4. syyskuuta 2015

Jimmy Choo Blossom

Viikko on taas vierähtänyt ja tänään tutustutaan jälleen yhteen ihanaan tuoksuun. Olen taas ostanut muutaman tuoksun lisää kokoelmaani, vaikka hyvin tiedän etten tarvitsisi yhtäkään tuoksua lisää, mutta kun ne vain vievät mennessään ja uusia tuoksuja saapuu vähän väliä myyntiin. Sain myös testiin yhden syksyn uutuustuoksun, jonka esittelen pian teille. 


Tänään esittelyyn pääsee Jimmy Choo Blossom, joka on kevään 2015 uutuustuoksu. Jäljessä tullaan hieman nyt.

Jimmy Choo Blossom julkaistiin keväällä ja silloin jo mietin sen hankkimista. Eteen tuli kumminkin muutama muu tuoksu jotka oli pakko saada, joten unohdin tämän kokonaan. Nyt kumminkin näin sen alennuksessa ja kaupan päälle sai vielä lahjan, joten en voinut enää vastustaa kiusausta.

Pullo on pakattu pinkkiin pakettiin ja ympärillä on paljon hopeaa glitteriä. Sisältää paljastuu upea pieni pullo hajuvettä, joka on varustettu timanttisella korkilla. Voitte varmaan arvata että olin myyty. Pinkki ja timantit, rakkautta kerrassaan.


Tuoksun kerrotaan olevan riemukkaan iloinen joka nostattaa mielialaa ja itsetuntoa. Tuoksu kietoo käyttäjänsä raikkauteen ja iloisuuteen koko päiväksi.

Ensituoksussa raikkaat sitrushedelmät ja punaisten marjojen sorbetti. Sydätuoksu avautuu hajuherneen ja bulgarialaisten ruusujen kanssa. Pohjalla vaalea myski ja santelipuu.

Tuoksu on ihanan makea joka vie mielen mukana jonnekin muualle ja tuo hymyn huulille. Saan esiin tuoksusta myös raikkautta, joka tekee tuoksusta entistä kiinnostavamman.


Tätä tuoksua voin käyttää hyvin arkisin, mutta se sopii myös iltatuoksuksi. Viljamin ensimmäinen mielipide tuoksusta oli "tuoksuupa seksikkäälle". Mahtavaa kuulla, että myös Viljami ihastui tuoksuun ja onkin muutaman kerran maininnut, että suihkauttaisin juuri tätä tuoksua. :)

Pullosta vielä sen verran, että se on yksi upeimmista pulloista tällä hetkellä. Tykkään pullon pienestä koosta, pinkistä ja vaaleanpunaisesta väristä sekä tietenkin timanttisesta korkista.

Suositushinta Blossomilla Edp 40ml, 44€ ja 60ml, 64€. Tuoksua näyttää olevan useassa paikassa saatavilla.


Itse tilasin tuoksun Shopping4net -verkkokaupasta ja kaupan päälle sain tuollaisen käärmeennahka kuvioisen kosmetiikkasalkun. Salkku ei nyt ole itselleni kauhean tarpeellinen, mutta kiva yllätys silti. Kyllä tälle varmasti käyttöä tulee jossain välissä.

Omistatko sinä kyseisen tuoksun? 
Mitä tunteita se herättää sinussa? 


8 kommenttia:

  1. Tää on tosi ihana tuoksu, hieman omaperäisempi kuin kesä-Escadat, mutta silti sellainen mehevän marjaisan makea. Tykkään tosi paljon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä! Iski kyllä samantien! :)

      Poista
  2. Enpä omista mutta jos eteen sattuu niin testaan. Kaunis pullo! Harmi ettei ole tuoksu-nettiä, tai ei se ehkä niinharmi olekkaan... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DD Mä oon harmitellut samaa asiaa! Suosittelen tuoksuttamaan jos eteen tulee!

      Poista
  3. Tuoksumaailma kuulostaa kyllä ihan omalta, tykkäisin varmasti. Pullohan on ihan meikäläistä, vaaleanpunaista-pinkki-timanttia. Ah. <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