17. maaliskuuta 2015

Haastetrio 2015 / Maaliskuu : Asu & Kynnet + Tutorial

Jälleen olisi aika toteuttaa maaliskuun Haastetrion yksi teemoista. Lähdin ensin toteuttamaan itse keksimääni Asu & Kynnet -teemaa. Multa on myös usein pyydetty tutoja, joten ajattelin vihdoinkin kokeilla sellaisen tekemistä.  Tuto on tehty sen mukaan, että aloittelijan on helppo ymmärtää. Tajusin tosin vasta jälkikäteen, että unohdin tutosta yhden osan pois. Lupaan ensi kerralla muistaa kaikki kohdat. Annetaan tämä nyt anteeksi, koska kerta oli ensimmäinen.


En inspiroitunut tällä kertaa vaatteista, vaan uusista kengistäni. Olin jo pitkään katsellut H&M:llä näitä kenkiä ja lopulta päätin käydä ostamassa ne. Hintaa kengillä oli noin 25€ ja ovat kyllä hintansa arvoiset. Hyvät jalassa ja pehmeät kävellä.


Olen jo pitkään halunnut tehdä kynsille myös käärmeennahkakuviota ja vihdoinkin sain aikaiseksi. Ihastuin näihin kynsiin täysin!  Kynnet ei kyllä täysin mätsää kenkiin, mutta on ne edes jotenkin niihin sopivat. Olisi pitänyt laittaa lakat toistepäin. Mutta sama kuvio kynsillä kuin kengissä, että niin.


Tarvikkeet : 
  • alus -ja päällyslakka
  • kaksi värilakkaa, valitse toinen niin, että se sopii leimaukseen
  • laatta, stamper ja scrapa
  • ( kynsinauhoille lateksia )
Ohjeet :
  1. Lakkaa kynsille aluslakka ja päälle värilakka. ( Itse puhdistin tämän jälkeen ylimenneet )
  2. ( Levitä kynsinauhoille lateksi ja odota kuivumista hetki. ) Myös Isadoran Peel Off, sopii tähän tarkoitukseen.
  3. Leimaa joka kynteen sama kuvio. Leimauksesta unohdin ottaa kuvat.
  4. Poista lateksi ja siisti ylimenneet lakat pois.
  5. Lopuksi päällyslakka tai pikakuivattaja

Itse valitsin pohjalle Colour Aliken Black Saint mustan hololakan, joka peitti kynnet hyvin yhdellä kerroksella. Yleensä laitan kynsiin aina toisen kerroksen, mutta tämän kanssa peittävyys oli niin hyvä, että toista ei tarvittu. Olen myös testannut, että tämä lakka toimii leimauksessa.

Leimauslaattana MoYou:n Pro Collection – 05, josta kuviona tuo käärmeennahka. Halusin pitkästä aikaa käyttää holoa leimauksessa ja lakaksi valitsin Color Club:in Harp On It megahyperholon, joka leimasi kynnet täydellisesti. Itse tosin leimaaja mokasi jälleen muutamassa kohdassa. Stamperina toimi uusi paljon puhuttu Creative, joka on aivan täydellinen. Mulla ei ollut sen kanssa mitään ongelmia, mitä olen muilta lukenut?


Halusin vielä leimata käärmeen peukaloon ja selasin kaikki laatat läpi kunnes BM-612 laatasta löyty ainoa käärme, joten oli pakko leimata juuri se. Mun mielestä toi on kyllä aika söpö. Tarkkasilmäiset ehkä huomaavat, että sen alla on sama käärme leimattuna myös mustalla, mutta se ei oikein näy sieltä.


Taisinkin jo mainita, että ihastuin näihin kynsiin! Jotenkin niin simppelit ja silti oikein näyttävät tuon holon ansiosta. Mä taisin viihtyä näillä ennätyspitkät 4 päivää, jolloin kärjet oli jo niin kuluneet, että oli pakko poistaa lakat.


Nyt kun sain vihdoinkin blogin kirjoitettua, niin ajattelin jälleen lähteä lakkailemaan kynsiä. Ehkä leimoja jälleen?

* En saa laitettua linkkiä blogiin, josta näkisitte muiden Haastetrioon osallistuneiden kynnet, mutta käykää kurkkamaassa ne Annin blogista. Koitan tässä kuussa osallistua myös Annin ja E-S:n teemoihin, jos aika vaan riittää. Kuivamarmoroinnista on myös tulossa videota, joten olkaa kuulolla!
Colour Aliken lakka saatu*

Mitä te tykkäätte kynsistä?

