22. lokakuuta 2012

Glitter Arvonta

Kyselinkin teiltä tuolla, mitä haluaisitte blogiini, arvonnan vai lakkauskilpailun. Arvonta sai ääniä : 36kpl ja lakkauskilpailu teemalla 24 kpl, joten ajattelin ensin järjestää teille pienen arvonnan, pienellä palkinnolla, tai ei nyt ihan pienellä mutta erillaisella :) Ja tämän jälkeen aijon vielä järjestää laukkauskilpailun :)

Arvonnan ensimmäinen palkinto näyttää tältä :)


50kpl erillaisia glittereitä, mukana mm. Glitterhileitä, diamondeja, isoja diamondeja, flakies hileitä, tikkuhileitä.

Arvonnan toinen palkinto :)


20kpl erillaisia glitterhileitä. Palkinto on kokonaan itse hankkimani. Ja laitetaan vielä varmuuden vuoksi tähän tieto että kaikki glitteri ovat UUSIA :)

Luvassa vielä yllätyspalkinto. Ylläripalkinnon saajan valitsen itse. Perusteena voi esimerkiksi olla hyvän / rakentavan palautteen anto, tai jokin muu juttu! :)

SÄÄNNÖT!


Muistakaa lukea säännöt tarkasti, jotta en joutuisi hylkäämään ketään. 

* Arvontaa alkaa nyt ja päättyy 5.11.2012 kello 12.00. 
* Lähetän palkinnon vain suomeen. 
* Suoritan arvonnan voittajan random.org - sivustolla.
* Sinun tulee olla julkinen lukija bloggerin / Google-käyttäjäraadin kautta, lukijaksi voit liittyä, vasemmasta laidasta kohdasta " Liity tähän sivustoon", eli siis anonyymit eivät voi osallistua tähän arvontaan. 
* Yhden arvan saat siis siitä että olet lukijani ja laitat kommentilla sähköpostiosoitteen ja nimesi millä luet blogiani.

Lisäarvat

* Mainostat arvontaani omassa blogissa linkin ja ensimmäisen arvonta kuvan kanssa. Muista ilmoittaa tämä kommentissasi. + 1 arpa.
* Annat kommentin mukana palautetta. Risuja tai ruusuja. " En hyväksy mitään ihan kiva tai ihan jees blogi". Myöskin rakentava palaute on aina tervetullutta. + 1 arpa.
* Ja vielä yhden lisäarvan voit ansaita antamalla postaustoiveen. + 1 arpa.

Sinulla on siis mahdollista saada yhteensä 4kpl arpoja. Ensimmäinen arpa : Olemalla julkinen lukija, antamalla sänköpostiosoitteen ja laittamalla nimen millä luet blogiani. Toisen arvan : Mainostamalla arvontaani blogissasi. Kolmannen arvan : Antamalla palautetta. Neljännen arvan : Laittamalla postaustoiveen. 

Älä hätäänny kun kommenttisi ei tule heti näkyviin, minä hyväksyn kaikki kommentit kyllä :) Eikä sinun tarvitse huolehtia monta arpaa sait, minä laitan sen kommentoimalla kommenttiasi. 

Voittajan arvon, heti arvonnan päätyttyä ja olen häneen yhteydessä sähköpostitse, myöskin ilmoitan sen blogissani. Jos voittaja ei vastaa sähköpostiinsa viikon sisällä arvon uuden voittajan. Ps. Muistakaa että voittajia on kaksi ja ylläripalkintokin lähtee vielä jollekin.

Eiköhän siinä ollut kaikki tarvittava arvontaa varten, nyt laitetaan vaan arvonta käyntiin. ONNEA KAIKILLE<3

Ps. Alempi postaus.. pst.

161 kommenttia:

  1. Wou! Pakko osallistua, koska glitter :D
    Olen julkinen lukija ja luen nimellä Mimosa. S-posti on minna_kurki@suomi24.fi.

    Sinun postauksia on mukava lukea, etenkin ostospostauksia :D Postaustoiveena; jokin tuotearvostelu, top-10 lakat, luottotuotteesi eli mistä et luovu ja ostat aina sitä uudestaan ja uudestaan. Teemaviikkokin voisi olla kiva, inspiraationa voisi olla jokin esine :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Glitter ! :)

      Kiitos palautteesta, postaustoiveet otettu ylös :)

      3 arpaa sinulle :)

      Poista
  2. Lukija nimellä Kynsikuu osallistuu (: kynsikuu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  3. Mulla on postaustoive: olisi kiva lukea ihan tavallisesta päivästäsi koska olen saanut käsityksen, että te ette vietä normi 8-16 töissä ->kotiin -elämää:)

    Luen nimellä Sissi ja s-postini on betternailday@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postaustoive otettu ylös (:

      2 arpaa sinulle :)

      Poista
  4. Luen nimellä Lady Narcissa ja sähköpostini on cyberesque@hotmail.com

    Tykkään blogistasi koska se on selkeä ulkonäkönsä kuin kirjoituksensa sekä kuvien puolesta. Lisäksi lakkauksissa tosi kivoja ideoita :)

    Postausideana voisi olla vaikka joku erikoisempi lakkausteema esim. viikon ajan, teema voisi olla vaikkapa: kengät, gootti, naiseus tms.
    Aina teemaviikkojen teemat ovat joku 'punainen' tms. tylsä juttu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta. Oijoi ja mikä postausidea kiitos tästä paljon. Otettu ylös, ja meinaan kaikki postaustoiveet toteuttaa :)

      3 arpaa sinulle :)

      Poista
  5. Luen nimellä: Erikahh
    s-posti: erika.titidii@hotmail.com
    Sun blogi on erilainen, koska et kirjota pelkästään elämästäs, etkä pelkästään kynsistä. Siks sun blogi on mahtava !
    Postaustoiveena ois, että tekisit jonkun tuton helpoista (mutta kauniista) kynsistä kuvina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista :)Postaustoive otettu myöskin ylös :)

      3 arpaa sinulle :)

      Poista
  6. Luen blogiasi nimellä Pinja/s-posti on pinja.jarvinen@luukku.com

    Mainostin arvontaa blogissani->http://himoshoping.blogspot.fi/2012/10/arvonta-mainostus.html

    *Tää blogi on tosi hyvä! Odotan aina ihan innolla koska teet seuraavan postauksen! :D
    Koska sun postaukset on mielenkiintoisia!

