2. tammikuuta 2016

Ideat vaihtoon! 2016 | Tammikuu

Ollaan muutamankin kerran mainittu the Yellow nails -blogin Annin kanssa uudesta vuosihaaseesta. Tänään se alkaa ja edessä on jälleen 12 kuukautta haastetta. Vuonna 2014 vuosihaaste oli vesimarmorointi ja viime vuonna Haasterio. Tämä vuosi aloitetaan haasteella Ideat vaihtoon! Haasteen ideana on, että joka kuukausi annamme toisille värin ja aiheen, jonka perustella molemmat tekevät omanlaiset lakkaukset. 


Sain Annilta ensimmäisiin kynsiin aiheeksi Waterfall ja väriksi sinisen. Tämä oli hauska, sillä en ole koskaan vielä tehnyt "vesiputous/waterfall" -kynsiä, vaikka monta kertaa on käynyt mielessä niiden koittaminen.

idkuva

Valitsin pohjalle vaaleansinisen Color Clubin Meet Me At The Rink:in, joka on ollut kynsillä jo muutaman kerran ja olenkin julistanut tämän upeimmaksi vaaleansiniseksi. Lakka peittää kahdella kerroksella täydellisesti ja on laadultaan oikein mainio yksilö.


Waterfall-kynsien tekeminen näyttää helpolta ja ajattelinkin että mikäs siinä on vedellä vaan viivoja vieriviereen ja tehdään niistä eripituisia that's it. No ei se ollutkaan ihan niin helppoa miltä se näytti. Ensinnäkin omistan ainoastaan yhden ohuen siveltimen, mikä on ostettu joskus aikoja sitten Ebaysta ja se oli aivan susi tähän hommaan. Tämän myötä on aika mennä katsomaan CesarsShopista Picture Polishin uudet siveltimet ja koittaa niillä uudelleen.


Aloitin tummansinisellä Essencen Absolut Blue lakalla tekemällä pisimpiä viivoja, jonka jälkeen tein viereen hieman lyhyempiä Kiko:n 336 Electric Blue:lla ja lopuksi vielä turkoosinsinisellä Essence Let's Get Lost:illa laitoin pieniä viivoja rakoihin.

Lopulta kun sain kynnet tehtyä ja katsoin niitä, tajusin että eih ei näin. Näissä oli kumminkin niin suuri vaiva, joten luovutin siihen. Täytyy koittaa heti uudestaan kun saan hankittua paremmat siveltimet. Tein viivoista aivan liian paksuja ja niiden väliin olisi voinut jättää hieman väliä.

Näillä kynsillä kumminkin aloitetaan uusi haaste ja toivotaan, että tästä noustaan ainoastaan ylöspäin ja ensi kerralla onnistutaan jo paremmin.


Käykäähän kaikki katsomassa minkä aiheen ja värin annoin Annille ja millaiset kynnet sieltä paljastuu. Innolla odotan jo itsekin!

Ps. Voitte lähteä mukaan Ideat vaihtoon!  -haasteeseen tekemällä jommankumman idean ja värin mukaan kynnet. Jos päätätte lähteä mukaan ja tehdä kynnet, niin tulkaa ihmeessä linkittämään linkki postaukseen kommentteihin.

Kuinka moni on koittanut Waterfall-kynsiä? 


26 kommenttia:

  1. Jäätynyt vesiputous! Joo, siltä nää näyttää :) Talvi oikein huokuu näistä, joten ei voi olla tykkäämättä! Olin vissiin hirveä ihminen, kun annoin sulle heti vaikean tekniikan, jota en oo ees ite uskaltanu kokeilla koskaan. Mut hei hatunnosto näistä, en sanoisi epäonnistuneiksi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, no kai ne sitten edes vähän onnistui? :) Kiitos Anni! Hahha, mutta eikös tämän haasteen idea vähän ole, että ei voi tietää onko toinen koittanut ja jos ei ole, niin pääsee testaamaan kaikkea uutta. :) <3

