22. syyskuuta 2014

Lahjoja synttärisankarille

Nyt ajattelin vilauttaa teillekin mitä tää 23-vuotias sai tänä vuonna lahjaksi. En oikeastaan ollut pyytänyt mitään erikoista "esittänyt" vain muutamia toiveita. Tottakai tärkeintä oli se muistaminen ja ne ketkä vietti synttäreitä kanssani, eikä lahjat!


Viljamilta sain 6kpl muumimukeja. Se oli kattonut mitkä multa puuttuu perusmukeista ja käynyt ostamassa loput mitkä oli löytänyt. Mukaan oli myös tullut yksi kausimuki. Aivan ihania <3 Rakastan muumimukeja yli kaiken ja nyt niitä taitaakin jo löytyä yli 30kpl. :)


Ostan myös yleensä itselleni lahjan, joka on varmaan todella outoa.. Olen niin kauan haaveillut uudesta käsilaukusta, että päätin vihdoinkin panostaa ja ostaa itselleni Guessin. Olisin halunnut Korsin, mutta se oli hieman liian kallis, joten tyydyin hiukan halvempaan. Laukkua voi pitää joko olalla tai kantaa kahvasta.


Äitiltä sain lahjaksi Vallilan Helsinki verhot. Oltiin mietitty Viljamin kanssa, että hommataan olohuoneeseen Kelohonka verhot, mutta päätettiinki että nämä saa tulla olohuoneeseen ja jossain vaiheessa makkariin pääsee sitten Kelohonka. :) Sain myös äitiltä lahjaksi 6kpl Iittalan suuria Aino laseja, mutta niistä osa on tällä hetkellä tiskikoneessa, niin jätin ne kuvaamatta.


Tällä kertaa juhlistin synttäreitä naapureiden kanssa kahvitellen ja herkutellen ulkona. Meillä on niin hyvä henki ja naapureita on paljon, joten koin sen helpoksi niin. Yksi naapureistani oli teettänyt mulle oman mukin, jossa on I <3 Fani ja toisella puolella mun ja Viljamin kuva. Todella ihana idea!


Ihan kaikki naapureiden lahjat ei päässyt kuviin, koska olin jo kerinnyt syödä osan herkuista ja loput unohdin kuvata ups*. Sain paljon suklaata, ja lempitikkareitani, kortteja, ruusuja ja tuollaisen ihanan purkin, jossa on kynttilöitä. Kyllä mulla on vaan niin ihania ystäviä.


Myöskin muutamat blogiystäväni halusivat muistaa minua yllätyspaketeilla ja voi hitsi, että yllätitte kaikki! Olin aivan ihmeissäni, kun synttäripäivänä tipahtaa luukkuun postia, mitä ei ole odottanut. Something Can Go Wrong blogin Heidi lähetti Cloettan Sprinkle Mint & Crispy Rain suklaalevyn, hauskan kortin ja kaksi arkkia siirtokuvia. Kiitoksia paljon vielä Heidille! <3


Toinen ihanista blogiystävistä Pinkkipantteri blogin Nanne muisti myös minua. Paketista löytyi ihana kortti, Love käsikoru, The Body Shopin kasvojenkuorinta ja Satsuma käsirasva. Awws, ihanan tuoksuinen<3! Kiitos myös Nannelle muistamisesta! :)


Viimeisimpänä mutta ei vähäisempänä ihanan Eekun paketti. Paketti sisälsi paljon kaikkea pientä kivaa. Löyty erilaisia namusia, teepussi, kaakaopussi, h&m:n lakka ja kahdet korvikset, joita oon ihastellu Eekun blogissa. Mulla äitikin ihastui noihin molempiin, niin söpöjä! Kiitos myös Eekulle muistamisesta!

Huomenna saan vielä yhden lahjan, mitä olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Siitä tulossa sitten erikseen postausta.

Mitä tykkäsitte minun ihanista lahjoista?



39 kommenttia:

  1. Muumimukit on kyllä ihania , miettinyt , josko itekkin alkaisi niitä hamstaamaan .. !
    Todella kivoja juttuja olet saannut ja toi laukku , wau <3! Kelohonka verhot , yllättäen violetit siintää omissa haaveissakin , kuten myös saman kuosin petivaatteet .. kalliita vaan pirulaiset ovat !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on aivan parhaita! Tosin jos niitä alkaa hamstraamaan, niin rahan menoa ei voi estää. Tai siis jos haluaa niitä jotain vanhempia.. :D
      Oon niin onnellinen tuosta laukusta, se menee nyt monta vuotta eikä tarvitse huolehtia laukun ostosta. :D<3
      Ne on todella kalliita, siis yksi verho melkein 60€ herranjumala!! :D

