12. lokakuuta 2015

Joulukalenterit + joulukalenterivaihto?

Joulukuu rupeaa lähestymään kovaa vauhtia (no ei nyt ihan vielä) ja mielessä on joulukalenterin/joulukalenterien hankinta. Olen selannut paljon erilaisia joulukalentereita, jotka ilmestyvät tänä vuonna. Keräsin postaukseen eniten itseäni kiinnostavat kalenterit ja vähän mielipiteitä niistä.

Tänä vuonna ilmestyy jälleen monta ihanaa kalenteria ja olen itse pohtinut monen kalenterin välillä. TÄÄLTÄ näet osan vuoden 2015 kosmetiikkakalentereista.

Itseäni kiinnostaisi eniten :

*Kuva lainattu
Kynsilakkoja rakastavana Ciaten kynsilakka -joulukalenteri on yksi mieluisimmista. Olen hankkinut kalenterin jo kahtena vuonna, joten uskon ostavani myös tänä vuonna tämän. Muistan viime vuonna kuinka kalenteri tuli jo lokakuussa myyntiin, mutta nyt ei ole ainakaan vielä näkynyt. Kalenteri tulee myyntiin Ciaten omille verkkosivuille, sekä ainakin aiempina vuosina kalenteria on myynyt myös Asos. Hintaa kalenterilla on 49.99£.

*Kuva lainattu
The Body Shopilta tulee myös kalenteri myyntiin. Viime vuonna omistin tämän, mutta en ollut sisältöön niin tyytyväinen. Nyt kumminkin mieltäni vähän kutkuttaa! Tosin jos sisältö toistaa paljon samaa, niin silloin uskon jättäväni kalenterin kauppaan. Mulla kyllä olisi lahjakortti Body Shoppiin, joten saa nähdä... Hintaa kalenterilla 60£/80£.

*Kuva lainattu
L' Occitanen kalenterin ostaisin ehdottomasti, jos sitä myytäisiin suomessa tai sen saisi edes tilattua suomeen! Tämä olisi yksi unelma kalentereista. Jos lähdette ennen joulua käymään ulkomailla ja tämä tulee siellä vastaan, niin suosittelen hankkimaan! L'Occitanen tuotteet ovat I-H-A-N-I-A. Hintaa kalenterilla 39£.

*Kuva lainattu
Lookfantacilta tulee tänä vuonna ihka oma joulukalenteri. Kalenterin hinta on 96.60€ ja se on tällä hetkellä ennakkotilattavissa. Kalenterin sanotaan olevan yli 250 punnan arvoinen. Mä oon nyt päivittäin käynyt katsomassa tätä, mutta oon toistaiseksi vielä pitänyt sormeni erossa tilaa napista. Jos ostan tämän, niin tiedän että sitten jää Ciaten kalenteri ainakin hankkimatta.

*Kuva lainattu
Essence, Essence.<3 Tämän kalenterin tulen ehdottomasti ostamaan! Toivon sydämestäni että nämä tulee Kosmetik4lessille myyntiin ja saan tilattua sieltä omani kotiin, muuten joudun ottamaan suunnitelma B:n käyttöön. Hintaa kalenterilla tulee olemaan n. 25€, tämä taitaakin olla kalentereista halvin.

*Kuva lainattu
Viimeisenä Baby Lips joulukalenteri. Hihi! Jotenkin kutkuttaisi hankkia tämä, mutta mitä ihmettä tekisin niin monella huulirasvalla ja vielä, että omistan kaikki tähän asti saapuneet. :D Tämä on kummin huulirasva-addiktin must have kalenteri! Hintakaan ei päätä huimaa, meinaan tämän saa pian hankittua itselleen Sokos Emotioneista hintaan 29.90€. Ps. Kalenterissa huhutaan olevan jotain muutakin kuin pelkkiä huulirasvoja! Mä ehkä sittenkin tarviin...

Muita kalentereita :

Benefit Cosmetics 34.50£ / 12 luukkua.
Lush 49.95£ / 12 luukkua
No7 38£
M&S Beauty 25£
Cheeky 49£
Liberty 149£
Jo Malone 260£
Charlotte Tilbury 150£
House Of Fraser 20£
Selfridges 95£
Kicks 45€ / Suomi
W7 2015 ( Ei varmistunut )

Jos listasta puuttuu joku, niin vinkkaa siitä kommentissa!

