15. helmikuuta 2014

Paljon lahjoja ja sydämiä!

Varoitan heti alkuun, että luvassa on pitkä postaus ja paljon kuvia. :) Eilen vietettiin ystävänpäivää ja sain muutamilta blogiystäviltä lahjoja, rakas ystäväni toi minulle heti aamusta pienen lahjan ja Viljami toi töistä tullessaan myös lahjan. Ystävänpäivää ei mitenkään "vietetty" täällä. Oltiin kotona, syötiin hyvin ja saatiin anoppi tähän yöksi. :)


Viljami ei halunnut ostaa mulle ruusuja, koska ne on kuulemma niin vanhanaikaisia? :D Sain siis vähän erilaisia kukkia ja rasian suklaata. <3


Miracle's blogin Mira toi minulle kotiin asti pienen kirjekuoren, joka piti sisällään aivan tajuttoman upean itse tehdyn kortin, tuikun, sydänniittejä, purkkaa ja jääkaappimagneetin, jonka Mira oli myös itse tehnyt. <3 Kiitos vielä paketista, vaikka oonkin jo useasti kiittänyt. :) 


Mellalta sain myös pienen vaaleanpunaisen kirjekuoren, jossa oli ihana kissakortti, jonka toisella puolella oli pitkä teksti. <3 Annos kahvi / kaakao, jonka ajattelin ihan juuri käydä tekemässä + muutama namu, jotka on jo syöty. ;) Kiitos myös Mellalle paketista ja muistamisesta<3 


Eekku muisti minua myös pienellä isolla paketilla. :D Paketista löytyi sormikkaat, viila, sivellin, muutama teepussi, hilepurkki, karkkia, tikkari, sydän kaulakoru ja kortti. :) Kiitos paljon Eekullekin paketista. Tykkäsin todella paljon. :) 


Heti kun olin saanut silmät auki, niin rakas ystäväni Johanna tuli ovelle tuomaan kortin, jossa oli myös takana ihana teksti. Tuo kortti on muuten ihan täydellinen ja kuvaa juuri mua. :D Minä sain Love tikkarin ja Viljami sai ison Chupa Chupsin. <3 


Toinen naapuri toi myös pienen lahjan. Oli itse meille tehnyt saippuat. <3 


Äidiltä sain ystävänpäivälahjaksi Body Shopin Hamppu käsirasvan ja verigreippi huulirasvan. :) Tuota käsirasvaa oltiin suositeltu äitille. Kuulemma täydellinen tuote kuiville käsille? Saa nähdä.. 

Over & Over A-Gwen, 4 In The Morning & Hey Baby
Mä oon ehkä vähän outo, mutta ostin itselleni ystävänpäivälahjan.. Olenhan itseni paras ystävä? Mua jäi vähän kaduttamaan, kun en hankkinut näitä kolmea samantien kun Gwen Stefani -kokoelma tuli myyntiin, niin päätin ostaa ne nyt. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. ;) 


Meillä on tänään keramiikkahääpäivä eli 4 vuotta ollaan oltu naimisissa.<3 Viljami muisti mua sitten vielä tänäänkin ja oli ostanut mulle Guessin lompakon. <3 Mä oon vieläkin sanaton.. 


Se on ihan I-H-A-N-A! Tähän päivään on mahtunut paljon. Syömistä, vieraita, herkkuja, rakkautta ja meitä <3 



Tälläisiä tryffeli herkkuja käytiin aamusta hakemassa. Pöydällä taitaa olla enään muutama jäljellä. Aivan tajuttoman hyviä <3 

Ajattelin aluksi laittaa tähän samaan postaukseen kuvia matkan varrelta musta ja Viljamista, mutta teenkin ihan oman postauksen meistä. :) Nyt mä lähden jatkamaan hääpäivän viettoa tuon rakkaan mursun kanssa <3 


24 kommenttia:

