5. tammikuuta 2015

Uuden vuoden kynnet

Vihdoinkin olen kotona ja ajattelin esitellä teille uuden vuoden kynnet, jotka tein vuoden vaihtumiseen. Mun vuosi alkoi meinaan vähän huonosti. Olin suihkussa ja nostin lattialta pudonnutta shampoopulloa ja se oli siinä. Selkä/kylki venähti jotenkin, etten päässyt edes itse ylös. Eikun jälleen matka kohti toista kotiani eli ensiapua. Vietinki 3 päivää siellä. Pääsin kyllä aina yöksi kotiin, mutta aamulla alkoi aina niin kovat kivut, että oli pakko käydä ottamassa piikkiä. Selkä ei ole vieläkään kunnossa, mutta silti parempi kuin 3 päivää sitten.


Meille oli tulossa uudeksi vuodeksi vieraita ja olin jättänyt jälleen kynsien tekemisen viime tippaan. Tyydyin siis tekemään ehkä helpoimmat kynnet ikinä. Mustaa ja glitteriä. Glitteriksi valitsin Picture Polishin Bloggerin, joka voisi edes vähän näyttää siltä kuin kynsillä olisi ilotulituksia. Tämä lakka täytyy kyllä jo omistaa pelkästään nimen takia.

idkuva

Alle lakkasin yhden kerroksen luottomustaani Essien Licoricea, jota täytyykin ostaa pian jo toinen pullo. En kyllä suostuisi enää luopumaan/koittamaan mitään muuta. Tämän olen todennut nyt niin monta kertaa hyväksi. Päälle töpöttelin vanupuikon avulla Bloggeria, joka taitaakin tällä hetkellä olla ainut kokoelmani kirkaspohjainen moniväriglitter. Olen tainnut myydä kaikki muut eteenpäin ja jatkossakin pärjään varmasti tällä yhdellä. Ei sitä niin usein tule kumminkaan käytettyä, että tarvitsisi monta samanlaista.


Pikakuivattaja päälle, kuvat ja valmista. Sanoisin, että kynsien tekemiseen meni noin vartti. Ilotulitteethan on värikkäitä, joten ehkä nämä sopi vuoden vaihtumiseen hyvin. Itse ainakin tykkäsin. Jälkeenpäin mietin, että olisiko nämä pitänyt vielä matata? Mutta ihan kivalta ne näyttää kiiltävänäkin.



Meidän vuoden vaihtuminen meni oikeastaan aika normaalisti. Olin pyytänyt äitini ja Laten meille yöksi. Pelattiin yhdessä, syötiin hyvin, juotiin muutamat lasit punaviiniä ja skumppaa sekä käytiin katsomassa pihalla raketteja. Koiratkaan ei pelänneet onneksi yhtään. Taidettiin olla jo 1-2 maissa nukkumassa ja siinä se sitten olikin.


Tottakai uudeksi vuodeksi täytyi silti vähän meikata, vaikka ei mihinkään lähdettykään.


Valettiin myös tinaa. Ylin on viime vuonna valettu ja alimmat tuli nyt. Ihmeteltiin, että kuis nyt tuli niin samanlaisia, mutta syy taisikin olla siinä, että kaadoin tinan liian hitaasti kylmään veteen. Kyllähän noista mielikuvituksella saa silti vaikka mitä mieleen. ;)


Ja tärkeintähän on vähän ällösöpöillä ja pussata heti 00.00! Tuoko se sitten onnea? Sitä ei voi tietää. Viljami halusi myös ostaa itselleen pari pakettia raketteja ja kyllä se oli innoissaan, kun paukutteli niitä. Mua ei oikein itseä ole ikinä kiinnostanut raketit.

Siinä meidän uusivuosi lyhkäisyydessään. Nyt aloitetaan kunnolla vuosi 2015 täällä blogissa ja luvassa on paljon uutta ja kivaa. :)

Miten teillä meni vuoden vaihtuminen? 




32 kommenttia:

  1. Voi ei sun kanssa, aina sulle sattuu jotain! :/ Onneksi kuitenkin on jo parempaan päin menossa. Itsellä kun tämä mun vatsa haluaa temppuilla niin eipä sitä sitten uutta vuottakaan tullut juhlittua kummemmin. Istuttiin iltaa vanhojen ystävien seurassa ja tultiin sitten ajoissa kotiin nukkumaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on vähän huonoa tuuria, mutta en olisi uskonut, että suihkussa käyntikin voi olla noin vaarallista.. Kyllä se varmaan tästä. :) Uusi vuosi on vaan päivä muiden joukossa, joten eikai silloin tarvitse mitään ihmeellistä tehdäkään. :)

      Poista
  2. Ihan vaan kotona :) tosi ihana glitteri ja hyvältä näyttää mustan kanssa.

    VastaaPoista
  3. Ihanat kynnet!! ♥__♥ Muaki alko kiinnostaa miltä nuo ois näyttänyt matattuina. :D Mutta ehkä uuden vuoden kynsiksi noi oli juuri hyvät tuolleen kiiltävinä!
    Oot niin supernätti. :3 ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitoos!<3 Ne olis varmaan ollut matattuna tosi mageet! Oon ihan rakastunut nyt kaikkiin mattakynsiin. :3
      Awws<3!

      Poista
  4. Sulle sitten sattuu ja tapahtuu.Kivat kynnet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on ollu vähän huonoa tuuria. :(( Kiitos<3!

      Poista
  5. Upea glitterlakka, upea lakkaus!
    Kuolaimet tuli noista tinoista ekana mieleen... :D
    Meijän uus vuos meni aika samalla kaavalla.

    VastaaPoista
  6. Musta ja glitter toimii aina! Ihana tuo Blogger <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin totta! Blogger on kyllä magea! Onneksi ostin sen, koska aluksi ajattelin että en tarvitse sitä ja jätin sen pois. :) <3

      Poista
  7. Voi kun sun selkä paranisi pian ja oot muuten tosi nätti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että ei kauaa vihoittele!
      Kiitos paljon<3!

      Poista
  8. Kotona köllötellen vaihtui mun vuosi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan perus! :) Ei tarvitsekaan mitään ihmeellistä. :)

      Poista
  9. Kynnet on mahtavat, just passelit teemaan!! Karsea kyllä tuo sun aloitus vuodelle mutta siitä se siis vain paranee, vai mitä?;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! :) Kyllä se vuosi nyt lähtee parempaan suuntaan, kun alku alkoi noin. :D

      Poista
  10. Ihana lakkaus , tykkään! Mulla oli kanssa ihan kotoilu vuodenvaihde :)

    VastaaPoista
  11. Onpa kivat kynnet, ihana glitteri! :) Uusivuosi meni minulla myös kotona, pauketta jännittävä koira kainalossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. :) Blogger on kyllä upea! Voi ei, se on niin kamalaa jos koira pelkää raketteja. :/

      Poista
  12. Aivan mahottoman hienot kynnet! Sopii kyllä niin hyvin uuden vuoden kynsiksi ♡
    *PUSPUS* Voi teitä ihania rakastavaisia ^.^
    Mie vietin uuden vuoden Ystäväni Heidin luona kynsiä laittaen :)
    ♡ Oikein ihanaa uutta, alkanutta vuotta teille! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanuus!<3
      Hihihi, ällöääääääää!! :3
      Teillä oli varmasti oikein mukavaa, ootte varmaan taas saanu nauraa. :DD
      Hyvää uutta vuotta myös sinulle muruni<3!

      Poista
  13. Kivat kynnet. :) Sä oot kyllä niin kaunis! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