15. toukokuuta 2015

#ablecs15 Week 14 : Animalistic

Viikon 14 toisena teemana on eläimellistä. Mulle tuli tietenkin heti mieleen seeprakynnet tai leopilkut, mutta ne on niin perus ja niitä on tullut muutamat tehtyä, joten valitsin kynsille jotain sellaista mitä mun on pitänyt jo pitkään koittaa, mutta aina se on jäänyt. Nyt tuli näihinkin kynsiin mahdollisuus, muuten näiden tekeminen olisi varmaan jäänyt kokonaan.


Perhoskynnet, toivottavavasti tunnistatte! En kyllä tiedä onko perhonen eläimellinen? Siis onhan se lentävä kaunis öö ötökkä sanoisinko? :D Lakkana China Glaze 100 Proof Pink, jonka etsimiseen meni valovuosi, mutta lopulta se löyty kynsikoristekirpparilta 4€ hintaan, mahtavaa etten sanoisi. Lakka on kaunis mehukkaan vaaleanpunainen hopeisella shimmerillä. Peittävyyten riitti kolme ohutta kerrosta, jos suti ei olisi niin kamalan ohut, niin varmasti kaksi olisi silloin riittänyt.


Olisin voinut lähteä käsinmaalaamaan perhosen siipiä, mutta onneksi olen ollut viisas ja hankkinut laatan, josta löytyy vaikka kuinka monta erilaista. Käsinmaalaamisesta olisi tullut vaan sotkua ja harmaita hiuksia. Leimat MoYou:n Kitty Collection – 13 laatasta ja sieltä valitsin eniten perhosen siiviltä näyttävän kuvion. Mä en nyt kumminkaan ole ihan varma onko mulla siipiä vai abstrakteja kuviota kynsillä? Kuviot on niin kovin suuret ja jotta ne olisi näyttänyt siltä miltä pitää, niin kynsien olisi pitänyt olla 2x sen kokoiset mitä ne on nyt.


Lopuksi vielä pilkuttelin valkoisia pilkkuja sinne tänne, jotta ne nyt edes vähän näyttäisi perhosilta.


Eniten peukalo näyttää siltä miltä pitää. Hauskinta tässä on, että me ei Viljamin kanssa nähdä näissä perhosia, mutta meidän naapuri ja postinkantaja kyllä tunnisti ja kehuivat vielä hyvin onnistuneiksi.. Niin ne kaikkien silmät vaan näyttää erilailla, tai sitten me ajatellaan vaan toisin? :D


Huomenna luvassa onkin pitkästä aikaa jotain muuta kuin kynsiä! Palataan silloin.

Miltä ne näyttää teidän mielestä?

Allekirjoitus-Purkkimafia

3 kommenttia:

  1. Sonsku
    perjantai 15. toukokuu 2015 at 18:18 (1 viikko ago)
    Kyllä mä ainakin heti katoin että ne olis perhosen siivet kun näin ne :D

    Vastaa

    Fani
    lauantai 16. toukokuu 2015 at 09:09 (1 viikko ago)
    No hyvä kuulla. :D Oon sittenkin ehkä onnistunut. :3

    Vastaa

    Sonsku
    perjantai 15. toukokuu 2015 at 18:18 (1 viikko ago)
    Ja btw. Ne oli super söpöt ! <3

    Vastaa

    Fani
    lauantai 16. toukokuu 2015 at 09:09 (1 viikko ago)
    Oot ihana. <3

    Vastaa

    hellin
    perjantai 15. toukokuu 2015 at 18:21 (1 viikko ago)
    Kyllä mäkin näen perhosen siivet. Hienot!