IDEA? 

*Kuva lainattu
Selasin eilen Pinterestiä ja huomasin tämän kuvan siellä. Siitähän se idea sitten putkahti. Olisiko siellä joku joka haluaisi lähteä kanssani tekemään "omat" joulukalenterit, jotka postitettaisiin toisille ennen joulukuuta.

Idea lyhyesti :

* 24 luukkua/pussukkaa.
* Sisältö esim. kynsilakkoja, kosmetiikkaa, herkkuja, ym. Tästä voidaan sopia tarkemmin.
* Tuotteiden tulee olla käyttämättömiä!
* Mukaan ostettua uutta ja esim. kotiin pyörimään jäänyttä itselle tarpeetonta kosmetiikkaa/lakkoja.
* Vain mielikuvitus rajana!
* Budjetti sovitaan yhdessä.

Itse lähtisin tähän innoissani mukaan! Toivottavasti sieltä löytyy myös joku toinen innokas.

Voit laittaa alle kommenttia kiinnostuksesta tai voit ottaa yhteyttä suoraan s-postiin. Ottaisin mukaan mielelläni bloggaajan, jotta saataisin esiteltyä sisällöt blogeissa.

Tuntuu oudolta kirjoittaa joulukalentereista, kun ulkona paistaa aurinko. :D Aika kumminkin menee nopeasti, joten annetaan mennä.

Olisitko juuri sinä halukas lähtemään mukaan joulukalenterivaihtoon? 

Kertokaahan aiotteko hankkia kalenterin jouluksi ja jos hankintte niin minkä? 


49 kommenttia:

  1. Ciaten kalenterin saa jo tilattua heidän omilta sivuiltaan.
    The Body Shopin kalliimman kalenterin sisältö kiinnostaa, mutta se halvin on melkeinpä sama viime vuotiseen verrattuna jotain erilaista oli kuitenkin. Toivottavasti molemmat TBS -kalenterit tulisi suomeenkin, Brittien verkkokaupassa ne on jo myynnissä.

    Essence vaikuttaa mielenkiintoiselta, mietin vaan, että saa varmasti taistella jos se K4L tulee :'D
    Ja mikä on tuo Baby Lips! Haluan sen ihan uteliaisuudesta.

    Yhden kalenterin olen jo tilannut, tosin ei ole kosmetiikkaa vaan kynttilöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai se on nyt tullut myyntiin. Miten mä en huomannut sitä. :D Hmm, mä oon vähän kahen vaiheilla tuon TBS kalenterin kanssa. Se kalliimpi olis kyllä varmasti parempi! Saako muuten sieltä britten verkkokaupasta tilattua Suomeen?

      Saa nähdä miten käy, kun Essencen kalenterit tulee myyntiin! Se voi olla loppu hetkessä, jos nyt edes tulee K4L.. :DD Baby Lipsin haluaisin kyllä itsekin.... Tuleekohan se verkkokauppaan myyntiin?

      Minkälaisen kynttiläkalenterin tilasit? Party Litella on ainakin omansa ja vissiin Yanceella kanssa. :)

      Poista
    2. Tilasin Party Liten :)

      Se Body Shopin Premium kalenteri myytiin jo loppuun eli sitä ei taida enää saada, UKn kauppa ei toimita suomeen :/ Mie olen Essenceä kytistänyt K4L (eikä yhtään auta se, että se löytyy jo sieltä haku palkista, ilmeisesti muutkin sitä hakeneet jo), ebaysta, Amazonista...

      Lushin 12 luukun kalenteri oli kanssa mielenkiintoinen, mutta jossain oli että se olisi tullut jo myyntiin, mutta en kyllä sitä missään nähnyt.

