6. toukokuuta 2015

Langennut enkeli kukilla

Voisin ruveta vuoden 2015 otsikkogeneraattoriksi. Omat otsikot on aina niin mahtavia, etten totaalisesti kestä kohta enää. Nytkin otsikko kantaa lakan nimeä suomennettuna ja koska lakkauksessa on kukkia, niin täytyhän sekin vielä otsikkoon lisätä. Olisi niin helppoa, kun voisi painaa nappulaa ja sieltä tulisi otsikko ja jos se ei ole sopiva, niin sen kun painaa uudestaan. Olenko ainut kellä on ongelmia otsikoiden kanssa?


Kynsille pääsi Dance Legend Fallen Angel, joka on haalea pinkki, mutta näyttää kynsillä enemmän hopealta. Lakassa on todella voimakas scattered holoefekti. Peittävyydeltään tämä ei ollut niin hyvä, kuin ensimmäinen testaamani Last Serenade. Lakkasin 3 kerrosta ja silti jäi vielä hieman kohtia, joihin tuputtelin lisää lakkaa. Kaljuuntumia syntyi helposti ja meinasin muutaman kynnen kanssa menettää hermot kokonaan, kun en saanut millään tiettyjä kohtia lakattua.


Vaikka lakan kanssa olikin ongelmia, niin ne unohtui siinä vaiheessa kun sain kynnet valmiiksi. Lakan kimallus ja väri on vaan niin upea! Tahtoo kaikki Wow Prism lakat heti kaikki nyt mulle!


Samalla otin testiin juuri saapuneen BP-L015 laatan. Laatasta löytyy paljon erilaisia kukkakuvioita. Suurin osa kuvista on jopa sellaisia jotka on mieluisia ja tulee varmasti näkymään kynsillä. Laatta toimi oikein hyvin, itse asiassa niin hyvin, että sain kuvion täydellisesti kynnelle ilman reikiä.


Leimasin ensin keskisormen ja peukalon, kuviona kukkatähti ja leimauksessa käytetin Mundo De Unakseen mustaa, joka muuten haisee järkyttävälle, mutta toimii erinomaisesti. Nimettömään pääsi myös leima, mutta testasin ensimmäistä kertaa leimadecalin tekemistä ja onnistuinkin mielestäni hyvin ensimmäiseksi kerraksi.


Olin ajattelut että leimadecalien tekeminen olisi jotenkin vaikeampaa, mutta homma olikin hyvin yksinkertaista. Leima stamperiin, pikakuivattaja päälle, kuivumisen odottelua, kukkien maalaus keskeltä ohuella siveltimellä ja pikakuivattaja päälle. Tämän jälkeen kuvio otetaan irti ja siirretään kynnelle. Leikkasin ylimeneviä saksilla ja loput poistin asetonilla. Simppeliä!
Pikkurilliin ja etusormeen laitoin vielä kirkkaat kristallit. Kynsistä tuli oikein mieluisat ja viihdyinkin näillä melkein 4 päivää. :) Auringonpaisteessa tuo lakka muuten kimalsi niin kovasti, että hyvä kun siihen pystyi katsomaan. Täyttä rakkautta!


Leimadecalissa on tietenkin parantamisen varaa, mutta opettelua opettelua. Maalasin hieman yli ja sain decalin kurttuun laittaessa sitä kynnelle. Ei kumminkaan haitannut, olin siihen silti tyytyväinen.