    *Voisit tehdä joskus vaikka jonkun kynsituton, esitellä kaikki kynsikoristelu tarvikkeet/kynsilakat! =)

    Oisko se sit 4 arpaa? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon palautteesta :) Ihana kuulla että tykkään noin paljon :) Postaustoive otettu ylös:)

      4 arpaa sinulle :)

      Poista
  7. No johan on taas upeat palkinnot! ♥

    Tykkään eniten sun blogissa siitä, että osaat olla oma itsesi. Kirjoitat omalla tyylillä ja tekstistäsi ''hehkuu'' sun aurinkoisuus! Myös kynnet mitä lakkailet, on aivan upeita! :)

    Voisit ehkä enemmän tehdä videopostauksia, koska niitä on niin ihana katsoa. :)

    Postaustoiveita mm. lempihiustuotteet, lempi-ihonhoitotuotteet ja kuinka hoidat kynsiäsi.

    aivoherkku@suomi24.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Ihana kommentti kiitos ! Kiitos paljon palautteesta ja postaustoiveista, ne on otettu nyt ylös :)

      3 arpaa sinulle :)

      Poista
  8. Olen lukijana blogissasi nimellä hanna kanerva (tai Hanna, en olevarma...), sähköpostini on hanna.kanerva98@gmail.com.
    Olen mainostanut arvontaasi blogissani: http://koirat-hevoset.blogspot.fi/2012/10/arvonta-nail-other-stuff.html (en saanut kuvaa pienennettyä, koska olen iPadilla...)
    Minulla on kaksikin postaustoivetta: 1. Adjektiivitarina. Niin, että kirjoitat valmiin tarinapohjan ja poistat siitä kaikki adjektiivit. Sitten pyydet jonkun toisen postauksen yhteydessä lukijoiltasi adjektiiveja. Lisäät vielä adjektiivit oikeassa muodossa tarinaasi, ja julkaiset sen. :)
    2. Tee facebook kynnet videolla!

    Arvostelu, risut: Mielestäni blogisi ulkoasu onvähän tylsä, koska se on melkein samanlainen, kun muissakin kynsiblogeissa. Lisäksi mielipidekirjoituksia saisi olla joskus.

    Ruusut: Kirjoitat aina lyhyesti ja ytimekkäästi ja saattekstisi kuulostamaan mielenkiintoisilta alusta loppuun saakka. Kuvat ovat suuria ja hyvälaatuisia.

    Montakohan arpaa saan näillä kirjoituksilla? :) Neljäkö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos todella paljon ihanasta kommentista :) Ja erillaisesta postaustoiveesta :) Ne on otettu myöskin ylös :)

      Ja kiitos paljon myös todella hyvistä palautteista :)

      4 arpaa sinulle :)

      Poista
  9. Oooh, glitteriä <3

    Luen nimimerkillä ooka, ja olen julkinen lukija.

    +1 tykkään blogistasi, koska se poikkeaa hyvällä tavalla muista kynsiblogeista. Päivittelet kynsien lisäksi mukavasti omasta elämästäsi, ne on aina plussaa :)
    +1 vaikka siulla on tuolla kynsilakoille oma sivu, olisi kiva nähdä kaikki lakat esiteltyinä blogin puolella kuvien kera :) Kuvat kuitenkin kertoo paljon enemmän kuin nimet. Ja teemaviikko tms, jossa annan Viljamin päivitellä viikon (tai halutessaan myös lyhyemmän ajan) blogia, kertoen vähän millaisia hänen päivät on jne :)

    3 arpaa !

    memories@hotmail.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 hihi!

      Kiitos paljon ihanasta palautteesta ja postaustoiveesta :) Kerroinkin jo siitä viljamille ja se oli ihan innostunut :) hihi <3 Postaustoiveet otetty ylös :)

      3 arpaa sinulle :)

      Poista
  10. Tahtoo mukaan arvontaan :) Luen nimellä Mirja ja säpo on mirjalepisto@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Uusi lukija nimellä maia bloggerin kautta (:
    sähköposti maijja@windowslive.com
    ois kiva jos postaisit sun top 3 lempilakkaukset iteltäs ja sit vaikka vaan yleensäkkin.
    Ja mitä nyt vilkasin ni tosi kivan näkönen blogi, hieno banneri, mut noi sivut on vähän liian tummat mun makuun, mutta veikkaan että on myös monia ketkä niistä tykkää ;) ja on kiva kun sulla on välillä juttua muustakin kun kynsistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon palautteesta :) Postaustoiveet otettu ylös :)

      3 arpaa sinulle :)

      Poista
  12. Luen nimellä -Caramel-

    caramel-1985@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Osallistun ja liityin lukijaksi. vilppu.hiutale@gmail.com ja luen blogia nimellä
    -ViLmA-

    VastaaPoista
  14. 1 arpa=Titta Tihula,titanjaserenponielamaa@gmail.com

    2,arpa=http://vetoketjussa.blogspot.fi/ tolla on mainostettu :)

    3,arpa=+Tää blogi on tosihyvä blogi,koska postauksia tulee sopivin väliajoin,ei liian pitkillä,eikä liian lyhyillä vaan just sopivilla :) ja on myös kiva että kerrot elämästäsi hieman ettei ole vain kynsipuolista :)
    -Musta tuntuu että tää tosihyväblogi ajautuu shoppailublogiksi pian,ei sillä että shoppailupostaukset häiritsevät,mutta toivottavasti ne pysyvät tossa määrässä mitä niitä on ;) Ulkoasusi on myös ihan hyvä mutta tuo tausta on ehkä omasta mielestäni liian sekanen.

    4 arpa= Haluaisin että tekisit joku päivä sinun päivä postauksen :)

    ELI OSALLISTUIN NELJÄLLÄ ARVALLA :):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta. Apua, mä oon juurikin tollanen himoshoppailija, ja tykkään todella paljon esitellä ne täällä mun blogissa :) Täytyy koittaa pysyä siis hyvän maun rajoissa :)

      Postaustoive otettu ylös.

      4 arpaa sinulle :)

      Poista
  15. Olen julkinen lukija, eli osallistun yhdellä arvalla (:
    elisanoma.blogi@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Luen nimellä Karo tai Karo KT (en tiedä kumpi sinulla näkyy)
    S-Posti: kynsitytto@gmail.com

    Sulla on ihana blogi kun postailet paljon myös kynsitarvikkeista yms.. Jos olisi mahdollista, olisi kiva jos kynsikuvat olisivat hieman lähempää kun nyt ei näe hirveästi yksityiskohtia ;) Postaustoiveisiin olisi että miten hoidat kyntesi ja millä.

    Ps. On muuten aivan ihana arvonta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi :) Kynsikuvat tullaan jatkossa ottamaan lähempää :) hihi! :)

      <3 3 arpaa sinulle!