      Poista
    3. Okei. :)

      Joo mä olisin ehkä tilannut se TBS:n premiumin, mutta siinä meni hetki ni oli myyty loppuun. :/ Toisaalta säästypä rahat ja tilasin nyt sitten tuon Lookfantasticin. :) Essencen kalenteria odotan myös. Sen pitäisi kuulemma olla myynnissa 2.11 Kosmetiksilla. :) Baby Lipsia oon myös koittanut kytistää, mutta ei oo ainakaan vielä osanut silmään.

      Poista
  2. Kiinnostunut ehdottomasti! Mua houkuttaa noista ehkä eniten ruumiskaupan kalenteri, hinta vaan kirpasee... Ciate oli viime vuonna ihana, mutta tuossa näytti olevan aika tylsiä lakkoja tulossa tänä vuonna. Essence on pakko saada kyllä myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hintavahan se on! Mä oon nyt vähän kahen vaiheilla tuon Ciaten kanssa.. Toisaalta haluaisin sen, mutta taas toisaalta. :D Essence on ihan must have!

      Poista
    2. Hei! Kiitos paljon kiinnostuksesta lähteä mukaan kalenterivaihtoon. Halukkaita olikin enemmän kuin uskoin, joten jouduin tehdä vaikean valinnan. En kumminkaan pystynyt valitsemaan noin vain, joten arvoin itselleni halukkaista mukaan yhden. Valitettavasti tällä kertaa arpaonni suosi muuta. Mutta ehdotukseksi, täällä olisi muutama halukas? Joten olisiko mahdollista, että tekisin jonkun muun kanssa tämän saman. :)

      Poista
  3. Kiitos näistä vinkeistä! Minulla ei oo tainnu ikinä olla erikoista kalenteria, vaan ainoastaan perinteinen suklaakalenteri. Saa nähdä, jos tänä vuonna tekee poikkeuksen. :D
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla olis viime vuonna jo ja tänä vuonna on pakko saada edelleen. :D Se on niin kiva avata luukku joka päivä! ::D Musta tuntuu, että sä ehkä tarvitset myös kalenterin!

      Poista
  4. Mä en varmaan hanki mitään kalenteria, mutta jos jonkun ostaisin niin se olisi Lookfantasticin kalenteri. Siinä on varmasti vaikka mitä mahtavaa ja hyviltä merkeiltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hyvin kiinnostava ja pelkkä kalenteri näyttää kauniilta! Kyllä mä oon vähän kallistumassa sen puoleen! :)

      Poista
  5. Hei mä olisin kyllä kiinnostunut tosta joulukalenteri vaihdosta! Tässä olisi mukavasti aikaakin vielä sitä keräillä ja toteuttaa ja mulla ois muutamia tuotteita jo valmiinakin tähän! Taidan laittaa sulle sähköpostia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mahtavaa! Vastailen sulle s-postiin vielä tänään. :) <3

      Poista
  6. Tosi kiva postaus! :) Ihania kalentereja. :) Myös glitterissä saatavissa koru kalenteri :) Pakko hankkia joku näistä <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hei niin muuten olikin, täytyykin lisätä se tuonne. :) Sekin voisi olla kiva, varsinkin jos tykkää koruista! :)<3

      Poista
  7. Mulle tilattiin tuo Ciatén kalenteri merkin omilta sivuilta, sinne se tuli viime tiistaina myyntiin. Mun ei pitäny tilata sitä tänä vuonna, koska viime vuonna oli vähän huonoa tuuria eikä asiakaspalvelu toiminu.. Sorruin kuitenki, vaikka taidan omistaa tälläkin kertaa monet kalenterin lakoista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, nyt mua himottais se! :D Mä vielä tänään kävin kattomassa enkä huomannu siellä sitä kalenteria? Kyllä musta tuntuu, että mun on myös hankittava se itselle. :D

      Poista
    2. Se löytyy vaan kun kirjotat hankuun 'mini mani month'. En ymmärrä, miten sitä ei esitellä ollenkaan tyyliin etusivulla tai mainosteta Ciatén instassa tai facessa.. Eihän sitä kukaan sieltä sivuilta löydä.. :D

      Poista
    3. No justiinsa! Mä kävin meinaan katsomassa silloin kun kirjoitin tätä, mutta en löytänyt. Ihmeellistä, että ei ole esim. etusivulla tai siellä Nails -kohdassa? :o