      Poista
  2. Oi kun kiva idea tää ideat vaihtoon! Innolla odotan tuleviakin kynsiä :) Waterfallin olen tehnyt ainakin kerran ja kuten säkin totesit, niin siveltimellä on väliä. Suosittelen satsaamaan esim. noihin PP-siveltimiin, kyllä sen eron huomaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. :) Katoin eilen, niin sieltä oli juuri ne siveltimet loppu, joista olisin ollut kiinnostunut. Täytyy odottaa että niitä tulee varastoon. :)

      Poista
  3. Mahtava idea ja nää vesiputouskynnet ovat oikein onnistuneet :)

    VastaaPoista
  4. Mun mielestä nää on kyllä tosi kauniit! :) Munkin pitäis kokeilla waterfall-tekniikkaa, näyttää kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. :) Sun pitääkin nyt nappaa tähän haasteeseen mukaan. :)

      Poista
  5. Hyvin oot onnistunu kynsissä, värit sopii hyvin yhteen! :) Tosi kiva haaste tälle vuodelle! Hattua nostan teille, jotka näitä suunnittelee ja toteuttaa! :) Ehdottomasti oon mukana koko vuoden! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. :) Ihan mahtavaa, että lähdet taas mukaan! Innolla odotan sun kaikki kynsiä. :)

      Poista
    2. Blogissa julkaistu tänään ensimmäiset haaste kynnet, kerrankin ajoissa :D http://minna1994.blogspot.fi/2016/01/ideat-vaihtoon-2016-tammikuu.html

      Poista
    3. Jee!! On kyllä mukavaa kun ihmiset lähtee mukaan tähän!

      Poista
  6. Ei oo tullu kokeiltua niinku ei montaa muutakaan.Nyt ei ehi edes lakkailla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei. :) Kyllä se vielä jossain vaiheessa kerkiit!

      Poista
    2. Juu kunhan poika kasvaa nii sit enempi aikaa mutta nautin kyllä nyt kaikesta ajasta tuon pikkusen kanssa

      Poista
  7. Näitä haastekynsiä on tosi kiva katsella, varmaan jännä tehdä, jos ei ole ennen kokeillut. Vesiputous on tosi kiva idea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Tää oli kyllä hyvin hauska haaste, pääsee kokeilemaan kaikkea uutta. :)

      Poista
  8. Hauska haaste tänä vuonna! :)
    Mä en oo koskaan uskaltautunut kokeilemaan waterfall-tekniikkaa (muistaakseni), koska siveltimet ei pysy mun hallussa näin hyvin kuin sulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Nyt sitten lähdet kokeilemaan? Mä uskon, että nämä luonnistuisi sultakin yhtä hyvin. :)

      Poista
  9. Nätit nuo on silti, ihanan väriset. :) Tuo idea on kyllä tosi kiva haasteeseen. :3

    VastaaPoista
  10. Kaunis lakkaus! Eipä ole tullut itse kokeiltua waterfall-kynsiä. Kivalta vaikuttaa tämä haaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos. :) Nyt nappaat haasteeseen mukaan ja teet ensimmäiset? :p

      Poista
  11. Ihan mahtava haasteidea teillä jälleen! :) Ja hyvä käynnistys haasteelle, ei meinaan ole kovin helpot kummankaan tekniikat tässä kuussa :) Waterfalleja olen muutamat tehnyt, mutta mun ensimmäiset oli kyllä ihan törkeän kamalat hah :D Niiden jälkeen seuraavat olikin jo tosi paljon helpompi tehdä, ja nykyään niistä tulee yleensä ihan nättejä. Äläpä siis lannistu, nää on todella nätit verrattuna mun ensimmäisiin ja kyllä ne seuraavalla kerralla on taas vielä kauniimmat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä aika kiva idea! :) Heti kun saan uudet paremmat siveltimet niin täytyy koittaa uudestaan! Josko niistä sitten tulisi vähän paremmat? Ei nämäkään ihan sieltä kauheimmasta päästä ole, mutta nuo viivat ovat niin erikokoisia. :D Harmi, että CesarsShopista oli loppunut molemmat PP:n siveltimet, jotka olisin halunnut.

      Poista

Kiitos kommentista ♥