7. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäiväkynnet + Luukut 5,6 & 7

Nyt on viikonlopusta selvitty, oli kyllä aivan huippukivaa pitkästä aikaa. Eilen sen huomasi kun meni sänkyyn jo kymmenen aikaan ja taisin nukahtaa saman tien. Perjantaina saatiin meille ystävämme lapsi hoitoon, lauantaina lähdin Vantaalle juhlimaan ihanan Kynsipöllö kosmetiikkapuussa -Hannan pikkujouluja, joista tulossa oma postaus vielä tällä viikolla ja eilen itsenäisyyspäivänä saatiin molempien vanhemmat kylään ja illalla vielä ystävät katsomaan Linnan juhlia. Kyllä riitti taas menoa.


Meillä on ollut jo monen monta vuotta perinteenä, että itsenäisyyspäivänä laitetaan loput joulukoristeet paikoilleen, paitsi joulukuusta joka laitetaan viikko ennen aattoa. Me ollaan myös monta vuotta ostettu kinkku itsenäisyyspäiväksi, jolla aloitetaan joulun odotus. Viljamilla oli perjantaina poikien ilta ja minä pidin itsekseni kinkun valvojaisia yöllä. Voitte vaan arvata sainko nukuttua? Sunnuntai aamuna 8 aikaan heräsin ja olin nukkunut huikeat 2 tuntia.


Ruokana oli tarjolla itse tehtyjä valkosipuli-kermaperunoita, kinkkua ja salaattia. Jälkiruoaksi tein But I'm A Human Not A Sandwich -Iinan ohjeella piparijuustokakun ja kastikkeen kakulle. Oli oikein hyvää ja meni hyvin kaupaksi, palaakaan ei jäänyt.

idkuva

Itsenäisyyspäiväksi piti tietenkin tehdä vielä teemaan sopivat kynnet. En halunnut perus Suomen lippu -kynsiä, mutta sinistä ja valkoista oli saatava. Tein liukuvärin käyttäen Ginan valkoista ja Kikon 336 Electric Blue:ta, joka on aivan upea sähkönsininen yksinään, mutta valkoisen kanssa väri oli juuri Suomen lipun sininen. Liukuvärjäys ei mennyt ihan putkeen, vaan tein sen liian ylös vahingossa, mutten enää yöllä jaksanut alkaa korjailemaan kynsiä.


Lopuksi tuputtelin vanupuikolla sivuihin Essien Stroke Of Brilliance glitterlakkaa, joka on ollut jo kolmena vuonna se THE itsenäisyyspäivä-lakka. Viimevuotiset kynnet näette täältä ja vuoden 2013 kynnet täältä. Mietin vielä olisiko pitänyt tuputella joukkoon valkoista glitteriä, mutta jätin sen väliin ja olin kynsiin hyvin tyytyväinen näin.


Sinisellä värillä muuten jatketaan, koska myös pikkujoulukynnet olivat siniset! Ehkä nyt on saatava kynsille jo jotain muuta väriä? En muista olenko koskaan tehnyt kolmia kynsiä putkeen samalla värimaailmalla.


Loppuun vielä joulukalentereiden luukut 5,6 & 7. Huomisesta alkaen koitan taas keritä esittelemään yhden päivän kerralla. :)


Lauantaina bloggaajakalenterista tuli arkki siirtokuvia ja kuusenkoriste, joka pääsee ennen joulua koristamaan meidän uutta valkoista kuusta. TBS:n kalenterista tuli Fuji Green Tea suihkugeeli, joka on todella raikkaan tuoksuinen, Baby Lipsiltä Coral Crave huulirasva, L'occitanelta käsisaippua, Essencen kalenterista paljastui Snowflakes Are Kisses Sent From Heaven lakka, joka on suurimmalta osalta tullut jo ensimmäisestä luukusta ja viimeisenä Ciaten kalenteri ja sieltä tuli kynsien hoitolakka. Hyvin kivat luukut!


Itsenäisyyspäivänä kävi hauskasti. Essencen ja Baby Lipsin kalenterit ammottivat molemmat tyhjyyttään. Sain hetken kaivella Essencen kalenterista tullut viilaa, joka ei nyt kovin miellyttänyt ainakaan itseäni. Baby Lipsin kalenterista en edes löytänyt luukun 6 sisältöä, vaan arvelen että luukun 4 mukana tullut tarra kuului siihen. TBS:n kalenterista tuli pesusieni, jonka annan suoraan Viljamille käyttöön. Bloggaajakalenterista kynsien valkaisu -setti, L'occitanelta tuttu suihkugeeli ja Ciatelta flakies-lakka Snow Globe.


