27. lokakuuta 2012

Paha mieli

Heti alkuun pyydän anteeksi taas pienestä blogi tauosta :/ Tällä kertaa syynä oli että mun pienestä jöröstä tule keskiviikkona enkeli. Olo tila on ollut sen jälkeen aivan kauheeta siis jotain niin hirveetä. Sitä ei ite osaa tajuta miten kamalaa on menettää oma koira, ennen kuin se tapahtuu omalle kohdalle.

<3 Muisto <3
Nyt jörö on vain hyvänä muistona joka päivä meidän elämässä <3

Selitän nyt lyhyesti / mitä muistan /  mitä tapahtui. Herättiin keskiviikko aamuna, ystäväni noora tuli meille aamukahville. Oltiin lähdössä lenkille ja otin jörön syliin lattialta ja se oksens suoraan verta. Mentiin ulos ja viljami joutu kantaa koko matkan jöröä, se ei pystyny kävelemään. Kun päästiin kotiin ja olin soittamassa eläinlääkäriin, jörö rupesi hengittämään tosi raskaasti ja meni poissa olevaksi. Eläinlääkärissä sanotaan : kiireesti tänne, koska kyseessä on pentu koira aluksi epäillään myrkytystä / suolistopöpöä. Päästään eläinlääkäriin ja jöröltä otetaan röntgenkuvat, siinä vaiheessa on jo niin hirveä shokki päällä että jouduin lähtemään ulos ja viljami ja sen pikkusisko jäi sinne. Kuvat valmistuu, ja huomataa että keuhkoissa on vikaa / joku pöhö? Ja kiireellinen lähetä eläinsairaalaan.

Päästäänn eläinsairaalaan ja kuullaan että yö maksaa 1500e + lääkkeet / happikaappi / hoidot. Ja eläinlääkäri katsoo kuvat ja sanoo että tää koira tuskin tulee kuntoon mutta voidaan koittaa. Jörö oksentaa taas verta ja kärsii koko ajan koska ei voi hengittää kunnolla. Silloin päätetään että ei ole enään vaihtoehtoa kuin lopetus :( Onneksi sain annettua hyvästit mun pienelle rakkaalle <3 Viljami ja kata jää siihen kun se piikki annetaan, minä lähden autoon.  Sen jälkeen mun pienen rakkaan uurnat viedään koirien hautausmaalle <3

Mä en voi vieläkään vaan uskoa tätä todeksi, mä en muista kaikki asioita siitä päivästä. Se shokki mikä siitä tuli ja suru ja ikävä :( Ihan tarkkaa syytä me ei saatu tähän, mutta kuulemma pentuna jo keuhkot alkanut keräämään verta / keuhkoppöhö / infektio? Jos oltais haluttu ihan tarkka syy, niin pentu ois pitäny lopetuksen jälkeen lähettää patalogisiin tutkimuksiin, mitkä ois maksanu MALTAITA :/ Mulle on tärkeintä että nyt mä tiedän että sillä on kaikki hyvin<3

<3
Ei voi sanoa muuta kuin että aijon nauttia jokaikisestä hetkestä täysillä, mitkä saan milon ja papin kanssa viettää. Otin myös koira vakuutukset, näin jäkiviisaana. Koska tämä tapahtuma tuli meille kuin isku vasten kasvoja. VOIKO ELÄINLÄÄKÄRIT OIKEESTI OLLA NOIN KALLIITA? Täytyy siis olla rikas jotta voi käyttää koiraansa eläinlääkärissä, vaikka olisin vaikituisessa työssä, niin mulla ei olisi ikinä varaa maksaa 4500e esim 3:lta yöltä? HERRANJUMALA.

<3 : Fani

Ps. Muistakaahan osallistua alla olevaan arvontaan!

38 kommenttia:

  1. Aa, voi ei, oman lemmikin menettäminen on jotain ihan hirveetä, sitä ei voi kuvailla mitenkään.
    Sen jälkeen aina kulkee pari päivää ihan niinku usvassa, eikä oikein ymmärrä mitä on tapahtunut. (..toki sama myös ihmisten kohdalla..)

    Kuinka vanha Jörö muuten oli?

    Tän tekstin luettuani musta alko tuntua, että mun pitää alkaa nauttimaan mun omista rakkaista koiristani entistä enemmänkin, koska ikinä ei voi tietää milloin se päivä on viimeinen..

    KOVASTI jaksamista sinne teille!
    ..ja nauti nyt oikein kunnolla Milosta ja Papista!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä voi sanoin kuvailla kuinka kauheeta se oli / on. Tuntuu oikeesti siltä kuin olisi menettänyt jonkun läheisen, koira on kumminkin koko ajan ihmisen elämässä <3

      Jörö oli 18 vk. Eli vauva vielä!

      Mäkin ajon nauttia papista ja milosta joka päivä enemmän ja enemmän! <3

      Kiitos!

      Poista
  2. voi kamalaa =( voimia teille molemmille ,tiedän kuinka kauheeta kun eläin sairastuu ja menettää sen .järkyttävä hinta eihän normaalilla ihmisellä ole varaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :( tämä on ollut kamalaa! Kiitos paljon!

      Ei todellakaan ole, ihan rahastusta vain. :s

      Poista
  3. Olen pahoillani teidän puolesta. Ehkä itsekin pitäisi harkita tuota koiravakuutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Suosittelen sitä kyllä kaikille!

