4. joulukuuta 2015

Joulukalenterit Luukut 3 & 4

En kerinnyt eilen tulla vilauttamaan 3 päivän luukkuja. Päivä meni tatuointia ottaessa, josta tulossa postausta erikseen. 6h makasin selälläni ja nautin kärsin kivusta, kun pohje laitettiin kuntoon. Olen älyttömän tyytyväinen lopputulokseen ja vähän väliä peilin kautta käynyt vilkuilemassa kuvaa. Mutta ei siinä kaikki. Tatuoinnin jälkeen tultiin kotiin ja mietin hetken outoa oloa. Soitin ensiapuun ja kysyin mitä mieltä ne on oireista ja siitähän se käsky tuli ensiapuun ja heti, mieluiten ambulanssilla, mutta vakuutin että pääsen nopeammin Viljamin kanssa ja olen ihan OK kunnossa tulemaan omalla kyydillä.

Olin yön tarkkailussa ja tiputuksessa, aamulla elämä näytti jälleen paremmalle. Mulla alkoi marraskuun alussa hirveät päänsäryt, joita epäiltiin aluksi migreeneiksi. Sen jälkeen ne on pahentuneet ja pahentuneet ja lopulta ne on ollut niin pahoja, että olen itkenyt ja pidellyt päätä. Näillä näkymin kärsin hortonin oireyhtymästä? En ole vielä kauheasti tutustunut itsekään kyseiseen päänsärkyyn, muuta kuin tuntemalla ne hirveät kivut päässäni.


Aamulla kun pääsin kotiin niin ensimmäisenä mielessä oli tietenkin rakkaat kalenterit. Viljami kun haki mut, niin ennen kuin kerkesin edes huomenta sanoa, niin olin jo tokaissut että aja ripeästi, että pääsen avaamaan luukut. :D Ai niin huomenta kulta. <3


Bloggaajakalenterista sain ihanan jouluntuoksuisen Opi Avojuice Apple Pie Spice käsirasvan, TBS:n kalenterista tuli Beurre Corporel Body Butter, joka on älyttömän hyväntuoksuinen ja pääsi heti käyttöön. Baby Lipsiltä tuli Melon Mania huulirasva ja Baby Lips tarra? Essenceltä ruskea Sweet Caramel Sweets lakka ja Ciatelta punainen Pom Pom. Viimeisenä avasin L'occitanen luukun, joka oli täysi pettymys... Iso luukku ja sieltähän tietenkin odotti jotain kivaa ja isoa, mutta että pakettikortteja? Ei mulla siis ole mitään pakettikortteja vastaan, joulukin kun on tulossa, mutta että kosmetiikkakalenterin isoimmassa luukussa?


Tämän päivän luukut näyttivät kaikki hyvälle. TBS:n kalenterista tuli musta kajali, joka tulee tarpeeseen, vaikka mustaa onkin tullut nyt harvemmin käytettyä. Bloggaajakalenterista Goji marja syväpuhdistava ja ravitseva naamio, jolla ajattelin tänään hemmotella itseäni. L'occitanelta ruusuntuoksuinen käsirasva, joka tuoksu ihmeen hyvälle, vaikka en niin ruusuntuoksusta ole ikinä pitänyt. Essenceltä Jelly Flakes North Pole Princess lakka, joka on tullut suurimmalle osalle jo ensimmäisestä luukusta. Ciateltalta tuli hennon vaaleanpunainen Cutie Pie ja Baby Lipsiltä avaimenperä. :)

Huomenna lähden juhlimaan pikkujouluja kosmetiikkabloggaajien kanssa. Illaksi täytyy tulla kotiin ja alkaa leipomaan ja paistamaan kinkkua itsenäisyyspäivää varten. Sunnuntaina saadaan vieraita meille syömään, päästään maistamaan kinkkua ja nauttimaan piparijuustokakun kanssa linnan juhlista.

En osaa sanoa kerkeänkö viikonlopun aikana tulla kirjoittelemaan, mutta viimeistään maanantaina palataan kera kuulumisien, pikkujoulukynsien ja luukkujen kanssa.

Mitä suunnitelmia teillä on itsenäisyyspäiväksi? 
Luukut 3 & 4, mitä olette mieltä? 


