3. lokakuuta 2014

No niinhän siinä sitten kävi

Miten käy kun Fanin päästää yksin johonkin? No ei ainakaan niin, että tulisin ikinä tyhjin käsin kotiin. Olen lapsesta asti ollut suoraan sanottuna kauhea käyttämään rahaa, enkä ikinä ole voinut lähteä esim. shoppailemaan, niin että olisin vaan katsellut ja ihastellut. Nyt mun tosiaan piti vaan nopeasti käydä apteekista hakemassa närästyslääkkäät.. Tulin sitten kotiin, niin että mulla oli kaikkea muuta paitsi niitä närästyslääkkeitä, joita olin lähtenyt hakemaan.

Mitä sieltä sitten tarttui mukaan?


Visibly Clear Pore & Shine Daily Wash 

Kaksivaikutteinen puhdistusgeeli poistaa liikaa talia ja puhdistaa ihohuokoset, tehden ihosta virheettömän näköisen. * Syväpuhdistaa ihon. * Raikas mandariinin ja limen tuoksu.

Kuten varmaan tiedättekin, että yleensä suosin vaahtoja, mutta nyt tyydyn taas testaamaan geeliä. Tuoksu on oikein hyvä, ei liian pistävä eikä sitruksinen. Tykkään myös, että pullossa on tuo pumppaus systeemi.

Päätin siis ostaa kerralla kaikki naamanpuhdistusaineet. Mulla on ollut käytössä vaikka kuinka paljon erilaisia, mutta en ole vieläkään löytänyt sitä THE oman naaman puhdistustuotetta! Nyt kokeiluun pääsee paljon kehuttu uutuustuote.


Visibly Clear Pore & Shine Daily Scrub

Samaan sarjaan, kuin ylempi puhdistusgeeli kuuluu myös tämä kuorintavoide. Tuoksu on tässä sama. Tätä tuli muutama kuukausi sitten Livboxin mukana pieni näyte, jolloin tykästyin jo tähän. Mun pitikin heti käydä ostamassa tämä, mutta se sitten oli jotenkin jäänyt.

Eniten tykkään rakeiden koosta ja siitä, että niitä on paljon. Tämän jälkeen tuntuu, että naama jää ihanan kuoritun tuntuiseksi. Mulla ei siis saa olla liian vähän niitä rakeita, eikä kyllä liikaakaan, joten sopivan tuotteet löytäminen on ollut todella vaikeata.


Visibly Clear Blackhead Eliminating Toner

Kasvovesi, joka auttaa poistamaan ja ennaltaehkäisemään mustapäitä. Ainutlaatuinen koostumus syväpuhdistaa ihohuokosista likaa ja rasvaa, jotka aiheuttava mustapäitä.

Mulla on nenässä jonkun verran mustapäitä, jotka häiritsee todella paljon. Oon ennen koittanut Avonin kasvovettä, joka poistaa mustapäitä, mutta se oli aivan liian voimakasta. Kyselin kyllä myyjältä, että onko tämä todella voimakasta, mutta se vakuutteli että ei ole mitenkään paljon. Saa nähdä mitä tykkään tästä.


Visibly Clear Spot Stress Control Ultra-Light Spot Treatment Moisturiser

Ainutlaatuinen Microclear -teknologiaa hyödyntävä kosteusvoide, joka kosteuttaa ihoa syvältä ja auttaa samalla vähentämään finnejä. Sisältää vihreää teetä sekä kurkku-uutetta, jotka rauhoittavat stressaantunutta ihoa.

Pelkkä sana stressi ja finnit saivat mut ostamaan tämän tuotteen. Mun naamasta siis näkee stressin, oon varmaan maailman pahin stressaaja. Stressaan etukäteen, jälkikäteen ja vähän siinä välilläkin. Tämä kuuluu samaan sarjaan ylemmän kasvoveden kanssa.


Kaupanpäälle sain Neurogena pannan, jolla voin sitten aina aamuisin kasvojen pesun yhteydessä heittää hiukset ylös. Tämä oli muuten todella tarpeellinen. Mua meinaan häiritsee se, kun hiukset kastuu.

Siinä oli mun Apteekista ostetut tuotteet ja loppuun vielä kuva minkä tilasin hetki sitten Kosmetik4lessiltä.


Sleek Arabian Nights luomiväripaletti.<3 Voi luoja, kun sain tuon käsiini. Toinen toistaan ihanampia syksyyn sopivia luomivärejä. Nyt muuten oon huomannut, mitä enemmän oon opetellut luomivärin käyttöä niin se rupeaa onnistumaan.

Scheherazade's Tale, Gold Souk, Aladdin's Lamp, Sultan's Garden, Hocus Pocus & Sambad's Seas
Genie, Black Magic, Stallion, Sorcerer, Valley Of Diamonds & 1001 Nights

Aivan älyttömän herkkuja värejä löytyy shimmerisiä, tummia ja ihan perusvärejä. Näistä mun lempparit on toinen ylhäältä Gold Souk ja viimeinen Simbad's Seas ja alarivistä neljäs ja viides Sorcerer ja Valley Of Diamonds.

Näillä saa loihdittua monen monta upeaa yhdistelmää! Kunhan olen tarpeeksi harjoitellut ja onnistunut, niin saatte tekin nähdä blogissa meikkikuvia.

Käykö teille ikinä niin, että lähdettä ostamaan jotain aivan muuta, mutta kotiin tullessa, ette olekaan ostanut siitä vaan kaikkea muuta? 