      Poista
  17. Osallistun nimellä Henriikka ja sposti on henna.salenius@jippii.fi

    VastaaPoista
  18. Olen jo vanha lukija nimimerkillä -Milla milla-moi@hotmail.com

    Blogisi on todella ihana ja kiva, mutta olisi kiva lukea elämästäsi kertovia erillisiä postauksia (ymmärän että blogi on sinun ja sinä itse päätät!) :)

    postaustoiveeksi laitan MyDay eli kuvaisit miten päiväsi menee ja kerrot siitä! :)

    eli 3 arpaa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon palautteesta, se on otettu nyt huomioon :) Ja postaustoiveet on otettu ylös :)

      3 arpaa sinulle :)

      Poista
  19. Olen julkinen lukija nimellä nata-
    natsku-@luukku.com

    Postausehdotuksiin :
    - Teemaviikko
    - Siirtokuvien laittaminen vaihevaiheelta ? :)
    - Vesimarmorointivideolla
    - Lakkaus lempilakoilla, sekä koristeilla.

    2 arpaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta :) Postaustoiveet on otettu ylös.

      2 arpaa sinulle :)

      Poista
  20. tiina.elisa@suomi24.fi
    Luen nimimerkillä Tiina
    En nyt tiiä niinkä onko tää postausidea, mutta tykkään teemaviikoista ja olis tosi kiva jos sellasen joskus järkkäisit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta :)

      Hyväksyn tuon postaustoiveeksi :)

      2 arpaa sinulle :)

      Poista
  21. Luen nimimerkillä Niniane.
    charmedtaisan at hotmail.com

    Blogin ulkoasu on tosi kiva, tykkään taustasta ja otsikkokuvasta. Postausten kuvat on sopivan isoja ja kirjoitat kivan paljon, että on ihan lukemistakin postauksissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta :)

      Ja vielä suurempi kiitos palautteesta :)

      2 arpaa sinulle :)

      Poista
  22. Luen blogiasi nimellä Ine ja meilini on ine_91@msn.com (: Yksi arpa siis.

    VastaaPoista
  23. Luen blogia nimellä Ellu / sposti kanerva_89@hotmail.com.

    Mun postausehdotus olisi kynsilakkojesi + koristelutarvikkeidesi esittelypostaus. Ja lempiblogiesi esittelypostaus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta (:

      Postaustoiveet otettu ylös (: Kiitos niistä!

      2 arpaa sinulle :)

      Poista
  24. Olen lukijasi nimellä Furi.
    Email: furille (at) gmail.com

    Palaute:
    Käytät ihanan monipuolisesti erilaisia värejä kynsissäsi. Itse rakastan räiskyviäkin värejä, joten sellaisilla tehtyjä koristeluja on kiva katsoa. Haen välillä myös muiden blogeista inspiraatiota omiin lakkauksiin ja täältäkin varmasti ideoita löytyy. :)

    Postaustoive:
    Ehdottaisin, että näyttäisit mitä kaikkea Art Clubin linereilla olet keksinyt tehdä. Teetkö raitoja, kuvia, muita koristeita? Toinen ehdotus on kynsien/käsien hoitamiseen liittyvä postaus eli voisit esitellä suosikkituotteitasi ja kertoa kuinka usein niitä käytät (jos et ole tätä jo tehnyt).

    Eli kolme arpaa taitaisi tulla tämän mukaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon osallistumisesta ja palautteesta :) Mukava lukea tuollaista palautetta <3

      Ja hyvät postaustoiveet laitoit, kiitos siitäkin! Ne on nyt otettu ylös :)

      3 arpaa sinulle :)

      Poista
  25. Glitteriäääää!
    luen blogiasi nimellä hannele, sposti on kunsiih at gmail.com

    VastaaPoista
  26. Glitteriii. ooiiiih... Kaikki mikä kimaltelee, ihania! Tykkään siis glitteristä. Hih.

    Luen nimellä Sirki ja s.postini on enkuli85@gmail.com

    Postaus ehdotus: Tärkeät tavarat. Mihin menetkin niin mitä löytyy taskusta tai laukusta aina! Ja toinen ehdotus olis että tärkeimmät tavarat sulla kynsien laitossa. Mitä käytät kun lakkailet tai teet rakennekynsiä.

    Tykkään lukea blogiasi siksi kun täältä saa hyviä inspiraatiota omiin juttuihin. On kuvia ja selityksiä ja kaikkea. Niin mahtava kokonaisuus. Tästä on hyvä jatkaa vaan ylöspäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihi, sama homma täällä :)

      Kiitos osallistumisesta :)

      Postaustoiveet otettu ylös :) Kiitos pajon palautteesta, mukava oli lukea! :)

      3 arpaa sinulle :)

      Poista
  27. Luen blogiasi nimellä nnooraa. :)
    noora.tuominen@windowslive.com

    VastaaPoista
  28. Pakko osallistua, koska glitterit.♥
    ..ja tällä hetkellä mulla on tosi vähän glittereitä, ja tarkoituksena olisi ostaa lisää, vaan jos jompikumpi palkinto sattuu omalle kohdalle niin se glittereiden ostamisen tarvekaan ei ois enää ihan niin kamalan suuri.

    Luen nimellä Jenna ja s-postini on Jenna_98_@hotmail.com

    Blogisi on ihanan selkeä, ja helppolukuinen, ja tunnisteet yms. on kivasti ja helposti selailtavissa. Ulkoasu on myös tosi kiva, ja selkeä, eikä sinänsä vie huomiota pois kaikista upeista lakkauksista! Värejä käytät myös hienoissa kynsitaideteoksissa (jos näin voi sanoa?:D) tosi monipuolisesti, joka on ihan superkiva juttu! Blogistasi myös saa inspiraatiota omiinkin kynsikoristeluihin, ja kynsien tekemiseen. (..ja niinkai se oikeastaan vähän näissä kynsiblogeissa onkin tarkoitus, että muut voisivat mahdollisesti inspiroitua toisten upeista tekeleistä..)
    Kokonaisuudessaan blogi on tosi upea, ja jatkan varmasti seuraamista vielä tästä eteenpäinkin! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, välillä kivaa pitää jotain vähän erillaista :) Toivotaan arpaonnea siis sinulle <3

      Kiitos todella paljon hyvästä palautteesta :) Ja kiva että jäät seuraammaan :) Uudet lukijat ovat aina tervetulleita (:

      2 arpaa sinulle :)

      Poista
  29. Oijoi, kimalletta kerrakseen! Oon tykännyt sun blogista ihan hirveesti, musta on kiva lukea välillä muustakin kun kynsistä. Ostospostaukset on aina mieleen;) Kaikki ns. perusjutut; blogin ulkoasu, teksti ja sen sisältö kolahtaa ja on selkeää, joten ei kai tätä voi olla lukematta?:o
    Postausideaksi voisin heittää jotain lempiruokani/reseptini, päivä kuvina, päivä viljamin kirjoittamana, miksi haluaisit "isona"...kyllähän näitä keksisi, vaikutat tosi ihanalta ihmiseltä johon haluaisi tutustua!
    Monesti oon saanut sulta inspiraatiota ja tatuointejasi ihastellessa ei voi siltäkään himolta välttyä;) sulla on myös tosi kiva tyyli! Hmm, oonpas tylsä kun en oikeen mitään rakentavaa keksi, en vain näe tässä oikein parannettavaa.
    Kiitos kun kirjoitat, jatka samaan malliin! 8)

    luen nimellä pieni tulitikkutyttö ja sposti on: mankipeipi@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kimalletta kerrakseen kyllä :)