      Poista
  2. Oho, muumimukipläjäys! Mulla on muistaakseni vain yksi muki. Tai ehkä kaksi. Apua, en edes muista :D Toi TBS:n satsumakäsivoide on ihanan tuoksuista! ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muumimukit on mun yksi keräilykohde! Tosin en omista yhtäkään niistä todella todella kalleista. :D Se on muuten hitsin ihana! Rakastuin. :3

      Poista
  3. Voi kunpa joku päivä raskisin itsellekin ostaa Vallilan verhoja :) Mun äiti on kans kerännyt miljoona muumimottia :D Mutta ne onkin tosi hauskoja ja just sopivan kokosia. Pidätkö muuten noita muumeja käytössä vai koristeina?

    Hyvä, että yllätys onnistui ja oli mieluisiakin vielä! ü ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on niin kalliita. :( Mä oon ite ostanut yhdet ja ne oli onneksi alennuksessa puoleen hintaan niin raaskin ostaa. :D Muumimukit on rakkautta, ne on niin söpöjä! :3 Mä pidän niitä perusmukeja käytössä, mutta sitten kausimukit on koristeena. :) En uskalla ottaa niitä käyttöön, kun meillä hajoo niin usein mukeja. :D

      Yllätys oli ihana <3!

      Poista
  4. no oisithan sinä voinut toivoa sun mieheltäs vielä sen Korsin laukunkin xd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hitsi! Niin muuten oisinki, onneks joulu on tulossa! xd

      Poista
    2. Ps. Ostin laukun itse itselleni, joten mieheni ei liity siihen mitenkään. :)

      Poista
  5. Kivat lahjat olet saanut :) Mutta nuista muumimukeista piti sanoa, että ei niistä kyllä mikään ole kausimuki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Aih, eikö toi ylin ole? Vai siis miksi noita kutsutaan mitkä ei ole ihan perusmukeja. Mä vaan keräilen niitä, joten en oo kauheesti perehtynyt. :D

      Poista
  6. Ihana lahja Viljamilta! Muumit. <3 Tota Cloettan minttusuklaata on pakko maistaa jossain vaiheessa. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tietää mistä vaimo tykkää<3 Tosin nuo muumimukit on meiän yhteinen keräily ja Viljami tykkää niistä yhtä paljon! <3 Mä en oo kaupoissa nähnyt vielä tuota suklaata meillä? Ärrältä kyllä löytyy. :)

      Poista
  7. Ihania lahjoja sait ja kiva jos mun pieni ylläri miellytti :D

    VastaaPoista
  8. Ihania lahjoja oot kyllä saanu ja kylläpä on miehes repässy kun kuus kappaletta muumimukeja hankki! :D
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) No mutta ne on kyllä meiän yhteisiä! Viljami siis tykkää myös muumimukeista ja niiden keräilystä. :)

      Poista
  9. Ihania lahjoja olit saanut, Itellä pippalot nyt lauantana vaikka synttäreistä onkin jo kuukausi :D on vaan ollut niin tuhoton kiirus koko ajan.

    Toi satsuma voide on ihanaa, mulla on se kanssa :) tuoksuu ihanan kesäiselle ja lämpimälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mieluisia. .) Ai sulla on nyt pippalot! No pitäkäähän oikein hauskaa. Meillä on viikonloppuna hautajaiset eli vähän surullisemmat juhlat. :(

      Se on kyllä todella maukas, tekis oikein mieli maistaa. :DD

      Poista
  10. Todella ihania, kivoja ja arvokkaita lahjoja oot kyllä saanut! <3 Mun mies ei ikinä ostas muumimukia mulle, mutta onneks äiti ostaa. :) Meiltäkin löytyy Kelohonka verhot makkarista ja jossain vaiheessa vielä olohuoneestakin.
    Tuollain omalla kuvalla teetetty muki on varsin persoonallinen ja saajansa näköinen lahja. Eikä ole yhtään hullua ostaa itse itselleen lahjaa. Minäkin ostan ja kirjoitan joka vuosi jopa kortin itselleni. ;) Saa ainakin mitä tahtoo ja tarvitsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä <3! Ei voi kuin taas ihmetellä! :3 Meillä muumimukit on yhteinen keräilyn kohde eli tykätään molemmat niistä paljon <3! Mä odottelen, että johki tulee tarjoukseen taas ne verhot, niin sitten voin ostaa ne hyvällä omalla tunnolla. Ne kun on niin kamalan kalliit. :D

      Tuosta mukista olin aivan yllättänyt, en edes tienny että niillä on kuva musta ja Viljamista! :D On se jännää miten ihmiset osaa yllättää! :3