16 kommenttia:

  1. Hmm.. tuo tarra on tainnut pudota jostain luukusta, sillä miulla ei sitä ollut.
    Tuo Baby Lips avaimenperä on jotenkin söötti :D Laitan sen huulipuna pussukkaan kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avasin itse asiassa tänään luukut ja mun 6 luukku oli tyhjä, joten olisikoha siitä tippunut?
      Mulla roikkuu tuo avaimenperä huulirasva pussukassa. :)

      Poista
  2. Ihana kuulla että ainakin tähän mennessä luukut on tainnut tulla tarpeeseen;) Hieman hymyilytti eilen kun sain omasta kalenteristani myös ton saman käsirasvan ;) ja samana päivänä, mikä sattuma! Mutta se on kyllä ihan todella namin tuoksuinen ja ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tullut kaikki tarpeeseen ja oikein tyytyväinen olen ollut! Mua kanssa hiukan nauratti, että ollaan laitettu ihan sama rasva ja vielä samaan lukkuun. :D

      Poista
  3. Siis eikö Essencen kalenterista tuu muuta kuin kynsilakkoja? Ei mulla mitään lakkoja vastaan ole, mut luulin, että sieltä tulisi sekalaisesti kaikkea merkin tuotteita.. :D

    Itsenäisyyspäivä menee ihan kotona rentoutuen kokeiden jälkeen. Lauantaina tosin olis yhdet yo-juhlat ja lopun ajasta oon luvannu itelleni, että muokkaan kuvia blogia varten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä sieltä tulee vaan lakkoja ja jotain pientä kynsiin liittyvää? Eli mukana ei ole esim. meikkejä. :/ Toisaalta harmillista, sillä olisi ollut kiva että sieltä olisi tullut muutakin. :)

      Eli sielläkin riittää hommaa. :) Itse ajattelin ottaa ihan rennosti illan ja huomenna vasta ruveta touhuamaan kaikkea. :D

      Poista
  4. Kyllä mullakin oli epäuskoinen ilme kun noi pakettikortit paljastui luukusta... :( Mutta tänpäiväinen ruusurasva oli niin kiva että vähän kompensoi eilistä surkeaa luukkua. Kyllä mä L'Occitanen kalenterista haluan jotain muuta kuin pakettikortteja oikeesti :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella outoa? Nyt vaan toivotaan, että lopuista luukuista tulee kaikkea muuta kuin pakettikortteja tai jotain muuta samanlaista. :D Se ruusurasva on kyllä todella kosteuttava ja hyväntuoksuinen. :)

      Poista
  5. Ihania juttuja kalentereista ja ikävä kuulla että jouduit taas sairaalaan sulle kyllä sattuu ja tapahtuu.Mukavaa viikonloppua =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon aika tapaturma altis ihminen. :) Kiitos samoin sinne koko perheelle!

      Poista
  6. Pikaisen googlauksen perusteella tuo oireyhtymä kuulostaa ihan kamalalta! :/ Tiedän kyllä mitä kamalat päänsäryt ovat, mulla nuo hampaat oireili niin pahasti, että molemmilla puolilla jyskytti kolmoishermosärky ohimossa ja korvan yläpuolella. Mullakin kivut oli välillä niin kovat, että itkua tuhersin vaan. Onneksi hampaiden poisto ja tuon yhden juurihoito auttoi, enkä ole särkylääkkeitä syönyt sen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ekan kerran kun Googlasin sen, niin siinä luki "itsemurhapäänsärky". Mulla ei itellä ole varmaan ollut niin pahoja päänsärkyjä, vaikka pahoja onkin ollut, mutta Viljamilta olen kuullut että ne hermosäryt ja hammassäryt ovat jotain todella kamalaa. :/ Mä oon nyt koittanut, että en söisi särkylääkkeitä, kun ainoastaan silloin kuin on pakko, meinaan paha on myös päänsärlylääke päänsärky. :/

      Poista
  7. Voih, toivottavasti siellä voidaan jo paremmin! Voin vaan kuvitella miten tuskaisia siun hetket on ollut kovassa pääkivussa :(
    Mie täällä kattelen ihan kateellisena, mitä kaikkea kivaa nuista kalentereista paljastuukaan. En saanut hommattua itselleni minkäänlaista kosmekalenteria, perinteisellä My LittlePony suklaakalenterilla täällä mennään :D Ja siitäkin pitää lusikalla kaapia ne suklaat, kun ne on niin vetisiä :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut ihan hyvä olo taas. :) Toivotaan vaan, ettei kohtaus uusiudu joka viikko. :(
      SIIS MITÄ? Eikö sulla ole mitään kalenteria?? Ei edes Essencen? Voihan muru sun kanssa. :D

      Poista
  8. Pakettikortit kosmetiikkakalenterista kuulostaa kieltämättä hieman hämmentävältä :D, vaikka onhan niille toki tähän vuoden aikaan käyttöä. Muuten kyllä aika kiva saalis. Noista lakoista houkuttelee eniten tuo Pom Pom. Tosi herkullisen väriseltä näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo. :D Eikä tämän päivän luukkukaan ollut mitenkään parempi. :DD Pom Pom pääseekin pian kynsille, katsotaan millaiset kynnet saan loihdittua sillä. :D

      Poista

Kiitos kommentista ♥