      Kiitos ihanasta palautteesta tuntuu todella hyvältä lukea tälläistä palautetta :)

      Oijoi ihana olet <3 Postaustoiveet otettu ylös :)

      Hihi, ei voit muuta sanoa kuin että kiitos <3

      3 arpaa sinulle :)

      Poista
  30. Olen vanha lukija nimimerkillä annuli. Postaustoi eena olisi teemaviikko, niitä kun on niin mukava aina seurailla... Ja vielä jollain hauskalla aiheella. Toosi nätti blogi sulla. Tausta näyttää vähän siltä kuin se olisi tehty elmukelmu kynsienkoristelu tekniikalla :)

    annu.hilla@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon osallistumisesta :)) Postaustoive otettu ylös :)

      Ja kiitos mukavasta palautteesta :)

      3 arpaa sinulle :)

      Poista
    2. Luen julkisesti nimellä Rose, s-posti rosesnails@hotmail.fi

      Poista
    3. Kiitos osallistumisesta :)

      1 arpa sinulle :)

      Poista
  31. Luen nimellä Lunalii ja olen vanha lukija. Posti on korukynsilla (at) gmail.com
    Tykkään sun blogista koska kirjoittelet aika monipuolisesti kaikesta etkä pelkästään kynsistä. Mulle on tosi tärkeää, että blogin ulkoasu on siisti ja helppo lukea, ja sitä sulla on :) Sun kuvat on myös hyvälaatuisia ja siistejä.

    Postaustoiveena haluisin jonkin videotuton kynsistä :)
    Ja mainos on: http://korukynsilla.blogspot.fi/2012/10/juhlat-katolla-matalla-ja-ilman-2.html

    Eli 4 arpaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta :)

      Ja kiitos hyvästä palautteesta, tälläistä on aina mukava lukea, postaustoiveet otettu ylös :)

      4 arpaa sinulle :)

      Poista
  32. Olen vanha lukija nimellä Kati, kati.rinkinen@hotmail.com

    Palautetta: Sulla on tosi kiva blogi ja tykkään lukea sun postauksia.Ostospostaukset on tosi kivoja(tykkään lukea niitä eniten kaikissa blogeissa) + teet hienoja kynsiä ja joskus tosi simppeleitä mutta hienoja ja söpöjä kynsiä:) ++ kiva banneri ja ulkoasu muutenkin:)

    Postaus toive: Kaikkien kynsilakkoja ja koristeiden esittely + säilytyt postaus, joku kynsitutoriaali, videopostaus, top 5 lempi kynsilakat :)

    Mainostin arvontaa blogissani: http://funnyartic.blogspot.fi/2012/10/arvontamainoksia-x3.html


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta (:

      Oijoi, ihana palaute kiitos siitä todella paljon <3

      Postaustoiveet otettu ylös :)

      4 arpaa sinulle :)

      Poista
  33. Uusi lukija! s-posti: sanna-kaisa.julin@hotmail.com nimimerkillä: S

    Oli ihan pakko osallistua koska minussa asuu pieni harakka :D Olen glitteri ihminen, eihän glittereitä voi olla koskaan liikaa. Haluaisin nähdä blogissasi vapaalla kädellä tehtyjä koristeluja. Jotain tutoja vaikka helppoihin pelkillä lakoilla tehtäviin koristeluihin. JA ruusuja pitää antaa siitä (kävin sivusi läpi) että postaat aika usein, sillä on tylsää jos postauksien välissä on kauheesti aikaa. Toivottavasti onnistaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta :)

      Ei glittereitä voi olla ikinä liikaa :D Mieheni mielestä kyllä omistan niitä liikaa, mutta en ainakaan omasta mielestä :) Postaustoive otettu ylös :) Kiitos Palautteesta, onnea sinulle arvontaan <3

      3 arpaa :)

      Poista
  34. Olen lukiana nimeltä Eliina T. Julkaisin omassa blogisin http://whitestarknight.blogspot.fi/ Postaus toiveena olisi video postaus siitä kun lakkaat kyntesi ja muutenkin siitä:) Blogisi on tosi kiva ja kuvat ovat tosi mahtavii :) Tekstiä on mukava lukea ja kuvat kruunavat sen.


    elinamira@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta :)

      Postaustoiveet otettu ylös :) Kiitos myös palautteesta <3

      4 arpaa :)

      Poista
    2. Tuo sähköposti osoite ei ennän toimi ja nykyinen on elinaveera@luukku.com :)

      Poista
    3. Okei :) Hyvä että ilmoitit :)

      Poista
  35. Ihana ihana arvonta (: Olen selaillut blogiasi monta kertaa aimmenkin läpi hakien inspiraatiota omiin kynsiin nyt kuitenkin liityin myös viralliseksi lukijaksi. Ulkoasu tosi kiva, ja tykkään kovasti bannerista. Kirjoitat selkeästi ja teksti on helppolukuista. Musta kiva lueskella kun teet eripitusiin kynsiin lakkauksia koska itelläni on kuitenkin työn puolesta pakko olla lyhyet kynnet ja on vähän vaikeampi löytää blogeja joissa lakkauksia tehtäisiin myös lyhyisiin kynsiin. Tää on inspiroiva blogi ja näkee kaikilla eritekniikoilla tehtyjä kynsiä. Ainoa miinus siitä että kuvien laatuun vois toisinaan kiinnittää vähän enemmän huomiota ja oon huomannut että joissain lakkauksissa myös kynsien siisteyteen vois kiinnittää hiukan enemmän huomiota. Okei itelläkin kyllä menee välillä niin paljon päin seiniä lakkaukset ettei oo mitään sanottavaa mutta kiva kuitenkin antaa jotain rakentavaakin palautetta :D

    Postaustoiveena ois jotain tutoja erilaisiin kynsiin tai teemaviikko, en tiiä ootko jo tehny säilytysjärjestelmäpostauksen mutta niitä on aina kiva lukea saa itellekin ideoita.

    Olen sii julkinen lukija nimellä saara, henninieminen@hotmail.com (: ois mahtavaa voittaa kun en oo koskaan mitään voittanut (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta :)

      Kiitos paljon myös palautteesta, rakentava palaute on aina plussaa :) Koska kun saa rakentavaa palautetta pystyy parantamaan joitakin asioita :) Ihana palaute <3

      Postaustoiveet otettu ylös <3

      Onnea arvontaan!

