17. helmikuuta 2016

Vaaleaa minttua & sinistä

Mun teki pitkästä aikaa mieli kynsille liukuvärjäystä ja samalla kun kävin lakkoja läpi, huomasin kaksi lakkaa vierekkäin, jotka näyttivät hyvältä siinä yhdessä, joten päätin samantien yhdistää ne kynsille. Vaaleansinisiä lakkoja käytän yleensä hieman harvemmin, mutta taas mintunvihreät kuuluvat ehdottomasti lempiväreihini. 


Lakkoina Opin That's Hula-Rious! mintuvihreä ja Gelato On My Mind vaaleansininen. Itse en ole mikään taituri liukuvärjäyksen kanssa, enkä näidenkään kanssa saanut ihan sellaista lopputulosta mitä olisin halunnut. Nyt kun mietin, niin olenkin mielestäni aina käyttänyt liukuvärjäykseen kolmea lakkaa ja nyt kun käytössä oli vain kaksi, niin tuntui etteivät ne sulautuneet toisiinsa kunnolla, vaan tuohon keskelle jäi "raja", joka olisi saanut olla enemmän piilossa. 


Koristeiksi valitsin vinyylitarrat, jotka asettelin jokaisen kynnen keskelle. En tiedä olisiko näillä kuulunut ainoastaan tehdä kuvio vai jättää kynsille näin, mutta itse jätin ja hyvin pysyivät monta päivää karkaamatta mihinkään. Kynsitarroihin verrattuna nämä olivat täydellisiä, tarrojen suhteen olen menettänyt toivoni jo vuosia sitten. Edelleen niitä löytyy muutamia arkkeja laatikoista, mutta eipä niitä tule kuin harvoin käytettyä varpaiden kynsiin. 


Vaikka liukuväri ei ollut ihan täysin onnistunut, niin jokin näissä kynsissä viehätti. Onkohan se tuo kuvio? Olin aluksi miettinyt laittavani kuvion vain yhteen kynteen ja muihin jotain muuta, mutta ei ne pahalta näyttänyt näinkään. Kysyin mielipidettä vielä Viljamilta kynsistä ja kaukaa kun se katsoi, niin kysymys kuului: Miksi piti laittaa ristejä joka kynteen, onko teillä joku kirkkokynnet -haaste? XD Hahha, rakas ne eivät ole ristejä! 



Miltä näyttää liukuvärjäys teidän silmiin entä kuviot? 


28 kommenttia:

  1. Saumattoman ihana liuku ja jotenkin nuo vinyylit natsaavat niin hyvin. Lemppareimmat viime aikaisista tekeleistäsi :)

    VastaaPoista
  2. Ooh aivan ihanat! <3 mun mielestä tuo liukuväri on onnistunut todella hyvin :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kauniit liukuvärjäykset, tykkään tosta väricombosta. :)

    VastaaPoista
  4. Liukuväri on aina ihana! Ja nuo kuviot tuo kyllä kynsille sitä jotain =)

    VastaaPoista
  5. Voi apua, miehet :D :D

    Mutta kynnet on kyllä ihan mahtavat, todella nätti liukuhan tuo on ja koristelutkin meni ihan nappiin :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaankin miehet! :DDD

      Voi kiitos ihanuus. <3

      Poista
  6. Huikeen hyvältä näyttää, kiva värivalinta ehdottomasti.

    VastaaPoista
  7. Oih mitkä kynnet! Ihanan keväiset ♡
    Ja en mie vaan näe mitään vikaa liukuvärissä, kauniit nämä on ^.^ Ja voishan näillä hyvin mennä kirkkoon ;DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, kiitos ihana. <3 Joo hei, näähän onkin kirkkokynnet! :D

      Poista
  8. Hyvältä näyttää liuku, koristeet piilottaa hyvin tuon kuvaamasi rajan eikä se näy kuvissa :) Kahdella lakalla on kyllä tosi vaikea tehdä liukua, itse saan kunnon liu'un aikaan vaan useammalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kiva kuulla. :) Tää oli muistaakseni eka kerta kun käytin kahta lakkaa? Yleensä mulla on juurikin kolme tai neljä. :D

      Poista
  9. No johan on herkullinen liukuvärjäys! Ihan pakko matkia sua ja tehdä näillä lakoilla jossain vaiheessa liuku itsekin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Ehdottomasti, jään odottamaan sun versiota. :)

      Poista

Kiitos kommentista ♥