19. syyskuuta 2014

Synttärikynnet

Me juhlittiin keskiviikkona mun 23-vuotis synttäreitä ja pakkohan se oli niiden kunniaksi loihtia jonkunlaiset kynnet. Leivoin koko tiistain, joten aikaa jäi todella vähän. Illalla puol koomassa rupesin valitsemaan lakkoja ja mitä haluaisin kynsille. Jos olisi ollut enemmän aikaa, niin olisin tehnyt ihan erilaiset, mutta näillä mentiin.


Kuten varmaan arvaatte, niin kynsille oli pakko saada pinkkiä! Lakaksi valitsin Picture Polish:in Candyn, joka todella kaunis ja herkullinen pinkki. Peittää kynnet hyvin kahdella kerroksella. Levitys onnistuu täydellisesti, niin kuin olen ennenkin maininnut, niin Picture Polishin lakoissa on hieman leveämpi suti, joka on kuin tehty mun kynsille. Halusin oikein laittaa swatch kuvan tuosta lakasta. On se vaan niin makean pinkki!


Ja mitä meninkään tekemään *vihanaama*. Päässä idea näytti hyvältä, mutta eih! Lakkasin päälle kerroksen yli kaunista Opi:n : I Lily Love You lakkaa. Tämä lakka on kesän 2011 kokoelmasta, eikä ole enää niin helposti saatavilla. Oman onnistuin kumminkin ostamaan yhdeltä toiselta kynsibloggaajalta  kohtuuhintaan. Täytyy ehdottomasti yhdistää tämä johki toiseen lakkaan, jotta pääsette näkemään sen upeuden. Lakka on jellypohjainen ja sisältää paljon läpikuultavia kimaltavia glitterlastuja. Ei voi muuta sanoa, kuin KAUNIS!


Nimettömään leimasin vielä cupcaken Moyou Pro Collection -07 laatasta ja leimauslakkana käytin China Glazen Emotionia. Olisi myös täytynyt valita joku toinen lakka leimaamiseen, koska kuva ei millään meinannut erottua. Lopuksi laitoin vielä kuppikakun päälle kirkkaan strassin.

Kynnet menee kategoriaan ok! Ei ne pilalle ole, mutta ei sellaiset kuin olisin halunnut.

Kuvasta puuttuu China Glaze - Emotion * Käytetty leimauksessa
Viikonlopun aikana koitan keritä esittelemään teille synttärilahjani, sekä muutamat kynnet! 

Mitä sanoo raati? Onko ne teidän mielestä kivat vai ei niin kivat? 


17 kommenttia:

  1. Myöhäiset synttärionnittelut! <3
    Aivan huippuihana tuo Candy, ja voisin mä I Lily Love Youn kans huolia.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia!<3
      Molemmat lakat on kyllä todella upeita ja omistamisen arvoisia! :)

      Poista
  2. Candy on upea lakka. Ah! Tuo leima on kans kiva.

    VastaaPoista
  3. Candy on tosi kaunis sun kynsillä!! ♡ Mä en vaan yhtään tykkää noista glitterlastu lakoista kun ne saa kaikki lakat näyttämään ihan reikäisiltä o_O. Mutta tuo leima on kyllä kans ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, kiiitos paljon <3! Glitterlastu lakat ei kyllä iske kaikkiin! :D Joidenki lakkojen päällä ne muuten oikeasti näyttää ihan reikäisiltä. :D

      Poista
  4. Niiiiiin ihanan värinen tuo Picture Polishin Candy! ♥___♥

    VastaaPoista
  5. Myöhästyneet onnittelut <3! Kauniit lakkaukset :)!

    VastaaPoista
  6. Vielä tätäkin kautta hurjan paljon onnea synttärisankarille! ♡
    Kyllä näillä kynsillä kelpaa synttäreitä vietellä, ihanat on! ^_^
    Ja oih miten mie niin halluisin tuon Opi:n : I Lily Love You:n, on se vaan kaunis ♡♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana muru<3 Ja iso kiitos vielä ihanasta lahjasta <3 Tykkäsin todella paljon!!
      Ehkä olisi pitänyt Lilyn tilalle valita joku toinen lakka, mutta eih! :DD
      Jos joskus se tulee sun eteen, niin osta oikeasti! <3 Todella upea lakka! :3

      Poista

Kiitos kommentista ♥