20. joulukuuta 2015

Livbox Joulukuu

Tänään olisi esittelyssä tämän vuoden viimeinen Livboxi. Mietin hetken jatkanko boxin tilausta enää, mutta tulin vielä toistaiseksi siihen tulokseen, että boxi saa tulla. Katsotaan miltä ensi vuoden alku näyttää ja mietitään sitten uudestaan. Olen tilannut boxia yli 2 vuotta putkeen ja siitä on tullut jonkunlainen kuukausittainen perinne. Onneksi on ystäviä, jotka mieluusti testaavat/ottavat kaikki itselle tarpeettomat tuotteet ja samalla saan ilahduttaa niitäkin. :) 


Joulukuun boxi on väriltään punainen, joka nyt kuuluu jouluun. Pitkäaikaistilaajia oltiin jälleen muistettu pienellä yllätyksellä. :)


Teemana joulukuussa "Hemmottelua talveen!" Illat pimenevät, tuulet viilenevät ja varpaat piilotetaan villasukkiin. On aika suoda itselle hemmotteluhetki kera kaakaokupin ja valmistautua talven juhlallisuuksiin lähimmäistensä kanssa. Hypistele, fiilistele, nuuhki, kokeile ja löydä lempparisi.


Jouluun boxista löytyy 3 täysikokoista tuotetta, 3 näytettä, 2 yllärituotetta ja pitkäaikastilaajille vielä oma yllätys. Mukana on tilaajien hartaasti toivoma luonnonkosmetiikkatuote. En ole itse ainakaan nähnyt missään kyselyä tilaajien toiveista? Mahtavaa kumminkin että mukana on luonnonkosmetiikkaa.

idkuva

Palmolive Aroma Sensations Feel Glamorous Suihkusaippua

Hemmottele itseäsi tällä hellästi kuorivalla suihkusaippualla, joka sisältää karhunvatukkaa, bourbon-vaniljaa ja pitaiyaa. Ovh 3.29€ / 250ml.

Tämä oli itselleni tuttu tuote ja olenkin käyttänyt tätä useamman purkin. Rakeet kuorivat ihoa pehmeästi, tuoksu on hyvä ja iho jää pehmeän tuntuiseksi. Olisin kyllä toivonut, että tuote olisi ollut täysikoisena halvan hinnan vuoksi, mutta toisaalta tämä mini on aika söpö! 


Cutrin Bio+ Clear Shampoo

Shampoo hiuspohjan hyvinvointiin normaaleille ja värikäsitellyille hiuksille. Ehkäisee tehokkaasti hilsettä ja kutinaa. Raikas tuoksu (sitrus-minttu-vihreä tee) virkistää hiuspohjan ja mielen. Ovh 14.90€ / 200ml. 

Olisi kiva jos ja kun näitä shampoita/hoitoaineta tulee, niin mukana olisi samaan sarjaan kuuluva hoitoaine -tai shampoo. Itse tykkään aina testata sekä shampoon että hoitoaineen ja mielellään, että ne ovat samaa sarjaa. Tätähän voi myös käyttää, vaikka tukkasi ei olisi hilseilevä/kutiava. Uskon, että annan tämän kumminkin eteenpäin ystävälleni, joka kärsii päänahan kutinasta. 


Natusan Natusan 24 Hour Moisture Käsivoide

Kosteuttaa käsiä 24 tuntia. Sisältää ihoa hoitavia ja kosteuttavia ainesosia sekä pehmentävää öljyä. Tahraamaton koostumus imeytyy nopeasti jättäen kädet pehmeiksi ja sileiksi. Ovh 3.45€ / 100ml. 

Natusanin käsivoide on jo pitkäaikainen tuttu. Tämä on muistaakseni ollut ensimmäinen käsirasva, jonka olen joskus aikoinaan ostanut. Tämän jälkeen olen kuitenkin löytänyt parempia rasvoja, joten tämä on sitten kokonaan unohtunut. Käsirasvoja kumminkin tarvitsee aina, joten laitan tämän laatikkoon odottamaan. 


Étré Belle Hyaluronic QuicliftTM Day & Night Serum -Seerumi

Pehmeyttä ja sileyttä ihoon tuova kolmitehoseerumi, joka sisältää hyaluronihappoa ja QuickliftiäTM. Seerumi vaikuttaa ihossa kolmessa tasossa täydentäen ihon omia kosteusvarastoja. Ovh 58.90€ / 30ml. 

