10. toukokuuta 2015

#ablecs15 Week 13 : Dreaming & Picture Polish : Honey Moon Swatch

Viikon 13 toiset kynnet olisi vuorossa tänään ja samalla esittelen teille jälleen yhden Picture Polishin lakan. Oon niin poikki viikonlopusta, että huhu. Tuntuu, että pitäisi laittaa tulitikut silmille, jotta ne pysyisi auki tai vaihtoehtoisesti nukkua hetki. Ajattelin kumminkin ensin tulla kirjoittelemaan postauksen valmiiksi, jos vaikka en jaksakaan enää nousta ylös. Tosin haluaisin lakata illalla vielä kynnet, joten saa nähdä kannataako mennä sittenkään ottamaan päiväunia.


Island Dreaming Everlasting Love

Honey Moon<3


Honey Moon on väriltään turkoosin vaaleanvihreä ja sitä kuvaillaan ”kauniiksi Karibian lakaksi”, josta esiin tulee kirkas meri, puhdas onni ja autuus. Lakan nimi on ”häämatka/kuherruskuukausi”, joka kuvaa lakkaa täydellisesti. Lakan seassa on pientä hologlitteriä ja paljon pieniä sinisiä ja pinkkejä lastuja.


Kynsillä lakkaa 3 kerrosta ja vieläkin valoa vasten kärjet kuulsi läpi, mutta 4 kerros olisi ollut liikaa, koska jo viimeinen kerros oli hiukan paksumpi ja sain lakan kaljuuntumaan useastakin kohdasta. Jos pidän lakan muistan lakata sen ensi kerralla cremen päälle. Lakkahan on kaunis kuin mikä, mutta jotenkaan siitä ei tullut sellaista ”Ahh” fiilistä. Johtuen ehkä koostumuksesta?


Viikon toinen teemoista on ”Unia, Unelmointia”. Tämä oli todella todella vaikea aihe, mutta nyt jälkeenpäin olen keskinyt useat kynnet, jotka olisin voinut toteuttaa. Lähdin kumminkin varmalla linjalla. Yksi lakka ja päälle uniin sopivia siirtokuvia.


Nimettömään pääsi unisieppari siirtokuva, jonka kanssa sain tapella yhden puolituntia. Noissa siirtokuvissa kuvat pitää leikata muotoon, liottaa ja tämän jälkeen painaa todella pitkään, että kuva jää jotenkin edes kynnelle. Muihin kynsiin valitsin sulkasiirtokuvat, jotka toimi sitten taas kuin unelma, ei mitään pahaa sanottavaa.

Kynsiltä löytyy kaksi tärkeää asiaa, jotka löytyy meidän makuuhuoneesta. Unisieppari on meillä ollut alusta alkaen ja haaveissa olisi ostaa vielä isompi. Untuvatyyny on itsellä toinen tärkeä asia hyvään uneen. Mun niskat on todella oikuttelevat ja olen koittanut panostaa tyynyyn, sänkyyn ja kaikkeen mikä vaikuttaa niihin. Edelleenkin niskat on välillä jumissa ja siitä johtuu taas huimaus, joka on todella ikävä vaiva.

Ps. Voinhan mä unissani myös kuvitella olevani häämatkalla Viljamin kanssa Karibialla. <3


Vaikka kynnet onnistu ihan hyvin, niin jotenkin ne ei vaan miellyttänyt mua ollenkaan ja poistin ne heti seuraavana päivänä. Nyt kuvissa ne taas näyttää ihan kivalta. :D

Honey Moon mieleen vai ei?

Allekirjoitus-Purkkimafia

1 kommentti:

  1. Jonna H.
    sunnuntai 10. toukokuu 2015 at 19:09 (2 viikkoa ago)
    Ihana lakka nimeään myöden. <3

    Vastaa

    Fani
    maanantai 11. toukokuu 2015 at 08:06 (2 viikkoa ago)
    Kyllä se on kaunis. <3

    Vastaa

    hellin
    sunnuntai 10. toukokuu 2015 at 19:30 (2 viikkoa ago)
    Ihana lakka ja ihanat koristelut!
    Ostin juuri höyhendecaleita, täytyy yhdistää ne johonkin hempeään lakkaan :).

