10. helmikuuta 2015

Kosmetik4less tilaus

Tein tuossa hetki sitten Kosmetik4less verkkokauppaan tilauksen ja ajattelin nyt hieman vilauttaa mitä kaikkea sieltä tarttui mukaan. Kaikki tuotteet ovat Essenceltä ja tällä kertaa ostin enemmän meikkejä, kuin kynsilakkoja. Essenceltä on tullut kolme uutta kokoelmaa nyt ihan putkeen ja niissä jokaisessa oli tietenkin jotain mitä halusin kotiuttaa. Uusia kokoelmia on muuten tulossa taas pian muutama lisää.


Mukaan tilaukseen otin myös muutamia vanhoja tuotteita, jotka on jäänyt mieleen, mutta niitä ei vaan ole tullut ostettua. Suurin osa vanhoista onkin poistuvissa, joten niitä ei enää lisää tule.


Uudesta I Love Nude -kokoelmasta ostin yhden lakan ainoastaan ja se on kokoelman vaalein nimeltään Pure Soul. Uusin kokoelma on Like An Unforgettable kiss ystävänpäiväkokoelma, josta olisin halunnut kaikki lakat, mutta ne oli keretty myydä jo loppuun. Tyydyin sitten kahteen jäljellä olevaan.  Pink Me on kirkas pinkki ja  Always On My Mint vaalea minttu. Hidden Stories -kokoelma oli kaikista tylsän ja siitä otin kaksi lakkaa, mutta ne ei oikein sykäyttänyt kun sain ne käsiini. Lakat on metallinen vaaleansininen Where Did I Pari My Unicorn? ja kimaltava likaisen lila Mauve-Llous Fairy.


Rose In Wonderland huulikiilto on kirkas, jonka seassa on paljon kimallusta. Tämä tuoksuu oikein herkulle. Yksistään näkyy huulilla ihan pienenä kimalluksena, joten suoraan sanottuna aika turha ostos. Effect Lippglos on vanhempia huulikiiltoja ja tämä näytti kuvassa niin upealle, mutta oli myös hiukan pettymys. Näkyy myös yksinään pienenä kimalluksena, mutta väriä ei tule suoraan sanottuna yhtään. Nude -kokoelman huulipunista otin yhden It's Nude Time!, joka näyttää huulilla todella kivalta. Kaikki ei tosin tykkää nude huulista, mutta muhun ne iskee.


Yksi ripsiväri oli pakko ottaa mukaan ja valitsin tämän uusimman pelkästään todella kauniin hylsyn takia. Tästä tulossa lisää ripsiväri testaus postauksessa. Maskaratopperi oli taas aivan surkea! Jos olisi edes ollut harja, eikä tuollainen muovinen pää, niin siitä olisikin voinut saada ripsille jotain. Sen mitä ripsille sain, niin näytti klimppi paakuilta sieltä täällä.


Crystal Eyelinereistä otin kaikki mitä Kosmetiksilta löyty. Näistä oon kyllä tykännyt ja kaikki onkin jo päässyt testiin. Unohdin ottaa näistä swatchit, mutta ensimmäinen Rosy Rush ja toinen Blue Heaven, tulevat enemmän oikeuksiin mustan päällä ja näyttävät todella hyviltä. Yksinään en ehkä suosittele käyttämään näitä kahta. Kultainen ja hopea näyttävät hyvältä yksinään.



Essencen Effect kynät bongasin nyt ensimmäistä kertaa ja pakkohan ne oli tilata kaikki 6 kerralla. Näissä ei kyllä mitään effectiä ole tai sitten olen sokeutunut. Nämä ovat hyvin pigmenttisiä ja pitkäkestoisia metallisia kajaaleja. Ainoastaan petyin tuohon fuchsianpunaiseen, meinaan se on kyllä paljon tummempia ja enempi violetti. Muuten nämä kyllä ovat kivoja, vaikka en usko että vihreätä ja sinistä tulee kauhean usein käytettyä.