Viimeisenä tämän päivän sisällöt. Bloggaajakalenterista kosteuspyyhkeitä ja Milv:in koirasiirtokuvia, TBS:n kalenterista kosteuttava kasvovesi, joka on tähän asti ollut paras TBS:n kalenterista tullut tuote ehdottomasti. Ciatelta Ahoy Sailor lakka ja Essencelta tummanvihreä Kiss Under The Mistletoe lakka ja viimeisenä pieni rusettikoriste L'occitanelta.... EIH? En sano enempää. Kuvasta puuttuu Baby Lipsin kalenterista tullut invisibobble, joka oli kanssa vähän meh.. Toivotaan että tuo koriste oli viimeinen L'occitanen kalenterista tuleva koriste.

Mutta edelleen innolla odotan huomisia ja tulevia luukkuja! :)

Mitä mieltä olette kynsistä? 
Entä kalentereiden sisällöistä? 


26 kommenttia:

  1. Oi nuo kynnet! <3 mielettömän ihanat!

    VastaaPoista
  2. Hehe, vähän aikaa mietin mikä ihme tuo kuusenkoriste on, kunnes luin tekstin. :D :D

    VastaaPoista
  3. Kynnet on oikein kivat! Itselleni en voi kuvitella sinivalkoisia kynsiä, joten kivempi katella niitä muilla :)
    Ciatén 7. luukun lakka oli tähän mennessä yksi mieluisimmista. Oon niin ilonen, että hommasin Ciatén kalenterin, kun sieltä ainakin tulee kunnollisia tuotteita. En vaan ymmärrä tuota Baby lipsiä, ilmeisesti tarkotettu vähän nuoremmille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Anni! Mä oon kanssa monena vuonna ollut niin tyytyväinen Ciaten kalenteriin, se ei petä! :) Baby Lipsin kalenteri on kyllä aika huono ja varmasti enemmän nuorempien mieleen. Annan itselleni tarpeettomat tuotteet siitä Viljamin kummitytölle!

      Poista
  4. Sanon rehellisen mielipiteen, ihan kivat kynnet, toki valkoista olisi saanut olla enemmän :) Tänään sain vihdoin oman essence kalenterin, voit varmaan kuvitella sen innon :D Kiitos vielä sulle! ♥ Tuosta essencen kalenterista tulee todella ihan eri lakat jokaiselle, esimerkiksi mä saan ton snowflake top coatin vasta jouluaattona (kurkistin vahingossa:D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina pitää olla rehellinen! Kiitos palautteesta! :) Siis kurkistitko sä ihan sinne luukkuun? :DD Onneksi sun kalenteri on myös vihdoin perillä. <3

      Poista
    2. En muista oliko se 6. luukku, ku sitä avasin niin samalla näki mitä siinä seuraavassa luukussa oli, jos ymmärsit. Oon huono selittään :D

      Poista
    3. Joo, enköhän mä ymmärtänyt! Se on ärsyttävää jos näkee mitä tulee! :D

      Poista
  5. Kynnet on aivan ihanan siniset ja sopi teemaan hyvin! Hurjasti olet saanut kamaa kalentereista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllähän sitä on tullut! Onneksi itselle tarpeettomat saa varmasti eteenpäin. :)

      Poista
  6. Mä olin myrtsi jo niistä pakettikorteista, niin voit varmaan arvata reaktion kun luukun avatessani näin ton rusetin... :-D *&%¤%*"%!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DDD Mä niin voin arvata sun reaktion! Aika sama kuin omani? :D

      Poista
  7. Huomisessa luukussa on pullo kossua. Sen kun nykäsee, niin taas on luovuutta väännellä kynsiä, joten "syödääs taas"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Voi luoja Esa sun kanssa!! Syödään taas!

      Poista
  8. Hienot itsenäisyyspäiväkynnet! Perinteinen sinisen ja valkoisen yhdistelmä toimii hyvin näissä :).

    VastaaPoista
  9. Ihanan elegantit itsenäisyyspäivä kynnet :)

    VastaaPoista
  10. Siis voi vitsit mitkä kynnet! Iiiihanat ♥ Mulla löi pää tyhjää sunnuntaina, joten kynnet sai olla itsenäisen lakattomat ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana. <3 Hahha, no ei sekään haittaa!

      Poista

Kiitos kommentista ♥