    Vastaa

    Fani
    maanantai 11. toukokuu 2015 at 08:06 (2 viikkoa ago)
    Kiitos!
    Kyllä, niillä saa todella kauniita kynsiä aikaan. :)

    Vastaa

    Minttu
    sunnuntai 10. toukokuu 2015 at 23:24 (2 viikkoa ago)
    On nätin värinen lakka, tykkään. :)

    Vastaa

    Fani
    maanantai 11. toukokuu 2015 at 08:06 (2 viikkoa ago)
    Hihi :)

    Vastaa

    Nena Sofia
    maanantai 11. toukokuu 2015 at 19:31 (2 viikkoa ago)
    Voi miten kaunis tämä lakka on! <3 Ja kauniit on koristelutkin :) <3

    Vastaa

    Fani
    tiistai 12. toukokuu 2015 at 12:46 (2 viikkoa ago)
    Oi kiitos paljon <3

    Vastaa

    Helmi / The Polishing Touch
    maanantai 11. toukokuu 2015 at 20:21 (2 viikkoa ago)
    Onpa valtavan ihana lakka ja upeat kynnet! Jotenkin rauhaisa, juuri uniin sopiva tunnelma. :)

    Vastaa

    Fani
    tiistai 12. toukokuu 2015 at 12:52 (2 viikkoa ago)
    Kiitos paljon. <3

    Vastaa

    Nanne
    tiistai 12. toukokuu 2015 at 10:59 (2 viikkoa ago)
    Aivan älyttömän kaunis tää lakka ♡
    Nukkuminen on kyllä yksi maailman parhaimmista asioista! Nimim. voin ihan helposti nukkua kellon ympäri ja ottaa vielä parit päikkärit päälle xD

    Vastaa

    Fani
    tiistai 12. toukokuu 2015 at 12:52 (2 viikkoa ago)
    Kiitos ihana.<3
    Joo sama täällä, rakastan nukkumista!!! :D

    Vastaa

    Tinkerbell
    tiistai 12. toukokuu 2015 at 18:08 (2 viikkoa ago)
    Oi vitsi toi lakka on ihana! Mä oon monta kertaa meinannut tilata sen, mut sit viime tipassa poistan sen ostoskorista ja vaihdan johonki toiseen :DD

    Vastaa

    Fani
    keskiviikko 13. toukokuu 2015 at 08:29 (2 viikkoa ago)
    Se on todella kaunis, mutta jotenkaan se ei iskenyt muhun ihan täysillä. :/ <3

    Vastaa

    eekku
    keskiviikko 13. toukokuu 2015 at 11:24 (2 viikkoa ago)
    Ihanat

    Vastaa

    Fani
    torstai 14. toukokuu 2015 at 08:45 (2 viikkoa ago)
    Kiitos. :)

    Vastaa

    Pauliina / Operaatio kauniit kynnet
    torstai 14. toukokuu 2015 at 09:59 (2 viikkoa ago)
    Miks kaikki parjaa Honey Moonin koostumusta? :D Ostin lakan Emmalta, joka muistaakseni möi sen juurikin kenkun koostumuksen vuoksi pois. Ja sit ku ite lakkasin sillä ni ei mulla mitää ongelmia ollu :D Kolmella kerroksella peitti, ei kaljuuntumista, ei mitään ongelmaa…

    Vastaa

    Fani
    perjantai 15. toukokuu 2015 at 08:08 (1 viikko ago)
    Mitäs ihmettä. :D Mä en tosiaan tiedä… Voi olla, että lakkaajassa on myös vika eli se vaan osaat lakata sillä niin hyvin. :D<3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