24. syyskuuta 2015

Reissukynnet

Nyt ollaan palattu reissusta kotiin, tosin oltiin jo tiistaina kotona, mutta mulle iski kauhea flunssa, joka ei meinaa mennä millään ohi. Tähän päälle vielä viisaudenhammas särky ja kova yskä, joten blogi piti vielä muutaman lisä päivän lomaa. Tälläkään hetkellä olo ei ole mitenkään hyvä, mutta halusin tulla teille näyttämään kynnet, joilla vietin synttärit ja samalla ne meni reissukynsistä. 


Halusin kynsille pitkästä aikaa glitteriä! Lakkasin alle kaksi kerrosta Essien Sugar Daddya, jolla sai aikaan hyvin luonnollisen näköisen pohjan. Harmillisesti kynnet on saanut jostain lakasta vähän väriä ja ne näyttää kovin keltaisilta, joten jouduin töpöttelemään glitteriä pidemmälle kuin oli suunnitelmissa.

Aluksi lähdin töpöttelemään FUN Lacguerin King:iä, joka sisältää pientä hopeaa hitulaa ja kultaista glitteriä, töpöttelin tätä aika pitkälle, jotta sain suurimman osan keltaisuudesta piiloon. Tämän jälkeen laitoin vanupuikon avulla Essien Rock At The Top kultaista glitterlakkaa ja lopuksi vielä Essien Summit Of Style vaaleankultaisia glittereitä muutamia sinne tänne ja tonne. :)


Ai että näistä kynsistä tuli niin ihanat! Kimaltavaa ja kaunista. Kuvista ei kunnolla erota glittereiden erivärisyyttä, mutta luonnossa sen näki selvästi. Loman viimeisenä iltana huomasin, että kynsistä oli lähtenyt kärjistä kunnon paloja irti, kesti nämä sentään 5 päivää. :)

Tällä hetkellä mennään nakukynsillä vielä ainakin tämä päivä. Ei vaan jaksa tässä olotilassa ruveta lakkaamaan kynsiä, vaikka kuinka mieli tekisi.


Nyt ei ajatus enää juokse ja nenä vuotaa niin paljon, että tämän kirjoituksen aikana olen niistänyt rullallisen paperia. Pakko lähteä kuumaan suihkuun ja ottamaan teetä lisää..


Tämä ilta jatkuu siis näissä merkeissä. Todella hirveän makuista Finrexin Eukalyptus juomaa ja Keyword: Love -blogista bongattua Brunbergin Vadelmatryffeli suklaata, vaikka makuaisti ei kunnossa olekaan, niin taidan olla löytänyt uuden suklaa rakkauden. <3

Onko siellä paljon flunssalaisia? 


22 kommenttia:

  1. Kivat kynnet ja voimia sinne.Ilmottele kun saat multa postia pistin tänään tulemaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eekku. :) Mä kanssa laitan sulle tänään postia tulemaan!

      Poista
  2. Oi miten ihanat! <3 Mäkin olen viime aikoina koristellut kynnenkärjet kultaisella glitterillä :)

    Ja täälläkin muuten yksi flunssalainen. Jo viikon verran kärsitty yskästä, nuhasta ja möreästä äänestä ;) Parempaa vointia sinnekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana. <3

      Nyt tuntuu, että tää voisi mennä ihan hiukan parempaan suuntaan mutta saa nyt nähdä! :D Ei oo kyllä mitenkään mukavaa!

      Poista
  3. Oi että, aivan ihanat kynnet!! <3

    VastaaPoista
  4. Ihanan bling bling lakkaus :) Lepää kunnolla että paranet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Eiköhän tää pikku hiljaa koita mennä ohi!

      Poista
  5. Ihanat kynnet! <3 Taidan tehdä jouluksi jotkin tän tapaiset.

    Hah, toi Vadelmatryffeli on niin koukuttavaa, hirveintä on, jos sitä ei satu löytymään kaupasta, kun sitä tekee mieli. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna. <3

      Mä olisin voinut ostaa sen koko boxin niitä :D Niin hyvää<3

      Poista
  6. Ah, aivan ihanat kynnet! ♥ Ja paranemisia! :)

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanat kynnet! <3 toivottavasti paranet pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3 Nyt mennään jo hieman parempaan suuntaan!

      Poista
  8. Toivottavasti teillä oli ihana reissu ♡ Mutta voi höh minkä tuliaisen sait sieltä mukaasi :( Koita levähdellä nyt siellä! ♡ jaksuhali ♡
    On kyllä näyttävät kynnet! Kyllä varmasti kelpasi näillä reissata ^.^ Mie en uskalla maistaa tuota uutta suklaata, koska A) olen herkkulakossa ;) ja B) jäisin siihen ihan varmasti niin pahasti koukkuun, että miun pitäisi saada sitä joka päivä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli aivan mahtava. <3 Kyllä tuli nyt niin sitkeä flunssa, että huhu! Onneksi ollaan menossa jo parempaan suuntaan! :)
      Kiitos ihanuus. <3 Toi suklaa oli aivan liian hyvää.. Mun tekis mieli hakee sitä ihan muutama lisää. :DD

      Poista
  9. Oijoih miten upea lakkaus, oikein kunnon kimallusta! Tällaiset glitterpommit on aina niin ihania <3 <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