      3 arpaa :)

      Poista
  36. Moikka! Olen julkinen lukija :) POstaustoiveena olisi teemaviikko + kaikki ostospostaukset on ihania :)Sulla on tosi ihana blogi ja kunnon postaukset. Plussaa ois jos tulis postauksia vielä useammin :)

    veera.mikola@surffi.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa hei! :) Kiitos osallistumisesta!

      Postaustoiveet otettu ylös! Hihi, kiitos palautteesta <3 Koitan parantaa tapojani, ja postata vähän useammin! :)

      3 arpaa :)

      Poista
  37. Täällä uusi lukija nimeltä Lumineito. Toivoisin postausta helpoista mutta hauskoista kynsistä kuten vaikka jostain sarjakuvahahmosta inspiroituneita :) S.postini on: annariina.paukkeri@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta :) Postaustoive otettu ylös!

      2 arpaa :)

      Poista
  38. Uutukainen lukija täältä.
    Postaustoiveena olis, että tekisit tutoja näihin helpompien kynsien tekemiseen. :) En ainakaan löytäny mistään sellasia.
    Nuo sivupalkin tunnisteet/tagit, vois olla jotenkin aakkosjärjestyksessä. Oli aika vaikea koittaa hakea mitään. Muuten blogi vaikuttaa kivalta kaikin puolin, mukavia juttuja joita kelpaa lueskella.

    Mainostus löytyy täältä:
    http://terveisincharlotta.blogspot.fi/2012/10/varikasta-gepardia-mainontaa.html

    terveisincharlotta@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että liityit lukijaksi ja osallistuit arvontaan :)

      Kiitos paljon palautteesta :) Täytyykin koittaa korjata tuo asia mahdollisimman pian! :)

      Postaustoive otettu ylös :)

      4 arpaa :)

      Poista
  39. Olen uusi lukija ja löysin blogisi ihan sattumalta :) Hassua on se, että tilasin sinulta fb-kirpparin kautta juuri hiuslakan ;) haha, mikä sattuma !

    Teemaviikko ois kiva :) Itse oon ihan sekaisin kaikesta glitteristä ja muusta tilpehööristä, niin ois kiva nähdä joku teemaviikko aiheenaan erilaiset glitterit ja timskut. Eli kaikkee mahdollisimman hörsyilevää !

    Luen nimellä ESSIKA!

    Essika@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha eikä! :D Voi vitsi mikä sattuma! :)

      Kuulostaa muuten todella hyvältä postaustoiveelta :)

      2 arpaa :)

      Poista
  40. ihana arvonta =)
    olen vanha lukijasi luen nimellä eekku 80 ja sähköposti eekku80@netti.fi
    mainostin blogissa http://eekunelm.blogspot.fi/2012/10/arvonta-mainostuksia.html (laitoin molemmat kuvat ei kai haittaa =) )
    Palaute : tykkään todella suuresti sun blogista kun postaat nii ihanan usein ,teet upeita kynsiä ,kerrot paljon sun elämästä ja tapatumista siinä .Teet välillä videoita ja etenki sun ostospostaukset on ihanii ,on nii mahtavaa kattoo mitä muut ostelee .Lisäksi meil on samanlainen maku tv ohjelmissa ainakin .

    stemppiä vaan jatkossaki jatka samaan malliin .

    Postaustoive : laitan muutaman vaihtoehdon ,kerro sun lempihajuvedet ,teemaviikko kynsille aiheena eläimet

    4 arpaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos paljon eekku!

      Ei haittaa ollenkaan :) Kiitos ihanasta palautteesta <3 Meillä on siis todella hyvä tv ohjelma maku <3

      Postaustoiveet otettu ylös!

      Kyllä vain 4 arpaa :)

      Poista
  41. Olen lukijasi ja luen nimellä Nenne. Tykkään toosi paljon blogistasi. Ja ulkoasu on ihana! Teet hienoja kynsiä. Ja arvontaan oli ihan pakko osallistua, kun kyseesstä on glitteriä! Glitterillä on kiva koristella kynsiä ja muutenkin laittaa kynsiin! Ja jos sinua kiinnostaa minun kynsiblogi, niin tuossa osoite. Jos pidät niin liity toki!

    http://nenneisanailartist.blogspot.fi/

    norppari00@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon osallistumisesta :)

      Ihana palaute <3 Tälläisiä on kyll aina niin mukava lukea ! Glitter on vaan niin ihanaa :) Käyn varmasti katsomassa blogisi ja liittymässä lukijaksi :)

      postaustoive otettu ylös :)

      3 arpaa sinulle :)

      Poista
  42. Ja anteeksi kun unohdin.. Postaus toiveena minulla olisi eläinkoristelut. Elikkä tekisit eläinaiheisia koristeluja kynsiin. Rakastan eläimiä!

    VastaaPoista
  43. Moi :)

    luen blogiasi nimel tanza

    mainoistin arvontaa http://tanzankynnet.blogspot.fi/2012/10/arvontoja-x2.html

    postaustoiveena olis tuto, miten sä teet geelikynnet :) koska jokaisella on omanlainen tapa ja toisilta voi oppia uutta!

    palaute: löysin sun blogin vasta, mutta on kyllä kiva blogi. Erityisen hauskaa on lukea sun osteluja :D on myös kiva, kun sulla on tuolla välilehti, jossa kerrot itsestäs, nii tietää kuka kirjottelee :) rakentavaa palautetta on hankala antaa muille, ku omassaki blogissa on vielä rakennus kesken ;) mutta eipä sitä oikeen keksiskää kun tässä on kaikki kohallaan (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka moi :)

      Yksi asia puuttuu sähköposti osoite! :) Laitappas se vielä tänne niin pystyn hyväksymään osallistumisesi :)

      POstaustoive otettu yös :) Se on totta!

      Kiitos ihanasta palautteesta! Nyt vaan sähköposti osoite tänne vielä!