Allekirjoitus-Purkkimafia

2 kommenttia:

  1. Katri
    tiistai 17. maaliskuu 2015 at 18:59 (2 kuukautta ago)
    Oisin voinu vaikka vannoa että toi Harp on it on alla ja oot leimannu mustalla! :D Haha!
    Mutta siis ihan mielettömän kauniit kynnet taas! ♥___♥ Toi holo on vaan niin ihana! Onneks omistan iteki saman lakan ;)

    Vastaa

    Fani
    keskiviikko 18. maaliskuu 2015 at 08:27 (2 kuukautta ago)
    Se muuten ihan oikeasti näyttää siltä. :D Mä mietin jo hetken itsekin, että kummalla mä nyt leimasin! :D Kiitos paljon! Noi CC:n holot on aivan mahtavan upeita. <3

    Vastaa

    Jonna H.
    tiistai 17. maaliskuu 2015 at 19:43 (2 kuukautta ago)
    Ihan mielettömän upeat kynnet, taitaa mennä yhdeksi mun suosikeista. <3

    Vastaa

    Fani
    keskiviikko 18. maaliskuu 2015 at 08:27 (2 kuukautta ago)
    Oijoi, kiitos paljon. <3

    Vastaa

    Roosa ScratchMeWithYourNails
    tiistai 17. maaliskuu 2015 at 21:08 (2 kuukautta ago)
    Aivan mahtis ihanat lakkaukset ja kengät!! ♡_♡

    Vastaa

    Fani
    keskiviikko 18. maaliskuu 2015 at 08:28 (2 kuukautta ago)
    Kiitos, kiitos. <3

    Vastaa

    säpä
    tiistai 17. maaliskuu 2015 at 21:09 (2 kuukautta ago)
    Ihanat kynnet taas kerran. :)
    Ja ihanat nuo kengätkin! Mäkin olen niitä katsellut vähän sillä silmällä, että pitäisikö ostaa… :D

    Vastaa

    Fani
    keskiviikko 18. maaliskuu 2015 at 08:28 (2 kuukautta ago)
    Kiitos paljon. :)
    Voin kyllä suositella. Halvat ja hyvät! :D

    Vastaa

    Charming Nails
    keskiviikko 18. maaliskuu 2015 at 08:02 (2 kuukautta ago)
    Ihan mielettömät, tykkään tosi paljon ♡

    Vastaa

    Fani
    keskiviikko 18. maaliskuu 2015 at 08:28 (2 kuukautta ago)
    Kiitos ihana. <3

    Vastaa

    Belegwen
    keskiviikko 18. maaliskuu 2015 at 08:46 (2 kuukautta ago)
    Nyt on kyllä upeet kynnet!

    Vastaa

    Fani
    torstai 19. maaliskuu 2015 at 08:33 (2 kuukautta ago)
    Kiitos paljon! :)

    VastaaPoista
  2. Marina
    keskiviikko 18. maaliskuu 2015 at 09:10 (2 kuukautta ago)
    Nää on upeet! Miksi , oo miksi mulla ei oo tota holoa????
    Käärmekuosi on aina tyylikäs ;)

    Vastaa

    Fani
    torstai 19. maaliskuu 2015 at 08:34 (2 kuukautta ago)
    Kiitos! Siis eikö sulla ole sitä? Nyt heti hankkimaan!! Se on upea. <3

    Vastaa

    Malle
    keskiviikko 18. maaliskuu 2015 at 10:19 (2 kuukautta ago)
    Nyt ollaan täydellisyyden äärellä! Jos olisin siellä niin varastaisin sun kädet :). Aivan mieletön yhdistelmä <3. Ja mä ainakin bongasin ton mustan käärmeksen heti!

    Vastaa

    Fani
    torstai 19. maaliskuu 2015 at 08:34 (2 kuukautta ago)
    Oijoi, kiitos muruni. <3 Mä jotenkin arvasin, että nää iskee suhun! Nää on niin Mallemaiset.<3
    Oih, kyllä sä käärmeet näät. ;)

    Vastaa

    Katarooma
    keskiviikko 18. maaliskuu 2015 at 10:57 (2 kuukautta ago)
    Nää on ihan mielettömän upeat! <3

    Vastaa

    Fani
    torstai 19. maaliskuu 2015 at 08:35 (2 kuukautta ago)
    Kiitos. <3

    Vastaa

    Hannatic
    keskiviikko 18. maaliskuu 2015 at 13:40 (2 kuukautta ago)
    Tuo Black Saint on ihan älyttömän ihana lakka! Ja myös Harp on it :) Miten niin holoihmisiä :D

    Vastaa

    Fani
    torstai 19. maaliskuu 2015 at 08:35 (2 kuukautta ago)
    Holot on vaan niin upeita! :D<3

    Vastaa

    Nena Sofia
    torstai 19. maaliskuu 2015 at 16:53 (2 kuukautta ago)
    Vau, ihanat kynnet! Tuo käärme peukalossa on älyttömän suloinen, juuri mahtava lisä näihin :)

    Vastaa

    Fani
    perjantai 20. maaliskuu 2015 at 08:25 (2 kuukautta ago)
    Kiitos paljon. <3!

    Vastaa

    Eekku
    perjantai 20. maaliskuu 2015 at 13:28 (2 kuukautta ago)
    Onpas kivat vaikka en käärmeistä tykkää =)

    Vastaa

    Fani
    lauantai 21. maaliskuu 2015 at 08:40 (2 kuukautta ago)
    Kiitos. :) En kyllä itsekään tykkää elävistä käärmeistä. :D

    Vastaa

    NailOxtail
    perjantai 20. maaliskuu 2015 at 20:09 (2 kuukautta ago)
    Kyllä vaan tykkään, upeet on ja kengät on myös hienot!

    Vastaa

    Fani
    lauantai 21. maaliskuu 2015 at 08:40 (2 kuukautta ago)
    Oi kiitos paljon. :) Kengät on kyllä kivat!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