Nyt pitäisi ruveta miettimään haastekynsiä, mutta kun tämän viikon teemat on niin kovin vaikeat! Katsotaan mitä saan aikaiseksi!!
*Laatta saatu testiin. Koodilla : FCG10 saatte 10% alennuksen. En hyödy linkkien klikkauksista, enkä ostoista mitään.
Haluatteko tutoa leimadecalien tekemisestä? 
Allekirjoitus-Purkkimafia

2 kommenttia:

  1. Charming Nails
    keskiviikko 6. toukokuu 2015 at 18:25 (3 viikkoa ago)
    Onpas kerrassaan upea lakka vaikka menikin hermot sen kanssa :) hienot leimaukset! Ja kyllä…mulla niitä ongelmia vasta onkin otsikoinnin suhteen ;)

    Vastaa

    Fani
    torstai 7. toukokuu 2015 at 08:23 (3 viikkoa ago)
    Kyllä se on vaan niin kaunis! :) Kiitos!
    Kukakohan tekisi meille otsikkogeneraattorin? ;)

    Vastaa

    Emmi
    keskiviikko 6. toukokuu 2015 at 20:12 (3 viikkoa ago)
    Voi vitsi, upeat! <3

    Vastaa

    Fani
    torstai 7. toukokuu 2015 at 08:23 (3 viikkoa ago)
    Kiitos. <3

    Vastaa

    nailoxtail
    keskiviikko 6. toukokuu 2015 at 20:14 (3 viikkoa ago)
    Tänne myös kaikki Wow Prism-lakat! Ihanuuksia!

    Vastaa

    Fani
    torstai 7. toukokuu 2015 at 08:24 (3 viikkoa ago)
    Näyttää siltä, että niitä himoitsee aika moni ;)

    Vastaa

    Belegwen
    keskiviikko 6. toukokuu 2015 at 20:15 (3 viikkoa ago)
    Ei kiitos enää mistään noita DaLen lakkoja näkyville! Mä niin haluaisin ne kaikki ja nää ei yhtään auta asiaa! Ihanat!
    Hyvä että sulla toimi tuo laatta, mulla se ei toiminut yhtään niin kuin piti. Harmi kun noissa tuntuu olevan taas isoja laatuongelmia.

    Vastaa

    Fani
    torstai 7. toukokuu 2015 at 08:25 (3 viikkoa ago)
    Hahha, niitä on kyllä nyt näkynyt niin monessa blogissa, etten kestä! :D
    Kiitos!
    Todella outoa ja harmillista.. Pelkäsin pahinta, mutta hyvin pelitti. :)

    Vastaa

    sadenh
    keskiviikko 6. toukokuu 2015 at 20:16 (3 viikkoa ago)
    Mä tuskailen myös aina otsikoiden kanssa! Muistan, että tämä oli ongelmana mulla jo yläkoulussa ja lukiossa; aineiden kirjoittaminen sujui ilman ongelmia, mutta sitten piti keksiä otsikot. :D
    Aivan ihanat kynnet ja tuo lakka! <3 Mäkin olen tässä harjoitellut leimadecaleja tikuille, vielä kun uskaltaisin testata niitä oikeasti kynsille. :D

    Vastaa

    Fani
    torstai 7. toukokuu 2015 at 08:26 (3 viikkoa ago)
    Joo, muistan kanssa kuinka vaikeeta se on aina ollut mulle. Kysyn välillä apua Viljamiltakin! :D
    Kiitos. <3 Se on oikeasti tosi helppoa kun sen ymmärtää. :)

    Vastaa

    Heidi
    keskiviikko 6. toukokuu 2015 at 20:51 (3 viikkoa ago)
    Ihan uskomattoman ihanat kynnet <3 Tykkään!

    Vastaa

    Fani
    torstai 7. toukokuu 2015 at 08:26 (3 viikkoa ago)
    Kiitos. <3

    VastaaPoista
  2. Nena Sofia
    keskiviikko 6. toukokuu 2015 at 21:06 (3 viikkoa ago)
    Aivan ihana lakkaus! Tosi hyvin onnistuit tuossa leimadecalissa :)

    Vastaa

    Fani
    torstai 7. toukokuu 2015 at 08:26 (3 viikkoa ago)
    Oi kiitos paljon. :)

    Vastaa

    Anni
    torstai 7. toukokuu 2015 at 09:00 (3 viikkoa ago)
    Onpa kaunista! Hyvin onnistunut leimadecal, wau :)