      Poista
  4. Ikävä kuulla :( Tosi paljon voimia sinne teille ! <3

    VastaaPoista
  5. Jörö on nyt taivaassa ja hänellä on siellä kaikki hyvin, kuten itsekin sanoit :)

    kovasti voimia ja jaksamista sinulle! iso hali <3

    VastaaPoista
  6. Osanotot täältä toiselta eläinrakkaalta ihmiseltä, joka on menettänyt 2 lemmikkiä aikoinaan. :( Suru on aina suuri, mutta nyt ne on siellä pilven päällä ja paremmassa paikassa! Rakkautta ja haleja!
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :( Suru on kyllä suuri! Mutta muistot on kultaa <3

      Kiitos paljon <3

      Poista
  7. Voi ei ihan kamalaa! Alko ihan itkettää kun luin tätä :/ itelläni ei ole kokemusta lemmikin kuolemasta mutta uskon että se tuntuu tosi pahalta. Otan osaa, koita jaksella! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kamalaa :/ Itse olen itkenyt 3 päivää putkeen :/ Ja nyt koitan vain ajatella niitä muistoja ja että mun pikkusella on nyt kaikki hyvin<3

      Kiitos <3

      Poista
  8. Oi eiii :(( otan suuresti osaa ! Alko ihan itkettää ku luin tän ;( jaksamisia <3 tiiän miltä tuntuu se tuntuu ku oma eläin kuolee, mun kilppari kuoli vuos sitte :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :( Se on ihan kauheeta oikeesti! Kiitos paljon<3

      Poista
  9. voimia teille tositosi paljon <3 voin kuvitella edes vähän sun surua ja tuskaa, itse kun jouduin käymään koiran lopetuksen läpi sillon alkukeväällä.... ihan kamala kokemus! ikävä on tosi kova edelleen :( <3

    - minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Niin sä kerroitkin siit mulle silloin :/ Mullakin on kauhea ikävä <3

      Poista
  10. oon todella surullinen tän postauksen luettuani koska itekkin oon menettäny mulle rakkaan eläimen, mutta nyt sillä sun koiralla on varmasti kaikki hyvin eikä sen tarvii kärsiä. nyt vaan täytyy ajatella että jörö on vähän pidemmillä päiväunilla, jakselemisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Totta! Ja sillä on nyt kaikki hyvin! <3

      Poista
  11. aina ehdottomasti,ensimmäisenä hommataan vakuutus! meillä toisen koiran kanssa on jouduttu helsinkiin asti ajamaan lääkäriin,enkä tiedä miten oltaisi pystytty maksamaan matkat+hoidot+leikkaus+lääkkeet jos ei olisi ollut vakuutusta..
    eikös kuolemantutkinta ole ilmaista?? varsinki jos pentu kyseessä. ootko muuten kenneliin ollu yhteydessä, että onko kasvattajan muilla koirilla ollu jotain...

    voin vaan kuvitella miten hirveää tuommonen on. edelleen muistan sen järkyttävän tunteen, ku Jini ei meinannu leikkauksen jälkeen herätä ja toisella kerralla meinasi verenhukka iskeä leikkauspöydällä :(
    yritähän jaksella! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin hommataan niin, mä en tajua miten mä oon voinu unohtaa ne täysin :/ Meilläkin vakuutus korvaa 1500e asti, sen jälkeen kaikki loput pitää maksaa itse :o Ei ole ilmaista, se on todella kallista. Ainakin meille sanottiin niin. :/ Olen ensiviikon alussa yhteydessä, kun oon vähän toipunut tästä.

      Se on kyllä kauheeta <3
      Koitetaan <3

      Poista
  12. Suuren suuri halaus täältä <3 Tippa linssissä luin :( Itselläni vähän vastaava kokemus, mutta silloin oli mun pienellä Helmelläni synnynnäinen sydän vika. Nopeasti meni huonoon kuntoon ja leikkausta ei alettu tekemään pennulle... :(
    Ihan oikeesti tuntuu todella kauheelta sun puolestasi, voimia ja jaksamista. Tuntuu todella kornilta sanoa näin, mutta oikeesti ajan kanssa helpottaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon<3

      Voi ei kauheeta :/ aina on kumminkin ne hyvät ja ihanat muistot <3

      Poista
  13. Aloin itkeen kun luin tän postauksen... ;( Mulla on kissa ja koira enkä voisi kuvitellakkaan miten voisin kestää tuon...Iso hali täältäkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on aina todella surullisia asioita :( En mäkään voi vieläkään uskoa tätä todeksi :/ <3 Kiitos<3

      Poista
  14. Olen tosi pahoillani, oman lemmikin kuolema on aina kamalaa :( Jaksamisia sinne teille molemmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Se on jotain aivan hirveetä :/

      Poista
  15. Lämmin osanotto <3
    Itselläni on kaksi rakasta koiraa, joten voin kuvitella miten kamalalta sinusta nyt tuntuu. :'(
    Jaksamisia sinne, ja tärkeintähän on että Jöröllä on nyt hyvä olla. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Olo on kyllä ollut kamala ja surullinen :( <3 Nyt sillä on kaikki hyvin eikä sen tarvitse enään kärsiä <3

      Poista
  16. Voi ei! Itsekin olen kokenut tuon että lemmikki lähtee sairauden tai jonkun muun takia aivan liian aikaisin, vaikka muuten olisi vaikka kuinka monta elinvuotta jäljellä, ja se tuntuu tosi kauhealta. :( Meinasin melkein itkeä, kun luin tuon. Otan osaa ja paljon voimia ja jaksamista sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :/ Kiitos paljon! <3

      Se on kyllä kauheaa :/ Koira on kumminki todella läheinen ihmiselle, niin kuin mikä muukin lemmikki <3

      Poista
  17. Voi ei.
    Oman lemmikin, perheenjäsenen menetys on kamalaa. Otan ihan hirmusesti osaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