Luulin tilaavani kulmakynän, mutta se olikin silmämeikkikynä, joka on väriltään ruskean/kupari. Nude kokoelmasta otin yhden luomivärin nimeltään Vanilla Sugar, ehdottomasti tulee käyttöön heti. Bloom Me Up! vanhasta kokoelmasta mukaan tarttui myös luomiväri, vaikka tätä mun ei pitänyt edes tilata. Mutta uudet luomivärit ovat aina tervetulleita!


Viimeisenä otin ostoskoriin talven Mountain Calling -kokoelmasta luomiväripaletin.


Avatessa paketista paljastuu 6 kaunista luomiväriä. Paletin pohjassa on vielä ohje millaisen meikin voi tällä luoda. Eniten mieleen on valkoinen, vanilla, ruskea ja tummansininen. Tummanvihreä ja vaaleansininen on vähän itselle vieraita.


Tässä kuvassa luomivärit swatchattuna ilman primeriä eli ei kovin pigmenttisiä yksinään, mutta primerin päällä näistä löytyy hyvä pigmentti.

Tulipas pitkä ja sekava postaus. Tosin varmaan kivempi lukea hieman enemmän tuotteista, kuin vaan "ihana" tai ei niin ihana. :D

Löytyykö teiltä mitään näistä? 
Haluaisitteko hankkia jotain? 


33 kommenttia:

  1. Nudekokoelmasta haluaisin pari luomiväriä. Oletko kokeillut tuota Vanilla sugar luomiväriä, onko siinä hyvin pigmenttiä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vain suositella eli kyllä on! Mä otin aluksi vaan tuon yhden testiin, mutta pakko ehkä tilata muutama lisää. :)

      Poista
  2. Mä kävin joskus tuolla sivulla ja houkutti eniten tuo luomiväripaletti, mutta nyt en enää tiedä. :D
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D No ei se ehkä ihan niin kiva ole mitä odotin. :)

      Poista
  3. Huh mitä kaikkee kivoja juttuja oot ostanut :) Noi kynsilakat ja luomivärit <3
    Mua kiinnostaa just noista kajaleista eniten just nuo sininen ja vihreä, näyttää hyviltä :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi! Tuolla on niin halpaa, että voi ostellakin! :D Noi kynsilakat on kyllä aika herkkuja. Sopii hyvin alkavaan kevääseen. <3
      Ne onki muuten just sun näköiset. Jos tulee jostain eteen, niin suosittelen ostamaan. <3

      Poista
  4. Kääks! Mä ottaisin heti noi ekat Crystal eyelinerit ja kaikki Effect kynät. Ja tuo Essencen söpö ripsari onkin jo käytössä paitsi että mun oma on pinkeillä kuvioilla. Liekö sama kuitenkin? Olen käyttänyt vuosikaudet Sensai 38:a mutta nyt siirryin tähän, koska tämä on parempi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä ne on samat, mutta eri kuviot vaan? Tai sitten niissä on jotain pientä eroa harjassa tms? :D Eli voisit kotiuttaa melkein kaikki! Noita kahta ekaa Crystal lineria voin vain suositella!<3 Näyttää niin hyvältä mustan päällä. :)

      Poista
  5. Mulle on tulossa myös K4L paketti, mutta se sisältää vain yhden luomiväripaletin ja puuterin. Hassua ettei yksikään lakka eksynyt mukaan tilaukseen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh! Vaanko kaksi juttua? Miten sä pystyit siihen. :D

      Poista
  6. Ihana tuo luomiväripaletti, talven ystävänä tuo ulkonäkö miellyttää. <3

    VastaaPoista
  7. Noi rajauskynät vaikuttaa tosi kivoilta! :3 pitää varmaan itekkin hankkia, sitten kun tuo ostolakko päättyy. :D värikkäille rajauskynille on aina tarvetta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sulla on ostolakko menossa. ;) No heti kun se päättyy, niin käyt vähän shoppailemassa. :D<3 Niitä ei voi koskaan olla liikaa. ;)

      Poista
  8. Lumenen maskaratoppereissa (kulta/hopea) on samanlainen tuo levitysosa, se on muuten ihan ok, mutta ei se kimallus näy mihinkään, paitsi oikein tummissa ripsissä.