  1. Voi juku! Ihanaa hääpäivää teille ja sulla on näköjään ollut hyvä ystävänpäivä muutenkin! :) <3 Kiva kun tykkäsit ylläristä ja kiitos sulle omasta, vaikka oon siitäkin kiitelly jo monesti. XD Fani oot ihana! <3 Ps. Noi suklaat on niin taitavasti tehty, söpöjääää! :o
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi juku kyllä! :D Kiitos paljon Mella. Kyllä on mennyt tämä viikonloppu niin täydellisesti, että huih <3 Hihi, kiva muistaa teitä ihania ystäviäni!! Ps. Mella oot ihana, paras, aww<3

      Poista
  2. Paljon onnea teille! <3 Oot kyllä saanut kaikkee ihanaa, varsinkin tuo lompakko. <3 Etkä oo yhtään outo, koska mäkin ostin itselleni paljon kaikkee, hahaha! :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Toi lompakko tuli kyllä niin yllätyksenä, että en osannut yhtään arvata. :o Me ollaan Anniina siis yhdessä hieman outoja ;)

      Poista
  3. Mulla on ollut tollainen käsirasva, mutta vaaleanpunainen pakkaus, se ainakin oli hyvää:) kuivui nopeasti käsiin ja kosteutti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen koitin tuota ja kyllä se ainakin kosteutti. Tuossa meni hetki, että kuivui ja kädet oli pitkään aika öljyisen tuntuiset :o Sopii hyvin siis yöksi laitettavaksi. :)

      Poista
  4. Ihania lahjoja oot saanut ja wau toi lompakko
    Onnea viel kerran teille ja kiva ku tykkäsit paketista =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi :o Niimpä!!!
      Kiitos paljon vielä Eekku<3

      Poista
  5. Awwww, ole hyvä Fani-hani! :) Aivan ihania lahjoja olet kanssa saanut, vähänkö nuo tryffelit muuten maistuis! :D Nams!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mira-muru <3 Meijän täytyy joskus mennä käymään kaffilla tuolla mistä noita saa ;) <3

      Poista
  6. Oi..... Oikein ihanaa Hääpäivää teille <3 <3 <3 <3

    noi Tryffelit... oli varmaan hyviä, Njam..... ja noi Opit <3 ja tää postaus... tästä jäi hyvä ja lämpöinen mieli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiiiitooooooos <3<3<3

      Kiva, että tykkäsit :) Mä oon vieläkin ihan sanaton... Lompakko, opit, ahh <3

      Poista
  7. Ihania juttuja. Mulla toi käsirasva jätti sellasen kalvon eikä millään kuivunut, mutta siksi varmaan just sopiva todella kuiville käsille. Toi lompakko on ihana, samaten ku noi herkkulakat. Pitäis saada itekki vaa tilattuu noit lakkoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki on kyllä mieleen. :) Ei tota käsirasvaa pystyisi aamulla laittamaan, mutta illalla on hyvä laittaa yöksi. :) Kädet jäi meinaan todella öljyisiksi pitkäksi aikaa.

      Suosittelen tilamaan vielä kun niitä saa halvalla! :) Ne on meinaan aika ihania kaikki.

      Poista
  8. Voi vittiläinen mitä ihanuuksia oot saanut! ♥
    Ja nuo tryffelinamit näyttää hyvältäääää! ♥___♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! <3
      Ne on ihan älyttömän hyviä.. Paitsi nyt oon syöny niitä niin paljon, että ei tee mieli ollenkaan :D

      Poista
  9. Ooh, mitä lahjoja sie olet saanut! Ihania ^_^
    Ja voi mikä lompakko! Mie olen vähän kade täällä ;)

    ♡ Ihanaa hääpäivää teille ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja miten paljon oon saanu lahjoja :o ^^
      Se on todella todella ihana <3

      Kiitos <3

      Poista
  10. voisiks samalla kertoo teidän häistä ja miks menitte niin nuorina naimisiin jne, tuli vähän mulle yllärinä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://fanny1991blog.blogspot.fi/2012/05/haat-1262010.html

      Tuolla on jonkinmoinen postaus :) En oikein osaa vastata miksi mentiin niin nuorina. Se vaan tuntu hyvältä ja oikealta ratkaisulta. :)

      Poista
  11. HURJASTI ONNEAA! <3 vaikka nyt vähän jälkijunassa tuunkin. :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