      Poista
  8. Kyllähän nuo houkuttais, mutta ei oo varaa noihin... :( Pitää ostaa kuvakalenteri... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :( No mutta jonain vuonna sitten! Kuvakalenterikin on edes jotain! :)

      Poista
  9. Minä voisin olla kiinnostunut kalenterivaihdosta! Ihanan erilainen uusi ajatus, tai siis itse en ainakaan ole aiemmin kuullut :) Minulla on myös blogi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole kanssa koskaan tainnut törmätä tällaiseen vielä? :D Kiva kuulla, että lähtisit myös mukaan. Mulla on tässä nyt muutama kiinnostunut ja vastailen teille paremmin vielä tänään myöhemmin, kun teen valinnan. :) <3

      Poista
    2. Hei! Kiitos paljon kiinnostuksesta lähteä mukaan kalenterivaihtoon. Halukkaita olikin enemmän kuin uskoin, joten jouduin tehdä vaikean valinnan. En kumminkaan pystynyt valitsemaan noin vain, joten arvoin itselleni halukkaista mukaan yhden. Valitettavasti tällä kertaa arpaonni suosi muuta. Mutta ehdotukseksi, täällä olisi muutama halukas? Joten olisiko mahdollista, että tekisin jonkun muun kanssa tämän saman. :)

      Poista
  10. Oioioi minäminäminäminä joulukalenterivaihtoon?! ♥____♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastailen myöhemmin tänään viesteihin. <3 Koskien tätä!

      Poista
  11. Kiinnostais kyl hankkia joku kiva kalenteri tänä vuonna ja tuo joulukalenterivaihto myös hieman kiehtois jos budjetti ei hurjan suuri kun oon äippärahalla =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän nyt jonkun edes voi hankkia. :D Vastailen myöhemmin tänään koskien tuota vaihtoa. Paljon on tullut kiinnostusta. :)

      Poista
    2. Hei! Kiitos paljon kiinnostuksesta lähteä mukaan kalenterivaihtoon. Halukkaita olikin enemmän kuin uskoin, joten jouduin tehdä vaikean valinnan. En kumminkaan pystynyt valitsemaan noin vain, joten arvoin itselleni halukkaista mukaan yhden. Valitettavasti tällä kertaa arpaonni suosi muuta. Mutta ehdotukseksi, täällä olisi muutama halukas? Joten olisiko mahdollista, että tekisin jonkun muun kanssa tämän saman. :)

      Poista
  12. Mä olisin kiinnostunut! Kuulostaa niin kivalta!

    Ymmärrän, jos haluat tehdä tämän mieluummin jonkun kynsi-ihmisen kanssa.. Ja ehkä kommenttiboksista löytyy muita kiinnostuneita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa. :)

      Ei ole väliä onko kyseessä kynsi-ihminen vai kosmetiikka. :) Vastailen tänään myöhemmin näihin viesteihin, kun oon käynyt kaikki läpi (:

      Poista
    2. Hei! Kiitos paljon kiinnostuksesta lähteä mukaan kalenterivaihtoon. Halukkaita olikin enemmän kuin uskoin, joten jouduin tehdä vaikean valinnan. En kumminkaan pystynyt valitsemaan noin vain, joten arvoin itselleni halukkaista mukaan yhden. Valitettavasti tällä kertaa arpaonni suosi muuta. Mutta ehdotukseksi, täällä olisi muutama halukas? Joten olisiko mahdollista, että tekisin jonkun muun kanssa tämän saman. :)

      Poista
    3. Mä taidan tehdä tän jossain muodossa oman blogin lukijoille :). Siis ei vaihtona, vaan arvontatyyppisesti.