      Poista
    2. Oho just se tärkein unohtu et voi ottaa yhteyttä :D kiitos muistutuksesta... tanja_mona@hotmail.com

      Poista
    3. Noni! :)

      4 arpaa sinulle :)

      Poista
  44. Luen nimimerkillä meri ja olen siis julkinen lukija :) meri.tervo@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Luen nimellä henni. Ja sähköposti: henni95@windowslive.com

    Postaustoiveita olisi sellainen postaus jossa esittelet lempikynsilakkasi tai/ja esittelet kaikki kynsilakkasi ja koristeet (siis ei mitenkään tarkasti, vaan esim. missä säilytät niitä ja mitä kaikkea on ja kuinka paljon, jne.) Anteeksi kun en ole ehtinyt kovin pitkälle blogia lukea, kun olen vasta uusi lukija, niin en tiedä oletko jo tehnyt tuollaisia postauksia. :/ Mutta piti tulla heti lukijaksi, koska blogisi näyttää tosi hyvältä ja kiinnostavalta + tietysti tämä ihana arvonta! :)

    Eli 2 arpaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta :)

      Postaustoiveet otettu ylös ! :) Ja kiitos pienestä mutta ihanasta palautteesta :)

      eli 3 arpaa :)

      Poista
  46. Olen vanha lukijasi Kiisi-keiju, kiisikeiju@gmail.com.
    Arvonnan mainos:http://kiisi-keiju.blogspot.fi/2012/10/arvonta-mainos.html

    Blogi on selkee ja helppolukea, mutta kaipaisin kuitenkin hieman jotain väriä, ei kuitenkaan liikaa. Tämähän on taas niitä mielipide asioita..
    Ja tykkkään tosta sun bannerista.

    Postaustoive: lemppari vaatteet(esim.jotkin housut ja paita) ja vaatteisiin sopivat lakkaukset. Ja tietty kuvat niistä sitten tänne meidän uteliaiden ihasteltavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta :)

      Tuo on kyllä totta, itsekin olen miettinyt tuota samaa asiaa :) Täytyykin vähän muokata blogia :)

      Kiitos hauskasta postaustoiveesta (:

      4 arpaa :)

      Poista
  47. olen uusi lukija nimellä Jasmin.
    jasmin.a@hotmail.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos osallistumisesta !

      1 arpa sinulle :)

      Poista
  48. Olen julkinen lukija nimellä Jenni
    Mainostan arvontaasi blogissani, oikeassa sivupalkissa:
    http://i-dont-think-twice-i-just-do.blogspot.fi/

    Blogin ulkoasu on ihanan selkeä ja kauniin värinen. Suuret kuvat on plussaa ja teksi helposti luettavaa ja mukaansa tempaavaa. :) Tosi kiva lukea välillä jotain muutakin kuin pelkkiä kynsijuttuja etenkin noi karvaturrit on söpöjä. :) Sun kynsistä saa itse aivan mahtavia ideoita ja ne on vielä tosi pirteitä ja nättejäkin ! Samaten ostospostaukset, kun huomaa jotakin kivaa niin pakko hakea itellekkin ! :) Sun blogi sai multa ainakin pelkkää hyvää palautetta, ei tullut mieleen mitään risuja. :)

    Toivoisin teemapostausta/postauksia kynsiin, esim. elokuvat, piirros/sarjakuva hahmot, maiden liput. yms. :)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta :)

      Ihanaihana palaute kiitos <3 Tälläistä on kyllä niin ihana lukea heti aamusta, tulee kyllä niin hyvä olo :) Karvaturrit on kyllä ihania <3

      Postaustoiveet otetti ylös :)

      4 arpaa sinulle :)

      Poista
    2. heihei laitas vielä sähköposti osoite! :) Että pääset mukaan arvontaan :)

      Poista
  49. :) Aivan ihanat nuo tähtikynnet liukuvärjäyksellä. :3
    Osallistuisin tuohon arvontaan nimellä Annika P ja liityin julkiseksi lukijaksi.
    Sähkäri: annu.hehe@hotmail.com
    Mainostin täällä upouudessa ja tyhjässä blogissani: http://naildude.blogspot.fi/
    Blogis on todella kiva ja hienoja lakkauksia, ulkoasu on hienon glamour :3. Tätä on tosi kiva lukea kun kirjotat hauskoja ja huviä juttuja ja ei oo mitenkään erikoisella tekstillä kirjotettu, eli selkeä. En oo ite pitkään aikaan tehnyt liukuvärjäyksiä ja kun näin nuo tähti jutut ni heti juolahti mieleen et vois vaikka itekkin tehä jonkinlaiset liukuvärjäykset, kiitos ;--) Ihana blogi sulla<3
    Aattelin nyt et jos voisit tehä jonkinlaiset karmaisevat halloween-kynnet :) Tai sitten jonkinlaiset Angry Birds kynnet olis kans mukavat :-)

    Kiitos, <3 (ja siiis 4 arpaa sain) :3

    Ps. Ihanan paljon noita glittereitä oot kyllä ostanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos paljon <3

      Ihana palaute tälläistä on kyllä mukava lukea :) <3 Kiitos siitä!

      Postaustoiveet otettu ylös :)

      Hihi, lukijoille pitää olla kiva <3

      4 arpaa sinulle :)

      Poista
  50. olen uusi lukija henna kannisto, henna.kani@hotmail.com

    VastaaPoista
  51. Julkinen lukija nimellä Kitty ja sähköposti on kitty.kirsikka@suomi24.fi
    Blogin tausta on kivan värinen ja banneri mukavan selkeä. Postauksia on miellyttävä lukea taustan ja tekstin selkeyden ansiosta ja suurin osa kuvista hyviä ja selkeitä. Kirjoitus tyyli on hauska. Toivepostauksena jotakin teema esim.eläimet tai tietyllä lakka merkillä tehdyt kynnet. Kivoja voisi olla myös erilaiset kokeilut tai tutoriaalit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta :)

      Ihana palaute kiitos siitä :) Postaustoiveet otettu ylös :)

      3 arpaa sinulle :)

      Poista
  52. Olen uusi lukija nimellä Anna ja sähköpostini on annamariakaroliina@hotmail.com :)
    Ihana arvonta, oon ihan heikkona glittereihin :D

    VastaaPoista
  53. Moikka!

    Olen uusi lukija nimellä Tounii_ ja s-posti tuutuli@hotmail.com

    Löysin sun blogisi vasta pari päivää sitten mutta innokkaasti luin jo kaikki postaukset läpi:D
    Blogin ulkoasu on selkeä mutta kaunis. Kirjoituksiasi on kiva lukea ja on hyvä että kirjoitat muustakin kun kynsistä. Tekemäsi kynnet on aivan yli ihania, mutta jotkut kuvat voisi olla pikkaisen tarkempia:).

    Postausehdotuksia olisi jonkunlainen kysely postaus ym. tai sitten kynsiin liittyen jotkut halloween kynnet tai teemaviikko:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Kiitos osallistumisesta :) Ihana palaute kiitos ! <3 Koitan parantaa kuvien laatua :) Mä en vaan ymmärrä miksi järjestelmä kameran käyttö on mulle niin vaikeeta :D tarvisin opettajan siihen! :)

      Postaustoiveet kirjattu ylös! :)

      3 arpaa sinulle!