    Ärsytti kun ystävänpäivä -kokoelmasta pari lakkaa myytiin heti loppuun kun se julkaistiin (miten kukaan voi olla niin nopea? :D).. Cinderella - kokoelmaa odotan mielenkiinnolla, jos siitäkään edes kaikkia tulee myyntiin K4L:lle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niissäkin on? Mä oon miettinyt niiden hankkimista, mutta taidan suosiolla skipata. Tuo levitysosa ei meinaan iske muhun ollenkaan!

      Mä en todellakaan tiedä? Mietin ihan samaa.. Olisin halunnut sieltä vielä muutaman jutun, mutta eih.. Sitä odotan itsekin, mutta pahoin pelkään että sinne ei tuu kaikkia tai sitten ne myydään heti loppuun.

      Poista
    2. Niitä jo loppuunmyytyjä lakkoja saa ainakin Maquillialta (tosin ne on hieman kalliimpia siellä).

      Toivottavasti Cinderella -kokoelma tulisi kokonaisuutena myyntiin, ystävänpäivä -kokoelmaan kuului joku huulikuorintakin, mutta eipä se tietenkään kosmelle päätynyt..
      No, Joensuuhun saadaan ehkä jo kuukauden päästä Essencet :D

      Poista
    3. Joo huomasin kanssa! :)

      Saadaankohan Hämeenlinnaan koskaan Essenceä... Ois niin mahtavaa jos niitä saisi ihan läheltä, eikä tarvitsisi tilata. :D

      Poista
  9. Nuo kajalit näyttivät kivoilta. :) Mielenkiintoisia ja erilaisia tuotteita kaikki. Luomiväreissä on hyvin talviset sävyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva välillä ostella meikkejä, kun aina tulee ostettua pelkästään lakkoja. :)

      Poista
  10. Sitä vielä piti sanoman, että minusta tuo sininen ja vihreä kajalit taas puolestaan ovat ihanimmat. :)

    VastaaPoista
  11. Voih, miulla on taas jäänyt monta ihanaa postausta väliin :( Ja vielä näköjään toi kilpailukin, nyyyyh!
    Ei auta itku markkinoilla...
    Miulla ei ole näistä tuotteista mistään kokemusta, mutta ne muutamat meikit (luomiväri ja ripsiväri) joita olen kokeillut/käyttänyt on kyllä yllättänyt positiivisesti hinta-laatu-suhteellaan. Eli miun mielestä ovat toimivaa kamaa :)
    Hitto, vois tulla tännekkin äkkiä joku kauppa mistä voisi käydä hamstraamassa lisää näitä Essencen tuotteita :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oot taas nainen ollut niin kovin kiireinen! :D Kilpailuja on tulossa lisää, joten muista olla tarkkana ja osallistua niihin! ;)
      Mä oon aivan rakastunut Essenceen! Niin halpaa ja hyvälaatuista. Ei toki kaikki, mutta suurin osa ja jos joku nyt ei miellytä, niin 2€ ei ole suuri menetys. :)
      Mä toivon, että Hämeenlinnaankin tulisi..... Nyt jouduin vain tyytymään netistä ostelemaan. :)

      Poista
  12. Mäkin tein juuri Kosmetik4lessille tilauksen ja nyt jo mietin uutta tilausta... :D Tuon Where Did I Park My Unicornin haluaisin ihan vaan nimen takia, vaikka se ei varsinaisesti pullokuvassakaan niin kivalta näyttänyt. :D
    Tuon ripsivärin voisin myös haluta testiin, odottelen sun postausta siitä. :) Tuo mascaratopper näyttää tosi hassulta. :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin mietin uutta, mutta ehkä odotan hetken kun siellä alkaa se alennus tai tulee uusi kokoelma myyntiin. :D Mä otin tuon lakan kanssa ehkä vaan tuon nimen takia, vaikka itse lakka ei niin ihastuta. :D
      Mulla on pian tulossa osa 1 ripsiväreistä. :)

      Poista
  13. Kivoja juttuja oot tilannu! :)

    VastaaPoista
  14. Ihania ostoksia <´3! Paljonko pulitit tosta mountain calling paletista ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii<3 Jos oikein muistan niin olisiko ollut 3.75€? :)

      Poista

Kiitos kommentista ♥