    Älä huoli, on muillakin otsikko-ongelmia. Mulla useimmiten on pääosassa olevan lakan nimi tai koristelutyyli. Tykkään toteuttaa haastekynsiä, koska otsikkoa ei tarvii ite keksiä :

    Ja näin btw, nyt näköjään tiedot kommentoidessa tulee automaattisesti. Jes! :)

    Vastaa

    Fani
    perjantai 8. toukokuu 2015 at 07:55 (2 viikkoa ago)
    Kiitos Anni. :)

    Haastekynsien otsikot on helppoja ja välillä jotkut lakan nimet, mutta sitten taas toisiin on niin vaikea keksiä, että huhu :D

    Jes!! Vihdoinkin. :)

    Vastaa

    Malle
    torstai 7. toukokuu 2015 at 11:22 (3 viikkoa ago)
    Wow mikä wow! Upea lakka ja upeat leimat <3. Onneksi sun laatta pelitti :).

    Vastaa

    Fani
    perjantai 8. toukokuu 2015 at 07:55 (2 viikkoa ago)
    Wow wow<3 Kiitos!

    Vastaa

    Paula
    torstai 7. toukokuu 2015 at 14:21 (3 viikkoa ago)
    Hei! Uskaltaudun nyt ensimmäistä kertaa kommentoimaan sun blogia. Nuo WoW Prism -lakat kun on niin ihania! Mä voisin myös ottaa ne kaikki, mutta kun ei niitä saa =( Tuo leimauslaatta on aivan ihana! Jos vaan mitenkään voisin niin voisi tuollaisen hankkia itsellenikin… Leimadecal tutoriali olisi tosi kiva nähdä =)

    Vastaa

    Fani
    perjantai 8. toukokuu 2015 at 07:57 (2 viikkoa ago)
    Jee! Mahtavaa. :) Hypnoticpolishilta löytyy, mutta on niillä hintaakin siellä. :/ Ei ihan montaa lakkaa raaski kerralla ostaa. Jos ei halua ulkomailta tilata, niin onneksi myös suomen verkkokaupoista löytyy paljon erilaisia ihania laattoja. :)
    Leimadecal tuto tulossa!! :)

    Vastaa

    Tinkerbell
    torstai 7. toukokuu 2015 at 19:01 (3 viikkoa ago)
    Upee lakkaus!

    Vastaa

    Fani
    perjantai 8. toukokuu 2015 at 07:57 (2 viikkoa ago)
    Kiitos :)

    Vastaa

    Nanne
    perjantai 8. toukokuu 2015 at 08:23 (2 viikkoa ago)
    Saanko mie aina laittaa siulle viestiä kun tartten otsikon postaukseen? xDD
    Aivan mielettömän upeat kynnet! Oon aivan rakastunut näihin ♡
    Joo, voisit tehdä tuton leimadecalien tekemisestä, ehkä miekin sitten saisin aikaiseksi tehdä niitä ^.^

    Vastaa

    Fani
    sunnuntai 10. toukokuu 2015 at 08:45 (2 viikkoa ago)
    Joo tänne vaan viestiä, kyllä multa näitä riittää. XD
    Kiitos muruni. <3
    Tuto on tulossa, toivottavasti onnistun siinä :DD

    Vastaa

    Pauliina / Operaatio kauniit kynnet
    perjantai 8. toukokuu 2015 at 20:36 (2 viikkoa ago)
    Nää on ihanat <3 Mulla ei oo yhtään Prismiä, mutta arvaa vaa haluisinko ne?

    Vastaa

    Fani
    sunnuntai 10. toukokuu 2015 at 08:46 (2 viikkoa ago)
    Kiitos. <3 Siis eikö yhtään?? Voi luoja, nyt korjaamaan asia ja pian!

    Vastaa

    eekku
    keskiviikko 13. toukokuu 2015 at 11:25 (2 viikkoa ago)
    Tosi kauniit

    Vastaa

    Fani
    torstai 14. toukokuu 2015 at 08:44 (2 viikkoa ago)
    Kiitos. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