      Poista
  54. uusi lukija nimellä jjohanna :) johku_95@hotmail.com

    ilmeisesti yksi arpa siis

    VastaaPoista
  55. Moi,
    Luen nimellä Marjaani ja s-posti: aksudnil@hotmail.com

    Oon lukenu sun blogia jo noin puolen vuoden ajan, ja mun mielestä oot parantanu tätä blogia tosi paljon sinä aikana :)
    Olis kiva saada enemmän kuvia lakkauksista, kun oot ostellu niin paljon kaikkea kivaa (lakkoja ja strasseja ym.) :D
    Eipä muuta, ootan innolla lakkauskilpailua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkamoi!

      Oi kiitos, oon kyllä itekin huomannut parannusta, kun oon lukenu noita mun ekoja postauksia :D

      Lakkauskilpailukin on tulossa pian :) Ja kuvia on tulossa paljooonn! :)

      Poista
  56. Uusi lukija nimellä Anni. :)

    Voisit tehdä sellaset koirakynnet tai sitten vaan halloween kynnet/joku teemaviikko.
    Ja rakentavana kritiikkinä voisin sanoa noiden kuvien kuvaamisesta, kun kuvaat välillä kynnet niin että kaikki kymmenen sormea on lomittain, ei anna oikeutta lakkauksille. :P

    anni.lehtinen@wippies.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta ja lukijaksi liittymisestä :)

      Postaustoiveet otettu ylös :)

      Kiitos paljon tuosta palautteesta, välillä on hyvä saada kritiikkiäkin että pystyy parantamaan asioita. Koitan tästä eteepäin kuvata hieman erillailla :)

      Poista
  57. Liityin juuri lukijaksi vaikkakin oon aikasemmin jo käynyt juttuja lukees :) Olen lukija nimellä cherry ja sähköposti on serjaaskartelee@gmail.com Arpoja taitaa tulla siis 1 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)Kiva että liityit lukijaksi!

      1 arpa sinule :)

      Poista
  58. Moi!!
    Olen uusi lukijasi, jee :D ja luen nimimerkillä Ira ja s-postini on iralaiho31@gmail.com. Mun mielestä teet tosi kivoja kynsiä ja kuvat on hyviä! Ja sitten postausideana olis sellanen video missä näyttäisit miten teet sun geelikynnet, ku teen itsekkin geelauksia niin haluaisin tietää millä tavalla sinä ne teet, jos vaikka saisin uusia vinkkejä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moiii :) Kiva että liityit lukijaksi :)

      Kuulostaa hyvältä postaustoiveelta :) Täytyykin alkaa tekemään sitä videota pian :)

      3 arpaa :)

      Poista
  59. Vanha lukijasi olen! S.posti merisulka@hotmail.com :)

    Sun kynnet on ihania! Teet kynsiä laidasta laitaan, ja ne on suurimmaksi osaksi hyvin siistittyjä. Ulkoasu on kiva, ja sopii blogisi tyyliin! Voisit postailla hiukan useammin, sillä sun blogias on kiva lueskella! Postaukset on kuitenkin sopivan pituisia ja kuvia riittävästi + ne on hyvälaatuisia. :)

    Postausehdotuksena on että tekisit tuton siitä millä tavalla teet geelikynnet, jokin teemaviikko, lempparilakat, lempparilakkaukset, tutoriaaleja.

    Eli kolme arpaa(ko?) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos osallistumisesta!

      Ihana palaute kiitos siitä <3 oonkin koittanut ottaa itseäni niskasta kiinni ja postata useamminn :)

      Postaustoiveet otettu ylös! :)

      3 arpaa :)

      Poista
  60. julkinen lukija, e-mail: nityalle ÄT gmail.com

    T. Nitya

    VastaaPoista
  61. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Glitterr!!!

      Postaustoive otettu ylös!

      2 arpaa:)

      Poista
  62. Luen blogiasi nimellä /ooona, s-posti oona.immonen@gmail.com

    Tykkään lukea blogiasi, sillä se on monipuolinen; kynsistä on paljon kaikkea, mutta kirjoitat myös omasta elämästäsi, arjestasi ym :) itse haluaisin osata tehdä kaikkia hienoja kynsiä, kaikkea erilaista, ja sinä osaat mielestäni hyvin! :)

    Postaustoiveeni on joku "Lempikynnet" -tyylinen (jos sellaisia voi valita :D):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallitumisesta (:

      Ihana palaute kiitos siitä todella paljon :) Kyllä varmasti osaat tehdä hienoja kynsiä kun vain rupeat tekemään :)

      Postaustoive otettu ylös (:

      3 arpaa :)

      Poista
  63. Hei!
    Lukijana nimellä mirya, mirya@wippies.com.
    Enemmän kaipaisin geeleihin hurahtaneena geeleistä ja niillä koristelusta postauksia. Ja ihan vaikka perus infopläjäys miten kynnet tehdään alusta ja sit vaikka miten ne huolletaan ja mitä eri mahdollisuuksia olisi koristella ja miten eri koristeiden kanssa voisi toimia ja mitä tarttee ottaa huomioon : ) Joku lakkaus teema viikkokin olisi kiva, vaikka joku vähän erilainen esim. fantasia/satu teemalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa hei!

      Tuollainen on tulossa mahdollisimman pian! :)

      2 arpaa :)

      Poista
  64. Lukija nimellä LoveYnails ja needyoutoomuch@hotmail.com.

    Olin reipas ja tein tämmöisen mainostuksen :D http://loveyournailss.blogspot.fi/2012/10/nails-other-stuff-ja-welcome-to-my.html

    Palautetta mm-m.. en nyt tiijä pitäiskö tän liittyä kynsiin, mutta sanoisin että aluksi kun näin nuo sun tatuoinnit ajattelin että herranjumala mitä tää on? mutta sittenku luki tekstit ja katteli vähän enemmän niin kyllähän tuollaiset omannäköisensä tekstit vie satanolla sellaiset nätillä fontilla tehtyt joita kaikilla on. Ja se teidän hassutteluvideo oli mahtava! :D

    Toivetta olisi joku glitter teemaviikko yms. ois niin unelma(:

    Elikkäss 4 arpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi! Kiitos osallistumisesta (:

      Hahha kiitos paljon, oon kuullut todella paljon mun tatuoinneista,mutta ne on vaan just mun näköiset <3 Kiitos palautteesta!

      Postaustoive otettu ylös !

      4 arpaa :)

      Poista
  65. Ella.aula@gmail.com
    Blogissasi on hyvä laatuiset kuvat ja selkeät tekstit. Juuri tälläistä blogia olen etsinyt. Ja ihan tiedoks en sano arvonnan takii!! Vaan oon seuraillu sun blogias jo vähän aikaa:) eli +1arpa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta :) Toivottavasti jäät jatkossakin seuraamaan :)

      2 arpaa :)

      Poista
  66. Olen uusi lukija nimellä ViLLA.
    mahti.ninna@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Mukaanmukaan!