    Vastaa

    Fani
    lauantai 16. toukokuu 2015 at 09:09 (1 viikko ago)
    Jes, mahtavaa kiitos :)

    Vastaa

    JonnaH.
    perjantai 15. toukokuu 2015 at 19:43 (1 viikko ago)
    Mielettömän makeet, tykkään! :)

    Vastaa

    Fani
    lauantai 16. toukokuu 2015 at 09:10 (1 viikko ago)
    Kiitos Jonna. :)

    Vastaa

    Roosa ScratchMeWithYourNails
    perjantai 15. toukokuu 2015 at 20:51 (1 viikko ago)
    Wauuu!!! Mielettömän kauniit! < 3

    Vastaa

    Fani
    lauantai 16. toukokuu 2015 at 09:10 (1 viikko ago)
    Aww, kiitos. <3

    Vastaa

    Miia
    perjantai 15. toukokuu 2015 at 21:23 (1 viikko ago)
    Aivan upeat <3

    Vastaa

    Fani
    lauantai 16. toukokuu 2015 at 09:10 (1 viikko ago)
    Kiitos. <3

    Vastaa

    Minttu
    perjantai 15. toukokuu 2015 at 21:34 (1 viikko ago)
    Värikkäiltä näyttävät ja jos tarkkoja ollaan niin perhonen on hyönteinen. ;)

    Vastaa

    Fani
    lauantai 16. toukokuu 2015 at 09:10 (1 viikko ago)
    Hyönteinen, just sitä sanaa mä hain. :DD

    VastaaPoista
  2. Katri
    perjantai 15. toukokuu 2015 at 22:43 (1 viikko ago)
    Äh, kiitti vaan, nyt munkin on ihan pakko saada tuo lakka! :D
    Ja ihan perhosilta nuo munkin mielestä näyttää, ihan älyttömän upeat <3

    Vastaa

    Fani
    lauantai 16. toukokuu 2015 at 09:11 (1 viikko ago)
    Onnea metsästykseen. :D En tiedä löytyiskö tää Ebaysta, tosin hinta saattaa olla kova. :D
    Kiitos muru<3

    Vastaa

    Emmi
    perjantai 15. toukokuu 2015 at 23:22 (1 viikko ago)
    Siis aivan täydelliset! <3

    Vastaa

    Fani
    lauantai 16. toukokuu 2015 at 09:11 (1 viikko ago)
    Ihana, kiitos<3

    Vastaa

    -JossuK
    lauantai 16. toukokuu 2015 at 06:50 (1 viikko ago)
    Ihanat! Kyllä ne perhosilta näyttää :)

    Vastaa

    Fani
    lauantai 16. toukokuu 2015 at 09:11 (1 viikko ago)
    Jeee!! Kiitos. :)

    Vastaa

    Heidi
    lauantai 16. toukokuu 2015 at 07:52 (1 viikko ago)
    Ensisilmäyksellä näyttivät perhosilta mutta mitä kauemmin oon tuijottanut, sitä abstraktimmalta näyttää :) ihanan värinen pinkki <3

    Vastaa

    Fani
    lauantai 16. toukokuu 2015 at 09:12 (1 viikko ago)
    Hahha, me nähdään siis ne samanlailla. :D<3 Toi väri on kyllä makea!!

    Vastaa

    Charming Nails
    lauantai 16. toukokuu 2015 at 08:12 (1 viikko ago)
    Minä tunnistin heti perhosiksi Moyou laatasta. Koska mullekin se perhoskuvio on valtavan suuri :D mutta minusta nää on tosi kivat. Mullakin on Chinan 100, oli ekoja Chinan lakkojani. Tosi nätit kynnet <3

    Vastaa

    Fani
    lauantai 16. toukokuu 2015 at 09:13 (1 viikko ago)
    Joo, kyllä jos omistaa sen laatan, niin varmasti sitten tunnistaa. :D Mutta miksi niistä on pitänyt tehdä niin kamalan suuria?? Kiitoksia. <3

    Vastaa

    nailoxtail
    lauantai 16. toukokuu 2015 at 09:14 (1 viikko ago)
    Voihan perhonen miten kauniit! Heti tunnistin elukan :)

    Vastaa

    Fani
    sunnuntai 17. toukokuu 2015 at 09:12 (1 viikko ago)
    Kiitos!! Oon sanaton <3

    Vastaa

    sadenh
    lauantai 16. toukokuu 2015 at 09:53 (1 viikko ago)
    Kyllä mä noista perhoset saan! Ja kaunis tuo pinkki lakka. <3 Mäkin tilasin yhden laatan pari viikkoa sitten perhoskuvioiden takia, mutta laatan kotiin saatuani en ollutkaan varma ovatko ne perhosen siipiä… :D

