20. lokakuuta 2015

Messuilua & Ostoksia

Eilen esittelin teille messukynnet ja tänään vuorossa ostoksia ja vähän mietteitä messuilta. Olisin niin mielelläni viettänyt koko viikonlopun messuilla, mutta oma keho sanoi toisin. Tiesin jo heti käveltyä ensimmäisen päivän, ettei jalka tule kestämään ja niinhän siinä kävi. En olekaan kertonut kenellekään, mutta messujen jälkeen perjantaina istuimme Viljamin kanssa ensiavussa ja odottelin useamman tunnin että saan kortisoonipiikin kipuihin. :D Onneksi tammikuussa pääsen toivottavasti kokonaan eroon näistä kivuista.


Lähdettiin Hämeenlinnasta aamulla junalla kohti messukeskusta ja perille saavuttiin heti 10 kun ovat aukesivat. Oltiin päätetty ystäväni kanssa, että kierretään ensin kauneusosasto ja sen jälkeen terveys ja luonnollisesti, lopuksi käytiin vielä pyörähtämässä koru&kello sekä muotiosastolla. Tottakai vielä ennen kuin lähdettiin kotiin, niin kierrettiin pikaiseen uudestaan kauneusosasto.


En ottanut messuilta kuin muutaman kuvan, vaikka kamera kulki koko päivän mukana. :D

idkuva

Tässä koko messusaalis. Luulin ostaneeni enemmän, mutta näköjään ihan maltillisesti olikin ostoksia tullut tehtyä ja rahaakin jäi budjetista yli. Kuvassa ostetut ja saadut näytteet. Otin esittelyt kuvat ainoastaan ostamistani tuotteista, mutta sain messuilta Luomu suihku-sampoon, tekoripset, muutaman näytepakkauksen, käsirasvan, 25€ arvoisen lahjakortin, Viljamille miesten suihkugeelin sekä paljon lippusia ja lappusia.


Ostin 500ml Treaclemoon -merkin suihkugeelin, joka tuoksuu limelle ja inkiväärille, tuoksu on jotenkin älyttömän hurmaava. Ostin tätä samaa pienen pullon saksasta ja jäin jo silloin harmittelemaan etten ostanut isompaa ja nyt löysin sen messuilta 4€ hintaan. Kyllä nyt kelpaa suihkutella.
Lisäksi ostin kaksi body mistiä mansikka-granaattiomena ja greippi-vadelma. Tykkään aina suihkun jälkeen suihkutella itseeni hyväntuoksuisia suihkeita. Näillä hintaa myös 4€/kpl.


Batisten kuivashampoot ovat tuttuja ja hyväksi havaittuja, joten kotiutin kaksi uutta pulloa. Toinen on kirsikka ja toinen dark&deep brown, joka antaa pienen häivähdyksen väriä hiuksiin. Nämä olivat 5€/kpl.


Uusi hiusharja oli aikeissa ostaa ja meinasin aluksi ostaa Tangle Teezerin, mutta koska omistan niitä jo kaksi, niin päädyin ostamaan Ecotoolsin hiusharjan. Olihan tämä nyt hiukan halvempikin 5€.

Luonnollisesti-osastolta ostin Eco hammasharjan. Oletteko ikinä nähneet näin söpöä hammasharjaa? Ihastuin tähän heti nähdessäni tämän ja hintakin oli vain 3.50€, joten melkein saman verran kuin esim. Jordanin harjoilla.

Green Ocean | Nail Junkie | Pinky Glitter | Lubu Heels | Dreamsicle
Messuilla olisi mielestäni saanut olla enemmän kynsilakkoja tarjolla. Itse ostin kaksi China Glazen lakkaa 3.50€/kpl ja kolme Sinful Colorsin lakkaa, jotka olivat 3kpl 10€. Siis ostinko vaan 5 lakkaa ja kävelinkö vaan Opi hyllyjen ohi? Jos olisin päässyt käymään Cesarsilla olisi lakkoja tullut ostettua varmasti enemmän, mutta ehkä ihan hyvä joskus näinkin. :D

Messuilla ei ollut kovin montaa itseäni kiinnostavaa lakkamerkkiä. No Opi nyt tietenkin, mutta jotenkin niillä ei ollut mitenkään erikoista tarjousta ja Essence, jolta omistan jo kaikki lakat.


MILV-siirtokuvia ostin 10 + 2kpl 10€, niin kuin näytti ostavan moni muukin! :) Näillä tulee loihdittua varmasti monet kivat kynnet.


Lopuksi nappasin mukaani vielä Absolute New York ICON merkkisen luomiväripaletin. Näitä taisi olla kahta erilaista, itse ostin värikkäämmän Noir Garden paletin.


Paletti on muodoltaan kuin Naked -paletin kopio. Ihastuin väreihin ja mielestäni 15€ hinta ei ole kovin paha, jos tämä olisi ollut vaikka ihan susi ostos. Onneksi ei ollut!


Tässä vielä swatchit ilman primeriä. Mielestäni nämä ovat hyvin pigmenttisiä ja kauniin värisiä. Ihastuin ihan täysin paletin viimeiseen 6 väriin, jotka on tummempia ja metallisia. Niitä tulee varmasti käytetty eniten.