    Eli luen nimellä Julia ja sähköpostini on juliajuksu@gmail.com

    Palautetta sitten siis. Sulla on ihana blogi ja tunnut tosi reippaalta ja ystävälliseltä ihmiseltä :-) ja vaikken tunne sua ni jotenki tää blogin ulkoasuki näyttää mätsäävän tosi hyvin suhun. Ja tykkään ku sulla ei oo ssellasia jäätävn pitkiä ja teräviä kynsiä, vaa tollaset tavalliset ja teet sellasia nättejä lakkauksia jotka mäkin voin osata. :-)

    Toiveena olisi ehkä enemmän sinusta kertovia postauksia, hiustyyli, kaikki kynsilakat kuvina, kaikki kynsitarvikkeet ja vaikka mitä!

    Eli kolme arpaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi! :)

      Ihanaihana palaute kiitos siitä, ai että kun tuollaista on ihana lukea <3

      Postaustoiveet otettu ylös :)

      3 arpaa :)

      Poista
  68. Luen nimellä petta,
    S-postia voi laittaa osoitteeseen petrakristina.arteli@gmail.com

    Sun blogi on ihanan helppolukuinen. Täältä on helppo etsiä tietynlaisia kynsiä, jos haluaa jtn, mutta oma pää lyö tyhjää. Joten kiitos inspiraation lähteestä. :)
    Ja ai olis kiva nähä sulta joku teemaviikko- tai kuukauden kynsihaaste. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta :)

      Ihana palaute kiitos siitä :)

      Postaustoiveet otettu ylös :)

      3 arpaa :)

      Poista
  69. Mukana olen! :)

    Oon sun blogin lukija nimellä Essi. Tykkään blogistasi muuten, mutta alkaa kyllästyttää kun esittelet ostoksiasi niin usein. (Tai sitten se on kateutta tyyliin "hemmetti kun mulla ei ole tota! täytyypi laittaa tilaukseen... :--D) Postaustoiveena olis kiva kuulla mistä löydät inspiraation kynsiisi. Voisit esitellä esim. millaisista tyyleistä pidät kynsissä tai suosikki kynsiblogejasi tms. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta :)

      Voi ei :/ Toi ostosten esittely on vaan niin mua :) Mutta kiitos palautteesta <3

      Postaustoiveet otettu ylös :)

      3 arpaa :)

      Poista
  70. ja sähköpostiosoite on essi19_94@hotmail.com :)

    VastaaPoista
  71. No tottakai mukana! :)

    S-posti: milana.h@hotmail.com

    oon sun uus lukija joten luin aika monta sun aijempaa postausta. sulla on ihana tyyli<3 ! kun katoin ekan kerrran tota sun bannerii nii tää blogin ulkoasu sopi sulle täydellisesti ! :-)sulkla on sopivan pituisia postauksia.

    postaus toiveena toivoisin että tekisit videopostauksen sun lemppari kynsistä :) kun kattelin nii en tainnu löytää yhtäkään videopostausta! :-D
    t. milana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta! :)

      Ihana palaute kiitos siitä <3

      Oon tehnyt muutaman videopostauksen, tosin ne ei oo liittynyt kynsiin :) Mutta videopostauksia tulossa :)

      3 arpaa :)

      Poista
  72. Liityin lukiaks ja osallistun!
    s-posti: iiem.nieminen@gmail.com
    luen nimellä: Emilia ja Iida

    Tää sun blogis on ihan älyttömän hyvä!Löysin tän blogin ja nyt ollaan otettu sun tekemist kynsist mallii ja ihan kivoja kysiä on meillekin tullut!
    Kaikki kynnet on hienoja!

    Voisit kuvata kynsien laiton eri vaiheita ja liittää niihin selostuksen ja tehä sellasen postauksen!( en oo varma oletko jo tehnyt tälläisen postausen?)aiheena voisi olla esim. talvi tai joulu?

    mainostin arvontaa blogissani:ourlovelynailblog.blogspot.com (liity muten ihmeessä lukijaksi!)

    Tulisko tosta sit 4kpl arpoja??:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta :)

      Kiitos paljon palautteesta :) <3

      Juu täytyy tehdä tutoja, niitä on kyllä tulossa :)

      Täytyyki käydä katsomassa teidän blogi (:

      4 arpaa :)

      Poista
  73. Luen blogia nimellä Yue. S-posti: hanna-soini(ät)hotmail.com (1 arpa)
    Palautetta: Blogin kuvat on hyvän kokoisia ja valaistus on hyvä, mutta joskus kuvat on vähän tärähtäneitä. Postausten lopussa olevat kuvat käytetyistä lakoista on plussaa. Bannerista en hirveästi tykkää. Tai voisit ehkä vaihtaa jonkun toisen kynsikuvan noiden toisten vaaleanpunaisten kynsien päälle, koska nuo kynnet on nyt aika samanlaiset. Makuasia, mutta itse tykkäisin ehkä vähän hillitymmästä taustasta. (+1 arpa)
    Postausehdotus: Voisit kirjoittaa sun ihanista koirista jotain. Esim. kommellukset, paheet, hassut tavat, luonne yms. :) (+1 arpa)
    Yhteensä kertyi 3 arpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta :)

      Banneri on vaihtumassa uuteen mahdollisimman pian :) Kiitos palautteesta :)

      Postaustoiveet otettu ylös :)

      3 arpaa :)

      Poista
  74. Olen yhdellä mukana, olen lukijana nimimerkillä lentoemo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti en voi hyväksyä osallistumistasi, jos etä laita sähköpostiosoitetta :)

      Poista
  75. Olen vanha lukija nimellä Rosa L
    Sähköposti: rosa.lahtinen@hotmail.com

    Blogiasi on mukava lukea, sillä kuvat ovat tarkkoja ja tarpeeksi suuria. Teksti on helppolukuista ja sitä ei ole liikaa :) Mukavaa vaihtelua kynsi jutuille on, kun välillä kerrot myös itsestäsi ja elämästäsi.
    Toivoisin jonkinlaista lempikynsilakkojen esittelyä ja tietysti kimaltavia lakkauksia pikkujouluihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta (:

      Ihana palaute kiitos siitä <3

      Postaustoiveet otettu ylös :)

      3 arpaa :)

      Poista
  76. Olen julkinen lukija, mainostin tässä osoitteessa :

    http://rainbowwnails.blogspot.fi/2012/11/vesimeloneja-ja-arvontamainoksia.html

    s-posti: pipu.p@windowslive.com

    VastaaPoista
  77. Kiitos osallistumisesta :)

    2 arpaa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