      Poista
    4. Sekin olisi mahtavaa! :)

      Poista
  13. Oi, tuo Ciaten kalenteri houkuttelee eniten, oon himoinnut sitä monena vuonna, mutta en ole koskaan vielä hankkinut. :) Tuo kalenterivaihtokin kuulostaa tosi kivalta idealta! En tosin tiedä olenko paras ehdokas, kun mulla ei pyöri hirveästi käyttämätöntä kosmetiikkaa kotona valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä tänä vuonna voisit hankkia sen? :) Mä en tiedä mistä mun päähän yhtäkkiä putkahti tuo kalenteri idea! :D Hmm, sillä ajattelin sitä että budjetti pysyis pienempänä, kun olisi jo valmiiksi kotona jotaina. :/

      Poista
    2. Hei! Kiitos paljon kiinnostuksesta lähteä mukaan kalenterivaihtoon. Halukkaita olikin enemmän kuin uskoin, joten jouduin tehdä vaikean valinnan. En kumminkaan pystynyt valitsemaan noin vain, joten arvoin itselleni halukkaista mukaan yhden. Valitettavasti tällä kertaa arpaonni suosi muuta. Mutta ehdotukseksi, täällä olisi muutama halukas? Joten olisiko mahdollista, että tekisin jonkun muun kanssa tämän saman. :)

      Poista
  14. Vitsit mitä ihania kalentereita, bongasin kyllä suosikkini. Essencen olisi must ja toi Lookfantasticin ois wohoooo ja Lokkitane ois erittäin pop! Kiva idis toi vaihto muuten, jos olisin nuorempi ja idea rikkaampi ja vitseliäisempi niin ryhtyisin :) Eiköhän sulle vaihtokaveri löydy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä taisi ollakin useampi suosikki? :D Meinaatko hankkia tänä vuonna jonkun kalenterin? Lokkitane ois kyllä isolla POP, jos sen jostain saisi...... Hihi, et sä mikään vanha vielä ole höpö höpö! Kyllähän noita ehdokkaita on ja kun sitä haluisi tietenkin valita kaikki!!!

      Poista
  15. Mie ehkä halluisin Lushin kalenterin tai sit The Body Shopin ^.^ Mut pelkään yleensäkin näitä kalentereita hommata, kun miulla varmasti jäis ainaki puolet sälästä käyttämättä mitä näistä luukuista löytyy :D
    Ehkä mie hommaan tänäKIN vuonna veikkauksen kalenterin :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä totta. :D Mulla löytyy vieläkin tuotteita viime vuoden TBS:n kalenterista. :DD Mutta sitten annan niitä aina eteenpäin! Veikkauksen kalenteri on POP! Jos vaikka pääsis rikastumaan.

      Poista
  16. Voi vitsi, mun oli ihan pakko laittaa ennakkotilaukseen tuo Lookfantasticin joulukalenteri. Jännityksellä odotan joulunaikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on ehkä ihan pakko kanssa tilata se. :DD

      Poista
  17. Onpa kivoja kalentereita! Tosi ärsyttävää silti ku osassa näkee mitä kalenterista tulee. Mä en ainakaan etukäteen haluis tietää :D. Babylipsin kalenteri täytyy kyllä käydä hakemassa! Ostin jo Glitterin korukalenterin ja se on äitillä säilössä joulukuuhun asti, etten vaan avaa luukkuja jo nyt :D. Hirveen kiva idea muuten toi joulukalenterien vaihto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tein viime vuonna niin, että pyysin Viljamia teippaamaan sen takaosan, etten näe mitä niistä paljastuu. :D Mun mielestä siinä menee se jännitys, jos tietää mitä niistä tulee.. Mä haluan kanssa tuon Baby Lipsin kalenterin HETI kun se saapuu. :D Pinterestistä saa kyllä kaikkia kivoja ideoita! :D

      Poista
  18. Joulukalentereita on kyllä nykyään ihan tajuttoman paljon ja on valinnan vaikeus. Mä katselin laivalla Body Shopin joulukalenteria, kun se oli 57e, mutta iski pihiyskohtaus vaikka se onkin maissa vielä kalliimpi. Ja Dumle -kalenteri ois ollut laivalla myös halvempi. Osa karkeista laivalla oli kuitenkin kalliimpia mitä maissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä! Vielä viime vuonna, niitä oli paljon paljon vähemmän! Mä olisin halunnut Dumle -kalenterin, mutta ne oli kaupoista loppu. Kinder -kalenterit on taas ihan älyttömän kalliita! Ostitko mitään kalenteria tänä vuonna? :)

      Poista

Kiitos kommentista ♥