3. huhtikuuta 2015

#ablecs15 Week8 : Happy Easter

Oikein Hyvää Pääsiäistä ja pitkää perjantaita kaikille. Pääsiäisen kunniaksi tein tietenkin pääsiäiskynnet ja ne menee hyvin samalla myös #ablecs15 -haasteen viikon 8 toisiin kynsiin. Meille pääsiäinen ei ole mitenkään ihmeellinen, saadaan olla 4 päivää yhdessä ja viettää aikaa. Syödään ehkä hiukan parempaa ruokaa ja herkutellaan suklaamunilla.


Kynnet tein pääsiäiseen sopiviksi, vaikka tänä vuonna puput, tiput ja ruohot kynsille jäi tekemättä. Toinen kynsille päässeistä lakoista on uusi Essie Brides No Grooms, joka on oikein kaunis kirkas korallinpinkki. Omistan lakan ohuella sudilla ja sain sillä lakattua oikein hyvin ja kaksi kerrosta riitti peittämään kynnet. Tykkään enemmän, että Essien lakat on leveällä sudilla, mutta nykyään myös ohuet menee. Etusormeen ja pikkurilliin pääsi myös uusi lakka, joka on uudesta Color Clubin Pastel Neon -kokoelmasta. Nimeltään lakka on ’Till The Record Stops, täydellinen pastellinen mintunvihreä. Tämä lakka peitti myös kynnet hyvin kahdella kerroksella ja oli laadultaan oikein passeli.


Tutulla ja turvallisella koristelulla mennään jälleen. Vihreän päälle tein pilkkutikun avulla kukkia, jotka saavat nyt luvan esittää narsisseja ( Viljamin sanoin narsisteja ) ja ympärille vielä keltaisia pilkkuja. Punaisen päälle tein vinyylien avulla siksak -kuviot. Tuntuu että voisin joka kynsiin tehdä noita kukkia. Ne näyttää niin hyvälle ja on helppo tehdä.


Ennen vinyylien laittoa laitoin Bridesin päälle KBShimmeri:n I Only Have Ice For You:n ja lopuksi mattasin koko kokonaisuuden.

Ensimmäisessä kuvassa kynnet on kiiltävänä ja kahdessa muussa matattuna. Mun mieleen on enempi matattu. Tuntuu että tuo glitter näyttää myös paljon paremmalta matattuna.


Valkoisen ja mustan jälkeen värikkäät kynnet näyttää niin hyvältä!

Nyt jään viikonlopun ajaksi pienelle lomalle, joten palataan ensi viikolla. :)

Allekirjoitus-Purkkimafia

1 kommentti:

  1. Emmi
    perjantai 3. huhtikuu 2015 at 18:15 (2 kuukautta ago)
    Oih, aivan ihanat! <3 ja niin pääsiäiseen sopivat!

    Vastaa

    Fani
    lauantai 4. huhtikuu 2015 at 08:29 (2 kuukautta ago)
    Kiitos. <3

    Vastaa

    Niina
    perjantai 3. huhtikuu 2015 at 18:25 (2 kuukautta ago)
    Ihanan keväiset ja pirtsakat kynnet! Hyvää pääsiäistä. :)

    Vastaa

    Fani
    lauantai 4. huhtikuu 2015 at 08:30 (2 kuukautta ago)
    Kiitos paljon!
    Hyvää pääsiäistä. :)

    Vastaa

    Katarooma
    perjantai 3. huhtikuu 2015 at 20:12 (2 kuukautta ago)
    Nää on ihanat!

    Vastaa

    Fani
    lauantai 4. huhtikuu 2015 at 08:30 (2 kuukautta ago)
    Kiitos. <3

    Vastaa

    Nena Sofia
    perjantai 3. huhtikuu 2015 at 21:38 (2 kuukautta ago)
    Aivan huiput nämä! Niin ihanan piristävät, tulee oikein hyvä mieli näitä katsellessa :) <3 Ihanaa pääsiäistä Fani! :)

    Vastaa

    Fani
    lauantai 4. huhtikuu 2015 at 08:31 (2 kuukautta ago)
    Kiitos paljon ihana. <3
    Hyvää pääsiäistä myös sinne. :)

    Vastaa

    Jonna H.
    perjantai 3. huhtikuu 2015 at 23:44 (2 kuukautta ago)
    Ihanan keväiset kynnet! <3

    Vastaa

    Fani
    lauantai 4. huhtikuu 2015 at 08:31 (2 kuukautta ago)
    Kiitos. <3

    Vastaa

    Tinkerbell
    lauantai 4. huhtikuu 2015 at 13:59 (2 kuukautta ago)
    Ihanat!

    Vastaa

    Fani
    sunnuntai 5. huhtikuu 2015 at 09:01 (2 kuukautta ago)
    Kiiitos. :)

    Vastaa

    Eekku
    sunnuntai 5. huhtikuu 2015 at 22:09 (2 kuukautta ago)
    Kivat

    Vastaa

    Fani
    maanantai 6. huhtikuu 2015 at 08:50 (2 kuukautta ago)
    Kiitos. :)

    Vastaa

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