2. syyskuuta 2015

Colour Alike - 570 Swatch & Koristelu

Blogissa jatkuu jälleen Colour Alike lakkojen esittely. Viimeksi esittelyssä oli kaksi upeutta ja tänään vuorossa yksi upeus lisää. Syksyn aikana tulette näkemään blogissa paljon syksyyn sopivia CA:n lakkoja ja niillä tehtyjä kynsiä. Olen saanut swatchattua melkein kaikki esittelyyn saamani lakat, muutama olisi vielä jäljellä.


570 on Spring 'N' Summer 2015 -kokoelmaan kuuluva syvänvihreä jelly holo. Voisin kotiuttaa tuosta kokoelmasta kaikki holot itselleni. Niin upeita ja näyttäviä! Kannattaa vaikka itse katsoa 571, 572, 573, 574 & 575. <3

idkuva

Lakkasin kynsille kolme ohutta kerrosta ja vieläkin kärjet kuulsi hieman läpi. Lakka on hyvin ohutta ja neljäs kerros olisi voinut olla tarpeen, jotta peittävyys olisi ollut hyvä. Itse jätin kynsille 3 kerrosta, koska lähdin vielä koristelemaan lakkaa, jolloin kuviot hieman peitti sitä. Lakka osoittautui myös hyvin vaikeaksi kuvata. Se on hieman vihreämpi-tummempi kuin kuvissa, upea silti!


Ihastelin lakkaa pitkään kun olin saanut sen lakattua, vaikka ihan näin tummanvihreät eivät kuulu niihin lempiväreihin. Pelkäsin myös kovasti lakan värjäävän kynsiä, mutta onneksi niin ei käynyt.


Mulla oli kaksi ideaa koristeluun ja valitsin niistä tietenkin sen väärän. Tässä kohtaa voidaan vaan sanoa fail, fail, fail. Leimasin MoYou:n Tropical 05 laatasta tuollaista riikinkukko? sulka? kuviota ja siinä vaiheessa jo tajusin, että nämä kynnet ei tule näyttämään hyvältä, mutta tietenkin oli jatkettava. Onneksi sentään en leimannut kuviota kaikkiin kynsiin, vaan tajusin lopettaa kahteen. Kuvioon lisäsin vähän vihreää glitterlakkaa Essencen Party In A Bottle:sta, joka pilasi lakkausta vielä enemmän.

Lopuksi tein etusormeen ja pikkurilliin pilkut ja täytin ne glitterillä. Ne jopa näytti hyvälle ja mieli olisi tehnyt poistaa leimaukset ja pilkutella muutkin kynnet.

Aina ei voi onnistua... Haluan jakaa blogissa myös ne epäonnistuneimmatkin kynnet. Jos nyt jotain positiivista pitää sanoa, niin sanotaan nyt vielä kerran että lakka on ihanan värinen!


Kynsissä muuten ei ole käytetty strasseja, vaikka ne jotenkin nyt ovat kuvaan eksyneet!

* Lakka saatu yhteistyön merkeissä. En hyödy linkkien klikkausista / ostoista mitään. 

Iskeekö 570 teihin? 


24 kommenttia:

  1. Oih ja voih, nämä tän merkin lakat edelleen huutelee mun nimeä! :D Saa nähdä milloin saan rahaa ostaa muutaman itsellekin. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pian saat hommattua muutaman kaunokaisen itsellesi. <3

      Poista
  2. Todella upea, ihanan vihreä lakka <3

    VastaaPoista
  3. Mutta heu toi vihreä lakka on ihan super-kaunis! <3

    VastaaPoista
  4. Ihanan värinen lakka! ♡♡ En tosi itse sitä käyttäisi, kun mä en tykkää itelleni laittaa vihreää lakkaa, mutta kiva muilla katsoa :)

    VastaaPoista
  5. Nätti lakka vaik kauhee vihreän ystävä en olekkaan =)

    VastaaPoista
  6. Oih, mie olen jo facessa ehtinyt ihailla näitä siun kynsiä pari päivää ^.^
    Sie taidat olla yhtä itsekriittinen ku mieki, miusta nää ei todellakaan ole failit! Hölömö ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan kyllä kummatkin niin samanlaisia. :D <3 Hölmöjä! :3

      Poista
  7. Oih mikä ihanuuslakka, niin upea vihreän sävy! Mulla on vain CA:n leimauslakkoja, mutta täytynee piakkoin korjata tuo epäkohta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen hankkimaan niitä holoja! Ne on mahtavia!<3

      Poista
  8. Eikä miten upee lakka! Joudun varmaan näitä tilaamaan heti ku ostolakko loppuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kyllä suositella! Itse tilasin juuri "muutaman" lisää. :D

      Poista
  9. Lakka on kyllä mielettömän kaunis :) Ja mun mielestä koristelutkin on ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lakka iskee myös muhun, mutta tuo koristelu ei kyllä oikein nappaa. :D Joku siinä mättää!

      Poista

Kiitos kommentista ♥