksi Cult Nailsin Be Locon, joka on kaunis persikkainen oranssi creme, joka peittää hyvin kynnet kahdella kerroksella. Nimettömään ja keskisormeen lakkasin taas pohjalla Opi:n Angel With  A Leadfootin valkoisen, josta kerroinkin muutama postaus sitten.

Sitten rupesin marmoroimaan ja kerrankin onnistui ensimmäisellä kerralla, siis voitteko uskoa en joutunut kertaakaan uusimaan tai laittamaan lakkoja veteen uudestaan? Oon ihan äimistynyt ja iloinen. :D

Keskisormeen lakkasin lopuksi vielä sivuun Be Locoa ja laitoin oranssit niitit keskelle. Näistä tuli itse asiassa todella kivat. Nimettömänki marmorointi onnistu niin hyvin, että mulle ainakin tulee siitä mieleen tiikerijätski. NAMS!


Peukaloon koitin tehdä sydäntä, että se näyttäisi siltä jäätelön keskustalta, mutta ei siitä ihan täydellinen sydän tullut, mutta vähän sinnepäin sentään. Mulla kyllä niin vaihtelee mieliala marmoroinnin kanssa. Joinakin kuukausina tekee mieli heittää ne kipot ja lakat metsään, mutta taas nyt jäi ihan hyvä fiilis kun onnistuin taas. :)

Niitit
Tuleeko teille näistä ollenkaan mieleen tiikerijäätelö? 


28 kommenttia:

  1. Näyttää ihan tiikerijätskille! :)

    VastaaPoista
  2. Tiikerijätski oli lemppariani pienenä!;) nykyään suklaa vie voiton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä suklaa on ehdoton ykkönen! Tosin kyllä tuo herkkullinen tiikerijätskikin välillä maistuu. :D

      Poista
  3. Nää on IHANAT! <3 Selkeesti tiikerijätskiä!

    VastaaPoista
  4. Nämä on tosi onnistuneet! Tykkään värimaailmastakin. :)

    VastaaPoista
  5. Miksi mä luen tätä sunnuntaina ennen kuin kaupat on auki? Nyt mun tekee mieli tiikerijätskiä eikä sitä saa vielä pariin tuntiin. Namit kynnet olet taikonut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DD Voi ei! Saitko eilen jätskiä? Mä painelin eilen kauppaan heti kun se aukesi ja hain meille tiikerijätskiä! Kiitos. :3

      Poista
  6. Kauniit! Tiikerijätski on mun lempparia!

    VastaaPoista
  7. Tulee kyllä ihan tiikerijäätelö näistä mieleen! ^__^

    VastaaPoista
  8. Miulla loppuu oikeasti sanat kun ihastelen näitä siun kynsiä o_O
    Jälleen niin vallan kauniit että! Aivan upeat värit olet laittanut näihin ja uh miten hyvin onnistuneet marmoroinnit.
    Ihan täyttä rakkautta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awws, oon aina ihan sanaton kun luen näitä sun kommentteja<3 Oot niin ihana!

      Poista
  9. Onpa upeat, ihanan pirtsakat =)
    Mulle ei tullu tiikerijäde mieleen, mutta nyt kun sanoit! Se ois kyllä hyvää :P

    VastaaPoista
  10. En tykkää tiikerijäätelöstä, joten minulle tulee mieleen joku karkki tai appelsiinisorbetti, Jaffa.. :D
    Miulla on myös tuo Candy Corn ja sitä sai melkein joka lakkauskerralla ravistella, muuten nuo rouheet eivät tulleet tasaisesti/ollenkaan ja kynsille jäi sileitä aukkoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Appelsiinisorbetti, niin muuten tuleeki nyt kun sanoit! :D
      Harmillista, että tuo lakka ei toiminut niin kuin olisin halunnut. Saa nähdä laitanko sen kirppiskasaan. :D

      Poista

Kiitos kommentista ♥