      Noni! En oo siis hullu yksin! Tykkään ostaa itselleni juttuja mistä pidän, en usko että kukaan olisi osannut ostaa mulle laukkua mikä olisi ollut juuri se THE laukku. :3

      Poista
  11. Rakastuin tohon sun laukkuun <3! Mäkin tahdon!! Muutenkin kivoja lahjoja (8 kiva et niin moni muistaa : P niin ja mult myöhästyneet onnittelut, mä oon näitä jotka toivoo fbn ilmottavan synttäreistä : >

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana <3 Sun täytyy kanssa säästää rahaa ja jossain vaiheessa ostaa!! Sain kyllä todella paljon lahjoja, vaikka en edes odottanut mitään isoa. :3 Kiitoksia paljon! Eikö sun facebookissa näkyny mun synttäreitä? :D

      Poista
  12. Aivan älyttömän ihania lahjoja! Kaikki noi lahjat vois olla suoraan miun lahjalistalta ;D
    Muumimukit toimii aina, samoin Vallilan verhot ja uuh tuota laukkua! Ihan täyttä rakkautta! ♡♡♡
    Ja voisin mie ottaa tuon siunki kahvikupinkin ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten me ollaan niin samanlaisia? :D Taidat olla mun sielunsisko! ;D
      Kaikki toimii, kyllä äiti ja Viljami tietää mistä mie tykkään!<3<3
      Hihihiihi :D Me ollaan niin samanlaisia^^

      Poista
  13. Voi mitä ihanuuksia olet saanut. <3 Minäkin ostan aina lahjan itselleni, ei ole outoa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kaikkea ihanaa<3! No hyvä kuulla, etten ole ainoa! :D

      Poista
  14. Miulla on myös tuollainen muki, jonka sain miehekkeeltä :3 Siinä on meidän molempien kuva ja I <3 You - teksti.

    Kelohonka on nyt poistumassa (ainakin kaupoista) ja ne on tarjouksessa, ainakin se violetti ja sininen, vihreä taisi vasta tulla ns. uutuutena. Miun Kelohonkaverhot ostettiin Prismasta, kun ne oli poistokorissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Miten mä en oo ennen nähnyt noita mukeja^^ Tuun näköjään vähän jäljessä! :D

      Ahaa, mun täytyykin käydä katsomassa josko alennuksesta löytyis meiän olohuoneeseen verhot ja kelohonka suihkuverho olis kanssa kiva! Sit olis kaikki. :D

      Poista
  15. Mulle tulee aina sun blogia lukiessa sellainen fiilis, että oot itse ystävänä ihana ja tosi välittävä. Joten ei ihmetytä yhtään, että sulla on ihania ystäviä, jotka muistaa sua mielellään! Paljon onnea vielä näin jälkikäteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aivan ihanasta kommentista! Tämä kommentti oli aivan ihana aamun piristys. <3 Mulla on todella vähän ystäviä ja uudet ovat aina tervetulleita<3 Ystävät ovat oikeasti todella tärkeitä!
      Kiitos paljon. :)

      Poista
  16. Muumimukit <3 Ihana mies siulla, ei voi muuta sanoa !
    Keräilen itekin noita, itellä on kymmenkunta täällä, loput parisenkymmentä on mein äitillä kun ei mahdu omaan kaappiin :D Kyllä vielä joskus !

    Vallila <3 Haluaisin jokaiseen ikkunaan Vallilan verhot. Nyt ei ole kuin olkkarissa vihreät Kelohongat, haaveilen vihreistä tai turkooseista Mandariini -verhoista. Tai oikeastaan kaikki Vallilan käy :D

    Ja tuo laukku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muumit on rakkautta<3! Onhan tuo Viljami aika ihana! :3
      Hihi :D Ai sulla on ne siellä säästössä. Mutta onhan sullakin niitä sitten todella monta kappaletta! :D Olisi kiva saada sellainen hylly mihin saisi kaikki. :)

      Meiltä löytyy nyt Vallilan verhot keittiöstä ja olohuoneesta. Vielä täytyy jossain vaiheessa ostaa makkariin ja sitten olisi kaikissa. :) Vallila on myös rakkautta<3!

      <3!

      Poista
  17. Ihania lahjoja, tuo laukku!! <3

    VastaaPoista
  18. Ihania lahjoja kyllä... <3
    Ps: Kyllä määki ostan ittelle joulu- ja synttärilahjat. :)

    VastaaPoista
  19. Kivoja lahjoja oot saanu. :) Tuo laukku on aivan ihana, <33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on juuri sellainen mistä oon haaveillut <3

      Poista

Kiitos kommentista ♥