22. helmikuuta 2015

#ablecs15 Week 2 : Matched To An Outfit

Tänään ulos haasteen toisen viikon toiset kynnet. Teemana oli sovitettu asuun. Nyt on tällä viikolla tullut sitten tehtyä kahdet asukynnet, joten onneksi Haasterion -haasteeseen on vielä hetki aikaa. Ei tekisi nyt mieli tehdä kolmansia kynsiä enää putkeen. On muuten kauhean vaikea keksiä asukynsiä, kun mulla on yleensä päällä vaan mustaa, valkoista tai harmaata. Olen kauhean värikäs ihminen siis!



Perjantaina mulla oli päällä nuden valkoinen toppi, jossa on ylhäällä timantteja, helmiä ja niittejä, joten tein siitä inspiroituneena kynnet. Lakkasin ensin pohjalle kaksi kerrosta Ginan valkoista ja päälle kaksi kerrosta Essencen Give Me Nude,Baby! lakkaa, jotta kynsistä tulisi vähän enemmän topin väriset. Essencellä sain hieman pois sitä vitivalkoista, mutta silti kynnet oli luonnossa paljon valkoisemmat, kuin toppi.



Nimettömään ja etusormeen asettelin vähän samanlaisia timantteja, helmiä ja niittejä kuin topissa. Ei ne nyt ihan samanlaisia ollut, mutta aika lähelle kumminkin. Aluksi mietin, että jätän kynnet niin, mutta jotenkin ne näytti niin tyhjiltä, että päätin vielä lopuksi lisätä muutaman helmenpuolikkaan loppuihin kynsiin. Helmiähän topista löytyy eniten.



Tykkäsin näistä kynsistä todella paljon. Koristeluista tuli kivat ja kynnetkin sopi toppiin kivasti. Onneksi olin viisas ja jätin koristelun tuohon. Meinasin meinaan vielä lisäillä helmiä lisää, mutta niistä olisi sitten ehkä tullut liian täydet. Kerrankin näin.




Hei nyt ollaan jo menossa haasteen kolmannelle viikolle ja edelleen ollaan ajalla mukana. YES! Tällä kertaa mä pystyn tähän ( ainakin toivon niin ). Oon kyllä nyt lakkaillut kynsiä paljon enemmän kuin yleensä ja sen kyllä huomaa, kun niskat ja selkä huutaa hoosiannaa. Tiistaina meen onneksi kiropraktikolle ja torstaina jälleen fysioon. Josko tää mun ranka saataisiin joskus kuntoon. Tää koneella istuminenhan tekee oikein hyvää. ;)

Mitä tykkäätte kynsistä?

Allekirjoitus-Purkkimafia

2 kommenttia:

  1. Nena Sofia
    sunnuntai 22. helmikuu 2015 at 17:02 (3 kuukautta ago)
    Äh, musta tuntuu että nää Purkkimafian blogien postaukset ei tuu ikinä bloggeriin näkyviin :/ Tai jotkut tulee mutta pahasti viiveellä, jotkut ei ollenkaan vaikka päivitin uudet osoitteet lukulistalle :/ Hmh.

    Mutta kynnet on ihanat! Tosi kauniit ja toppiin sopivat, ja niin kuin sanoit, lopetit juuri oikeassa kohtaa – nyt koristusta tosiaan on juuri sopivasti :)

    Vastaa

    Fani
    maanantai 23. helmikuu 2015 at 08:56 (3 kuukautta ago)
    Hmm? Mä en nyt osaa sanoa tuohon mitään, kun seuraan blogeja Bloglovinin kautta. :) Sinne on ainakin tullut kaikki postaukset ihan ajallaan?

    Kiitos, ihana kuulla. :)

    Vastaa

    maarit
    sunnuntai 22. helmikuu 2015 at 18:21 (3 kuukautta ago)
    On kyllä tosiaan matchaavat kynnet , kauniit yksinkertaisesti!

    Vastaa

    Fani
    maanantai 23. helmikuu 2015 at 08:56 (3 kuukautta ago)
    Kiitos paljon. :)

    Vastaa

    Jonna H.
    sunnuntai 22. helmikuu 2015 at 18:34 (3 kuukautta ago)
    Aivan ihanat kynnet! <3

    Vastaa

    Fani
    maanantai 23. helmikuu 2015 at 08:56 (3 kuukautta ago)
    Kiitos. <3

    Vastaa

    Emmi
    sunnuntai 22. helmikuu 2015 at 18:55 (3 kuukautta ago)
    Voi vitsi miten ihanat kynnet! :-)

    Vastaa

    Fani
    maanantai 23. helmikuu 2015 at 08:56 (3 kuukautta ago)
    Kiitos paljon. :)

    Vastaa

    Eekku
    sunnuntai 22. helmikuu 2015 at 19:37 (3 kuukautta ago)
    Nätit ja en saa vieläkään lisättyä blogeja lukulistalle,jotka siirty purkkimafiaan.Ärsyttää :(

    Vastaa

    Fani
    maanantai 23. helmikuu 2015 at 08:57 (3 kuukautta ago)
    Kiitos. :) Hmm, mikäköhän siinä on? Suosittelen siirtymään Blogloviniin. ;)

    VastaaPoista
  2. Niina
    sunnuntai 22. helmikuu 2015 at 19:43 (3 kuukautta ago)
    Onpas ihanat kynnet! Hempeät, mutta kuitenki särmikkäät. :) Mäkin ajattelin pitkästä aikaa tarttua kynsilakkoihin tänään, saas nähä tuleeko siitä mitään. ;)

    Vastaa

    Fani
    maanantai 23. helmikuu 2015 at 08:58 (3 kuukautta ago)
    Kiitos paljon. :) Ooh! Ihanaa, en malta odottaa millaiset kynnet loihdit ja tuleeko ne blogiin? ;)<3

    Vastaa

    Satsuli
    maanantai 23. helmikuu 2015 at 00:23 (3 kuukautta ago)
    Oikeen nätskät ja paitaan sopivat kynnet oot tehny. Tykkään. :)Paitakin on varmasti nätti, koska helmet, niitit ja timantit.. :3

    Vastaa

    Fani
    maanantai 23. helmikuu 2015 at 08:58 (3 kuukautta ago)
    Kiitos paljon. :) Toppi on kyllä ihan kiva!

    Vastaa

    Helmi / The Polishing Touch
    maanantai 23. helmikuu 2015 at 16:12 (3 kuukautta ago)
    Superkauniit kynnet! Kiva idea ja hienosti toteutettu :)

    Vastaa

    Fani
    tiistai 24. helmikuu 2015 at 13:29 (3 kuukautta ago)
    Kiitos paljon! :)

    Vastaa

    Pinja
    maanantai 23. helmikuu 2015 at 21:21 (3 kuukautta ago)
    Niin kauniit kynnet! :)

    Vastaa

    Fani
    tiistai 24. helmikuu 2015 at 13:29 (3 kuukautta ago)
    Kiitos :)

    Vastaa

    Nanne
    tiistai 24. helmikuu 2015 at 17:41 (3 kuukautta ago)
    Aivan mielettömän kauniit lakkaukset! Oon ihan in lööv täällä ♥

    Vastaa

    Fani
    keskiviikko 25. helmikuu 2015 at 08:07 (3 kuukautta ago)
    Aww, ihana muru. <3

    Vastaa

    Sanna
    keskiviikko 25. helmikuu 2015 at 15:29 (3 kuukautta ago)
    Ihana! Just sopivasti blingblingiä.

    Vastaa

    Fani
    torstai 26. helmikuu 2015 at 08:58 (3 kuukautta ago)
    Kiitos! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