    Vastaa

    Fani
    sunnuntai 17. toukokuu 2015 at 09:13 (1 viikko ago)
    Mahtavaa!! <3 Kyllä mäkin muutaman kerran katsoin, että mikä noista nyt näyttäisi eniten perhosen siiviltä, varsinkin kun nuo kuviot oli niin isoja. :D

    VastaaPoista
  3. E-S
    lauantai 16. toukokuu 2015 at 10:55 (1 viikko ago)
    Super-onnistuneet, ja kerrassaan ihanat!!!♥

    ABlecs-otsikoiden takia meinaa jäädä välillä näin onnistuneetkin lakkauksetkin näkemättä, kun otsikko ei anna mitään osviittaa sisällöstä – silloin jos en lue järjestään kaikkia päivityksiä, niin avaan vaan kiinnostavimmat otsikot. Onneksi näin nämä Instassa/facessa ja tajusin tulla vielä ihastelemaan blogiin. :D

    Vastaa

    Fani
    sunnuntai 17. toukokuu 2015 at 09:14 (1 viikko ago)
    Ihana kiitos. <3

    Aa, totta! Enää kaksi viikkoa haastetta jäljellä, niin sen jälkeen alkaa sitten taas kynsiin viittaavat otsikot. :) Toki alusta asti olisi voinut laittaa vielä perään, jonkun kynsiin viittaavan otsikon!

    Vastaa

    Belegwen
    lauantai 16. toukokuu 2015 at 11:30 (1 viikko ago)
    Mäkin ajattelin heti perhosia kun näin nämä, ihanat! :D

    Vastaa

    Fani
    sunnuntai 17. toukokuu 2015 at 09:16 (1 viikko ago)
    Kiitos :)

    Vastaa

    Tinkerbell
    lauantai 16. toukokuu 2015 at 13:33 (1 viikko ago)
    Ihanat!

    Vastaa

    Fani
    sunnuntai 17. toukokuu 2015 at 09:16 (1 viikko ago)
    Kiitos, kiitos. :)

    Vastaa

    Saragalaxy
    lauantai 16. toukokuu 2015 at 19:26 (1 viikko ago)
    Nää on ihan älyttömän upeet, en oikeesti muista, koska oisin nähnyt näin hienoja kynsiä!! ♡

    Vastaa

    Fani
    sunnuntai 17. toukokuu 2015 at 09:16 (1 viikko ago)
    Sara, aww kiitos paljon<3 Sun kommentti piristi päivää heti!

    Vastaa

    Katarooma
    lauantai 16. toukokuu 2015 at 20:05 (1 viikko ago)
    Kyllähän nämä heti tunnisti perhosiksi! Musta nää on tosi onnistuneet ja kauniit.

    Vastaa

    Fani
    sunnuntai 17. toukokuu 2015 at 09:16 (1 viikko ago)
    Voi kiitos paljon, ihana kuulla. :)

    Vastaa

    Hannatic
    lauantai 16. toukokuu 2015 at 23:15 (1 viikko ago)
    Heti katsoin että perhosensiivet :) ja mietin että kiva idea, ei aina niitä leopardeja :D kai ne hyönteisetkin eläinkuntaan lasketaan :D

    Vastaa

    Fani
    sunnuntai 17. toukokuu 2015 at 09:17 (1 viikko ago)
    Jeee! Meinasin aluksi tehdä leot, mutta onneksi tajusin kokeilla jotain muuta.:D

    Vastaa

    eekku
    sunnuntai 17. toukokuu 2015 at 20:21 (1 viikko ago)
    Ihanat

    Vastaa

    Fani
    maanantai 18. toukokuu 2015 at 08:49 (1 viikko ago)
    Kiitso. :)

    Vastaa

    Nena Sofia
    keskiviikko 20. toukokuu 2015 at 22:54 (5 päivää ago)
    Waaaau! Aivan älyhienot, ja tosi hyvin onnistuneet nämä <3

    Vastaa

    Fani
    torstai 21. toukokuu 2015 at 08:27 (4 päivää ago)
    Kiitos paljon. <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