22 kommenttia:

  1. Mulla on ollu monia noita tuotteita !Ja joo, ostan usein jotain ihan muuta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Kiva kuulla, mitä olet tykännyt? Miten siinä aina käykin juuri niin. ! :D

      Poista
  2. Käy ja usein! :D mie kans sorrun ostamaan aina kaikkea ylimääräistä jos kauppaan lähden :D ostin myös tuota Visibly Clear Pore & Shine Daily Scrub ja saa nähdä miten toimii, olen tykännyt kyllä vastaavasta tuollaisessa oranssissa purkissa olevasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, etten ole ainut. :D Kotoa poistuminen on jotenki todella petollista! Aina menee rahaa, kun astuu ovesta ulos! :D Mulla kanssa tulossa näistä vielä testipostausta, kunhan olen hetken käyttänyt. :)

      Poista
  3. Mua himottais noi paletit, mutta ne on varmaan sikakalliita? En tiedä. :D
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis öö, ei ne nyt ihan sikakalliita ole 10€! Mutta onhan sekin rahaa tietenki.. :D

      Poista
  4. Hah, mä olen ihan samanlainen tuon rahankäytön suhteen! Kaupat on tehty ostamista eikä katselua varten. :D

    Olisiko mahdollista saada jossain vaiheessa sun mielipidettä noiden putsareiden käytöstä ja toimivuudesta? Mulla on myös mustapäitä nenässä (ja leuassa ja poskipäissä ja otsassa...) joten olisi kiva kuulla, jos nuo tuotteet auttavat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on aivan totta! Arvaa kuinka ärsyttävää on olla jossain kaupassa ilman rahaa ja sitten sieltä löytyykin just jotain kivaa! :D

      Juu on tietenki! Käytän niitä hetken ja kirjoittelen sitten isompaa mielipidettä. :) Mä toivon kanssa, että noista olisi apuja ja saisin pois noita mustapäitä... :D

      Poista
  5. Mitä noilla kasvonpuhdistus aineilla on hintaa? Siis ihan koko sarjalla? Tarttis nimittäin itekkin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhdistusgeeli 8€, kuorinta 8€, kasvovesi 7€ ja voide 6€ pyöristettynä on nuo hinnat. Eli ei mitenkään kauheen kalliita edes. :)

      Poista
  6. Ihania ostoksia ja mie kuulun kans pahasti stressaavaan kategoriaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä paha kun kaikesta pitää stressata. :D

      Poista
  7. Tiedän tasan tuon tunteen... menin lasten kanssa vaateostoksille tänään. Noh lopputulos: joo ostin parilla sataa lastenvaatteita JA hedelmäpussin verran Essencencen kynsilakkoja ja muita meikkejä, kun ne olivat niiiiiin halpoja, eikä mulla ollut yhtään sitä merkkiä ennestään (ihanaa miten aikuisena keksii perusteluja kaikelle :D)
    Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei. :D No hyvä tietää, etten todellakaan ole ainut vaan on paljon muitakin samankaltaisia. :DD Miten sitä aina retkahtaakin kun menee kauppaan.. Kun kaikki on muka niin halpaa ja loppulasku ei sitten olekaan ihan se mitä odotti. :D Ps. Essence yksi parhaista merkeistä! :)

      Poista
  8. Mäkään en oikein oo hyvä rahan kanssa varsinkaan kun Kim päästää mut yksin kauppaan : D ai miten niin piti hakea vaan purkki maitoa? pyh pah! Nettikaupat on myös yks vihollinen : > toi pore & shine on tosi hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt mä rupeen ymmärtämään miks Viljami ei usein päästä mua yksin shoppailemaan... :D Nettikaupat on ihan järjettömän paha! Ne pitäis lailla kieltää.. Helkutti mitä rahan menoa.. Ps. Just eilen tilasin ihan vaan muutamat kotihousut. :D

      Poista
  9. Voi ei siun kaa :DD
    Yleensähän se menee niin(ainakin miulla), että kun lähdet jotain tiettyä tuotetta ostamaan niin sitä ei varmasti enää ole ja jos lähdet muuten vain katteleen ja varsinkin fiiliksellä "en osta mitään turhaa" niin sitten on kädet täynnä tavaraa :D
    Mie taidan odottaa siun kokemukset näistä tuotteista ja sit hakee ehkä itellekki pari puhdistusputelia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta! :DD
      Se menee juurikin noin! Miten ihmeessä siinä käy aina niin, että löydät sitten kaikkea muuta, mutta et sitä mitä piti ostaa... Ja alennusmyyntien aikaan on paras pysyä ihan vain kotona ja kone kiinni. :DD
      Näistä tulossa pian arvosteluja! :)

      Poista
  10. OIH , neutrogena haalinta ;)! Toivottavasti tykkäät tuotteista , mä en nykyään juuri muiden valmistajien tuotteita kasvoputsareista käytäkkään :)! Ihana tuo paletti myös <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt mitä oon hetken käyttänyt niin oon ainakin tykänny! Tästä taisikin tulla yksi mun lemppari merkki! :)
      Paletti on kyllä aika upea <3

      Poista
  11. mistä tilailet kynsilakkoja? Ebaysta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aika vähän itseasiassa Ebaysta. Ulkomailta kyllä paljonki esim. Nailsave, Nailsupplies, Head2beauty, Color4nails, HarlowCo & Llarowe. :)

      Poista

Kiitos kommentista ♥