27. lokakuuta 2014

Charming Starry Sky

Halusin pitkästä aikaa kynsille jotain todella tummaa ja mikäs se laatikosta pilkisti esiin. Ihanan Charmingnailsin suunnittelema lakka. Ostin koko blogger -kokoelman itselleni ja nyt niistä on päässyt kynsille neljä. Vielä olisi kaksi testaamatta.

Charming Starry Sky
Charming Starry Sky on musta jellypohjainen glitter ihanuus. Lakka kuvastaa tähtitaivasta. Lakassa on aivan ihania erivärisiä, muotoisia ja kokoisia glittereitä, sekä se sisältää myös kultaisia tähtiä, mutta itse en saanut niitä kuviin, vaikka kuinka kääntelin lakkaa. Kynsille sain niitä onneksi yhden.


Itse en lähtenyt kerrostamaan lakkaa, vaan lakkasin sen suoraan peittävän mustan lakan päälle. Ensin lakkasin kaikkiin kynsiin kerroksen Essien Licoricea, joka rupeaa jo pikku hiljaa vetelemään loppuaan ja kohta on aika ostaa uusi. Dollish Polishin Charming Starry Sky:ta lakkasin kaksi kerrosta päälle, yhdellä sai jo hyvän lopputuloksen, mutta halusin hieman enemmän glittereitä, joten sen takia laitoin kaksi. Jos haluat kerrostaa lakan, niin tämä peittää lyhyet kynnet kahdella ja pidemmät kolmella. Glittereitä ei tarvinnut kalastella, vaan niin tuli juuri sopivasti kynnelle.


Aksenttikynnessä kerros Licoricea ja päällä leima Pueenin - 56 laatasta. Leimauksessa käytin Barry M:n Silver Foil Effects lakkaa. Otin laatasta tuon kiekurakuvion, jossa on tähtiä. Sopii mun mielestä todella hyvin tuohon lakkaan.


Lopuksi vielä mattasin koko komeuden Opin mattalakalla. Voi luoja miten kaunis tuo lakka onkaan! Näyttää ihan avaruudelta tuossa viimeisessä kuvassa!

Laatta Pueen - 56
Kuinka moni muu hankki tuon kaunokaisen itselleen? Tai onko se jollain vielä hankinnassa? 


32 kommenttia:

  1. Kyllähän tossa ekassa lakkakuvassa näkyy puolet tähdestä, tai kaks sakaraa siellä... ;)) tsihih!
    Ihanat kynnet taas ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, enpäs edes huomannut. :D Siellä niitä siis on! :3
      Kiitos <3!

      Poista
  2. Toi on niin ihana lakka, aivan kuin avaruus. <3

    VastaaPoista
  3. Voi että, kauniit lakkaukset! Sopii hyvin tähän vuodenaikaan :) Mulla on itellä ongelmia tuoda loppusyksyn tunnelmia kynsille, vaan pysyttelen vielä lähinnä kesäkynsissä... :D Kai se on oma tapani kompensoida tätä pimeää aikakautta, etten ihan kokonaan vaivu kaamosmasennukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia. :) Kyllä itsellekin ne kesävärit on se must, mutta välillä on pakko saada kynsille jotain tummaakin. :) Eiköhän kohta taas munki kynsille tule jotain kirkasta. ;)

      Poista
  4. Ja nämäkin! WAU! ♥
    Just niin kuin tehty miun kynsille ^.^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Mulle tuli muuten sut mieleen, kun lakkasin näitä. :)

      Poista
  5. Mää oon niin ihastunut tuohon lakkaan, että pakko saada se itselle!

    VastaaPoista
  6. Charming Starry Sky on ihan älyn nätti, en osannu odottaakaan että noi sen glitterit näkyis mustalta pohjalta niin pirteästi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä! :) En minäkään aluksi, mutta ahh<3

      Poista
  7. Pakko nyt tulla tännekin vielä hehkuttaa! Kattelin näitä kuvia suu auki; miten se voi olla noin kaunis?! En koskaan innostunu tästä lakasta, koska vaikutti tylsältä, mut wau nuo makrokuvatki 8) Lakkaus on muutenkin niiin hieno ja mattaus vielä parantaa lopputulosta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos oikeasti muuta! Jotkut lakat näyttää aluksi vähän plääh, eikä tietenkään voi miellyttää kaikkia, mutta sitten kun näät sen jollain niin ihastutki ihan täysin. :D Mulle on käynyt useasti niin! :DD <3

      Poista
  8. Tosi nätti lakka, noita 'blogi' lakkoja on tullut kyllä katseltua sillä silmällä kaikkia. Ehkä mä vielä niitä hankin ! :D
    Ihanat tähtitaivas kynnet, tykkään ! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen hankkimaan ennen kuin ne loppuu kokonaan. ;)
      Kiitos paljon. :)

      Poista
  9. Vou on kyllä tosi kaunis lakka! En oo tajunnukkaa et se tosiaa on kynsillä noin upea! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon<3! Tää on aivan ihana, oon rakastunut!

      Poista
  10. Uuh miten hieno se on matattuna!!! Aivan upea muutenkin vaikka itse sanonkin :DD Tuo hopeinen leimaus on hieno ja sopii hyvin lakkaan, Pueenin laatat on kyllä hienoja :) mun pitäisi kokeilla omaa lakkaa mustan päälle, se on varmasti erilainen niin koska omiin pitkiin kerroksia sai kyllä laittaa kuten mustia jellyjä yleensä :) kiitos Fani kun hankit kokoelman lakat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä en ollu vielä kellään nähnyt sitä matattuna? Voi tosin olla,että muistan väärin. :DD Kyllä oot suunnitellut upean lakan. :) Mä en aluksi innostunut Pueenin laatoista, mutta tilattua ensimmäisen setin on niitä tullut hankittua sitten useampikin. :p Sun täytyy taas lakata oma lakka kynsille. ;)
      Oon kyllä niin tyytyväinen, että hankin tuon lakan <3!

      Poista
  11. Lakkaus minun makuuni .. lakkavarastoa käytävä läpi ennen uusien hankintaa , mutta noi indielakat .. yhtään en VIELÄ omiista ;)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä et yhtään vielä omista?? :o Nyt kyllä sun täytyy hankkia itsellesi ensimmäinen INDIE <3!!

      Poista
  12. Niiin nätit! :) Charming Starry Sky on vaan ihana!

    VastaaPoista
  13. Hankittu on, ja varmaan kohta pitää hankkia uusi. Aivan ihana lakka!

    VastaaPoista
  14. On se vaan kaunis lakka! Ja upean näköinen myös mattana. Joku päivä mä vielä tän kotiutan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. :) Kannattaa nopeasti hankkia, että ei pääse loppumaan. :DD

      Poista
  15. On kyllä tosi nätti lakka! Varsinki matattuna näyttää upeelle! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