Voisin ehdottomasti hankkia sen ICON:in toisen paletin jos sen jostain saa tilattua. Täytyykin ottaa selvää. Vai olisiko nämä paletit mahdollisesti tulossa suomeen myyntiin?

Lisäksi ostin Viljamille suihkugeelin, chiliä, snacksejä, joqurttia ja tietenkin muutaman noitapilli lakun.

Pysyittekö te budejtissa vai tuliko shopailtua paljon? 


24 kommenttia:

  1. Kivoja ostoksia sullakin! Tuo luomiväripaletti näyttää tosi kivalle, multa on menny kokonaan tuommonen ohi messuilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo luomivärit oli siinä ensimmäisellä pisteellä heti, missä oli Sinfulin lakat ja Batisten kuivashampoot. :)

      Poista
  2. Ai säkin kävit perjantaina? Hitsit, oispa ollut hauska törmätä! No, ehkä sillon joulukuussa sit :) Mutta voi eikä miten inhottavaa kuulla tosta sun jalasta, todella kamalaa tollanen :( Onko se nyt parempi jo?

    Ja ai vitsit mitä ostoksia, oi! Itse ostelin enemmänkin lakkoja, kun hullaannuin Opin DS -hyllystä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olin perjantaina koko päivän. :) Hitsi kun ei törmätty! Mutta jos pääset tulemaan joulukuussa, niin silloin sitten ainakin. Jalka on joka päivä tosi kipeä, mutta oon jo ehkä hieman turtunut siihen kipuun? Odotan niin jo tammikuuta ja sitä leikkausta!

      Hihi, huomasin. :DD Opin Ds lakat on kyllä herkkuja!

      Poista
  3. Täti totesi tuosta paletista, että siinä on liikaa värejä, ettei niin montaa tarvitse :D.
    Mulla ei ollut varsinaista budjettia, mutta joo, meni ihan liikaa rahaa. Kosmen lisäksi ostin pipon ja paidan, teetä ja suklaata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha. :DD
      Kyllähän sitä rahaa saa kulumaan! Se kun itse asiassa vaan hupenee!

      Poista
  4. Ens vuonna mennään tonne yhessä ♥
    Ihania ostoksia! Toi Sinful Colorsin Nail Junkie on IHANA! Omistan sen myös. ;)

    VastaaPoista
  5. Ihania ostoksia! Määki tuola olin ja ostin tosi hillitysti, luulin et ois ollu enemmän ostettavaa vaikka hulluna tavaraa messuilla oliki. Huhhuh siis onko sulla kaikki Essencen lakat vai luinko väärin vai tajusin? :D Täälä on kyllä vähä kateellisena x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän siellä olis ollut vaikka mitä ostettavaa. :D Onneksi pystyin hillitsemään hiukan itseäni! Joo siis omistan kaikki Essencen lakat. Niistä Trend Editioineista vaan kivoimmat, mutta tavallisista lakoista kaikki. <3

      Poista
  6. Hei!


    Minun nimeni on Aino ja olen freelancer Promo logic:lla, nettimedia toimistolla. Olisimme kiinnostuneita lisäämään 2-3 lausetta ja linkin teidän sivullenne sovittuun hintaan vuodeksi.

    Olkaa hyvä ja ilmoittakaa jos tämä kuullostaa kiinnostavalta ja annan lisätietoja. Jos omistatte myös muita sivuja, olkaa hyvä ja liittäkää niiden URL osoitteet jotta voin käydä myös ne läpi mahdollista sopimusta varten.

    Kiitos ja pikaisiin kuulemiin!

    Ystävällisin terveisin

    Aino Nurminen
    nurmien.aino@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Todellakin maltilliset ostokset, mutta silti kaikkea kivaa mun silmiin. :)

    Toivottavasti toi sun jalka saadaa oikeasti kuntoon, ihan hirveää! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sieltä löyty kaikkea kivaa. :D

      Toivon ihan samaa. On tän kanssa eläminen niin harmillista. Nyt on taas muutama päivä menny kauheissa säryissä. :(

      Poista
  8. Aika maltillisesti shoppailit messuilla ;) Miulla meinasi lähteä mopo käsistä, mutta sain pidäteltyä ;DD
    Ihana toi luomiväripaletti ^.^
    Jaksuhaleja jalkakivun kanssa taistelemiseen! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin meinasin mullakin, mutta onneksi pidin tiukan kurin. :DD
      Kiitos ihana. <3 Toi paletti on kyllä herkullinen, vaikka meinasin ensin jättää sen ostamatta, koska merkki ei ollut ollenkaan tuttu. :D

      Poista
  9. oiijj vitsi miten kivoja ostoksia ♥ Ois kyllä ollu niin kivaa päästä tonne messuille :)!

    VastaaPoista
  10. Hieno saalis :) mikä piste myi noit Treacle Moon-tuotteita? Niitä on meinaan älyn vaikea löytää Suomesta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi. :) Se oli joku pieni virolainen piste, en muista sen enempää. :/

      Poista
  11. more fashion ideas on http://www.artsfon.com/fashion/

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