10. syyskuuta 2015

Unohtunut lakka!

Mulla on tällä hetkellä aika monta rautaa tulessa ja yksi niistä on kaikkien lakkojen kirjaaminen sekä luopuminen niistä, jotka eivät enää miellytä tai väreistä löytyy dupeja. Homma editystyy hyvin ja kerrankin voi sanoa olevani voiton puolella. Olenhan aloittanut tämän jo varmaan 3-4 kertaa alusta? Milloin on puhelin hajonnut ja milloin sovellus poistunut. Nyt mä vaalin sekä puhelinta että sovellusta. EN meinaan aio aloittaa tätä enää ikinä alusta!


Kirjatessa lakkoja eteen tuli tämä Ciaten Mineral Clarity, jota ihastelin jo jouluna kun sain sen kalenterista. Mun piti lakata sillä ihan pian jo silloin, mutta se pääsi kynsille nyt näin 9kk myöhemmin. Parempi kumminkin nyt kun ei koskaan. Lakka on tummansininen hiekkalakka jonka seassa on kultaista hitulaa ja sinistä shimmeriä. Mineral Clarity peittää kynnet hyvin yhdellä kerroksella ja on hyvin helppo lakattava. Itse laitoin kumminkin vielä toisen kerroksen, jotta sain pinnasta enemmän tekstuurisen.


Mulle tuli heti mieleen että haluan yhdistää lakan kultaiseen. Nimettömään lakkasin Opin Love.Angel.Music.Baby kultaista satiinilakkaa kaksi kerrosta. Tämän lakan kohdalla mulle kävi niin, että ostin sen ja kerran lakattua se ei iskenyt kovin paljon, joten laitoin sen eteenpäin. Mua rupesi kumminkin harmittamaan niin paljon, että hankin sen lopulta takaisin ja nyt pidän sen varmasti itselläni. Uudelleen rakastuminen?

Nimettömään lakkasin kerroksen Ginan valkoista ja päälle leimasin kultaisella Barry M:llä Über Chic 1-02 laatasta kiekurakuvion.


Lopuksi lisäilin vielä muutaman kultaisen neliö niitin ja keskisormeen "yritin" tehdä pienen kuvion niiteillä. Kynsistä tuli mielestäni yksinkertaiset ja kauniit. Pikkuisen harmittaa että tuo leima näyttää jotenkin sotkuiselta, mutta muuten pidän kynsistä todella paljon.


Loppuun haluan vielä ilmoittaa, että olen karsinut lakkoja todella paljon myyntiin. Laitoin eilen myyntiin pelkästään merkkilakat ja niitä oli yli 100kpl. Nyt kannattaa siis käydä katsomassa mitä on vielä jäljellä ja napata sieltä itselle muutama ihanuus. Tällä viikolla tulossa vielä lisää lakkoja myyntiin, joten olkaa kuulolla.

Lakat löytyy Facebookin Kynsikoristekirpikseltä ja Merkkilakkakirpikseltä. :)


Mitä pidätte kynsistä? 

Nyt käykää kaikki shoppailemassa itselleni muutama uusi lakka!  


26 kommenttia:

  1. Oi miten upea Ciaten lakka. Tykkäisin <3 tulee mieleen OPI Alcatraz Rocks. Upeat kynnet, sininen ja kulta vaan toimii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli kanssa mieleen Alcatraz Rocks. Upeita molemmat. <3 Kiitoksia!

      Poista
  2. Ihana lakkaus! Iskee ja kovaa <3 Mineral Clarity on ihan huippu lakka, pitäisikin saada se taas kynsille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä ihana. <3 Kiitos Anni. :)

      Poista
  3. Oi, kaunis lakka :) kulta ja sininen on toimiva väriyhdistelmä!

    VastaaPoista
  4. Mulle tuli näistä tosi jouluinen olo, vaikka punaista ei ollutkaan. Ehkä se on toi kulta ja se, että mulla on tummansinisiä kuusenkoristeita. <3

    VastaaPoista
  5. Uuh ihanat kynnet ja tuo tekstuuri.. <3

    VastaaPoista
  6. Super-kauniit kynnet! Ja hei tsemppiä lakkojen myyntiin. Itellä vieläki muistissa kun Kitty Has Claws:in kuoppasin ja myin satoja lakkoja... Hrrrrh sitä rumbaa. :S :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru. <3 Tää on kyllä ihan kamalaa puuhaa. :D Harmittaako sua koskaan kun myit niin paljon pois? :D

      Poista
    2. No mulle jäi noita lakkoja ihan hyvä määrä, mutta kyllähän ne kaikki herkut meni kaupaks. :D Muutamia erikoisuuksia on ikävä ja vähän harmittaa niiden myynti mutta muuten oon ihan sinut asian kanssa. :P

      Poista
    3. Herkut menee kyllä aina! :D Saahan niitä takas jos joskus haluaa tai sitten keskittyy vaan ostelemaan muita lakkoja. :D

      Poista
  7. Nätit kynnet ja mun täytys käydä läpi myös lakat ja myydä osa pois.Kirjata kaikki uudelleen ylös =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä myös sulle siihen hommaan, jos jossain vaiheessa kerkiät. :D

      Poista
  8. Kauniit :) Sininen sopii hyvin kullan kanssa!

    VastaaPoista
  9. Voiii että, onpa hurjan kaunis lakkaus! ♥♥ Tämä on jotenkin hirmuisen tyylikäs :)

    VastaaPoista
  10. Mielettömän upeat kynnet! Enkä mie saa tuota leimaa sotkuiseksi vaikka kuinka katson ♥
    Mie huomasin siun myytävät facessa ja juuri niin miun tuuria, että olen tämän kuukauden "älä osta yhtään lakkaa" -lakossa! Mutta voit varmaan kuvitella kuinka mie olen kuolannut muutaman myynnissä olean lakan perään ja sormet ristissä oottanut ettei kukaan ostaisi niitä että mie voisin ostaa ne ens kuussa xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos muru. <3
      Hahha. :D Mä en varmaan koskaan pystyisi olla kuukautta ostamatta yhtäkään lakkaa? Voi kamaluus jos vaikka julkaistaisiin joku ihana kokoelma. :DD

      Poista

Kiitos kommentista ♥