Näyte on hyvin pieni, joten siitä riittää testavaksi ehkä viikoksi, jos käytän aamuisin ja iltaisin? Otan tämän samantien testiin, koska tuote kuulostaa niin hyvältä. Tämä oli yksi tuotteista, jonka tilalla monet olivat saaneet päivävoiteen. Itse olin kumminkin tyytyväinen tähän seerumiin. 


Colgate MaxWhite One Hammastahna

Astetta valkoisemmat hampaat viikossa! Mintunmakuinen hammastahna poistaa värjäytymiä hampaan pinnalta palauttaen niiden luonnollisen valkoisen värin. Ovh 3.29€ / 75ml. 

Hammastahnaa.. Nääh! Olen tottunut ostamaan hammastahnani itse ja yleensä ostan vielä aina samaa vanhaa tuttua, enkä vaihtele näitä. Hammastahnaa tosin tarvitsee aina, joten toisaalta hyvä että sitä löytyy useampi purkki. Ristiriitaista. 


Lavera Glossy Lips Huulikiilto *Tilaajien toivetuote 

Helposti levittyvä huulikiilto tekee huulista pehmeät sekä antaa niille kauniin hohteen. Sisältää kasviöljyä sekä yhdistelmän vitamiineja ja mineraaleja, jotka rauhoittavat ja suojaavat huulien herkkää ihoa. NaTrue-sertifoitua luonnonkosmetiikkaa. 15.20€ / 6.5ml. 

Boxin kivoin tuote on ehdottomasti tämä! Sain sävyn Sweet Melon, joka on kerrankin juuri sen värinen mistä pidän. Olen tätä jo muutaman kerran käyttänyt ja pitänyt tunteesta minkä tämä jättää huulille. 


Yllätystuotteena boxissa oli Cocovin raakasuklaa, jonka sain itse maussa minttu. Maistoin heti suklaata ystäväni kanssa, jonka sain houkutetulta maistamaan muutaman "Ei, Ei, Ei" sanan jälkeen. Suklaa yllätti meidät molemmat ja olikin kovin hyvää. Lisäksi Iberolta oli hiustuote ja tottakai itse sain hiusvalkin, jolla en tee mitään. Leikkasin hiukset tuossa kuukausi sitten ja hyvä kun näitä saa edes ponnarilla kiinni, joten turha edes ajatella hiusvalkin laittamista. Olisin mieluummin ottanut harjan, jonka moni muu oli saanut. 

Lisäksi oltiin sujautettu vielä Ruutu+ 2kk ja Étre Bellen alennuskoodi. 


Pitkäaikaistilaajia oltiin muistettu meikkipussukalla, jonka sisään oli sujautettu 3 Philosophyn näytettä: Microdelivery Triple Acid Brightening Peel kuorintalaput, Purity Made Simple, 3-in 1 Cleanser puhdistustuote ja Microdelivery Peel kaksivaiheinen kuorinta. 

Tykkäsin meikkipussista ja Philosophyn näytteistä, ajattelin samalla ottaa tuon pussin käyttöön ja laittaa sinne kaikki näytteet joita omistan. Hyvä keksintö? 

Yhteenvetona joulukuun boxi oli ihan jees. Muutama kiva tuote, jotka tulee käyttöön ja muutama tarpeeton, jotka annan suoraan eteenpäin. Olisin ehkä odottanut vuoden viimeiseltä ja joulukuun boxilta hiukan enemmän. Moni oli ollut pettynyt boxiin ja toisaalta ymmärrän myös sen. 

Nyt jäädään odottamaan tammikuuta ja katsotaan mitä sieltä tulee!

Mitä mieltä te olitte boxista? 
Oliko joku tuote erityisen huono tai erityisen mieleen? 


6 kommenttia:

  1. Kyllä minusta oli ihan kiva boxi vaik kaikkia ei ehkä tuu itse käytettyä mut suurin osa varmaanki,Mie en oikein syttyny mun suklaalle mut kyl se varmaan vaik kahvin kanssa menee =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuossa muutamiakin kivoja juttuja. :) Tuo minttu oli ihan hyvä kyllä!

      Poista
  2. Philosophyn kaksivaiheinen kuorinta on ihana! Käytin sitä tänään toista kertaa ja sillä saa niin raikkaan ihon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin tuossa ennen jouluaattoa itsekin testata sitä. :)

      Poista
  3. Mun mielestä ehkä vähän mitään sanomaton boxi tällä kertaa, ei oikein mikään iske omaan silmään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut muiltakin ettei boxi oikein ollut mieluinen. :/

      Poista

Kiitos kommentista ♥