4. helmikuuta 2016

Ideat vaihtoon! 2016 | Helmikuu

Jos ette vielä tiedä mistä tässä on kyse, niin suosittelen käymään lukemassa tammikuun -postauksen, jossa kerrotaan tarkemmin Annin kanssa uudesta vuoden 2016 -haasteesta. the Yellow nails -blogin Annin ensimmäiset kynnet näette täältä ja omani täältä. Nyt jatketaan haastetta helmikuun kynsillä. Saatiin molemmat onneksi tehtyä kynnet ajoissa valmiiksi, jotta saadaan ne heti kuukauden alussa julkaisuun.


Helmikuulle sain aiheeksi Water Spotted - vesitäpläkynnet. Olin vähän pelännyt, että jossain vaiheessa Anni heittää ilmoille joko tämän tai vesimarmoroinnin. Olen kerran koittanut kyseisten kynsien tekemistä ja ne voitte käydä katsomassa täältä. Ei mennyt silloin ihan putkeen. Toisaalta olin taas hyvin innoissani tästä ideasta, sillä eipä olisi muuten tullut tehtyä varmaan uudestaan Spotted kynsiä. 


Pääväriksi Anni antoi mintun, muuten sain päättää itse. Lakkasin kynnet ensin Opin That's Hula-rious! mintunvihreällä, joka on yksi parhaista mintun värisistä lakoista. Lakka peittää kynnet hyvin kahdella helpolla kerroksella. Tämän jälkeen suojasin sormet Cuticulan lateksilla ja aloin suunnitella mitä värejä käytän täplitykseen.


Valitsin väreiksi Flormarin Pure Milk*saatu valkoisen ja Lumenen Kultaa Taivaalla kultaisen. Suihkutukseen käytin XZ kampaus- & muotoilunestettä, joka teki lakoista sopivan reikäisiä. Harmikseni valkoinen ei näkynyt kumminkaan niin hyvin kuin olin ajatellut, joten päätin vielä lopuksi laittaa reikiä Essien Licorice mustalla. 


No miten sitten onnistuin? Voin vain todeta, ettei mennyt putkeen tälläkään kerralla. Etusormen kanssa mokasin täydellisesti, mutta en vain jaksanut aloittaa sen kanssa alusta. Nimetön on siinä rajoilla, mutta keskisormeen ja pikkurilliin olen ihan tyytyväinen. Ei niistä nyt hienot tullut eikä kovin näyttävät, mutta yritinpä edes. Ehkä ensi kerralla voisin onnistua jo hiukan paremmin?


Ei siinä vielä kaikki, meinaan tässä on mun sormet kun touhusin lakkojen kanssa. Olisikohan sitä latexia voinut laittaa vähän pidemmälle kuin ainoastaan reunoille? VAI oliko ne sormet pakko uittaa kokonaan siinä lakassa. Tämän jälkeen voitte miettiä minkä takia en lähtenyt uusimaan kynsiä vaan annoin olla. Kulutin sotkujen siivoamiseen enemmän aikaa kuin itse kynsiin. 

Parasta tässä haasteessa on, että pääsee koittamaan uusia ideoita tai vanhoja uudestaan. En viihtynyt kynsillä kuin seuraavaan päivään, vaikka ei ne nyt kauheimpiin kynsiin lukeudu. 


Nyt jännätään minkä aiheen ja värin annoin Annilla ja millaiset upeudet sieltä paljastuu jälleen. 

Ps. Voitte lähteä mukaan Ideat vaihtoon! -haasteeseen tekemällä jommankumman idean ja värin mukaan kynnet. Jos päätätte lähteä mukaan ja tehdä kynnet, niin tulkaa ihmeessä linkittämään linkki postauksen kommentteihin.

Onko ne pilalla vai siedettävät? 


22 kommenttia:

  1. Siis mitä ihmettä Fani!! Nää on tosi upeat, ei mitään vikaa kuules! ♥ Mun mielestä parasta tässä koristelutyylissä on se, ettei tätä voi liian paljoa edes itse hallita ja läikistä tulee justiinsa sen kokoisia ja näköisiä kun millaisiksi ne haluaa syntyä :D Ja näistä mä kyllä tykkään, enkä yhtään tajua että mikset sä tykkää :) ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Nena. <3 Sitä on jotenkin kovin kriittinen aina itseään kohtaan. :D Jos kaikki kynnet ei onnistu tai miellytä, niin tuntuu kuin olisi pilannut koko lakkauksen. :D Ehkä täytyy vielä hieman harjotella spotted-kynsiä, josko niistä vihdoinkin tulisi myös omaa silmää miellyttävät. :D

      Poista
  2. On nämä siedettävät :D Ja miusta kyllä enemmänkin, kauniit nämä on ^.^
    Ja värimaailma on kyllä nappiin valittu ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos murunen. <3 Värit sopi kyllä hyvin yhteen!

      Poista
  3. Minusta ihan kivat! Water spotted joko onnistuu tai ei..harmaita hiuksia se ainakin aiheuttaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan samaa mieltä. :D Kiitos nyt kumminkin. :)

      Poista
  4. Pilallako? Ei todellakaan! Nää on onnistuneet upeasti! Kulta ja musta sopii loistavasti Hula-riouksen kaveriksi :)

    Kyllä sitä sotkua tuli mullekin splatter-kynsien kanssa, joten ymmärrän, ettet jaksanu alkaa uusia (ei sille kyllä mun mielestä ollut edes tarvetta näissä!). Mä en suojannu kynsinauhojakaan, joten ne oli kivan mustat :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni. <3 Ehkä nää ei sitten nyt ihan pilalla ole!

      Hahha, kyllä näiden kanssa siivoamista riitti! Meinasi jo toivoa loppua, kun kynsinauhat ja sormet oli ihan mustana ja se kun kivasti aina leviää. :DD

      Poista
  5. Mun mielestä nää on tosi hyvin onnistuneet ja näyttää hyvältä! :)

    VastaaPoista
  6. Vaikka ei itsesi mielestä mennyt putkeen ja sotkuistahan tuo näköjään oli, niin mä tykkään kuin hullu puurosta näistä kynsistä, aivan ihanat!

    VastaaPoista
  7. Harvoin kommentoin kenenkään kynsikuvia (koska en itse juurikaan lakkaa :D), mutta nämä ovat tosi upeat. Tykkään väreistä ja kuviosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ihanaa, että tulit kommentoimaan. <3

      Poista
  8. Päivä piristy huomattavasti kun avasin bloggerin ja huomasin nämä haaste postaukset :D Nämähän näyttää oikein kivoilta, hyvin oot onnistunu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JES! Mahtavaa. <3 Sinä se jaksat kanssa aina piristää ihanilla kommenteille! :) Kiitos!

      Poista
  9. Älyttömän hienot♥ Sitä lateksia sais kyl oikeesti vetää melkein kyynerpäihin asti :D Mä joka kerta kans sotken sormeni ku luulen et lateksia on tarpeeks pitkällä, mut oikeesti sit ei ookkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3 No äläpä! Parempi ehkä olis kun teippais koko kädet, niin luulis siinä selviivän isoimmilta sotkuilta. :DD

      Poista

Kiitos kommentista ♥